"Niin, äiti!"
"Tämä on ilahuttava herraani!" huudahti Märta rouva.
"Mutta Knut?"
"Sinä ajattelet aina vain häntä!"
"Minuun tekee kipeää aiheuttaessani toiselle surua."
"Hän näyttää nyt ottavan asian tyynesti."
"Tekotyyneyttä vain."
"Jos se on mahdollista, koetan saada hänet matkustamaan sisarensa luo
joulua viettämään, se on viihdyttävä hänen ajatuksiaan."
Märta rouva teki ehdotuksen, mutta se hylättiin jyrkästi. Knut
selitti, ettei hän ollut koskaan viihtynyt Ruotsissa niin hyvin kuin
nyt.
Kun Sten ilmoitti hänelle liitostaan Kristinan kanssa, karahti
hän punaiseksi, mutta toivotti hänelle onnea näennäisellä
sydämellisyydellä.
Muutamia päiviä tämän jälkeen saapui Svante Niilonpoika Tukholmaan.
Häntä odotti mitä hellin vastaanotto. Viisas emäntä salasi
liikutuksensa nähdessään hänen kuihtuneen ulkomuotonsa, samalla kuin
rakastava vaimo tuhansin tavoin koetti ilahuttaa ja viihdyttää häntä.
Suuresti ilahutti häntä tieto Stenin ja Kristinan liitosta. Hän sulki
heidät molemmat syliinsä ja sanoi, että hän heidän nuoruudessaan näki
takeen maan onnelle. He tulivat päättämään hänen työnsä.
Ja niin viettivät he yhdessä iloisen joulun. Svante Niilonpoika
koetti pitää huolet loitolla, ja Märta rouva teki kodin hänelle niin
miellyttäväksi kuin voi.
On selvää sanomattakin, että Kristina oli ikäänkuin aurinko, minkä
ympärillä kaikki tähdet kiersivät. Ja päiväpaistetta toi hän mukanaan
Stenille. Hänen näkemisensä nostatti nuoren miehen kasvoille aina
säteilevän hymyn, ja tämä sanoi hänelle kerran melkein pelkäävänsä
onneaan, niin suurelta näytti se hänestä.
"Meidän on koetettava olla niin hurskaita ja hyviä, niin kiitollisia
ja nöyriä, että Jumalalla on meistä ainoastaan iloa", sanoi Kristina
lapsenhymyllä, jonka Sten niin hyvin tunsi muinaisilta päiviltä. Ja
kuka epäilee onnea, jota ennustaa rakastettu nainen?
Päätettiin, että nuorten häät vietettäisiin seuraavana syksynä.
Oltiin valmiit siihen, että sota puhkeaa kohta uudelta vuodelta.
Millä tavoin Sten tulisi ottamaan osaa siihen, ei ollut määrätty;
se riippui vihollisen hankkeista. Lankesi luonnostaan, että hän
olisi mukana, ja se ilahutti sekä häntä että Kristinaa. Hänhän
taistelisi isänmaan puolesta, ja jos tapahtuisikin suurin ajateltava
onnettomuus, jos Kristina menettäisi sankarinsa, tietäisi Kristina,
että tämä oli kuollut kunniakkaan kuoleman, ja jotka surulla
toisistaan eroavat, he löytävät jälleen toisensa ilolla.
6.