Salovaaran emäntä, nuori Valva, pyyhkieli tomua huoneissa, meni sitte
puutarhasta ottamaan kukkasia, jotka hän asetti pöydälle vesimaljakkoon,
katseli huonetta ja näkyi olevan tyytyväinen. Talon lähellä olevaan
metsään hän vielä riensi ottamaan kuusenhakoja portaitten eteen ja
juoksi sitten yläkertaan pukemaan itseään. Omakutoisen uuden
pumpulihameen hän otti yllensä, ja sievän esiliinan.
Kaikki muu väki paitsi Valva ja hänen isänsä oli lehtiä taittamassa.
Valva riensi alas, kun oli valmiiksi puettu, aukaisi akkunan ja katseli
etsivästi ulos maantielle päin, ikään kuin se, joka odottaa jotakuta
tulevaksi. Hän katseli kohti metsäpolkua ja maantietä, vaan ei mitään
näkynyt. Harakka siellä aidalla hyppiskeli -- nauraa kikottikin. --
Valva veti akkunan kiinni jälleen, mutta katsahti vielä kerran
maantielle päin, ja sielläpä näkyi tomupilvi -- oliko se _hän_, joka
siellä tuli? -- Nytpä täytyi kiirehtiä panemaan kahvia pannuun -- olihan
vesi jo kiehumassa -- pian se tulisi valmiiksi.
Valva meni ruokasaliin. Siellä Salovaara seisoi akkunan ääressä ja
sanoi: "Tuolla tulee joku vieras, kuka lienee? Hevonen on juuri kuin
Tuomelan Maurin rautio. Katsoppas!"