Jukke varastuttaa rahansa ja viedään korttikaariin.
Jukke ei ollut ennen ollut humalassa eikä hän aikoinut olla nytkään.
Mutta muutama ryyppy se kuitenkin tämmöisissä asioissa seuran tekemisen
tähdenkin oli tarpeellinen.
Nyt esitti ukko Koponen Siirin maljan -- ajateltu Siirin terveydeksi,
vaikka siitä hän ei virkkonut. Tämäkin piti juoda ihan kuivaksi joka
miehen. Joka kallistettiinkin ihan kumolleen. Ja yli koko humisevan,
reuhaavan joukon kuului raikas yhteishuuto: »Siirin onneksi».
Taas ei riittänyt kaikkiin laseihin ainetta, sitä huudettiin lisää ja
enempi kerrassaan. Joten tuotiinkin viisi pulloa lisää, mutta
pyydettiin maksu paikalla kaikista.
Juken kasvot kuohahtivat, silmät kiiluivat vihasta, hyppäsi seisalleen
pöydän takana ja kivahti: »Niin vähä aikaako tässä talossa velkaa
uskotaan». Koppasi povestaan punasen juhtinahkaisen, vastaostetun
lompakon, löi sen pöytään ja kiljahti:
»Ymmärrättekö mikä tuo on», purki sen auki, otti sieltä neljä
suorallaan olevaa kirkasta satamarkkasta, löi ne pöytään ja taas
kiljahti talon neidille, joka kainona seisoen odotti maksua: »Ota
tuosta, ota korkoineen. Siinä on rahaa. Minä isäntä olen, joka maksan
ja jaksan.»
Neiti otti yhden satamarkkasen, aikoi tuoda vastaan tähteet, mutta sitä
ei Jukke kuunnellut, otti ne kolme satamarkkasta, löi ne taas pöytään
ja kivahti: »Nuo lekeitä ovat. Näyttäkääpä pojat, onko teillä
tuommoisia. Juuri tuommoisia. Niitä ei ole vielä taiteltu... Juuri
tuommoisia, vasta pankosta nostettuja juuri tuommoisia, näyttäkääpä
pojat!»