Kolmen päivän kuluttua oli masto Myrskylän sisällä. Suuri pino minun
kuitenkin täytyi latoa oven ulkopuolelle. Siinä nyt makasi se, joka
oli vaeltanut niin monia meripeninkulmia ja josta yhä vieläkin virtasi
kaukaisten merien päivänpaistetta ja vieraitten rannikkojen tuoksua.
Joka kerta kun poltin halon, näin paljon merkillistä: papukaijoja ja
apinoita, jotka heiluivat hännistään, pikimustia neekerinaisia — ja
höyrylaivan, joka kulki yli aavan meren pilvisinä kuutamoöinä, ja sen
mastot liukuivat äänettömästi ja ylpeästi eteenpäin.