Paljon saunalla salaista,
vaikk’ei paljoa pakise.
— Nukkui nuorikko väsynyt,
lautaisella lautehella,
saunassa savustuneessa.
Oli pikkuinen povella
äskensyntynyt sylissä,
poika kallis kainalossa,
— kukkasena, kultasena,
vanhuuspäivänsä varana.
Äänsi poppa porstuasta,
nainen naapurin puheli:
»Annahan lapsi auttajalle,
vähän pikkuista pitelen,
taion, siunoan sikiön.»
»Älä taio», äiti virkkoi.
»Taiat turhia tapoja,
itse sirkun siunaelin.»
Mummo hymähti. Mutisi:
»Taiat turhia tapoja.
Katsohan pojusi päätä!
Ei tuon otsa oivallinen,
laadullinen päälakensa.
Otsa on taaksi taipumassa.
Anna päätäsi puristan,
tasoittelen, taivuttelen,
pyöristän!»
Älysi äiti
todet totiset puhutun.
»Otsa on taaksi taipumassa.»
Antoi äiti ainoansa.
Poppa poikasta mukaili,
takaraivoa rakenti.
Pää tuli, kohosi kulmat.
»Tuli potraksi pojusi,
tässä emo armahasi!
Kiität naista naapurista,
kasvettua kaunoisesi.»
Kulki kiitokset kiroina,
huhuiluna hullun miehen
saunan savuisen salana.