1) Valtiopäivät. Ne laskivat tämän maan koko olemassa olevan
järjestyksen lujan perustuksen. 2) Konseljin perustaminen. 3)
Rahakanta. 4) Armeijalaitos. 5) Edellisten vuosien valtiotulojen
järjestäminen. 6) 1810 ja 1811 vuosien tulo- ja menoarvio. 7)
Kenraalikuvernöörin ja prokuraattorin ohjesääntö.
Paitsi näitä pääasioita sattuu joka päivä joukko juoksevia asioita.
(Nuotissa on tähän lisäys: Ne seuraavat tämän maan perussäänöstä.
Hallitusvalta, _joka tässä maassa on lain rajoittama_,[7] oli
pakoitettu vahvistamaan itseään yksityiskohtaisilla määräyksillä.
Siitä syntyivät seuraavat juoksevat asiat: 1) Melkein kaikkien
virkain nimitys. 2) Kirkkoherrain nimitys keisarinpitäjiin ja
eläkkeet. 3) Kysymykset avioliitosta ja avioerosta eri säätyluokissa.
4) Rikosasiat.)
_Suomi on valtio eikä kuvernementti. Sitä ei siis voi hallita
sivumennen eikä juoksevain asiain ohessa_.[8] Tähän saakka on
kuitenkin koko tämä hallinto sekotettu juoksevain tehtäväin joukkoon
ja hoidettu kansliassa, johon kokonaisuudessaan kuuluu kolme
virkamiestä ja jossa nämä asiat eivät ole toimien kymmenes osa.
Suomen komissiooni tuskin ennättää katsastaa rikosjuttuja ja koota
tietoja Vanhan Suomen järjestämiseksi.
Tämän hallinnon asettamista varten lujalle perustukselle on
välttämättömän tarpeellista:
1) Valita korkeimman arvoinen virkamies ja valtiosihteerin tai
oikeuskanslerin nimellä uskoa hänelle näitten asiain johto. Hänen
tulee myös olla yliopistonkansleri. 2) Hänen sivullaan tulee olla
komissiooni, johon kuuluu kaksi suomalaista ja kaksi venäläistä
jäsentä sekä riittävä kansliahenkilökunta. 3) Tämän valtiosihteerin
tulee olla kirjevaihdossa kenraalikuvernöörin ja konseljin kanssa,
pitää silmällä asiain yleistä kulkua, esittää ne kaikkein
korkeimmin vahvistettaviksi ja ennen kaikkea tuntea henkilöitä,
ylläpitää tarpeellista yhteyttä heidän ja hallituksen kesken,
osottaa heille hyväntahtoisuutta ja ystävällisyyttä sekä saavuttaa
heidän rakkauttaan ei ainoastaan asiain hoidon puolueettomuudella
ja rehellisyydellä, vaan myöskin olennon, elintapojen ja
vieraanvaraisuuden vissillä ystävällisellä hyväntahtoisuudella.
Speranskin lausunto sisälsi ensimmäisen ohjesäännönluonnoksen
laitokselle, joka myöhemmin sai nimen Suomen asiain komitea
Pietarissa. Täten vireille pantua ehdotusta käsitteli sittemmin
Kustaa Maurits Armfelt, joka laati komitean järjestyksen
yksityiskohtaisen suunnitelman, minkä hän oli omakätisesti
kirjoittanut ja päivännyt toukokuun 30 p:nä 1811. Hänen
ehdotustaan noudatettiin pääasiallisesti komitean lopullisessa,
marraskuun 6 p. 1811 annetussa ohjesäännössä, joka tarkotukseltaan
on suomalaisempi kuin Speranskin ensimmäinen ehdotus sen määräyksen
kautta, että Komitean jäsenet sekä valtiosihteeri ovat valittavat
Suomen asukkaista. Ei voi ihmetyttää, että Speranski oli ehdottanut
kaksi suomalaista ja kaksi venäläistä jäsentä, kun muistaa
että aikaisempaan Suomen komissiooniin oli kuulunut melkein
yksinomaisesti venäläisiä, jota paitsi hän itse kuitenkin
ensi sijassa oli venäläinen valtiomies ja sellaisena pysyi. Muutoin
edisti hän tunnollisesti ja rehellisesti, kuten aina, tärkeän asian
menestystä ja oli ilmeisesti tyytyväinen ohjesäännön lopulliseen
muodostukseen. Tämä käy selville seuraavasta kirjeestä, jonka
sitä kernaammin julkaisen käännöksenä, kuin se lisäksi todistaa
hänen harrastustaan Suomen oloja koskevain tilastollisten tietojen
hankkimiseksi. Syyskuun 8 (20) p. 1812 hän kirjoittaa K.M.
Armfeltille:
Minun on ollut kunnia H.K.M:nsa tietoon saattaa se kirje,
jonka minulle kirjoittamalla T. Ylh. on minua kunnioittanut.
Se henkilövaali, jonka Suomen konselji oli toimittanut valmistavan
komitean muodostamiseksi, ei voinut olla muuta kuin mieluisa
H.K. M:llensa, ja se oikeuden tunto, jota Keisari aina on osottanut
henkilöitten ansiolle, jotka ovat ehdotetut tähän komiteaan,
lisääntyy yhä enemmän heidän osottamansa alttiuden kautta. H. M:nsa
on käskenyt minun lausumaan hänen korkean mielihyvänsä siitä,
erittäinkin kenraali Aminoffille.
Keisari on hyväksynyt ne syyt, jotka ovat saattaneet Teidän
ehdottamaan hra Walleenia tämän komitean jäseneksi.
Samoin H.M. on hyväksynyt ne edut, jotka T. Ylh. ehdottaa hra paroni
Rehbinderille, palvelijain ja olon kustannusten korvaamiseksi.
Kun siten kaikki, mikä koskee tämän komitean henkilökuntaa, on
järjestetty on nyt vaan viimeisteltävänä, sen ohjesääntö Teidän
ehdottamainne perusteitten mukaan ja antaa sen astua vaikutukseen.
Tätä tarkotusta varten odottaa H.M. ainoastaan Teidän tuloanne
Pietariin. Keisari toivoisi sen tapahtuvan muutamaa päivää ennen
jäsenten lopullista saapumista ja heidän kokoontumistaan täällä
jotta hän Teidän kanssanne voisi sopia kaikista huoneuston vaalia
tai ohjesäännön muotoa koskevista toimenpiteistä, niin että komitea
näitten herrain saapuessa heti voisi ryhtyä täyteen toimintaan.
Kiitän T. Ylh:ttänne sen aatteen hyväksymisestä, mikä minun on ollut
kunnia Suomen tilastoon nähden Teille esittää. Työskentelemistä
tällä alalla olen aina pitänyt oleellisena hyvänä työnä Suomelle.
Mikään ei voi olla oikeudenmukaisempaa eikä helpompaa kuin antaa
hra Radloffille yliopiston kirjastonhoitajan paikka, ja ajaakseni
asiaa säännöllisellä tavalla, kirjoitan saman kuriirin mukaan
piispa Tengströmille, jotta hän tekisi siitä ehdotuksen yliopiston
konsistorille.[9]
Minun on kunnia j.n.e.
Speranski.
Huomiota ansaitsee myöskin Speranskin 26 p. lokakuuta (7 p.
marraskuuta) 1811 R.H. Rehbinderille lähettämä kirje, jossa hän
ilmoittaa, että komitea oli lopullisesti asetettu, samalla kuin hänen
tuttavallinen suhteensa Rehbinderiin selvästi ilmenee. Mainittuaan,
että keisari oli vahvistanut komitean ohjesäännön, hän jatkaa:
Siihen tulee, paroni Armfelt esimiehenä, kuulumaan kenraali Aminoff
sekä hrar Hisinger ja Walleen. T. Ylh. on samalla nimitetty Suomen
asiain valtiosihteeriksi. Teidän muuttokustannuksenne korvaukseksi
antaa H.M Teille 16,000 rupl. pankkiassignatsiooneissa, jotka
heti suoritetaan Suomen tuloista etumaksuna vuosipalkastanne, joka
määrään 4,000 hopearuplaksi samoista tuloista. Olen iloinen, hra
paroni, että viime mainitun asianhaaran vuoksi olen tilaisuudessa
täten lähettämään Teille takasin hypoteekkinne, jota minun on ollut
rahain puutteessa mahdoton sijoittaa pankkiin ja jonka nyt luulen
hyödyttömäksi, kun sama tarkotus helpommin on saavutettu toista tietä.
Minun velvollisuuteni on, hra Paroni, ilmoittaa Teille kaikki nämä
uutiset, mutta muutaman päivän kuluessa antaa paroni Armfelt ne
virallisesti Teidän tiedoksenne. Kuriiri seuraa heti tätä; hänen
mukanaan on komissioonia koskeva manifesti sekä käskyt Teidän
nimityksestänne ja tuloistanne. Ottakaa vastaan j.n.e.[10]
Speranski.
Suomen komitean ohjesäännön esittäminen oli Speranskin viimeinen
toimenpide Suomen valtiosihteerinä. Siitä hetkestä hän jätti Suomen
asiain johdon Armfeltille ja Rehbinderille eikä koettanut enää niihin
vaikuttaa. Ne piirteet, joita olen esittänyt hänen vaikutuksestaan
suomalaisena valtiomiehenä, riittävät, vaikka vajanaisinakin,
kuitenkin antamaan lukijalle käsityksen siitä suuresta merkityksestä,
mikä hänen ryhtymisellään kansamme kohtaloihin oli aikana, jolloin
tulevaisuus näytti epävarmemmalta kuin koskaan. Hän osotti keisari
Aleksanteri I:n lähimpänä neuvonantajana tämän toivon mukaan sen
suunnan, mihin Suomen valtiolaiva oli ohjattava. Häneen liittyivät
sen vuoksi kaikki, jotka työskentelivät onnellisen tulevaisuuden
valmistamiseksi Suomelle. Hänen sanoihinsa: "Suomi on valtio
eikä kuvernementti", on usein viitattu hänen ajatuskantansa
todistuksena, mutta hänen kirjevaihtonsa sisältää monta yhtä
huomattavaa lausuntoa Suomen perussäännöstä ja lain-alaisesta
yhteiskuntalaitoksesta.
Speranskin toiminta Suomen yliopiston kanslerina 1809-12 on kuvattu
V. Laguksen ennen mainitussa sisällysrikkaassa kirjoituksessa:
Muutamia lehtiä Suomen korkeakoulun kanslerikirjasta. Sen
johdolla ja muitten lähteitten nojalla esitän seuraavassa hänen
kanslerinhallintonsa muutamia piirteitä. Muutamia viittauksia
Speranskin persoonallisesta suhteesta K.M. Armfeltiin annetaan
hänen äkkinäisen ja odottamattoman kukistumisensa yhteydessä.