"Viel' ei ole mennyt Puola!"
Skrevelin, Peijanen ja Tunkkala ovat myöskin patriootteja, kaikki
paksuja miehiä, kansanedustajia he kaikki ovat, ja isänmaan kohtalo
heitä raskauttaa. Niin, he ovat kaikki povi pullollaan, kunnioitettuja
miehiä he ovat, kelpo miehiä.
Vedä suruharso kasvoillesi, Suomi, isänmaa-äiti! Vanha vainooja uhkaa
silpoa kappaleen ruumiistasi, — jos ei juuri kahta maakuntaa, niin
kuitenkin pari kolme kuntaa, pääkaupunkinsa tsinovnikkain mukavuudeksi,
jotka tahtovat huvitella kesät alueellasi viinoilla ja hirsipuilla.
Vedä suruharso tummaisille kasvoillesi, pyhä isänmaa!
Niin lausuvat Skrevelin, Peijanen ja Tunkkala, jotka ovat kaikki
patriootteja, kaikki kunnioitettuja miehiä, kansansa edustajia.
Ensimmäinen heistä kymmenkunta vuotta sitten Ruotsista Suomeen
siirtynyt kyyppari, joka on metsäkaupoilla ja moukkia puijaamalla,
— ei omalla nerollaan, vaan muitten tuhmuudella, — paisunut
hotelliherraksi pikkukaupunkiin ja sitten tullut pääkaupungissa
sivistyneen säädyn kermaksi. Toinen on itäsuomalainen kauppias, tuo
Peijanen, ja kolmas on rusthollari, pönäkkä ja punakka, joka on nyt
tullut pääkaupunkiin tilaltaan Hämeestä puolueen tärkeillä asioilla.
Vedä suruharso kasvoillesi, äiti! Voi heitä, jotka ovat tulleet sinua
syyttä leikkaamaan; ethän ole sairas, eihän sinussa ole syöpää, ei
muuta sisusvikaa, — ei vainkaan.
Vastalausekokousta varten avaa nyt Skrevelin välkkyvät ovensa,
yksimielistä kokousta varten, — sillä onhan koko isänmaan kohtalo
kysymyksessä, — jonne hänen lupaava veljensä Peijanen ja Tunkkalakin
tulevat, ja paljon väkeä. Ja Skrevelin puhuu kerrankin sovinnossa
Peijasen ja Tunkkalan puolueiden kanssa. Ja Peijanen puhuu ja Tunkkala
puhuu ja aprikoi. Ja laaditaan ankara vastalause uhkauksen johdosta,
jonka tähden isänmaan on täytynyt vetää kasvoilleen suruharso. Ja
sitten on pitkät pöydät katettu, ja Tunkkalan ja Peijasen
viisikertaiset niskat hikoilevat rasvaa, kun heidän suunsa käyvät ja
Skrevelin kohottaa paistimaljan ja lausuilee juhlallisesti ja
kunniakkaan isänmaallisesti. Ja myöhäisten päivällisten jälkeen
pohditaan hotellissa sikarin savussa ja juomain hajussa, mikä oli syynä
noiden kuntain katoamiseen, jos ne meiltä katoavat, ja miten olisi
vasta vältettävä sellaiset vaarat. Ja Peijanen väittelee, että kansan
taloudellinen ja sitä mukaa sivistyksellinen tila uhatulla alueella on
huono, rajavartiosto nukkuu; sen sivistystä on siis kohotettava. Ja hän
väittää arvokkaasti, jopa kiivastuenkin Skreveliniä vastaan, joka
julkeaa kahden kesken puhuen suosiollisesti epäillä, sopiiko
suomalainen rotu koskaan varjelemaan yhteiskuntaa. Ja Skrevelin
julistaa innon korkeimmilleen noustessa, sittemmin, ettei hän
tästälähin, kosk'ei isänmaan punakeltainen väri ole sallittu, liputa
huvilaansa lainkaan, johon päätökseen myöskin isänmaan rouvat riemuiten
yhtyvät. Ja Tunkkala jälleen, hän on lähtenyt muita varhemmin pois
kokouksesta, noilta Pohjoismaiden tomuisilta plyyssisohvilta, jotka
ovat tehdyt ikäänkuin uneen torkahtamista varten, hän on lähtenyt
arvokkaana ja todellisena suomalaisena liian suurmaailmallisesta ja
myöhäisestä juhlasta, ja kotiin astellessaan hänkin miettii syitä,
miksi nuo kunnat meiltä voidaan riistää. Ja hän joutuu siihen
johtopäätökseen, että syynä on vihollisen pääkaupungin liika läheisyys,
— joten noita alueita ei voi mikään pelastaa, tuskin koko
isänmaatakaan, koska se on mahtavaa keisarikuntaa liian lähellä, joten
sen katoaminen on melkeinpä oikeus ja kohtuus. Hohoi, onni, että hänen
rusthollinsa on rajasta loitompana, helpompi on olla, rauhaisempi,
menestyä rakkaassa isänmaassaan, kunnioitettuna isänmaanystävänä.
Niin hän tallustaa turkinkaulus pystyssä, ja illan sähköt näyttävät
hankisessa kaupungissa vaivalla palavan. Ja koko surullisen kaupungin
yllä paistaa kuu, pienenä ja toivottomana pakkastaivaalta.
Joten hän menee mielellään maata aikaisin ja nousee myöhään.
Myöhään nousee myöskin koko maa, niin sivistyneet, jäykistyneet tai
humalapöhöiset, silmissä valottomuus, kuin myöskin muu avuton
kansa. Ja pohjolan unisessa aamussa luetaan sitten lehtiä, —
vastalausekokouksesta, — niin, Peijasen ja Tunkkalan ja Skrevelinin
suoria ja mieheviä sanoja tyytyväisyydellä ja kunnioituksella. Ovathan
he toki jättäneet jälkimaailmalle kunniakkaat sanat, jos muu menneekin.
Siinä on suorastaan uskonnollista hartautta, mikä tuikekin.
No niin, — Jumala ompi linnamme. Mutta mitäpä auttavat pikku kansaa
varustukset ja linnat! Mutta onpahan nyt kuitenkin tehty mitä on voitu.
Skrevelin, Peijanen ja Tunkkala ovat kunnioitettuja miehiä, kaikki
patriootteja, kaikki paksuja miehiä, pulleapovisia miehiä.
Ovat yömyöhään pitäneet neuvottelukokousta, aprikoineet, mistä syistä
isänmaa-äidin täytyy vetää kasvoilleen suruharso, miten tuollaiset
vaarat vasta vältettäisiin.
Mutta sitäpä eivät aamulehdet lukijoilleen tiedä kertoa, miten nuo
mainitsemani herrat, eivät muut, ovat keinotelleet ja vaurastuneet
juuri noiden hukkuvain kuntain kustannuksella. Skrevelinhän on siellä
ostanut moukilta tiloja polkuhintaan ja myynyt ne huvilapalstoina
keisarikunnan rikkaille yli-virkaherroille, — tuotti se satoja
tuhansia, ja vielä arvoa ja sivistystä. Ja Peijanen, toinen seudun
asiantuntija, on palstoittanut synnyintilansa "valloittajain"
huvila-alueiksi, tosin vain auttamattomassa pulassa, — ne loistoelämän
velat; mutta eipä hän ole myynyt kuin omansa, vähäpätöisen osan. Ja
Tunkkala on kyllä maakansan tarpeet tuntevana saanut kahdesta
ratasuunnitelmasta jo kauan sitten toteutetuksi sen, joka johti hänen
navettansa nurkitse, — toinen olisi sitonut noita muukalaistuvia
nälkäkuntia kiinteämmin isänmaahan.
Niin, sitä eivät aamulehdet tiedä kertoa. Me vain valitamme, miksi
vihamies ottaa poloisia maitamme, meiltä, jotka olemme itse myyneet
maamme viholliselle, niin rikkaat kuin köyhät. Ne selostelevat vain
Skrevelinin ja Peijasen ja Tunkkalan suoria sanoja eilisessä
kokouksessa. Ja ne lukijat aprikoivat vain syitä, miksi isänmaan täytyy
vetää suruharso kasvoilleen, — kuten aprikoivat Skrevelin, Peijanen ja
Tunkkalakin, — kaikki kansanedustajia ja patriootteja, kaikki paksuja
miehiä! Pulleapovisia, pulleaposkisia miehiä, kunnioitettuja miehiä.