(Kansantarina.)
Ylpeä hovin isäntä,
arvon herra aatelinen,
ajeli saloista tietä,
hyvällä ravihevolla
työnnytteli.
Talvi kova.
Lunta on lujasti tiellä,
syrjässä sitäi syvemmin.
Tiellä tok’ jalaksen jälki,
— tiepuolia jäniksen jälki,
pilkku ketun pistelemä.
Ajoi herra huoletonna.
Hepo korvia heristi.
Mikä estettä edessä?
Tuli vastahan-tulija,
kuormamiesi kuhnutteli,
koni aisoissa alaston,
takkukarva taipaleella.
Mies nukkui tukin tyvellä,
kähnys känttyrän selällä.
— Hei ukko! Hotua anna,
käännä tieltä!
— Käännä itse!
Sulla on kevyt rekesi;
mulla paljon painavata!
— Pakana! pajahti herra.
— Älä kiroile! kirosi
istukohot itsehesi!
Jos et luistele lumille,
käännä oitis oikealle,
teen, kuin eilen tein papille
Alkoi aateli ajella,
rekeänsä remmätellä.
Pelkäsi pahan tulevan.
Pääsi jo hepo lumista,
herra hangen kahlonnasta
kömpi tielle.
Jo kysäisi:
mitä teit pahaa papille,
mitä olisit minulle
tehnyt kelminkeinojasi,
jos en olisi ajanut,
kääntänyt sivu sinusta?
— Olisin minä ajanut,
kääntänyt sivu sinusta,
— huusi. Pisti piippuhunsa.