Paitsi sitä, että Hirvilahden seppä oli taitava omassa ammatissaan, oli
hän ulkopitäjissäkin tunnettu siitä, että taisi kaikenlaisia tauteja
parantaa. Hän oli eläinlääkäri ja ihmistohtori. Hän paranteli
punatauteja, poltteli kasvaimia pois, kiskoi hampaita ja asetti jäseniä
sijoilleen.
Kaikissa kokeissaan onnistui hän niin hyvin, että häntä alettiin luulla
loitsijaksi. Hän ei sitä kärsinyt, ja kerran päätti hän poistaa sen
luulon yleisöstään. Kertomus siitä, kuinka tämä tapahtui, kulkee vielä
tänäkin päivänä kansan suussa ja alkaa sillä, että »oletteko kuulleet,
kuinka Hirvilahden seppä taikoi Haakertin hammastaudin'»
Hän oli silloin meillä työssä, ja me, pikku veljeni ja minä, liehdoimme
parhaillaan hänen paljettaan, kun kynnyksen yli kiipee iso mies, jolla
on pää niin paksussa käärössä, ettei siihen mahdu hattuakaan. Tulija on
tunnettu mustalainen hevoshuijari Haagert, rosvonsekainen mies, jolla
on yllään pitkäselkäinen, kulunut verkapalttoo.
Seppä katsahtaa häneen ja katsahtaa meihin, mutta ei vastaa
tervehdykseen. Ottaa raudan ahjosta ja alkaa takoa. Mustalainen seisoo
liikkumatonna ja mulkoilee arasti ympärilleen. Kun rauta taas uudelleen
on pistetty hiillokseen, kysyy seppä kuivasti:
--Pääkö sinulta on ruvennut purkautumaan?
Mustalainen alkaa valittaa surkealla, volisevalla äänellä:
--Hammastani kolottaa .... poskea polttaa ja repii ... leukaluu on
tuskassa ja tulessa ... en ole saanut unta silmääni kolmena yönä ...
pää pilaantuu ... kahdeksan sarvea olen kuppuuttanut, kolme kumpaankin
poskeen ja kaksi niskaan ... mutta ei parane ... ei auta ... ei kuin
yltyy yhä hullummin ... turpoo kuin syöttisian leuan alus ... kuolema
tulee, kuolema tulee, tuossa paikassa tulee...
--Jos tuo nyt meneekin mustalaisen henki...
Mutta mustalainen ei nyt jouda välittämään nimensä häväistyksestä.
--Auta, hyvä mies, alkaa hän tuskissaan rukoilla ... voi, hyvä isä, kun
kolottaa!
--Mitenkä minä sinua autan?
--Tee taika ... manoa kipu kiven kolohon...
--Ja ajako mato maan rakohon... Auttaakohan tuossa taika mikään...
Luotatko siihen, että taika auttaa?
--Tiedäthän sen, että taika aina auttaa...
--Onko sinulla, millä maksaa, jos tekisin taian?
--Saat emälampaan palkaksesi ... vai jos vaadit vielä enemmän, niin
sano, mitä tahdot!
Seppä mietti vähän, iski meille silmää ja kysäisi:
--Mitäs hammastasi se sitten kolottaa?
--Oikean puolen takahammasta ... sitä suurinta juurikasta ... voi, voi,
voi!...
--Ole vait' eläkä ulise! Päästähän pois nuo ryysyt...
Mustalainen alkoi aukoa solmuja päälaeltaan, ja silloin paljastui
verinen, kovin pahasti turvonnut poski.
--Anna, kun katsotaan ... käänny tänne päivää vasten, että näen...
Mustalainen asettui voihkaen ja vikisten päivää vasten. Seppä väänti
rautanaulalla auki hänen leukaluunsa.
--Siinähän on madon syömä iso kolo perimmäisessä hampaassa. Onko sitä
ennen pakottanut?
Ja puukkonsa kärellä seppä sitä kolkutteli. Mustalainen seisoi suorana
kuin patsas, silmät jäykkinä päässä. Hän koetti sopertaa jotain, mutta
me emme siitä mitään ymmärtäneet. Hänen kasvoistaan kuitenkin näkyi,
että hän jo toivoi apua, ja hän antoi irvistelemättä sepän askaroida.
suussaan. Me olimme lakanneet liehtomasta ja katsoimme mekin
mustalaisen suuhun sen, minkä yletimme.
--Eikö jo tunnu helpottavan?...
--Vähän helpottaa ... ei enää niin revi kuin taannoin ... vaan kohta se
taas alkaa uudelleen ... voi, hyvä mies, tee kerralla terve...!
--Pitäisikö se nyt heti paikalla parantaa?
--Paranna paikalla, hyvä mies!
--Taitaisi siitä taikomalla kalu tulla ... mutta minulla ei ole täällä
kaikkia niitä taikakaluja... Onko sinulla punonnaista?
--Ei ole punonnaista ... ei ole.
--Mutta se tarvitaan taikaan... Jos ei ole, niin hae tuolta talosta,
pyydä emännältä itseltään ja sano, että seppä lähetti.
Mustalainen ei nähtävästi ymmärtänyt, mitä varten punonnaista
tarvittaisiin, mutta ei hän myöskään uskaltanut kysyä.
--Mitä te aiotte? kysyimme me, kun mustalainen mennä loikki pellon
poikki pihaan.
Mutta seppä ei ruvennut selityksiin. Hän vain sanoi aikovansa parantaa
mustalaisen hammastaudin.
Hetken kuluttua tulla leuhotti mustalainen juoksujalassa takaisin ja
toi kaksi pitkää punonnaissäiettä tullessaan.
--Hae havu metsästä, toinen kuusen, toinen petäjän, komensi taas seppä.
Ja kun mustalainen oli ne tuonut, valitsi hän punonnaisista paremman ja
veti sen kolmeen kertaan havujen läpi.
--Suu selälleen ja silmät kiinni!
Mustalainen totteli, ja seppä laittoi silmukan nuoraan, jonka sitoi
lujasti sairaan takimmaiseen hampaaseen, mutta ei sille puolelle, joka
oli kipeä.
--Ei sille puolelle! huutaa mustalainen.
--Suus kiinni ... se on sama taialle, mille puolelle se tulee.
Seppä kietoi punonnaisen kätensä ympärille, ja me jo odotimme, että hän
kiskaisisi hampaan irti. Mutta hänellä oli omat temppunsa sitä ennen
suoritettavina.
--Kävele minun perässäni! käski hän ja talutti punonnaisen päästä
mustalaista kolme kertaa alasimen ympäri vastapäivään.
Taluttaessaan hän mutisi:
»Pakene jo paha tauti,
loittone luun kolotus,
hammastauti Haakertista!
Mene mato maan rakohon,
kiviä kivistämähän,
puitten juuria puremaan!»
--Joko helpottaa?
--Vielä jomottaa ... vielä vähän jomottaa...
--Piruko sillä on, kun se vielä jomottaa...
--Teen mä taian tehoisamman, teen mä tuostakin paremman... Kävele minun
jälessäni.
Seppä kierrätti nyt kolme kertaa myötäpäivään ja mutisi samat sanat.
Mustalainen seurasi häntä uskollisesti kuin koira, ja hän oli
nähtävästi kokonaan antautunut taikurin vaikutuksen alaiseksi.
--Menkää, pojat, pihalle vähäksi aikaa, taika ei vaikuta, kun on
vieraita miehiä.
Me menimme ulos, mutta pyörähdimme pajan taakse ja seisahduimme seinän
raosta katsomaan, mitä sisällä tapahtuisi.
--Seiso tuossa!--ja seppä asetti hänet alasimen päähän...
--Kumarru!--ja toinen tekee, niinkuin käsketään.
--Kädet selän taa!--me seuraamme henkeä pidätellen näitä merkillisiä
vehkeitä ja näemme, kuinka seppä vetää punonnaisen alasimen reiän läpi
ja sitoo sen siihen niin kireälle, että mustalaisen leuka on alasimessa
kiinni. Sen tehtyään sylkäisee hän mehevän vaahtosyljen keskelle
alasinta, ihan uhrinsa naamaan eteen. Mustalainen ei värähdytäkään
kasvojaan.
Kolme kertaa kiertää tohtori vielä sairaan kanssa alasimen ja hokee yhä
korkealla äänellä:
»Pakene jo paha tauti,
loittone luun kolotus,
hammastauti Haakertista,
kiviä kivistämähän
puitten juuria puremaan!»
--eläkö jomottaa?
--Aaoa!... aaoa!...--on mustalaisen ainoa vastaus.
--Vai vielä jomottaa ... piruko sillä on, kun se yhä vielä jomottaa...
Teen mä taian tehoisamman, teen tuotakin kovemman...
Hän hakee rautaromujen seasta viilapenkiltä litteän rautakangen pään ja
työntää sen tuleen. Toisella kädellään hän liehtoo, toisella kääntelee
rautaa. Vähänväliä hän sitä kohentelee, se kuumuu kuumumistaan, tulee
kiehuvaksi, ja siitä kirpoilee kipinöitä.
--Silmät kiinni!
Mustalainen sulkee ne, mutta avaa samassa.
--Silmät kiinni, jos tahdot, että taika vaikuttaa!
Silloin tempaa seppä tulipunaisen raudan ahjosta, tekee sillä ison
kaaren ilmassa, rätisten kuin raketista sinkoilevat kipunat ympäri
pajan seiniä, ja mustalainen näyttää puristavan silmänsä yhä
tiukemmalle.
--Hyi, koiran hammas kipeäks, Haakertin hammas terveeks!
Rauta viedään alasimelle märkään paikkaan, vasara nousee ilmaan ...
sähähtää, paukahtaa kuin pyssy, ja kuuluu kauhea ölähdys...
--Veit sen terveen hampaan ... veit, saatana, sen terveen hampaan!
Mustalainen on seisoallaan, hän hyökkää sepän kimppuun, mutta seppä
pysyy aina toisella puolen alasinta ja uhkaa tulisella raudalla
mustalaisen kasvoja.--Elä tule tai saat suun täyteen sulaa rautaa!
--Mustalainen on pelkuri, ja hänen kostona sulaa kauheihin kirouksiin.
Hän näkee terveen, rikkomattoman hampaansa alasimella punonnaisen
päässä, juuret pystyssä. Suu kuohuu kirkasta verta, ja hän huomaa
parhaaksi, sadatellen ja voivotellen, lähteä käpälämäkeen. Hän on
kaataa meidät mennessään, ja pajan ovelta näemme hänen laukkaavan läpi
sakeimman katajikon ja katoavan metsään.
Mustalaisen hammastauti kuului paranneen, mutta ei sen jälkeen
kuitenkaan kukaan tullut Hirvilahden seppää taikuriksi tahtomaan.