Jukke Kopolassa kosimistuumissa.
Siiri oli isätön ja äiditön tyttö. Häneltä oli ensin kuollut äiti,
joten hän isänsä uudelleen naitua, sai äitipuolen. Mutta sitten kuoli
isä, joten hän, äitipuolensa mentyä uusiin naimisiin, sai isäpuolen.
Äitipuolensa oli hurskas ihminen ja piti velvollisuutenaan kasvattaa
äiditöntä ja isätöntä Siiriä kuin omaa lastaan. Eikä Siirille äidin
vaihtumisesta ollutkaan mitään muuta vahinkoa kuin se, että täytyi
kaksiviikkoisena jättää äidin rinta ja nälän hätyyttäessä tyytyä
tuppoon. Ja vaikka äitipuolensa kaksiviikkoisesta lähtien häntä hoiti
ja kasvatti, niin ei penniäkään koskaan tahtonut palkkaa, joten
Siirin perintörahat saivat huoltajan takana kasvaa ja säilyä hänen
omaksi hyväkseen. Mutta sen hän lapsen kuuliaisuuden osotteeksi
kasvattiäitiään kohtaan Siiriltä vaati, että Siiri ei saisi mennä
naimisiin sellaiseen paikkaan, johon hän ei tahtoisi suostua. Ja ennen
kaikkea hän tahtoi Siirin tulevan Jumalaa pelkäävään ja hurskaasen
perheesen. Siinä tapauksessa olivatkin jo monet kosijat saaneet palata
nolona kotiinsa ja tyytyä Jokelan rukkasiin.
Kopolan ukko se oli Siirin huoltaja ja hänkin oli Siirin rahoista
pitänyt hyvän huolen, että ne olivat kasvaneet korkoja. Olivat ne jo
kappaleessa viidennellä tuhannella, vaikka alussa ei ollut kuin vähän
yli kolmen. Ja hänkin toivoi puolestaan, että Siiri tulisi kelpo
naimiseen, ettei nuo hänen huolella hoitamansa orpolapsen rahat
joutuisi vettä juomaan. Tätä paitsi Siiri oli niin kelpo tyttö, että
muutenkin hän toivoi sille parasta mitä voi.
Tämän kaiken tiesi Jukke. Niin nyt ennen kaikkea oli saatava ukko
Koponen puolelleen ja jos se onnistuu, niin sen avulla taivuttaa Siirin
kasvateäiti ja siten päästä likenemään Siiriä.
Tämän aikeen perille ajamiseen ryhtyminen ei ollut koskaan sen parempi
kuin nyt ja yhdenkin päivän viivyttäminen saattoi tuottaa sen, että
toinen kerkesi päästä eteen.
Rommakkoon oli Vaaralan ukko-vainaalla tuhannen markan velka ja
rommakkolainen oli ukon kuoltua kutsunut Jukkea ja Topiasta puheilleeen
edes uudistamaan velkakirjan, kun entinen velkakirja oli vainaan
antama. Jukke ja Topias Antin kanssa yhdeksi taloksi ruvetessa olivat
tuumanneet, että ne Antin antamat tuhannen markkaa viedään sinne
Rommakkoon. Antista se tuuma oli aivan mieleen. Nyt Jukke ei
viivyttänyt asiaa, vaan tänä iltana puhdisti ruunikon ajokalut ja
laittoi reen valmiiksi, että huomeisaamuna ylös noustuaan lähtisi
sinne. Ja Rommakkoon kulki tie Kopolan kautta. Siten oli yksi tie,
kaksi asiaa. Mutta ensin oli mentävä Kopolaan saamaan tietoja, miten on
meinattava.
Kopolan ukko oli Juken isävainaan hyvä ystävä ja lupasi toimia asian
hyväksi Jokelassa niin paljon kuin taisi. Aikoi toimittaa, että Siiri
kasvateäitinsä kanssa tulee Suvannon markkinoihin jo markkinain
aattopäivänä, jossa sitten annetaan kihlat ja pidetään pienet kekkerit.
Ja sentähden varotteli Jukkea, ettei saisi hävitellä rahojaan vähäksi.
»Semmoisissa asioissa ei saa olla naukumaijan poika eikä viiden pennin
mies. Parempi on antaa rommakkolaisen odottaa siksi kuin tämä asia on
läpi menty. Raha on jäämähän parempi, kuin on kesken loppumahan, on
sananlaskukin. Eikähän rahat ruokaa tahdo, eikä paljoa paina. Kyllähän
ne helposti miehen mukana kulkevat», vakuutteli ukko.
Jukke nyökäytti päätään ja mukautteli:
»Juu, juu, kyllä minä käsitän asian. Juu, kyllä käsitän ja ymmärrän.
Minä teen aivan, kuten te tahdotte. Mulla ei muutama satamarkkanen
kalketa, ei sinne eikä tänne, sen saatte sanoa Siirillekin.»
Kaivoi povestaan paperikäärön, jossa oli suoraltaan kymmenen uutta
satamarkkasta, joita ei ollut vielä koskaan laskulle taitettu, ja
lisäsi:
»Katsokaas tätä kääröä, tätä ei ole joka pojan taskussa. Ja tämmösiä
rahoja, ne ovatkin lekeitä ne.»
Ukko Koponen naskutti suutaan mieltymyksen osotteeksi ja hyvän tuulen
näköisenä mukautteli:
»Kyllä on, kyllä on siinä kauniita rahoja ja paljo. Kyllä ovat
kauniita.»
»Ja entäs tuo hevonen, siinä on kalu että sen rekeen viitsii istua»,
lisäsi Jukke.
»Kyllä on, kyllä on teillä, hyvästi on teillä. Kyllä sen näkee, että
hyvästi on teillä», mukautteli ukko ja naskutteli suutaan vakuudeksi.
Jukke vielä muistutti ukkoa olemaan miehenä, Jokelassa käydessään,
lupasi Suvannon markkinoilla laittaa ukolle punaisen pöydän, ja lähti
ajamaan Rommakkoon.
Jukke kertoili kahden kesken rommakkolaiselle asiain menosta, sanoi
kyllä olevan vähäsen rahaa mukanaan. Vaan Kopolan ukko käski antaa nyt
olla rahojen itsellä. Ja itsekin sen toki ymmärtää, että niinhän se on
tehtävä semmoisten asiain aikana. Pyysi rommakkolaista odottamaan vielä
vähän aikaa ja kielsi kiven kovaa kellekään hiiskahtamasta hänen
aikeestaan Siirin kanssa. Kertoili sitten loistavasti raha-asioistaan,
miten heillä tuhannen markkaa, että yksi kaksi eikä tämä ole kuin
lystin päällistä vaan muutaman tuhannen markan velan pitäminen.
Rommakkolainen uskoi kaiken tämän, antoi Juken kirjoittaa nimensä
siihen isä vainaansa velkakirjaan ja niin velka sai jäädä taas
toistaiseksi.
Nyt oli Juken mielessä asiat paremmalla kannalla kuin koskaan ennen.
Tuhannen ja viisikymmentä markkaa oli taskussa, Tannilan ruunikko
edessä, Jokelan Siiri kierroksessa ja Suvannon markkinat vähemmän kuin
kuukauden takana.
Nyt istuskellessaan ruunikon reessä Rommakosta palaillessa aukesi
maailma ja elämän tien suunta maailmassa Juken silmiin aivan täydessä
valossaan. Tyhmiltä näyttivät kaikki muut ihmiset, jotka niin ahtaasti
että puutosten keskellä menivät maailman läpi. Se on tyhmyyttä, että
ihminen on köyhä. Se on tyhmyyttä, paljasta tyhmyyttä, hiiskahti Jukke.
Nyt mielessään näki hän Siirin Vaaralan emäntänä narisevassa kengässä
käyskelevän kyökin ja kammarin väliä. Pienokainen kun kirahti
kehdossaan, niin heti äiti kiirehti luokse ja ryöpsähti kehdon päälle
sitä syöttämään. Niin, Siiri se oli Vaaralassa emäntänä ja Hanna hoiti
karjaa. Hannan lapset ne saattoivat olla pirtissä. Kammarit tarvitsi
isäntä ja emäntä. Ja navetan haju sinne kulkeutuisikin karjan hoitajan
mukana.
Mutta ennenkun Siiri tuli ensi kerran käymään Vaaralassa, oli
laitettava suuret kattolamput joka huoneeseen ja erittäin pöytälamput
parasta lajia. Ne kun kerran laittaa hyvät, niin ne ovat sitten
ikuiset. Ja jos niihen nyt muutaman tai parin satamarkkasta panee, niin
se ei ole mitään, kun niissä on ijäksi ja vielä pojan pojallekin kalua,
kun ne hyvät laittaa. Ja sitten kun öljyä ottaa tynnyrin kerrassaan,
niin se tulee helpommaksi. Jos markan edestä tai ei sitäkään
yönseudussa tulisi menemään. Vierasten aikana voisi tarvita vielä
teariinikynttilöitä. No, sen tietää Siiri...
Kaikki ihmiset näyttivät niin äärettömän tyhmiltä, jotka polttivat
esimerkiksi pärettä, jota heilläkin isävainaan aikana poltettiin. Mikä
työ siinä oli niitä laittaessa ja miten huoneet menevät paikalla
nokisiksi, kuin riihi tai paja. Siihen sijaan kun lamppuun panee tulen,
niin ei tarvitse tuhertaa, pyöräyttää ruuvia vaan sen mukaan kuin
tarvitsee isompaa tai pienempää valoa.
Niin ajatteli Jukke ja mahtava itseensä luottavaisuuden ja oman arvonsa
tunto lainehti povessa palatessa Vaaralaan.