Virossa 13 p. heinäk. 1858.
Kallis, unohtumaton ystävä!
Toivomuksenne mukaan ilmoitan teille, kuinka Teidän holhokkinne
jaksavat. Minun voinnistani Te ette halunneetkaan tietoja; mutta
suokaa anteeksi, jos kirjeeni lopulla itsestänikin kirjoitan
pari sanaa. Tehän tiedätte, että yksinäinen, hylätty ihminen
mielellään kirjeessä keventää sydäntään.
Päärn ja Jyri ovat jälleen kotona. Heillä ei ollut siellä, johon
lähetin heidät, mitään hätää, eikä heillä nyt eikä vastakaan ole
mitään pelättävää. Mai, joka jäi minulle palvelijaksi, on sanonut
luopuvansa paikastaan. Jyri viettää hänen kanssaan syksyllä
häitä. Päärnun puolesta tahdon tehdä, mitä voin. -- Kun molemmat
miehet isäni moisiosta tulivat kotiin, kävivät Miina ja Mai
minua siitä kiittämässä ja pyysivät minun Teille ilmoittamaan,
kuinka kiitollisia he olivat myöskin Teidän avustanne ja
huolenpidostanne.
Minun vanhempani, veljeni ja sisareni elävät jo uudessa
paikassa. Joku päivä Teidän lähtönne jälkeen erosi täältä myös
herra Gottlieb Lustig ja hänkin jätti minut ilman äänetöntä
seuraansa. Minä elän yksin suuressa, tyhjässä moisiossa. En
ole vielä koskaan ollut niin hylätty. Toisinaan on mieleni
niin alakuloinen, että tahtoisin itkeä kuin pienenä poikana.
Ei mikään tuo minulle enää iloa, ei mikään asia minua huvita.
Minusta tuntuu kuin olisi sieluni siivet katkaistu. En löydä
mitään huojennusta, enkä lohdutusta. Työlläni ja elämälläni ei
mielestäni ole mitään tarkotusta, minulla ei ole enää mitään
toivomista -- olen vailla ihannettani. -- -- --
Tiedättekö, mitä tein, kun vaunut veivät teidät pois meidän
pihastamme? Läksin salaa talon ullakolle, sinne, josta kaikki
katselimme Mahtran moision tulipaloa ja silmäilin sieltä Teidän
jälkeenne. Jos en ujostelisi, niin tunnustaisin Teille, että
pyyhin kaksi suurta kyyneltä rinnoiltani. Katselin vaunujanne
niin kauvan, kun ne näin. Sitten käänsin silmäni Mahtran moision
raunioille. Minunkin rinnassani olivat kaikki tunteet raunioina.
Teidän
Herbert Heidegginne.
Genfissä 4 p. elok. 1858.
Ystävä raukkani!
Teidän surullinen mielentilanne herättää minussa syvää
myötätuntoa. Mutta tiedän Teille lohdutuksen: tehkää paljon työtä
ja tehkää paljon hyvää! Molempiin on teillä kyllä voimia. Olen
varma, että se suloinen tunne, jonka jokainen tehty ja onnistunut
työ sekä jokainen hyväteko Teille suo, pian poistaa kaiken kaihon
ja alakuloisuuden.
Kiitän paljon tiedoistanne holhokkeihimme nähden! Toivon,
että ne eivät jää viimeisiksi. Erinomaisella ilolla tahtoisin
myöskin kuulla, että Päärn ja Miina ovat saavuttaneet toivotun
päämaalinsa. Minua miellyttää tuo suuri, tukeva, totinen
ja jäykkä talonpoika, samoin myös hänen kaunis, terävä,
hellämielinen morsiammensa.
Tiedättekö uutisia? Minun virkatoverini Vironmaalta, tuo äänetön
rikkaruohon tutkija, Gottlieb Lustig, oleskelee nyt Genfissä
ja on kodissani jokapäiväisenä vieraana. Vasta nyt olen vähän
oppinut tuntemaan tuota ihmeellistä miestä. Ei hän vieläkään
osaa puhua, mutta hän osaa kirjoittaa. Olen lukenut erään hänen
käsikirjoituksensa, jossa hän kuvailee muistoja kotimaansa
elämästä. Olin liikutettu, innostunut. Olen kehottanut häntä
rupeamaan kirjailijaksi. Hän vastustaa kaikin voimin. Ei hän sano
siihen olevansa ensinkään kykenevä. Hänen terveisensä Teille
lisään tähän vielä.
Teidän
Juliette Marchandinne.
Virossa 17 p. joulukuuta. 1858.
Armas neiti Marchand!
Suokaa anteeksi, että nyt vasta vastaan viimeiseen kirjeeseenne.
Seurasin teidän neuvoanne ja rupesin tekemään työtä ja hyvää. Se
lyhensi aikaa. Oman talouteni olen saanut täysin uudistetuksi ja
voin ylpeänä silmäillä tähänastista raskasta, mutta onnistunutta
työtäni. Luulen, että minusta aikaa myöten tulee kunnollinen
moision isäntä. Tämä _työstäni_.
Hyvää olen voinut tehdä niin paljon, että autoin Päärua ja
Miinaa avioelämään ja toimitin heille vakituisen paikan. Poika
löysi eräästä naapurikunnasta pienen talon, jonka hän heti sai
vuokrata. Minulla ei ollut nykyään hänelle antaa taloa. Minä
maksoin hänelle ja hänen morsiammelleen niin paljon kipurahoja
saadusta rangaistuksesta, että he saattoivat ostaa itselleen
talossa tarvittavat eläimet ja työkalut. Pari kuukautta sitten
he menivät naimisiin ja elävät nyt onnellisina omassa, pienessä
pesässään. Miinan entinen ihailija, kupias Prits, jonka te
tunnette, on myöskin löytänyt lohdutuksekseen toisen armaan,
jonka hän jouluna aikoo viedä vihille. Vähän aikaisemmin olivat
Main ja Jyrin häät.
Teitä tervehtii
Herbert Heidegg.
Genfissä 4 p. tammikuuta 1859.
Kunnioitettava herra paroni!
Teidän viimeiset tietonne minua ilahduttivat. Kiitän Teitä.
Jos ei se tuota Teille vaivaa, niin tervehtäkää paljon minun
puolestani nuorta paria. Sen voisi vanha, hyvä Tohver tehdä, jos
hän on Teidän palveluksessanne. Jos Teillä suinkin on aikaa, niin
antakaa minun muutamilla sanoilla tietää, mihin ne talonpojat
joutuivat, jotka ottivat osaa Mahtran kapinaan. Muutkin uutiset
Teidän paikkakunnaltanne minua huvittaisivat. Osotteeni on
entinen. Jään vielä vanhempaini luo.
Kunnioittaen
Juliette Marchand.
Virossa 20 p. helmikuuta 1859.
Arvoisa neiti!
Teidän viimeisen kirjeenne vastaukseksi saan ilmoittaa, että
Mahtran kapinoitsijat ovat saaneet ansaitun rangaistuksensa.
Kymmenen päivää sitten oli sotakentällä ryöstäjäin ja polttajain
rankaiseminen. Päämiehet saivat kujajuoksussa tuhat lyöntiä ja
lähetettiin Siperiaan pakkotyöhön; toisille annettiin pienempiä
rangaistuksia: raippoja ja vankeutta. Luulen, ettei se opetus ole
vaikuttamatta.
Tohver on minun palveluksessani ja lupasi Teidän tervehdykset
toimittaa nuorelle parille. Saan myös ilmoittaa, että opman
Winter jää vielä minun palvelukseeni. Hän pyysi minulta anteeksi
rikostaan ja minä myönnyin. Olkoon mikä on -- hän on kelpo
maanviljelijä.
Lopuksi pieni uutinen: Olen kihloissa kreivin tyttären, neiti
Gertrud von M--n kanssa. Te näitte hänet pari kertaa meillä.
Armas, hauska lapsukainen.
Kunnioittaen
Heidegg.
Genfissä 2 p. maaliskuuta 1859.
Kunnioitettava herra paroni!
Toivotan onnea kihlauksenne johdosta. Soma kyllä, on minullakin
teille sellainen "pieni uutinen". Rikkaruohon tutkija, Gottlieb
Lustig kirjoitti minulle äskettäin Riiasta, että hän tahtoisi
minua vaimokseen. Minä vastasin, etten ole sitä vastaan. Tuo
tulee olemaan hiljaista sanatonta avioelämää. Mutta me ymmärrämme
äänettöminäkin toisiamme. Siis täytyy minun jälleen tulla
Itämeren maakuntiin. En olisi sitä toivonut. Teidän maanne on
kylmä, kolkko, surullinen -- niin surullinen!
Juliette Marchand.
Viiteselitykset:
[1] Suuressa moisiossa eli aateliskartanossa on monta ylempää ja
alempaa virkailijaa ja työnjohtajaa. Yllämainitut ovat sellaisia. Kun
suomenkielessä ei ole vastaavia sanoja käytämme tässä teoksessa osaksi
virolaisia nimityksiä. Kupias on alempi vouti, aittamies on jyväaitan
hoitaja. (Suomentaja.)
[2] Viron riihissä on riihitupa, jossa vilja kuivataan ja riihenalunen,
toinen huone ilman uunia, jossa vilja puidaan. (Suoment.)
[3] Haakenrihter oli moision poliisimies ja samalla tuomari, joka
mielivaltaisesti tuomitsi talonpojille rangaistuksia, kun moision
isäntä sitä vaati. (Suomentaja.)
[4] Opman on ylempi vouti eli isännöitsijä. (Suoment.)
[5] Viron kyläkunnissa on oikeuslaitos, jossa ratkaistaan kyläläisten
pienemmät riita-asiat. Tämän oikeuden jäseniksi valitaan kylän
uskotuimmat miehet; esimies on valla vanem tai talitaja, eli kunnan
vanhin. (Suomentaja.)
[6] Mutta kansakoulujen perustaminen edistyi sangen hitaasti, sillä
niinkuin Tallinnan ylemmän koulun opettaja Blagoweschtschenski
kirjassaan "Virolainen ja hänen isäntänsä" todistaa, ei ollut Virossa
v. 1861 vielä 1,000 koulua olemassa niinkuin niitä piti olla, vaan
ainoastaan viides osa siitä, nimittäin joka 800 henkeä kohti ei ollut
koulua, vaan ainoastaan 1,500 henkeä kohden. Ei ainoastaan pitäjät
olleet ilman kouluja, vaan piiritkin, joihin kuului 6 pitäjää, 39
kuntaa ja noin 23,000 asukasta! Kolmessa piirissä, joihin kuului 10
pitäjää, 125 moisiota ja noin 70,000 asukasta ei ollut enemmän kuin
13 koulua, joissa tuskin oli 300 oppilasta. 554 kunnan osalle tuli
ainoastaan 206 koulua, ja 300,000 virolaisesta kävi ainoastaan 6,600
henkeä koulussa. (Tekijä.)
[7] Suworow Viron, Liivin- ja Kuurinmaan kenraalikuvernööri.
[8] 1 kylvymitta on noin 15 litraa. (Suomentaja.)
[9] Virolaisissa talonpoikaisasunnoissa ovat asuinmaja, riihi ja
navetta saman katon alla. (Suomentaja.)
[10] Tämän tositapauksen on Ants Veit, joka siihen aikaan oli Purilaan
Antsin perheessä renkinä, itse kirjoittanut ja hyväntahtoisesti
antanut käsikirjoituksensa minulle käytettäväksi. Minä julkasen
sen aivan muuttamatta. Ants Veit, joka nyt elähtäneenä työmiehenä
elää Tallinnassa, oli niinkuin tulemme näkemään osallisena "Mahtran
sodassa". (Kirjoittaja.)
[11] Tônu Jyrin oikea nimi oli Jyri Tork, oli sittemmin Mahtran sodan
ensimmäinen uhri. Sotamiehet ampuivat hänet sodan alkaessa Mahtran
moision pihassa. (Kirjoittaja.)
[12] Kuvernöörin oikeudella tarkotti kertoja varmaankin senaikaista
ylempää maaoikeutta. (Kirjoittaja.)
[13] Näin kertoo Ants Tertsius itse asian omissa muistiinpanoissaan.
Mutta tietysti ei kenraalikuvernööri Suworowin puolelta sellaista
kieltoa oltu annettu, päinvastoinhan piti hallituksen toivoa, että
oppineet miehet talonpojille selittäisivät lakia. Kauppamiehen arkuus
tuli varmaankin siitä, että hän -- kumartaen saksalaisten määrätöntä
mielivaltaa -- pelkäsi puhuvansa talonpojalle jotakin, josta tämä olisi
saanut aihetta saksalaisia vastustamaan. (Kirjoittaja.)
[14] Ants Tertsiuksen muistiinpanoissa on näin kirjoitettu.
(Kirjoittaja.)
[15] Myös nimellä Tort eli Torter; tämä oli sama mies, jonka kanssa
Ants Veit pari viikkoa aikaisemmin oli käynyt haagioikeudessa. (Tekijä.)
[16] Vielä tänäkin päivänä on koivussa, jonka alla kapteeni Bogutski
sai surmansa, ristin merkki. Kun risti kasvaa umpeen, niin se jälleen
uudistetaan. Tekijä.
[17] Tynnyriä. (Suom.)
[18] Kansantarun mukaan ei viinanhaju ole vieläkään kadonnut lammikon
vedestä. (Tekijä.)
[19] Axel von Gernet'in: "Geschichte und System des bauerlichen
Agrarrechts in Estland." (Tekijä.)
[20] Oikeastaan se päättyi vasta 1 p. elokuuta 1867.