Vaunuosastossa ottaa nuori ja harmaaihoinen pappi käsille
kultareunaisen rukouskirjansa ja alkaa lukea höpötellä, tuo, jonka
naama on litteä kuin loukussa olleen rotan ja parransänki karkea.
Hänen vieressään istuu ranskalainen nuori mies, ja pappiin katsoessaan
hän vetää suunsa hymyyn, silmähtää uudestaan pappiin ja sitten nuoreen
madameen, joka istuu häntä ja pappia vastapäätä.
Madame ottaa vilkkaasti vastaan hänen hymynsä, kuin tempaisemalla, ja
vilkaisee pappiin; ja häntä hytkähdyttää niin nauru, että hänen täytyy
kääntyä ikkunasta katsomaan.
Ja hymyilevä nuori mies keikahtaa sohvalla selkäkenoon ja ummistaa
silmänsä kuin uneen. Ja madamekin kallistaa nyt keikailevasti kasvonsa
seinän nojaan, ummistaa silmänsä, mutta povi kohoilee huokauksesta.
Sillä välistä he kumpikin raottavat silmiään ja katsovat toisiinsa, ja
nuori mies hymyilee sitten silmät ummessa ja ojentelee kiusaantuneesti
sääriään.
Pappi, hän supisee kultareunaista kirjaansa; nyt hän katselee varovasti
ympärilleen ja luulee, että toiset osastossa nukkuvat. Silloin hän
laskee kirjan helmaansa, raaputtelee uutterasti päätänsä ja haukottelee
ikävissään.