Kuvaus Helsingin elämästä.
Hän tuli huohottaen huoneeseeni, heittäytyi palttoo yllä sohvalle,
tyhjensi lasin vettä, sanan virkkoi, noin nimesi:
--En jaksa enää, voimani ovat lopussa, olen tehnyt kaikki voitavani,
nyt saavat mennä menojaan, en pane tikkua ristiin, en pukahda, en
päkähdä ... olkoot, eläkööt!
--Mikä miehellä hätänä? Mikset pukahda, et päkähdä, miksi: olkoot,
eläkööt? Sanalla sanoen: mitä on tapahtunut?
--Ne nykyajan inhoittavat olot, ne tämän maailman uudet aatteet, ne
seurat, ne yhdistykset...!
--Rauhoitu, veikkonen, juo vettä vielä lasillinen ja kerro!
Ja hän kertoi:
--Minulla on virka ja tulot ja oma koti ja oma talous ... minulla on
tyttökin tiedossani, minä olen häneen jotakuinkin rakastunut, ja minä
tahtoisin mennä naimisiin.
--Mikset sitten mene?
--Mikset sitten mene! matki hän. Mikset sitten mene? Mutta kuinka minä
voin mennä, kun en tiedä, missä hän on, missä häntä tavata, kuinka
päästä puheilleen hakkailemaan häntä, pitämään häntä lämminnä,
herättämään hänessä vastarakkautta, kosimaan häntä...
--Menisit tanssiaisiin, teatteriin, iltahuveihin...
--Tanssiaisiin, teatteriin, iltahuveihin? Niin voi puhua ainoastaan se,
joka ei ole seurannut aikaansa, joka ei tiedä, mitä se vaatii, joka on
elänyt säkissä niinkuin sinä. Suo anteeksi, että minun täytyy tuhkaista
pilkallisesti sieraimiini neuvoillesi. Luuletko sinä, että ajat enää
ovat samat kuin meidän nuorra miessä ollessamme, jolloin oli
tanssiaisia ja ylioppilasiltamia joka viikko, jolloin ihmiset vielä
kävivät teatterissa ja tapasivat siellä toisensa? Luuletko, että nyt
käy päinsä naistuttavia saadakseen vain mennä ja antaa esitellä
itsensä, kumartaa kaunottaren edessä, viedä hänet valssiin, pyytää
hänet franseesiin, saattaa kotiin ja kosaista, sanalla sanoen:
kihlautua ja mennä naimisiin? Ei, veikkonen! Nyt eivät neitoset enää
ilmaannu iltamiin, eivät tule teatteriin! He lukevat, harrastavat,
kuuluvat seuroihin, istuvat yhdistyksissä, ja ainoastaan _siellä_ voi
heitä enää tavata.
--Voithan sinäkin kuulua seuroihin, istua yhdistyksissä...
--Ja niinkuin en minä olisi niissä istunut, niihin kuulunut! Kaikkiin
niihin olen kuulunut, kaikissa niissä olen istunut ... kaikki kokenut,
kaikki kärsinyt--hänen tähtensä, häntä tavatakseni. Mutta hän on
paennut tieltäni, minä en ole koko talvena saanut vaihtaa sanaakaan
hänen kanssaan, sillä minä olen aina tullut myöhään. Kun minä turhaan
olin etsinyt häntä Suomalaisen Seuran tanssi-iltamista, sain minä
vihdoin kuulla, että hänet oli nähty sen raittiusseuran iltamissa,
missä ei tanssita.--Minä kiiruhdan sinne, teen raittiuslupaukseni, juon
teetä ja särvin soodaa, istun illan, istun kaksi, niin jopa iltana
kolmantena saan tietää, ettei hän enää harrasta eikä ole puoleen
kuukauteen harrastanut raittiutta, vaan että hän nyt harrastaa
naisasiaa.
--Ja sinä tietysti harrastamaan naisasiaa!?
--Minä harrastamaan naisasiaa, minä hakemaan häntä Unionista, mutta
minä sinne tultuani kuulemaan, ettei hän ole enää kuukauden päiviin
käynyt sen kokouksissa. Hän on innostunut tieteisiin, hän on päättänyt
kartuttaa tietojaan. Hän on kirjoituttanut itsensä jäseneksi
Filosofiseen Yhdistykseen, ja yks ... kaks ... minä olen samassa
myöskin jäsenenä Filosofisessa Yhdistyksessä ... hän onkin muuttanut
mielensä ja ruvennut Uusfilologiseen Yhdistykseen ... kolme,.. neljä
... ja minäkin olen muuttanut mieleni. Nyt olen hänet
saavuttamaisillani ja minä olen sitä iloisempi, kun tiedän, että
Uusfilologisen Yhdistyksen kokouksia seuraa seksailtama, jossa välistä
pistetään polkaksikin. Myhäellen kävelen minä Kämpin korridorissa ja
odotan, että minut kutsuttaisiin sisään, sitten kun yhdistys on
hyväksynyt minut jäsenekseen. Kutsu viipyy vähän, asiasta on syntynyt
eri mieliä, on väitetty, etten minä ole mikään kielimies. Mutta
enemmistö näyttää olevan puolellani, ja eihän minulla ole kiirettä,
sillä _hän_ ei ole vielä kokoukseen saapunut. Jo tullaan minulle
ilmoittamaan se ilonsanoma, että saan astua sisään. Pysähdyn peilin
eteen, suin tukkani ja olen juuri lukkoon tarttumaisillani, kun näen
hänenkin saapuvan. Vihdoinkin! Voitto on minun! Tyttö on käsissäni!
Olen onnen saavuttanut! Ovenvartia ottaa vastaan hänen vaatteensa
korridorin toisessa päässä, hänkin asettuu peilin eteen pukuaan
järjestämään. En mene sisään vielä, annan hänen mennä ensin. Hän
kääntyy ovenvartian puoleen, kysyy jotain ... minä kuulen sen, ja
maailma mustenee silmissäni! ... kysyy, missä _Alliance Française_
kokoontuu ja menee toisesta ovesta sisään, toisesta minä.--Huhhuh!--
Kahden viikon päästä minä olen jäsen _Alliance Françaisessa_, vaikka en
taida sanaakaan ranskankieltä. Mutta hän taitaa sitä niin, ettei hänen
enää toista kertaa tarvitse käydäkään _Alliance Françaisessa_. Mutta
estetiikka on hänelle outo ala, ja hän on ruvennut käymään Estlanderin
luennoilla yliopistossa. Minä olen jo aikoja sitten kadottanut
ylioppilasoikeuteni, mutta minä haen ne takaisin varakanslerilta ja
saavutan hänet vihdoinkin luentosalissa. Tuo rakas olento istuu siellä
etupenkillä kymmenen muun neitosen kanssa ja tekee ahkerasti
muistiinpanojaan. Laittaun aivan hänen taakseen, hengitän melkein hänen
niskaansa ... ja mimmoiseen niskaan! Oo! Se on niin valkea, niin
kaunis, niin makoinen, niin hieno, ja tukka kähertyy siinä niin
veitikkamaisesti. Mutta hän ei käännäkään päätään, ei ajattele muuta
kuin opinnoitaan, ei aavistakaan, että ihailija istuu hänen takanaan.
Enkähän minä voi esittelyttää itseäni hänelle--yliopiston
luentosalissa. Eihän se käy päinsä vestibyylissäkään. Eikähän hän enää
ilmaannu sinne seuraavalla tunnilla. Minä menetän taas pitkäksi aikaa
hänen jälkensä, saan niistä vähän vihiä, seuraan niitä ja saan
selville, että ne viikko sitten ovat vieneet Suomalais-ugrilaiseen
seuraan, siitä Maantieteelliseen Yhdistykseen ja palanneet sieltä
takaisin; että hän Maantieteellisen Yhdistyksen oli vaihtanut
Matkailijayhdistykseen; että hänet sillä välin on nähty Seemiläisten
seurassa, jossa tohtori Tallqvist piti esitelmän »assyrialaisten
loitsuista», ja toisen kerran aivan varmasti Suomalaisen Kirjallisuuden
Seuran kokouksessa, jossa professori Tudeer piti esitelmän
»Prometheus-taruista» ... mutta minne tulenkin, tulen vasta sitten, kun
hän on jo ehtinyt poistua. Minä tuskastun, minä kiusaannun, mutta minun
ihastukseni vain kasvaa, kun näen, mihin kaikkeen hän ennättää, mitä
kaikkea hänen suuri sielunsa ehtii syleillä, miten nopeasti hän on
ottanut selkoa tiedon kaikista eri aloista.
Ystäväni vaikeni, tuijotti synkästi eteensä ja virkkoi riutuvalla
äänellä:
--Mutta tiedolliset opinnot eivät enää kuulu hänen harrastuksiinsa.
Hänen järkensä on saanut tarpeensa, hänen sydämensäkin vaatii osansa.
Se kaipaa osoittaa hellyyttään, se säälii kärsiviä. Mutta mistä
ihmeestä minä olisin voinut aavistaa, että hän näiden tunteittensa
toimialaksi oli valinnut--Eläinsuojelusyhdistyksen.
--Kai luulit, että hän oli ruvennut jäseneksi Kennelklubiin?
Hän hypähti seisoalleen.
--Sinä pilkkaat minua ... sinulla ei ole sydäntä ... sinä lasket
leikkiä pyhimmistä tunteistani ... mutta minä sanon, että sinä loukkaat
minua, kun loukkaat häntä ... minä en tahdo sinusta enää mitään tietää
... ystävyytemme on lopussa ... minä menen ... hyvästi!
--Minne menet, ystäväni?
--Minä menen Keittokouluun ... en ehtinyt Veistokouluun, mutta
Keittokoulussa hänet tavoitan! Jos en häntä siellä saavuta--menen
hirteen.
--Lue! sanoin minä ja ojensin hänelle päivän sanomalehden.
Ja hän luki siitä vapisevalla äänellä, että hänen ihanteensa eilen oli
suorittanut päästötutkinnon läpikäytyään neiti Olsonin
keittokoulukurssin ja että hänen näytteensä tutkinnossa oli ollut
luumuputinki.
--Sitä putinkia olisi sinun pitänyt olla syömässä, sanoin minä, mutta
kaduin leikintekoani samassa, kun näin, miten hän vaipui kokoon,
ikäänkuin pieneni ja kitistyi suuren palttoonsa sisässä.
--Kaikki on hukassa, sanoi hän heikolla äänellä. Jälkiruokakin on siis
mennyt suuni ohitse ... keittokoulun vuositutkinto oli viimeinen
toivoni.
--Rohkaise mieltäsi. Ehkä tässä keino vielä keksitään.
--Mikäpä keino se voisi olla?
--Hän, tuo sinun ihanteesi, jota rakastat...
--Niin teen, rakastan vieläkin, jumaloin.
--Hän on otus.
--Otus?
--Ja sinä olet metsästäjä, joka ajat otusta.
--Mutta en häntä koskaan saavuta ... en saa koskaan painaa päätäni
hänen rinnoillensa.
--Et saavuta siksi, ettet ole tehnyt niinkuin tekee oikea metsästäjä.
Oikea metsästäjä ei milloinkaan tee niinkuin sinä olet tehnyt.
Ajettuaan otuksen ylös ei hän lähde hänen perässään karkaamaan, vaan
joko odottaa paikoillaan tai lähtee vastuuseen. Tee sinä samoin. Jos
tunnen hänet oikein, on hän alkanut kiertokulkunsa uudelleen. Ehkä hän
nyt parhaillaan huvittelee Suomalaisessa Seurassa. Elä mene häntä
siellä säikyttelemään, vaan mene sinä Keittokouluun. Käyt sitten viikon
päivät veistokoulua, niin tulee hän sinua vastaan
Raittiusyhdistykseensä. Jatkat matkaasi Eläinsuojelusyhdistykseen tai
Kennelklubiin, kumpi enemmän huvittaa, joll'aikaa hän harrastaa naisten
tilan parantamista. Epäilemättä hän sieltä piankin muuttaa majaa ja
saapuu Filosofiseen Yhdistykseen. Sinä et välitä siitä, vaan loittonet
--itse asiassa kuitenkin näin lähenet--ja odotat häntä
Matkailijayhdistyksessä, kunnes kuulet hänen siirtyneen Uusfilologiseen
Yhdistykseen, jolloin sinä kiireen kautta loikkaat Suomalaisen
Kirjallisuuden Seuran kuukausikokoukseen tai ajan voittamiseksi
Seemiläiseen yhdistykseen ... ymmärrätkö tarkoitukseni?
--En vähääkään.
--Mutta onhan se aivan selvä, että teidän, saman ympyrän kehää toinen
toisaalta kiertäessänne seurasta seuraan, yhdistyksestä yhdistykseen,
kerran luonnonlain välttämättömyydellä täytyy äjähtää yhteen _jossain_
seurassa tai yhdistyksessä.
--Suokoon Jumala, että äjähtäisimme, sanoi hän, ja minä näin, että
toivon kipinä jo kiilti hänen silmässään, kun hän otti hattunsa, heitti
hyvästinsä ja lähti.
* * * * *
Katson velvollisuudekseni ilmoittaa, että ystäväni äskettäin on
löytänyt onnensa Suomalais-ugrilaisesta Seurasta ja että kihlaus
luultavasti piakkoin julaistaan Kansantaloudellisen Yhdistyksen
perhepäivällisillä.