a zo eur moment terrubl
evit ar bec'herien,
galvet int ractal dirag
Ar Barner Souveren.
(Kuolema on kalastajille kamala hetki, sillä äkkiarvaamatta heidät
kutsutaan taivaallisen Tuomarin eteen.)
Jean Louis kaatoi viiniä lasiin. Se oli tummasti kullankiiltoista,
mitähän viiniä se oli?
"Tämä pikku viini on peräisin eräästä haaksirikosta, ystäväni!"
Merenkuningas katosi ja toi jostakin pienen japanilaisen kiillotetun
kaapin, jossa, piru vieköön! oli tuhannen somaa laatikkoa.
"Haaksirikosta?"
Niin, ennen niitä kyllä tapahtui, hihi! Kun majakat ja sumusireenit
eivät vielä olleet niin täydellisiä. Toisinaan kaksi, kolme yhdessä
yössä. Ei tarvinnut muuta kuin mennä poimimaan tavaraa. Mutta nyt —?
Elämä kävi yhä vaikeammaksi.
Ja äkkiä minä näin, että pöydässä, jonka ääressä istuimme, oli raita
pitkin laitaa ja että jaloissa oli helat, joista ne kierrettiin kiinni
lattiaan. Mitäs sanot siihen!
Merenkuningas hymyili viekkaasti, varmaan hänellä oli muitakin
rikkauksia, jotka hän oli kätkenyt johonkin.
Sitten me menimme Noelin luokse.
"Aiotko siis maksaa kankaan? kysyi Jean Louis puolitiessä ja asettui
hajareisin eteeni.
"Aion!
"Oikeinko maksaa?
"Oikein!
"_Eh bien, mon vieux, en route!_"
Jean Louis astui mahdikkaana kauppamiehen luokse ja ulvoi vasten hänen
kasvojaan: "Tahtoisin ostaa pellavakangasta purjeeksi, Noel!"
Mutta sinettilakan-punainen Noet ei pitänyt kiirettä. Hän kohautti
olkapäitään ja sanoi hiljaa laulavasti katsoen samalla pilkallisin
hymyin ulos ikkunasta: "Oh, vanha ystäväni, minulla on sellainen
periaate, etten anna soutakaan velaksi teille kalastajille."
Mutta Jean Louis, joka tuskin näki yli myymäpöydän, viittasi minuun
ja huusi raivoissaan: "Ystäväni maksaa!" Sitten hän pyyhki hikeä
otsaltaan. Pieni Merenkuningas vapisi mielenliikutuksesta kaikilta
jäseniltään.
Noel oli heti täynnänsä ystävällisyyttä ja intoa. "Ah, se muuttaa
asian!" Hän kiskoi esiin kokonaisia purjekangaspakkoja, hän toi pullon
ja lasit. Nyt alkoi Merenkuninkaan työ. Hän tarkasti kankaita, hän otti
likaisen lakin päästään ja pani sen taas takaisin päähänsä. Sitten
hän heitti ryypyn kurkkuunsa. Hän koetteli kudosta sormillaan, repi,
raapi, piti valoa vastaan. Hän otti lankoja erilleen ja katkoi ne. Ei
liian kevyttä, ei liian painavaa, ei liian ohutta, ei liian paksua.
— Sitten hän taas otti ryypyn ja vielä toisen, hän jamasi, kompuroi
päin jauhosäkkiä, kuivasi otsaansa ja sanoi, että hän tulee huomenna
uudestaan.
Vasta kolmantena päivänä hän saattoi tehdä päätöksensä, ja silloin niin
monet _gouttes_ saivat kiihottaa hänen mielenliikutustaan, että hän
purjekangas kainalossa hyppäsi aholla olevalle kalliolle, kaatui ja jäi
makaamaan.