Heräsin oinaan valittavaan määkinään.
Ovi oli auki ja aurinko paistoi sisään. Se nuoli jo mustaa liettäni,
oli siis iltapäivä. Hyppäsin vuoteeltani. Poupoul tuli sisään ollakseen
läsnä minun noustessani. Häpesin sitä hiukan ja vilkutin sille arasti
silmää. Mutta sen kunnioitus ja uskollisuus ei ollut hiukkastakaan
vähentynyt.
Sitten menin merenrantaan ja uin, kunnes luunikin tulivat jääkylmiksi.
Nyt olin terve ja hyvällä tuulella. Eilen olin vajonnut olemassaoloni
syvimpiin syöväreihin — asian luonnon mukaisesti tieni nyt tuli
kulkemaan ylöspäin, yhä ylemmäksi, Herra ties mihin.
Päivä oli ihana ja toi rohkeutta rintaani.
Meri oli peilikirkas ja sininen kuin silkki. Taivas oli aivan pilvetön
ja väriltään ihmeellisen tummansininen. Se kimmelsi, ja siellä täällä
se oli läpinäkyvä kuin kristalli: siellä humisivat ilmavirrat. Mutta
saarella puhalsi tuuli tuskin tuntuvasti. Se siveli merta ja levitti
sen ylle suuren, teräksensinisen varjostimen, joka milloin avautui,
milloin sulkeutui.
Etäämpänä näkyi parvi pieniä hohtavia purjeita. Kaikki kalastajat,
jotka eilen juovuspäissään pyörivät Grandhotelin edessä, olivat työssä.
Ilta tuli, taivas värittyi vihertäväksi. Meri kävi punaiseksi kuin
viini, ja hiljainen tuulenhenki puhalsi ja synnytti merenpinnalle
metallinvihreitä tupsukkeisia läikkiä, jotka vaihtoivat paikkaa.
Pienet purjeet liukuivat kotia kohti yli lahden ja olivat valkoiset.
Menin satamaan ja astuin Kedrilin veneeseen. Kun tuli pimeä, niin
nostimme purjeen. Huomaamattomasti me liu'uimme eteenpäin, äänettömästi
kuin suuri lintu, ja vasta tunnin kuluttua oli lahti takanamme. Kuun
sirppi loisti. Kaikki suuret tähdet kimmelsivät taivaalla, pienet eivät
olleet näkyvissä. Tuhannen kerrosta avaruutta oli yläpuolellamme. Kuun
sirppi liehui syvällä allamme meressä ja suuret tähdet säkenöivät
syvyydestä. Tuhansia kerroksia oli allamme. Ylempien ja alempien
kerrosten välillä oli ohut lasilevy, ja sitä pitkin me liu'uimme
eteenpäin.
Yön suuri hiljaisuus teki meidät äänettömiksi ja kumpikin antautui
ajatustensa valtaan. Taivaanrannalla etelässä välkkyili tähti,
puolittain meressä, kuin uiva tuli. Se lähetti kipunoivia säkeniä
jälkeeni — se puhui kanssani. Te olennot, jotka lämmittelette tämän
tulen hohteessa, kuinka nimitätte tätä auringoksi? Hala? Olenko kerran
vaeltanut Halan säteiden valossa vai onko minut määrätty suurella
matkallani kulkemaan sen ohitse?
Sinä suuri Vesien henki: suo minun kerran vaeltaa Halan loisteessa, suo
sieluni mennä piisonihärkään tai mölyapinaan, yhtäkaikki — älä salli
sen kuolla —
Kedril aivasti.
Kedril, sinä saastainen, miksi aivastat sopimattomaan aikaan ja
sekoitat aivastuksesi savu-uhriin, jonka lähetän ylös suurelle hengelle?
Me makasimme odottaen _Lady of Irelandia_ Queenstownista. Creach
pyöritti etäällä valotuulimyllyään yössä, ja joka seitsemäs sekunti
häikäisi meitä sen loiste kaksi kertaa perätysten. Sitten näytti
siltä kuin olisimme olleet sadan askeleen päässä sieltä ja katsoneet
välkkyvään mykiöön ja menettäneet silmiemme valon.
Meri löi veneen laitaan, ja kuun sirpin peilikuva kieroutui, ja monta
kertaa se särkyi ja pirstoutui. Suuret tähdet kimmelsivät syvyydessä
kuin nyrkinkokoiset hohtokivet, ja toisinaan ne hajaantuivat parveksi
väriseviä säkeneitä, jotka heti taas sulautuivat yhteen. Oman himmeän
peilikuvani lävitse katsoin mustaan, loistavaan pikeen; toisinaan se
kaartui äänettömästi, kuin hengähtäen. Vihamieliseltä ja kamalalta
näytti meren syvyys — siihen liukui ääntä päästämättä yhä syvemmälle,
syvemmälle, se oli pimeä ja pehmeä, eivätkä jalat yhä vieläkään
tunteneet pohjaa... Äkkiä johtui mieleeni edellisen yön uni: siellä
alhaalla minä vietin häitä Rosseherren kanssa —. Nauroin hiljaa.
"Näetkö valon?" kysyi Kedril.
Terotin katsettani. Punertava pilkku värjyi taivaanrannalla, sadoin
verroin himmeämpi kuin kynttilän sammuva liekki pimeässä huoneessa.
"Sinulla on pirun-terävät silmät, luotsi!".
_Lady of Ireland_ liukui eteenpäin. Äänettömästi. Komentosillan
kellojen pium-paum kaikui selvästi halki hiljaisuuden. Pari varjoa
kumartui alaspäin. Kedril nousi laivaan.
Vaihdoimme muutamia sanoja laivan kannella olevien varjojen kanssa.
Kummallisilta kaikuivat ihmisäänet merellä yön pimeydessä! Kuten
aaveita me olimme.