"Ei."
"Eikä vaimoa?"
"Ei."
"Mutta ystäviä sinulla kuitenkin on?"
"Ei. Olen ollut vuosikausia matkoilla, ja ystäväni ovat minut jo aikaa
sitten unhottaneet."
Rosseherre pudisti päätään. "Postimestari sanoo, että sinä olet
englantilainen urkkija ja tahdot saada selville, missä kohden he voivat
laskea laivansa saaren rantaan. Mutta se ei ole totta. Kenties sinä
olet tehnyt jotakin etkä voi palata takaisin isänmaahasi?"
Minä nauroin.
"Vai oletko ollut isänmaassasi hyvin onneton ja senvuoksi sen jättänyt?"
"En, älä sitä luule, Rosseherre, olen päinvastoin ollut hyvin
onnellinen."
"Niin, kukaan ei ymmärrä, miksi sinä täällä asut, täällä, jossa ei ole
mitään."
"Minä viihdyn täällä."
Rosseherre ei tiennyt, mitä hän enää kysyisi. Hänen kasvonsa olivat nyt
aivan tummenneet, vain hänen myssynsä loisti enää.
"Yöt ovat nyt niin kauniit ja lämpimät", sanoin minä, "sinun pitäisi
kuulla, miten sirkat sirittävät öisin Myrskylän lähellä."
Rosseherre käännähti hiukan ja nauroi hiljaa. Näin hänen silmiensä
valkuaiset ja hänen hampaansa.
"Kenavo!" sanoi lian sitten.
"Kenavo!"