Yann suoristautui ylpeästi ja loi rohkean silmäyksen merelle. "Se on
kuin lahja taivaasta. Enemmän kuin kuusikymmentä frangia päästä! Niin,
mitä minä nyt voin tehdä?" Ja Yann katsoi minua silmiin. "Nyt minä voin
tehdä mitä tahdon, näetkös!"'
Hän oli tullut rikkaaksi eilen.
"Jos nyt tarvitset rahaa", lisäsi Yann, "niin sinun tarvitsee sanoa
vain sana" — ja hän piti silmieni edessä kahta-, kolmea-, neljääsataa
frangia — "sinä olet ystäväni ja voit saada niin paljon kuin tahdot."
Yann oli sentään kunnon poika.
Sitten hän syöksyi työhön. Hän heitti kasarin pois, painoi lakin
niskaan ja kääri mustuneet paidanhihat ylös. Ruukussa oli perunoita,
vihanneksia, ryytejä ja nauriita, kimpale harmaata silavaa, _grease
bretonne_, pullo konjakkia ja pyöreä kääry. Hän pesi, raapi, leikkasi,
teki valkean. Kun saviruukussa oli halkeama, haki hän nopeasti multaa,
hieroi sitä ja tukki raon, yks, kaks —
Sitten hän avasi huolellisesti sidotun, ympyriäisen kääryn. "Ja tässä
on pieni muisto, ystäväiseni!" sanoi hän.
Se oli teekannu, valkoista posliinia, halpa kultaus.