SASU PUNANEN.

Luonnonlahjat ovat epälukuiset ja sen tähden niistä lieneekin jokainen

saanut oman osansa. Tavallisesti kyllä puhutaan lahjakkaista ja

lahjattomista ihmisistä, mutta se tulee kai siitä, ettei kaikkia

ihmisiä saada nähdä heidän oikeassa ympäristössään. Mutta anna heidän

kunkin päästä omalle alalleen, niin näet, mihin heistä mikin kelpaa.

Luulit häntä aivan mitättömäksi mieheksi ja yht'äkkiä saattaa hän

esiintyä lajinsa täydellisimpänä.

Sasu Punasesta olin aina luullut, ettei hän ole mitään. Lihava, laiska,

unelias, harvapuheinen, ei mitään harrastuksia, ei mitään innostusta.

Hän luki papiksi, apulaispapiksi, olisi voinut sanoa siihen nähden,

miten korkealle hän näytti päämaalinsa asettavan. En löytänyt hänessä

mitään erikoista taipumusta, en ainoatakaan alkuperäistä ajatusta enkä

perittyä intohimoa, josta ainakaan minä olisin mitään tietänyt, vaikka

asuttiin samassa talossa, seinä väliä--ellei lukisi niiksi sitä, että

hän piti nukkumisesta ja että joskus varta vasten meni Kämppiin syömään

pihviä. Mutta muuten ei mitään merkkiä, millä hän olisi osoittanut

olevansa »oma itsensä» eli, niinkuin sitä siihen aikaan olisi sanottu,

kun norjalaiset kirjailijat vielä olivat muodissa: »vaere sig selv».

Ei mitään--ennenkuin hän yht'äkkiä ilmestyi eteeni kaikkine lahjoineen.

--Lähdetään kylpemään, sanoi hän minulle eräänä iltana.

--Enpä minä nyt ... olin aikonut mennä Suomalaiseen Teatteriin.

--Mitä varten teatteriin?

--Siellä on tänään premieeri.

--Ennätät sinä nähdä sen premieerin vastakertanakin ... tule pois, minä

pistouvaan issikankin, jos lähdet.

Oli ensimmäinen rekikeli, minä olen intohimoinen ajurilla-ajaja, ja

niin lähdettiin saunaan ja jätettiin premieeri--toiseen kertaan.

Suomalaiset ovat keksineet saunan, sanotaan--ainoa keksintö muuten,

mikä lienee heidän omansa; samoinkuin samovaarin sanotaan olevan ainoa

koje, minkä venäläiset ovat itse keksineet. Sentähden tämä kansa osaa

kylpeä paremmin kuin mikään muu kansa. Ja sentähden on tämän kansan

keskuudessa myöskin parhaimmat kylpijät, etevimmät löylytaiteilijat.

Mutta en ole niidenkään joukossa vielä tavannut toista sellaista

kylpijää kuin hän, tämä Sasu Punanen. Hän on etevän rotunsa kaikista

etevin, hän on kaikkien saunaniekkain saunaniekka.

--On suuri epäkohta, ettei ole höyrykaappia ja löylysaunaa samassa

yhteydessä, sanoi hän, kun olimme ostaneet piletit--ensimmäinen kerta

muuten, kun kuulin häneltä jotain arvostelua olevista oloista. Onko

Miinan sauna vapaa? huusi hän sitten käytävän perillä.

Miinan sauna oli vapaa, ja sinne astuessamme selitti hän minulle, että

hän ei huoli muista kylvettäjistä ... ennen vaikka odottaa tunnin

vuoroaan.

--Ottaako herrat ammetta vai suihkua saunan päälle?

--Pitäisihän Miinan tietää, että minä otan sekä ammetta että suihkua.

--Ja vastoja kanssa?

--Vastoja kanssa, mutta elkää panko niitä vielä hautumaan.

--Elä pidä kiirettä, neuvoi hän minua, kun näki minun kiireesti sukivan

vaatteita yltäni.--Saunassa pitää riisuutua verkalleen eikä niin, kuin

jos tuossa paikassa olisi puulautuminen päätä suoraa veteen.

Ja hänellä oli kokonainen järjestelmä sitä varten valmiiksi mietittynä.

--Eikä pidä nakata vaatteitaan sekaisin mihin sattuu, mistä niitä

sitten on vaikea pukeutuessa löytää oikealla ajallaan. Minä panen ne

aina siihen järjestykseen, että saan ne taas samassa järjestyksessä

mukavasti ylleni. Et usko, kuinka suloiselta se tuntuu, kun on kerran

saanut kylpeneeksi.

Oli opettavaista nähdä, miten huolellisesti hän tuon tulevan suloisen

tunteensa varalta itse riisuutui. Ensin otti hän palttoon ja sijoitti

sen naulaan; sitten kaulahuivinsa samaan naulaan ja hatun

päällimmäiseksi, sillä pää oli peitettävä, ennenkuin palttoo otettiin

ylle.

--Minkä tähden?

--Sentähden, että tuntuu hyvältä sillä lailla.

--Kuka sinulle on sen neuvonut?

--Itse minä olen sen siksi miettinyt.

Toiseen naulaan tuli nuttu ja liivit ja niiden seuraksi kaulus ja

paita. Housut ja alushousut ripustettiin erikseen kolmanteen naulaan.

Mutta ennenkuin hän niin pitkälle ennätti, istuskeli hän, hieroskeli,

hankaili niskaa, olkapäitä, selkää ja kainalon aluksia, kasvot

omituisessa naurun ja suurimman tuskan välisessä irvistyksessä.

Viimeksi veti hän sitten jaloistaan kengät ja sukat.

--Miina, viekää sukat lämpiämään ... anna sinäkin sukkasi lämpiämään.

Nyt oli hän kokonaan riisuutunut. Mutta ennen saunaan menoaan seisoi

hän vielä kauan aikaa peilin edessä ja tarkasteli itseään siinä joka

taholta. Ja yhtä pyöreää se muuten oli joka taholta.

On toisia ruumiita, jotka esiintyvät parhaassa valossaan vaate päällä,

toisia, jotka pääsevät oikeaan arvoonsa voimistelusalissa. Sasu Punasen

jäsenet ja vartalo olivat sillä tavalla rakennetut, että ne vasta

saunassa näyttivät tulevan oikeaan ympäristöönsä. Jos mieli ymmärtää

miehen kauneutta, piti ne nähdä saunan lauteilta, lämpimän, kostean

löylyn sisästä.

Pienenlainen pää, paksu punainen niska, pitkä lihakas selkä, alkua

ihramahaan, leveät lanteet, pyöreät sääret ja tasapohjaiset jalat, ja

muuten tanakkaa tekoa, iho sitkeää ja vedenpitävää kuin kengäsnahka.

Ennenkuin hän ryhtyi varsinaisesti löylyä ottamaan, tahtoi hän hikoilla

»kuiviltaan», niinkuin hän sanoi.

Hän heittihe selälleen lauteille ja nosti lyhyet, pölkkyiset jalkansa

kattoon kiinni. Mutta katto oli sileä, ja ne luiskahtivat siitä vähän

väliä alas.

--Pitäisi olla pykälät katossa, tuumaili hän.--Sinulla on paljon

parempi, kun on pitemmät sääret. Voisi sen järjestää silläkin tavalla,

että olisi nuora niskan taitse jalkapohjiin... Tämä on saunahetkistä

suloisin tämä, kun näin lepäilee ja alkaa hiljalleen hikoilla... No,

nyt saisi alkaa panna vastoja hautumaan. Kun sinä vastakertana käyt

saunassa, niin elä anna milloinkaan hautoa vastaasi, ennenkuin olet

itse lauteilla ... muuten menee hyvä hukkaan. Se lehvän hyvä haju, se

on paras koko kylvystä.

Vastan saatuaan ropsii hän sillä muutamia kertoja kinttujaan, ikäänkuin

sen terää koetellakseen, ja huutaa sitten päättäväisesti:

--Lyökää löylyä!

Saunapiika lyö löylyä;

--Vieläkö?

--Vielä, vielä!

--Siin' on! ... siin' on!

--Antakaa tulla vain!

--Alkaako tuntua?

--Elä hiidessä, Sasu!...

--Eihän tämä vielä mitään.

--Hellittäkää, hellittäkää!...

Minun täytyy juosta alas, mutta hän sanoo vain rauhallisesti:

--Miina antaa vähän vielä lämmintä.

Kiukaan kivet sähäjävät kuin sata sylkevää kissaa, minusta tuntuu kuin

ne tuossa tuokiossa karkaisivat terävine kynsineen kimppuuni ja

repisivät minut palasiksi. Huutaen ja voivotellen pakenen minä niitä

kyykylläni lattialle, mutta hän komentaa ylhäältä katon rajasta:

--Nyt saa Miina tulla kylvettämään!

Ensin jalkapohjiin, sitten hartioihin ... nyt selkään ... pohkeihin ...

taas takaisin jalkapohjiin ... vielä vähän ... vielä vähän ... ääh! ...

uh! Sillä lailla ... sillä lailla... Hankaa nyt!... Lyö nyt! Kovemmin!

kovemmin! etkö sinä jaksa hutkia!

--Ihanhan te poltatte itsenne ja minut.

--Eihän tämä vielä mitään ... mitenkäs Miina sitten helvetissä!--(Hän

laskee vielä leikkiä, pakana!)--eihän tämä vielä mitään miehen

löylyksi... Miina käypi vielä terästämässä.

Käsikurkalta heittää Miina-parka, silmiään varjellen, vielä kaksi

kipallista uuniin. Kiuas kiljuu, ulisee, siell' on sata uutta kissaa

sähäjämässä, ja parkuen pakenen minä saunakamariin.

--Eihän tätä enää kestä kivetkään halkeamatta, kuulen saunapiian

valittavan.

--No, laitahan sitten suihku reilaan.

Hän on kuin nyljetty hylje siinä, missä hän seisoo jäisen suihkun alla.

Mutta siitä tulee liian hitaasti ja vähän vettä, piian täytyy täyttää

kaksi sankoa, kiivetä lauteille ja valaa ne sieltä hänen niskaansa.

Nyt ovat hänen mielestään enimmät hiet irtauneet ruumiista, ja hän

nousee takaisin lauteille.

--Pesetä sinä itsesi sill'aikaa, kun minä täällä vielä vähän

lämmittelen.

--Eikö voisi avata peltiä?

--Elä helvetissä laske lämmintä pellolle ... jumalan viljaa se on

lämminkin, tiemmä.

--Pestäänkö herran pää?

--Pestään.

--Odotahan vähän, Ville ... menkää, Miina, noutamaan pullo olutta ...

janottaa vähän ... että pääsisi tässä taas vähän hikoilemisen alkuun.

Istuen lauteitten reunalla juo hän yhdellä siemauksella kaksi lasia ja

lahjoittaa loput jalomielisesti saunapiialle.

Sill'aikaa kun minua pestään, loikoo hän siellä liikkumatonna ja

puhaltaa vain silloin tällöin pitkän, mahtavan päristyksen

sieraimistaan. Mitä hän miettineekään, mutta nerolta hän minusta tuntuu

omaan itseeni verraten, jättiläisnerolta kaikkien saunanerojen

joukossa. Jos oli suomalaisilla saunajumala, jos oli heillä

löylynhaltija, jota palvelivat, niin tuommoinen mahtoi hän olla.

--Vai on siellä premieeri tänään Suomalaisessa Teatterissa?--Ja hetken

kuluttua:

--Mutta se se on mainio näytös siinä Minna Canthin »Murtovarkaudessa»

se saunanäytös.

Kun minä olen istuutunut ammeeseen huuhtoutumaan, laskeutuu hän vihdoin

viimeinkin pestäväksi.

On nautinto nähdä hänet pesupenkillä. Hän on nyt niin pehmennyt, että

hän valuu kuin taikina siihen kiinni, niinkuin tahdoton taikina, jota

saunottaja saa leipoa, alustaa ja pyöritellä mielensä mukaisesti. Kuta

kauemmin se häntä pyörittelee, hankailee ja muokkailee, sitä

onnellisemmalta hän näyttää. Kuta kiihkeämmin se häntä saippuaa, höylää

ja hieroo, sitä autuaallisemmiksi käyvät hänen asentonsa.

--Jos Miina vielä vähäisen vetelee paljaalla kädellä selkäpiitä pitkin.

Minä olen jo aikoja sitten saanut lakanani, mennyt saunakamariin,

kuivaillut ja olen jo puoleksi pukeutunutkin, kun alkaa kuulua veden

läiskettä saunasta.

--Mitä ihmettä se siellä vielä?

Siellä on leveä, punainen möhkäle selkää ja olkapäitä ammeessa. Hänet

on pesty, ja hän ottaa parhaillaan puolikylpyä.

--Sata ja viisikymmentä! huokaa saunapiika nääntyneellä äänellä.

Hän saa lakanan hartioilleen, heittäytyy selälleen sänkyyn,

peittelyttää itsensä huolellisesti, tuottaa puoli pulloa olutta,

tyhjentää sen, otattaa tupakat esille palttoonsa taskusta ja vasta

sitten, kun hän on saanut paperossinsa sytytetyksi, huokaa hän, vähän

alakuloisesti:

--Huhhuh! kylläpä tuntuu hyvältä.

* * * * *

En malttanut jäädä häntä odottamaan, eikä hän minua kiellellytkään.

Menin Kämppiin. Tunnin kuluttua ilmaantuu hän sinne, posket kiiltävinä

ja pingallaan ja tukka kauniisti jakaukselle kammattuna.

Tyynesti istuutuu hän viereeni, ja ystävällisesti, silmät vähän

laimeina, virkkaa minulle Sasu Punanen:

--Minkä tähden läksit sinä kesken pois saunasta ... minä toki otin

vielä höyrykaappiakin kylvyn päälle.

Lastuja I-III · 第 49 / 108 题