Kun Esteri heräsi, oli jo ilta. Hänet oli peitetty, vaan huoneesta oli
viety kaikki huonekalut ja tavarat. Oli vain sänky, jossa hän makasi, ja
yksi tuoli sytytetyn lampun alustana.
Hänestä tuntui olonsa hyvälle ja mielensä keveältä. Hän oli kerran
kuvitellen esittänyt täti Smarinille, että täti ostaisi jostakin maalta
pienen mökin, jonne asettuisivat yhdessä. Täti olisi heti ollut
suostuvainen.
»Nyt me, täti, sen toteutamme! Pidämme yhdessä koulua jonkun talon
pirtissä, pienille ja suurille. Ja minä sen lisäksi hoidan piian
tehtävät. Ja oma lehmä meillä olla pitää!»
Esteri nauroi kirkkaasti.
»Laurille lähetän leipäjuustoa ja ohrarieskaa, hänen herkkujaan!»
Hän yritti nousemaan, vaan ei päässyt kuin istualleen. Hänen
vaivautuneet jalkansa aivan kuin nukkuivat vielä sikeintä unta.
»Entäs nyt, Esteri?» sanoi hän itselleen.
Forstmestarinna tuli aivan kuin olisi pitänyt vahtia, milloin Esteri
herää. Hän oli Esterille järjestänyt kammarin alhaalla. Ja sinne vietiin
Esteri kantamalla.
Uudessa kammarissa oli hänelle tervetuliaisiksi kirje. Ja se oli
konsulinna Holmalta.
»Voi rakkaat ihmiset», lausui Esteri itsekseen luettuaan kirjeen. »Te
sanotte vanhentuneenne, paljon teille tapahtuneen, moninaisten muutosten
alaisia olleenne. Mutta näytte otaksuvan, että minä en ole samojen
lakien alainen kuin muut ihmiset, että minä olen vain 'päivänpaiste',
entisine hymyineni ja nauruineni! Ja teistä on yksinkertaisin asia
maailmassa, että Lauri tulee noutamaan 'Esterimme'.»
Forstmestarinnan käydessä hänelle hyvää yötä toivottamassa pyysi hän
kirjoitusneuvonsa sänkynsä ääreen. Ja maattuaan ja mietittyään nousi hän
istumaan sängyssään ja alkoi kirjoitella:
»Rakas Lauri!
Kirjoitan ilman mitään alleviivauksia, mutta yhtä varmasti kuin
yksinkertaisesti.
Matkasi tänne on turha yritys. Siis jätä sikseen. Siihen tuumaan et
olisi ollenkaan ryhtynytkään, jos olisit asiaa ajatellut. Ei ollut
teatteritemppu, kun jo siltakohtauksessamme kieltäysin. Siihen oli ja on
syynä: _rakastan sinua_.