Jahah! Joo! Kyllähän täällä on hauska, täällä maalla. Sehän _täytyy_
tunnustaa, että täällä on hauskaa.
Niin rauhallista, niin ihmeen rauhallista, ettei kuulu kuin oma
haukotus. Ne tietysti häiritsevät siellä Helsingissä ne ajurien rattaat
ja omnibukset ja veturien vihellykset, se alituinen tulo ja meno, ja
vaikka minne menisi, niin näkee ihmisiä, niitä inhoittavia ihmisiä...
Täällä maalla, täällä ei onneksi kuule muuta kuin jonkun tyhmän lehmän
ammunnan, ja välistä tulee sika porttia rynkyttämään. Eikä täällä soita
ryssät Esplanadissa, täällä laulavat linnut, Suomen laululinnut,--
tyhjille huoneille. Eivätkä laula nekään muulloin kuin aamulla varhain,
jolloin minä nukun.
Ne eivät siis nekään häiritse, täällä ei, jumal'aut', täällä ei
häiritse niin mikään--hiljaisuutta.
Voi, voi, kuinka täällä siis on hauska!
Mikä ihana näköala tuosta ikkunasta! Maantie, niin, maantie, jota ei
kukaan aja. Ja järvi, jota ei kukaan souda, ja niitty ja saaret ja
salmet ja tähdet ja taivas ja kuu ... ja metsää, metsää, metsää--eikä
yhtään ihmistä, ei niin ristin sielua päiväkausiin koko talossa, paitsi
muutamia liinatukkia lapsikakaroita, jotka ovat jätetyt tovereiksi
pienemmilleen ja minulle. Koeta puhella niiden kanssa, niin sysäävät
sormet suuhunsa ja kysyvät: »Hah'» Ja jos jotain kysyt, niin sanovat:
»En mää tierä».
Mutta tietysti on kuitenkin ihanata tämä maaelämä, tämä sisämaan
luonto, tää maa tuhatjärvinen. Se on vain minun syyni, että minua
haukottaa. »Oi, teitä valoisat pohjolan yöt, kun aurinko myötään
päilyy, veen vienossa taivahan kanss» ... jahah, valoisat, kiitän
nöyrimmästi, niin valoisat, ettei saa yökausiin unta silmiinsä ja
sääsket ynisevät korvan juuressa lakkaamatta. Ei sovi moittia.
Muistaakseni olen minä täällä terveyttäni hoitamassa, hermojani
parantamassa, saamassa maitokuuria (tai -kuria)--siitä Jumalan viljasta
ei ainakaan ole puutetta. Saisit sitä vaikka silmivedeksesi. Siihen se
olisikin omansa, mutta olut on luotu juotavaksi.
Oi, jos olisi Kappeli tuolla metsän reunassa aholla, jonne saisi mennä
joka ilta istumaan, juoda tuutinkinsa ja syödä portsioninsa ja sen
päälle kahvia--liköörin kera.
Ei ole. Mutta täällä on hapanta leipää ja pitkääpiimää ja talkkunaa ja
maitovelliä, on puulusikoita ja torakoita.
Ihana on tämä maaelämä. Ei saa postia kuin kerran viikossa. Ei saa
»Päivälehteään» joka aamu vuoteelleen. Viisi kertaa viikossa on
painoeste.
Täällä sataa melkein aina, taikka on niin kylmä tuuli, että vatsa
vilustuu ja heltyy. Taikka kun ei sitä tee, niin on niin tukehduttavan
kuuma, että kieli tahtoo suuhun sulaa.
Tulkaa siis tänne maalle, tulkaa joka mies nauttimaan luonnon helmassa,
hatarissa pihanpääkamareissa ja vuotavissa venheissä! Tulkaa rämpimään
vetisiä soita ja kapuamaan kivisiä kankaita!
Se on totta, teillä on se viheriä Esplanadi, teillä on viileä
Kaivopuisto ja Else Moser ja avara, vilkas meri. Teillä on Hesperia ja
»Sirkus veden alla» ja Korkeasaari ja Kaisaniemen päivälliset musiikin
kanssa. Mutta mitä se on kaikki--?
Jahah! Vihdoinkin siis posti viikon päästä!
Mitä--? Onko Kappeli jo avattu!? Se uusi, komea, lasiseinäinen Kappeli,
jota minä en saanut nähdäkään!
Totta tosiaan!
»Kappeli avattiin viime sunnuntaina!»
* * * * *
--»Lapset, sanokaa emännälle, että herättäisi minut aamulla varhain ...
minulla on hyvin tärkeitä asioita ... _minun täytyy heti paikalla
matkustaa Helsinkiin_.»