"Mitä Valva tuolta kaukaa salolta etsii? Katsopppas, Maila, tuossa hän
on istunut akkunalla ja katsellut metsään päin siitä asti, kuin saunasta
tulimme."
"Kukapa tietää; ehkä odottaa, että joku tulee metsäpolkua pitkin tänne."
"Kentiesi vartoo Tuomelan Mauria?"
"Älä taas rätitä, Kerttu", sanoi Valva, nuori kaksikymmen-vuotias tyttö,
joka auki olevasta akkunasta oli katsellut ulos avaruuteen.
Salovaaran rusthollin uhkean rakennuksen ylikerrasta, jossa
talontyttärien kammari sijaitsi, oli avara, synkän-ihana näkö-ala.
Saarikas Salojärvi mutkaili korkeitten äyräitten välissä, jotka paikoin
kohosivat vuoriksi, paikoin petäjiköiksi ja muutamin kohdin hymyileviksi
lehdiköiksi. Siellä ja täällä näkyi muutamia yksinäisiä torppia, mutta
taloja ei ollut likimaillakaan.
Valva ihaili luontoa, kun hänellä vain oli siihen aikaa, mutta talon
vanhimpana tyttärenä täytyi hänen pitää huolta emännän toimista, sillä
äiti oli 16 vuotta ollut maan povessa; hän oli kuollut heti nuoremman
tyttärensä, Kertun, syntymisen jälkeen. Poikia oli talossa ainoastaan
yksi; hän oli tyttäriä vanhempi ja toimi isänsä apuna kotona.
Oli lauantai-ilta. Kello kuusi oli lakattu työtä tekemästä ja koko väki
oli päässyt kylpemästä. Maila ja Kerttu suorivat hiuksiansa
ylikammarissa, mutta Valva katseli, miten laskeva aurinko loi
kultaliepeitä taivaanrannalla hiljaa liiteleviin pilviin.
"Rätitä, sanot sinä; tottapa sieltä jotakin odotat, kun niin tarkkaan
katselet, ettet muista päätäsi kammata."
"Kyllä siihen on vielä aikaa, ei se kauankaan kestä. Tule vain
katsomaan, eikö luonto täällä ole niin ihmeen kaunis, että sitä voisi
ihailla niin kauan, että nälkä tulisi. -- Katso, minkälainen tyyni rauha
kaikkialla! Oikein on kuin luontokin pyhää viettäisi. Ja tuo
metsäpolkukin -- näetkö miten sujuvasti se polveilee?"
"Sepä se polku onkin viehättävin, sitä pitkin tänne on usein tullut
hartaasti odotettuja vieraitakin --." Kerttu nyhäsi Mailaan ja molemmat
rupesivat nauramaan.
"Kun tuossa viitsitte virnistellä," sanoi Valva ja astui alas lattialle,
aukasi sitten uhkean palmikkonsa ja rupesi hiuksiansa suorimaan.
Valva ei ollut mikään kaunotar, mutta hänen vartalonsa oli soma,
olentonsa erinomaisen sievä ja miellyttävä, ja jotakin arvokasta oli
koko hänen käytöksessään.
Kammattuaan ja puettuaan päällensä meni hän alakertaan asettamaan
illallista pöytään. Tässä talossa isäntäväki ei atrioinnut
palvelusväkensä kanssa yhdessä, vaan heille katettiin pöytä isoon
ruokasaliin ja palvelusväelle kyökkiin. Mutta yht'aikaa piti ruoan olla
pöydällä sekä ruokasalissa että kyökissä, ja yht'aikaa soitettiin
kaikkia aterialle.
Kun talonväki oli kokoontunut illalliselle, kysyi isäntä, kutka kirkkoon
aikoivat.
"Minä olen aikonut", vastasi Valva, "mutta ketä muita tulee?"
"Tässä kun tuonaan kävin kunnan kokouksessa kirkolla, niin tapasin
Tuomelan Maurin, ja hän pyysi meitä huomenna tulemaan heille. Sanoi
vanhan isännän pyytäneen, että ne, jotka kirkolle menevät, tulisivat jo
päivälliselle."
Valva punastui, vaan nousi äkkiä pöydästä, otti vadin ja meni kyökistä
ottamaan lisää ruokaa.
"Minäkin lähtisin kirkolle, että pääsisin Tuomelaan aikaisemmin", sanoi
Kerttu.
"Jaakko, lähde sinä Valvan ja Kertun mukana; minä ja Maila tulemme sitte
iltapäivällä."
"Minä jätän sitte ison mustan ja ruskean tamman vesijätölle; renki-Kallu
saa viedä muut hevoset hakaan."
"Niin, paras se."
Valva tuli sisälle ja laski ruokavatinsa pöydälle.
"Vanha Tuomela on jo tehnyt talonkirjat Maurille, sen vuoksi kai Mauri
sinne huomenna käski", sanoi isäntä.
"Maurinkin tulee kiire naimaan, kun talon saa", virkkoi Jaakko.
"Kyllä Helena ja Anna talon toimet hoitavat ja tätikin heitä vielä
neuvoa jaksaa", vakuutti Valva.
"Kuinka kauan luulet heidän siinä olevan, naima-iässä kun ovat. Kai maar
he pian viedään", sanoi Maila.
"Kukapa heistä, köyhän talon tytöistä, huolisi", tokasi Salovaara.
"Onnipa on, että ovat köyhiä", sanoi Valva.
"Kuinka niin?"
"No eipä heidän sitte tarvitse perinnöstään myydä itseänsä. En minä
ainakaan aio mennä sellaiselle miehelle, joka minua tahtoo rahojeni
takia."
"Ei, paras onkin. Minä otankin sinulle miehen sellaisen, jolla on
ainakin yhtä suuri omaisuus kuin sinulla. Sellaisen, joka ei rahoja
tarvitse."
"Jolla paljo on, se vielä enempi pyytää. Ja sitä paitsi, jos minä miehen
otan, valitsen hänen itse."
"No niin, tässä meitä on kaksi lujaa, mutta kyllä minun tahtoni, luulen,
kuitenkin loppupäätöksen tekee."
"Ei tuollaisista tulevaisuuden asioista ole tarvis puhua nyt vielä."
"Isä kulta, ota minulle hyvin rikas, hyvä ja sievä poika sulhaseksi",
sanoi Kerttu nauraen, "saat varmaan valita mielesi mukaan, jos sellaisen
löydät. Ja iloinen täytyy hänen myöskin olla."
"Ole vaiti, sinä olet lapsi vielä."
Seuraavana päivänä Salovaaran nuoret läksivät kirkolle. Aurinko loisti
lempeästi, kastehelmet kimaltelivat kuusikossa, pieni tuulen leyhkä
levitti tuoreen, pihkaisen tuoksun metsään. Kesä oli luonnossa, mutta
kevättä Valvan sydämmessä, ja hän virkkoi sisarelleen:
"Tämä ilma tuntuu minusta niin ihmeen kevätmäiseltä."
"Mitenkä niin?" sanoi Jaakko, "kesältä se minusta tuntuu ja kesähän nyt
onkin."
Jaakko ei vielä tietänyt, että ihmis-sydämmessä joskus saattaa tuntua
keväältä, vaikka olisikin synkkä syksy ympärillään.
"Minusta kuitenkin tuntuu siltä", vastasi Valva, "vaikka en tiedä, mistä
se tulee."
"Soh, Musta, lähdeppäs nyt laukkaamaan, että kirkolle ennätetään."
Jaakko nytkäsi ohjista; ruoskaa hän ei käyttänyt. Musta kohotti päätään
ja läksi juoksemaan, kun huomasi, ettei nyt ollut aikaa kulkea
tavallisen kuormahevosen tavoin.
Kirkolle ennätettiin hyvään aikaan.
"Pappi näkyy olevan ruumiita siunaamassa par'aikaa", sanoi Kerttu.
"Menemmekö mekin katsomaan?"
"Ei. Tuolla ovat Tuomelan tytöt, mennään heitä tapaamaan."
Tuomelan tyttärien vieressä seisoi nuorukainen, joka oli erittäin
miellyttävä. Hänen ihonsa oli kaunis kuin naisen, mutta koko hänen
olentonsa oli miehuullinen ja arvokas. Tämä nuori mies oli Tuomelan
Mauri, pitäjän tyttöjen lemmikki.
Salovaaran ja Tuomelan perheet olivat aina olleet ystävykset keskenään,
ja pitäjässä kuiskattiin kaikkialla, että Salovaaran Valvasta varmaankin
tulisi emäntä Tuomelaan. Pitäjän nuorilla tytöillä erittäinkin oli
asiasta paljon tekemistä, he kun salaa toivoivat, että joku tietäisi
tuon kuiskeen perättömäksi. Mutta eipä kukaan tietänyt tehdä asiasta
selkoa, ja niin kauan kuin ei mitään varmasti tiedetty, oli Tuomelan
Mauri kaikkien tyttöjen erinomaisessa suosiossa. Mutta kun heidän
naisellinen kainoutensa esti heitä suorastaan osottamasta Maurille
suosiotaan, saivat Maurin sisaret sitä suuremmassa määrässä kokea heidän
ystävyyttään.
Tuomelan Helenan ja Annan ympärillä oli koko tyttöparvi, kun Salovaaran
neitoset vielä lisäksi tulivat. Valva kätteli Tuomelaisia ja noikkasi
toisille. Kerttu sekaantui tyttöparveen, mutta ikäänkuin ehdottomasti
jäivät Mauri ja Valva juttelemaan toistensa kanssa. Pitäjän tytöt
katselivat heitä uteliaina, mutta mitäpä he siitä viisastuivat, sillä
eivät he noissa kahdessa nuoressa siinä kirkonmäellä ainakaan mitään
erityistä huomanneet. Puhuivat vain, että ilma oli kaunis ja keväinen,
_erinomaisen_ herttainen! Oli ollut kovin hauska ajaa kirkolle. -- Valva
kysyi, oliko viimeiset tuulet ravistaneet raakilat Tuomelan omenapuista,
ja Mauri vastasi, ettei sentään aivan pahoin --.
"Vai niin, olipa hyvä etteivät rapisseet. Teillä onkin aina tullut
paljon omenia. -- Jopa tuolla pappi näkyy tulevan ruumiita siunaamasta."
"Niin näkyy. -- Tulette kai sitte päivälliselle?"
"Kiitoksia vain, kyllä tulemme." Toiset myöskin lupasivat iltapuolella
tulla. "Lieneekö kirkossa paljon kuulutuksia tänään?"
"Ei kuulu olevan; kysyin lukkarilta, kun tapasin hänet tuossa ennenkuin
laulamaan meni."
No eihän tuosta puheesta mitään selvinnyt. Pitäjän tytöt jäivät yhtä
tietämättömiin Maurin ja Valvan suhteesta toisiinsa, kuin ennenkin, ja
heidän toiveensa olivat ollet huonommat eikä paremmat.
Jaakko oli pannut hevosensa kiinni ja yhtyi nyt myöskin joukkoon, mutta
samassa kirkonkellot rupesivat yhteen soimaan, ja Valva sanoi:
"Lähdetäänpä mekin jo kirkkoon."
He kävelivät kaikin hiljakseen Herran huonetta kohti. Kirkon porstuassa
vielä vähän vedettiin silkinsolmua kireämmälle ja lykättiin pois joku
vallaton hius-suortuva, jonka tuuli oli silmille tuonut.
Kirkonmenojen loputtua riensi kansa kukin eri haarallensa, muutamat
jalkasin, toiset veneellä ja toiset hevosella. Tuomelaiset ja heidän
vieraansa läksivät hevosella. Kahden-istuttavissa kääseissä ajaa
heilutettiin siihen aikaan; vasta kymmenen vuotta myöhemmin
nappularattaat tulivat käytäntöön.
Matka kirkolta ei ollut pitkä, ja pian oltiin perillä. Mauri otti
hevoset hoimiinsa ja vieraat menivät talon tyttärien muassa sisään.
Lattialle ripotetut tuoreet katajat tuoksuivat vastaan kaikkialla, ja
tuvan suuressa, valkoiseksi kalkitussa tiili-uunissa oli kauniita
kuusenoksia. Huoneessa tuntui raittiilta ja vilpoiselta.
Vanha isäntä ja emäntä sanoivat vieraillensa ystävälliset tervetuliaiset
ja vähän päästä Maurikin tuli sisälle.
Höyryävää kahvia tarjottiin, ja kotona leivottuja hyviä vehnäsiä oli
mukana. Näin ensin hyvin alustettuina syötiin sitte vankka päivällinen.
Siinä oli juurilaatikkoa ja perunalaatikkoa, paistia ja sianlihaa,
muikkuja ja kuhia, rusinakeittoa, pannukaakkua ja kermakaakkua
jälkiruoan muassa.
Päivällisen jälkeen läksivät nuoret pihalle keinulavitsalle suuren
pihlajan alle istumaan. Siinä sitten juteltiin vähän aikaa ja sitte
lähdettiin puutarhaan katsomaan omenapuita ja marjapensaita. Viinamarjat
jo punottivat ja omenapuissa oli paljon raakiloita.
Mauri ja Valva joutuivat vähän muista erilleen.
"Olen ostanut Tuomelan alitalon myöskin", sanoi Mauri, "minulla on nyt
koko talo hallussani. Luuletko isäsi suostuvan liittoomme?"
"En tiedä; minä en kuitenkaan kenellekkään muulle mene. Sinusta olen
pitänyt lapsuuden ajoista asti. Mutta isäni tahtoa vastaan en mitään voi
-- --."
"Mauri, Salovaarasta tultiin", huusi Helena ja Valvan vastaus keskeytyi;
Maurin täytyi rientää vastaan.
Kohteliaasti hän pyysi Salovaaran mahtavaa isäntää astumaan tupaan ja
toi esiin polttoneuvoja sekä tupakkaa mitä parasta, oikein vaakunaa.
Kylästä tuli enemmän vieraita. Koko joukko nuoria talontyttäriä ja
poikia sekä muutamia vanhoja ukkoja. Tuomelan tyttäret pyysivät
vieraitaan sisälle kahvia juomaan.
Kahvia tarjottiin ja juotiin ja sillä välin ukot pistivät piippuunsa ja
rupesivat tupakoitsemaan. He juttelivat Maurin talonkaupasta,
vuodentulon toiveista y. m. Ja nuoret puhuivat ompeluseuran
toimeenpanemisesta. Valva ja Maila olivat erittäinkin innostuneet asiaan
ja sanoivat, että jos toimeen ryhdyttäisiin ja ommeltaisiin
arpajaisvoittoja, saataisiin pian alkukassa, ja sitte jatkettaisiin
tointa aina eteenpäin, jotakin hyvää tarkoitusta varten; tarpeita oli
pitäjässä kyllin. Ja kuin alkuvarat kerran olisivat koossa, menisi asia
kyllä itsestään.
Kaikki tytöt innostuivat puuhaan ja päätettiin aluksi ainakin ottaa
markka jäsenmaksuksi. Talontyttäret lupasivat ensi kerraksi kukin tuoda
vähän sukkalankaa, jotta sukista aljettaisiin ja jäsenmaksuilla
ostettaisiin sitte hienoimpia aineita. Salovaaran tytöt puhuivat niin
vilkkaasti asiasta, että miehetkin jo rupesivat kuuntelemaan heitä, ja
Jaakko sanoi:
"Totta miehetkin saavat tulla mukaan, ellei muuta tekemään niin ainakin
kahvia juomaan."
"Otammeko miehiä?" kysyi Tuomelan Anna.
"Tietysti", sanoi Maila, "saadaanhan enemmän jäsenmaksuja."
"Niin", virkkoi Valva, "eikä heitä toimettomina pidetä. Saavat keriä
sukkalankaa tahi pitää vyhtiä, kun me kerimme langan."
Ja niin tuli päätökseksi, että ompeluseura oli toimeenpantava ja miehet
saivat olla mukana. Tämän selville saatuaan eivät nuoret enään
malttaneet sisällä venyä, vaan riensivät ulos kesä-ilmaa nauttimaan,
jättäen ukot tupaan tupakoitsemaan ja suloisesti hikoilemaan.
Ulos päästyään he menivät parisille, sitten kätkivät sormusta, ja
vihdoin rupesivat piirisille. Oli jo laulettu monta laulua ja Mauri ja
Valva olivat useasti olleet piirissä, ja ottaneet kumppaniksensa piirin
sisälle kenen kulloinkin, mutta sitten, kun vihdoinkin laulettiin:
"Niityn pintaan, mäen rintaan
Majani minä rakennan.
Sinä olet kuin ruusunkukka,
Sinua minä rakastan."
niin silloin, ikään kuin komentoa totellen he katsoivat toisiinsa, ja
Mauri pyysi Valvaa piiriin.
Ilta kului. Jo laulurastas raksutteli iltalauluaan ja käki kukahteli
metsässä, vaan yhä vielä kuului nuorten iloinen laulun ääni Tuomelan
pihasta. Mutta vihdoin tuli Salovaara portaille ja sanoi:
"Soh, lopettakaa nyt tuo leikki, meidän on jo aika lähteä kotia."
Hevoset valjastettiin ja Salovaaralaiset pukivat päällysnutut ylleen.
Jäähyväiset ja lämpimät kiitokset lausuttiin molemmin puolin; ilta oli
ollut _erittäin_ hauska!