Ennenkun Mahtran kapinassa surmansa saaneita talonpoikia ruvettiin
hautaamaan, kysyi Viron kirkollishallinnon esimies, kuvernööri herra
von Grünewaldilta, kuinka näitä kuolleita piti haudata, niinkuin
tavallisia kuolleitako, vai kuin itsensä murhaajia. Kuvernööri oli
käskenyt heitä haudata kirkollisten menojen mukaan, mutta ilman
kellonsoittoa. Ilman viimeistä, inhimillistä kunnianosotusta tahdottiin
siis jättää heidät, joista heidän oma pastorinsa oli oikeudessa
tunnustanut, että he olivat olleet kunniallisia, siveellisesti
nuhteettomia ihmisiä.
Hallituksessa ajateltiin Mahtran ja toisista Virossa kesällä 1858
tapahtuneista rauhattomuuksista aivan toisin. Täällä arvattiin, ettei
Viron hiljainen, ahkera talonpoika aivan perusteettomasti, äkkiä,
pelkästä ilkivaltaisuudesta ryhtyisi lainvastaisiin rikoksiin, hän,
joka aina oli kunnioittanut lakia. Pian selvisivätkin asiat. Tahtoen
taikka tahtomatta piti Viron aateliston tunnustaa itsensä osaksi
syylliseksi. Olihan uusi lakikirja syntynyt aateliston mietinnön
perustuksella ja sen avulla ja nuo ehdotukset olivat osaksi väärät ja
vaillinaiset. Tämän täytyi ritariston esimiehen, kreivi Keyserlingin
itse keisarille tunnustaa, kun hän rauhattomuuksien jälkeen, 12
p. heinäkuuta 1858 kävi Pietarissa Aleksanteri toiselle antamassa
lausuntonsa asiasta. Ja nuo viat ja puutteet olivat kovin suuret.
Keisarin täytyi antaa aatelistolle käsky, että se viipymättä ryhtyisi
täydentämään ja parantamaan lakia, joka tapahtuikin.
Talonpoikain rauhattomuudet, varsinkin Mahtran veriset tapaukset, eivät
siis olleet aivan hyödyttömiä.
Jo 2 päivänä syyskuuta, samana vuonna kutsuttiin väliaikaiset maapäivät
kokoon, jossa uuden talonpoikaislain puutteet ja epäselvyydet
otettiin parannettaviksi, niin paljon kuin aateliston tunnettu
taloudellinen asema talonpoikiin nähden sitä salli. Aatelisto teki
täydennyksiä uuteen lakiin ja esitti ne hallitukselle. Erinomaisia
helpotuksia talonpojille ei noissa täydennyksissä ollut; paljon enemmän
parannettiin ja tarkistettiin sisällön ja muodon puolesta monta tärkeää
pykälää ja poistettiin sellaiset, joita oli mahdoton täyttää.
Aateliston valmistama "täydennys ehdotus" lähetettiin tarkastettavaksi
ensin pääkaupungissa olevalle toimikunnalle, sieltä sitten Itämeren
komitealle ja vihdoin se vahvistettiin 23 p. tammikuuta 1859 kolmeksi
vuodeksi väliaikaiseksi laiksi. Sen jälkeen pidennettiin tämä aika
kuudeksi vuodeksi, mutta tuo laki on tähän päivään asti pysynyt
voimassa, ainoastaan pieniä muutoksia on siihen tehty.
Tärkeä kohta on lain täydennyksessä se, että talon maiden vaihtaminen
moision maihin tehtiin paljon vaikeammaksi, että molempain
maakappaleita saattoi yksinkertaisemmalla ja pikaisemmalla tavalla,
ilman mittaamista toisistaan erottaa ja ettei maan ja talonpoikain työn
arvo enää olisi määrättävä viljan mitan vaan sen painon mukaan.
Täydennyskin sisältö on lyhyesti seuraava:
Jokainen moision isäntä on velvollinen kunnan vanhimman ja hänen
apumiestensä kanssa selvästi merkitsemään rajat moision maiden ja
talon maiden välillä; tämä työ on oleva valmiina 1 p. lokakuuta
1859.[20] Kunnan vanhimpain ja heidän apumiestensä pitää antaa todistus
paikkakunnan pitäjän oikeudessa, että rajamerkeillä varustettuja talon
maita on niin paljon, kuin talonpojille 9 p. heinäkuuta 1846 niitä oli.
Niin oli kumottu uuden talonpoikaislain määräys, jonka mukaan moision
ja talon maita kymmenen vuoden kuluessa piti mitata ja uudestaan
arvioida, ennenkun työorjuuden helpotuksiin oli ryhdyttävä. Sillä
tuo työ ei olisi kymmenessäkään vuodessa tullut suoritetuksi, eipä
vielä kahdenkolmenkymmenenkään vuoden aikana, joka nähdään siitäkin,
että puolentoista vuoden perästä, kesällä 1859 olivat 555 moisiosta
vasta kahdeksassa maat mitatut ja arvioidut! Siitä saattaa arvata,
kuinka kauvan talonpojat olisivat saaneet "vannoa" vanhan asetuksen
noudattamista. Edelleen on täydennyslaissa sanottu: Jokaisen moision
omistajan tulee antaa kihlakunnan oikeudessa selitys, tahtooko hän
työorjuuden täydelliseksi lopettamiseksi ottaa talonmaiden kuudennen
osan omaan haltuunsa ja omaksi tarpeekseen. Jos hän tätä haluaa, niin
tulee hänen heti ilmoittaa ne vuokramaat, jotka jäävät hänen vapaasti
käytettäväkseen. Vuokra näistä maista ei saa nousta yli kuudennen osan
koko moision talonmaiden vuokramaksuista. -- Jos moision isäntä tahtoo
vaihtaa moision maat talon maihin, niin tulee erään arviolautakunnan
moision isäntien lainauskassan sääntöjen mukaan määrätä vaihdettavien
maiden arvo.
Moision isäntien ja talonpoikain välisten kontrahtienkin tekeminen
säädettiin uudelle perusteelle:
Jokaisen moision isännän tulee pitää niinsanottua "verokirjaa", johon
hän kirjoittaa kaikkein vuokratalojensa vuokravelvollisuudet ja jonka
hänen tulee antaa pitäjän oikeuden vahvistettavaksi. Verokirjaan on
merkittävä: ensiksi kaikki _yleiset_ vuokramaksut, jotka kaikille
taloille ovat samat, ja toiseksi kaikki _erikoismaksut_, joita
yksityisten talojen tulee suorittaa. Viimeksimainitut ehdot ovat
perustuksena kaikille vuokrakontrahdeille ja niiden pitää verokirjoissa
joka talon kohdalla olla aivan tarkimman mukaan määrätyt. Verokirjaan
olkoon vielä merkittynä kaikki taloille määrätyt käyttöoikeudet ja
samoin myös jokaiset tavalliset, talon entiset työpäivät. Kaiken maan
vuokra on määrätty rukiin arvon mukaan, jonka ohella sen paino otetaan
mittapuuksi.
Jos vuokrakontrahti perustuu työorjuuteen, niin pitää tavalliset
viikkotyöpäivät merkitä erilleen aputyöpäivistä; joka viikolle olkoon
päivien luku määrätty ja kesä- ja talvipäivät merkittäköön erikseen.
Aputöiden määrä olkoon selvästi merkitty, kuinka monta päivää joka
vuokraajalta vaaditaan, minkälaisissa töissä ja minä vuodenaikana.
Aputöiksi nimitetään ainoastaan niitä töitä, joita tehdään määräaikoina
ja jotka nimenomaan ovat mainitut. -- Talon vuokraaja saa moision
isännältä hänen allekirjoittamansa kontrahdin, jossa kaikki ehdot
ovat mainitut, jotka verokirjaan ovat merkityt, samoin myös ne, joita
ei siellä ole tai, jotka koskevat vuokraajaa itseään. Kontrahti on
vahvistettava pitäjän oikeudessa.
Verokirjassa merkityt työorjuuden määräykset eivät saa nousta yli
tavallisten verotöiden ja sen on moision isännän tunnustaminen
omakätisellä allekirjoituksella. Entisenä, tavallisena työveromääränä
pidetään sitä, jonka vuokraaja, joka työllä maksoi veronsa vuosittain,
viimeisenä neljänä vuonna, 23 päivään huhtikuuta 1858, täytti. Jos
jonkun talon työveroa on huojennettu ja huojennukset ovat olleet
olemassa, enemmän kuin kolme vuotta, niin pidetään sitä entisenä,
tavallisena työverona. Entisiä, tavallisia työveromääräyksiä pidetään
korkeimpina ja niitä ei saa lisätä.
Vaikka tuo uusi työveron määräys kyllä syrjäytti talonpoikain lain
127 pykälän, joka kansan kesken tuotti niin onnetonta sekavuutta,
tahdottiin sittenkin vielä säätää, että sen yleensä piti jäädä
korkeimmankin työvuokran mittapuuksi. Joka moision isännän piti
erityisesti kunniasanallaan, kirjallisesti vakuuttaa ritariston
esimiehelle, ettei hän keltään talonpojalta vaadi enempää, kuin
talonpoikain lain pykälässä on säädetty.
Vihdoin sai työvuokralainen oikeuden ensimmäisenä, kolmena vuotena
kontrahdin tehtyä sanoa itsensä siitä vapaaksi ja luopua paikastaan
odottamatta vuokra-ajan loppua. Tyhjäksi jääneen talonpaikan sai
moision isäntä pitää vain kolme vuotta huostassaan; sen jälkeen oli
hänen pakko antaa talo raha- tai viljavuokraa vastaan vuokralaiselle.
-- Erään myöhemmän määräyksen mukaan ei saa vuokrakontrahteja tehdä
lyhemmäksi kuin kuudeksi vuodeksi.
Että maan ja työveron suuruutta ruvettiin rukiin mitan asemesta sen
painon mukaan määräämään, siitä tuli talonpojalle enemmän vahinkoa kuin
hyötyä, vaikka kyllä työ arvosteltiin vähän korkeammaksi. Määrätyn
painon rukiin hinta oli nimittäin arvosteltu tavallista kauppahintaa
halvemmaksi Työhinnan rinnalla nostettiin siten myös verohintaa. Jos
esimerkiksi otetaan talo, jolla oli 9 desjatinaa tavallisen hyvää
peltoa, 400 neliösyltä kartanomaata j.n.e. oli uuden määrän mukaan
veroa vain 123 ruplaa 86 kop niin hän rukiin kauppahinnan mukaan maksoi
noin 155 ruplaa. Tuollaisesta paikasta maksettava työvero yksin oli
uuden määräyksen mukaan 78 ruplaa, 87 kopeekkaa, mutta oikeastaan
rukiin kauppahinnan mukaan 97 ruplaa, 87 kop. Jos työveron maksaja jäi
moisiolle päiviä velkaa ja maksoi ne viljassa, niin piti hänen niistä
maksaa koko joukon kalliimman hinnan.
Näin olivat moision isännät tässäkin osanneet etuaan katsoa. Sittenkin
antoivat täydennykset osaksi selvyyttä ja varmuutta uuden lain
seikkoihin ja epämääräisiin kohtiin. --
Talonpoikain vapauttaminen moision isäntien mielivallasta on siitä
ajasta asti huomattavasti edistynyt. Kaikki perusteellisemmat
parannukset etenkin viimeisellä vuosikymmenellä on tehty hallituksen
alotteesta ja moision isäntien vaikutusta lainsäädännön alalla on
yhä vähennetty. Tietysti olivat nuo uudistukset usein herroille
vastenmielisiä ja synnyttivät paljon eripuraisuutta aateliston ja
hallituksen välillä.
Lähin parannus oli uusi passiasetus. Moision isännät olivat kyllä 1856
vuoden talonpoikain laissa toisella kädellään avanneet talonpojalle
portit vapaammalle liikkumiselle, mutta toisella kädellään jälleen
vetäneet ne niin kiinni, että vain suurella vaivalla saattoi päästä
ulos. Talonpoika sai muuttaa toiseen kuntaan, toiseen kuvernementtiin
koko Venäjän maalla, mutta niin kovilla ehdoilla, että luvasta
ei ollut paljon hyötyä. Tietysti tahdottiin kansaa sillä tavalla
kiinnittää kotikontuun, ettei moision isännille tulisi halvasta
työvoimasta puutetta. Kaikista noista rajoituksista huolimatta
alkoi Virossa vuodesta 1860 painostavien olojen tähden suuri
matkustuskiihko, niinkuin entinen Liivinmaan moision isäntä oli
ennustanut paroni Heideggin pidoissa. Enimmästi muutettiin Samaran
kuvernementtiin. Tuo kiihko näytti äkkiä tulevan niin suureksi, että
hallitus peläten kaikellaisia häiriöitä, rupesi julkisesti kansaa
varottamaan. Mutta kansan alituiset valitukset moision isäntien
liiallisesta liikkumisvapauden rajoittamisesta herättivät kuitenkin
huomiota Pietarissa. Nuo valitukset olivat syynä uuden passiasetuksen
syntymiseen, jonka ehdotuksen kenraalikuvernööri, ruhtinas Suworow
sisäasiain ministerin kehotuksesta valmisti ja joka vuonna 1661
vahvistettiin ja astui voimaan. Uusi asetus antoi talonpojalle nykyisen
laajan liikkumisvapauden.
Vuonna 1865 kiellettiin moision isäntiä, kunnanhallintoa ja
poliisia ilman oikeuden tuomiota antamasta talonpojille kotoista
ruumiinrangaistusta.
Jo vuonna 1866 seurasi uusi maaoikeusasetus. Se vapautti kunnan ja
sen itsehallinnon moision isännän yliherruuden ja mielivallan alta.
Moision poliisin valtaa rajoitettiin. Hänen vaikutuksensa ei ulottunut
moision alueen ulkopuolelle, mutta kuitenkin jäi hänelle vielä kunnan
poliisin tarkastusoikeus. -- Samana vuonna ilmestyi -- jälleen ylemmän
valtiomahdin alotteesta -- niinsanotut vahingonkorvausmääräykset. Tämän
kautta vahvistettiin talonpojille etuoikeus heidän hallussaan oleviin
taloihin veron uudistuksissa ja ostoissa sekä määrättiin heille niistä
luopuessa korvausta maan vuokrasta ja parannuksista.
Kaksi vuotta myöhemmin, 1868 lopetettiin Viron maalla työorjuus
kokonaan. Liivinmaan aatelisto oli maapäivillä 1865 päättänyt
lopettaa kaikki työ- ja sekavero-kontrahdit Yrjönpäiväksi 1868 ja
kieltää uusien sellaisten tekemisen. Hallitus vaati sitä myös Viron
ritaristolta. Kenraalikuvernööri, kreivi Schuwalow ilmoitti Viron
ritariston esimiehelle, paroni A. von der Pahlenille, että hän aikoi
Viron maapäivillä kohta esittää työorjuuden lopettamista. Tämän
ilmoitti paroni v. d. Pahlen 1865 maapäivillä ja ehdotti samalla,
että Viron ritaristo itse, ilman hallituksen väliintuloa, ottaisi
työorjuuden lopettamisen pohdittavaksi ja että laki oli oleva
valmiina 23 p. huhtikuuta 1868. Ehdotus hyväksyttiin, vaikka siihen
tehtiin muutoksia. Maapäivillä päätöstä tehtäessä oli lausuttu: "Me
emme tahdo antaa hallitukselle aihetta väkivaltaisesti sekaantumaan
meidän vapaisiin edistystoimiimme ja sentähden valtuuttaa ritaristo
päämiehensä ilmoittamaan hallitukselle, että työorjuus Virossa kolmen
vuoden kuluttua on lopetettu; jääköön sitten hallituksen päätettäväksi,
onko tarvis määrätä työorjuuden lopettamiseksi vissiä aikaa." Mutta,
kun monessa moisiossa työorjuuden lopettamista koetettiin viivyttää,
niin antoi uusi kenraaliajutantti, Albedinski Keisarin valtuuttaman
käskyn, että työorjuus Yrjönpäiväksi 1868 ehdottomasti kaikissa Viron
moisioissa oli lopetettava ja että oikeus oli pitävä laittomina
työorjuuden kontrahdit, joita vielä tämän ajan perästä tehtiin. Näin
tuli työorjuus poistetuksi Vironmaan laeista.
Ritariston valtaa maan hallinnossa rajoitti paljon talonpoikain asian
toimiston lopettaminen vuonna 1893. Kun 1856 vuoden talonpoikain lain
mukaan tähän toimistoon ritariston ja hallituksen puolelta valittiin
yhtä monta jäsentä, sai aatelisto täydennysten kautta enemmistön
käsiinsä -- heillä oli kolme edustajaa ja hallituksella kaksi
virkailijaa. Sisäasiain ministerin käskystä pantiin 1886 vanhempi
asetus jälleen voimaan, ritariston vastustuksesta huolimatta; mutta
1893 lakkautettiin tämä toimisto kokonaan ja sen sijalle asetettiin
kuvernementin hallinnon talonpoikain asiain osasto, johon kuului vain
ritariston esimies, mutta seitsemän hallituksen virkailijaa.
Tärkeitä muutoksia Viron oloihin toi suuri oikeuslaitoksen uudistus
vuonna 1889. Vuotta ennen oli poliisilaitos uudistettu. Siihen asti oli
moision isäntä aina ollut talonpojan tuomarina. Harvoin tapahtui tuomio
puolueettomasti, varsinkin jos talonpojalla oli asiaa moision isäntää
vastaan. Oikeuslaitoksen uudistus vapautti talonpojan moision isännän
tuomiovallasta ja hän sai puolueettomat tuomarit -- -- puolueettomat
siitä syystä, ettei heidän käräjäasioissa tarvinnut omaa puoltaan pitää
eikä omia etujaan valvoa.
Näin on vähin erin aateliston täytynyt luopua talonpoikain
mielivaltaisesta hallinnosta; nyt he maan omistajina ja työn antajina
vallitsevat heitä vain taloudellisen ylivoimansa kautta. Kauvan ovat he
rajatonta mielivaltaansa saaneet harjoittaa, uusimpaan aikaan asti ovat
he olleet kaiken lainsäädännön, kaikkien uudistusten etunenässä, ilman
heidän tahtoaan ja alotettaan ei tehty mitään. Vasta parin viimeisen
vuosikymmenen kuluessa on heitä lannistettu ja maan sekä kansan kohtalo
joutunut valtakunnan hallituksen käsiin. Kaikissa lainsäätämistoimissa,
uudistuksissa ja parannuksissa, joita Vironmaan talonpoikain oloihin
aina vuodesta 1795 on tehty, on ikäänkuin punaisena lankana huomattava,
ettei aateliston enemmistö kristillisestä lähimmäisen rakkaudesta
tai myötätunnosta mitään tehnyt talonpoikain hyväksi. Mitä tekivät,
tekivät ehkä oman aineellisen hyötynsä vuoksi tai myöntyivät ylempää
tulleeseen vaatimukseen tai pakkoon. Talonpoikain eduille on aatelisto
aina pysynyt kylmänä. Jos heidän joukossaan oli lämminsydämmisiä, niin
olivat he kuin valkeat kaarneet mustien joukossa.
31.