"Haha!" Minä nauroin. "Mitä se tekee?" Minä olin aivan juopunut hänen
läheisyydestään. Puvun lävitse tunsin hänen ruumiinsa lämmön ja hänen
pienet hennot kylkiluunsa. Hänen hiuksensa liehuivat kasvoillani. Hänen
ruskealla poskellaan oli sadekarpalo ja alkoi vieriä alas. Juuri tähän
vierivään pisaraan suutelin häntä. Hänen poskensa oli kylmä.
"Oh, kuinka häijy sinä olet!" huudahti Rosseherre, punaisena
kasvoiltaan.
"Mitäpä muuta voin, kun pidän sinusta, Rosseherre!"
Hän nauroi ja kamppaili eteenpäin tuulessa.
"Sinä olet suudellut myöskin Jeanettea."
"Jeanettea? Mustaa Jeanetteako?"
"Niin, hän on kertonut. Ja sanotaan, että sinä käyt Martinan luona, ja
kerran on sinut yöllä nähty Stiffissä, Becin lesken asunnon edessä —"
Siinä se oli. Maineeni ei ollut parhaita.
"Hahaha, Rosseherre, Rosseherre, mitä kaikkea ihmiset voivatkaan
valehdella! Mitään muuta kai ei ole sanottu, vai?"
Usvamuuri oli nyt aivan edessämme. Se ryömi poimuisin sumupyörin ahon
ylitse. Silmänräpäyksessä me olimme sen peitossa. Rosseherren kädessä
oleva nuora kävi näkymättömäksi, ja pienet oinaat astelivat harmaina ja
likomärkinä takanamme. Sumu takertui niiden villaan.
Äkkiä tärisytti pelottava ääni ilmaa, ja me vavahdimme. Kuului siltä
kuin talonkorkuinen muinaismaailman härkä olisi mylvinyt. Sen hengitys
repi reiän ilmaan, torven, jota myöten mylvinä suurena, kumisevana
pallona vyöryi yli meren, yhä kauemmas pois. Sitten muinaismaailman
härkä uudestaan mylvähti, ja maa tärisi.
"Nyt ei kukaan näe enää meitä, Rosseherre!" sanoin ja suutelin hänen
jääkylmää poskeaan, ja hänen kosteat hiuksensa tulivat huulieni väliin.
Rosseherre ei enää vastustellut, mutta hän nauroi, niinkuin olisi hän
pitänyt naurettavana sitä että suutelin häntä.
"Jos sormukseni miellyttävät sinua, Rosseherre", sanoin minä, "niin
saat ne. Tule luokseni, niin tuon ne sinulle ulos, sinun ei tarvitse
tulla sisään."
"Mutta miksi tahdot antaa minulle sormukset?" kysyi Rosseherre.
"Kun sinä olet saaren kaunein!"
"Hahaha!"
"Tuletko?"
Rosseherre katsoi minuun. "Miksipä en tulisi?" sanoi hän ihmeissään.
"Mutta sinä et saa enää mennä Jeanetten luokse, kuuletko? Minä vihaan
häntä. Eikä Yann saa sitä tietää!"
"Yann ei saa koskaan sitä tietoonsa."
"No, hyvästi!" Rosseherre juoksi. Mutta parin askeleen päässä hän
pysähtyi jälleen. "_Dis-donc!_" huusi hän sumun lävitse. "Voitko
lainata minulle kaksi souta?"