Ei ollut Miia saanut aikoihin niin hellää, niin rakastavaista kirjettä
Antiltaan. Hän, joka ei muusta tiennyt, ei muuta ajatellut kuin
Anttiaan, hän, jolle ei maailmassa ollut toista miestä niin
täydellistä, niin puhdasta, niin jaloa--sillä hän tunsi hänen
mielipiteensä kaikista asioista--hän oli niin onnellinen saatuaan tämän
uuden todistuksen sulhonsa rakkaudesta, että hän sulkeutui huoneeseensa
ja kirjoitti heti paikalla vastauksen.
Alkuun pani hän: »Rakas, rakas, rakas Anttini!!!» ja hän sanoi vielä
vapisevansa onnesta ja ilosta, että Antti häntä niin rakastaa. Hän oli
moneen kertaan lukenut kirjeen, ja kun hän nukkuu, niin panee hän sen
päänsä alle. Hän oli itkenyt ajatellessaan Anttia, jonka täytyy olla
siellä niin yksin, siellä ikävässä Helsingissä. Voi, voi, jos hänkin
voisi jotain tehdä, että he pian, pian voisivat perustaa oman kodin!
»Kuinka sinä voit, Antti, kuvitella, että minä olisin sinulle uskoton!
En minä ajattele ketään, en minä välitä en kenestäkään muusta kuin
sinusta, yksin sinusta. En minä ota täällä osaa nuorten iloihin,
niinkuin ehkä luulet, kuin hyvin harvoin. Ja jos sinä vain tahdot, niin
voin minä olla seurustelematta kenenkään kanssa, menemättä huviretkille
ja kutsuihin, koska sinäkään et tanssi ja koska et rakasta
kansanjuhlia.--Usein istun minä puutarhassa sen koivun alla, jossa on
nimemme ja jonka siimeksessä me viime kesänä vietimme niin monta
unohtumatonta hetkeä. Minä istun ja ompelen hyräillen niitä lauluja,
joita sinä rakastat. Joskus otan venheen rannasta ja soutelen järvellä.
Kuinka täällä on kaunista! Mutta sinähän olet tullut runoilijaksi.
Monta, monta kertaa luin sinun kauniin kuvauksesi matkastasi Suomen
saaristossa. Minä luin sen papalle ja mammallekin. Ethän pane sitä
pahaksesi. Ne pitävät sinusta niin paljon ja kysyvät aina, mitä sinä
kirjoitat.»
Miia kirjoitti ja kirjoitti, arkin toisensa perästä. Hän oli »niin
onnellinen, niin onnellinen!» Hän oli ollut väärässä epäillessään Antin
tunteita, luullessaan hänen kylmenneen. Hänellä oli melkein paha
omatunto, että oli _voinut_ luulla hänestä niin pahaa, omasta
uskollisesta Antistaan. Ja hän lopetti kirjeensä näin: »Voi, voi,
kuinka minä sinua hirveästi rakastan! Jää hyvästi, rakas, kulta
Anttini! Minä lähetän sinulle miljoonan miljoonaa lentosuudelmaa.
Sinun pikku
Miiasi.»