Helluntaina jumalanpalveluksen jälkeen tapasi Uudentuvan Jyri Ants
Tertsiuksen kirkon kapakan edessä, jossa hän puheli Maidlan kunnan
vanhimman, Ants Piipun ja Atlan kunnan apumiehen, Kokan Madisen kanssa.
Heidän puheaineenaan oli tietysti jälleen "uusi verokirja", joksi kansa
nimitti äsken ilmestynyttä lakia, Mahtran kunnan vanhin oli pyytänyt
molempia virkatovereitaan tulemaan mukanaan kirkkoherran puheille,
kuulemaan "mitä seurakunnan sielunpaimen sanoisi apupäivistä".
"Noh, sinä tunnet kirjan -- mene sinä edellä, me tulemme perässä",
esitti Maidlan kunnan vanhin.
"Sinä Jyri voisit myös seurata meitä, että meitä olisi useampia, jotka
kuulisivat kirkkoherran selityksen", sanoi Sepän Ants, antaen kättä
sukulaiselleen.
"Enhän minä ole kunnan virkailija", vastasi hän.
"Mikä sitten! Olethan talon mies, eikös asia koske sinua niinkuin
meitäkin."
Mutta kun papin vielä piti haudata kuolleita, vihkiä pareja ja kastaa
lapsia, joka vei hetken aikaa, niin läksivät miehet siksi aikaa
kapakkaan kieltä kastamaan ja piippuun panemaan. Olihan kapakka täällä
niinkuin melkein kaikkialla aivan kirkon juuressa. Kirkon ympärillä
kasvavat lehtipuut ja pensaat vain erottivat moision viinalähteet
Jumalan temppelistä. Totisena kohosi vahva ja matala kirkon torni ja
sen yksinkertaiset harmaat kivimuurit näkyivät puiden ja pensaiden
välistä. Mutta pitkän tomuisen tien ääressä siinä vieressä sijaitsi
musta sälekattoinen, kivestä tehty kapakka, jonka ovesta ja akkunoista
väkevä tupakansavu ja viinanhaju vähitellen tunkeutui keväiseen
ilmaan. Harmaa, ahdistavan huonolla ilmalla täytetty, avara huone
oli kansaa täynnä. Suurin osa seisoi; istujia oli vain pitkän pöydän
ääressä, joka ulettui oven luota, toisen akkunan äärestä aina toiseen
seinään. Avonaisen uunin edessä tunkeili ihmisiä. Kapakan isäntä laski
levollisena ankkurista vaskiseen astiaan viinakeittiön puhdistamatonta
viinaa. Köyhät väsyneet talonpojat, jotka kirkossa olivat toistensa
nojalla puolitoista tuntia torkkuneet, heräsivät täällä jälleen
hetkiseksi eloon, kulkeakseen sitten vielä veltompina ja unisempina
kotiin päin.
Niinkuin parina edellisenä pyhänä, oli nytkin kapakassa ja sen
edustalla kirkon ympärillä paljon kiihtyneitä ihmisjoukkoja. Nytkin
pohdittiin toisista kunnista ja pitäjistä tulleita uutisia. Ja
ne olivat kylläkin jännittäviä, sillä monessa paikassa kuuluivat
talonpojat tehneen lakon aputöiden tekemisessä, niinkuin Kosen
pitäjässä, joissakuissa kunnissa Ojansuussa, Orussa, Uudessa moisiossa,
Tammikussa, Tuhalassa j.n.e. ja toisissa paikoin uhattiin seurata
näiden esimerkkiä. Ikäänkuin äkkinäinen myrskyn puuska kävi yli maan
ja siellä, missä se ei vielä ollut valtaan päässyt, kuultiin kaukaa
sen kohinaa ja mielissä oli kuin salaista vavistusta. Joka puolella
kansan joukossa saattoi huomata yhä totisempia, synkempiä kasvoja, yhä
uhkamielisempiä katseita.
Kun Mahtran kunnan mies seuralaisineen astui kapakasta ja lähestyi
kirkkoa, huomasi hän, kuinka kirkkoherra Berg virkatakissaan ja
samettilakki päässä, astui kotiinsa. Pappilan yksikerroksinen
kivirakennus laajoine mataloine rappusineen, tuoreine pensasaitoineen
ja puineen oli aivan kirkon juuressa. Miehet astuivat takaovesta sisään
-- Ants Tertsius edellä, toiset yksitellen ja hitaasti perässä.
He seisoivat suuressa, yksinkertaisessa huoneessa, jossa pastori otti
kansaa vastaan, odottivat hetken aikaa! sitten ilmaantui punottavine,
pyöreine Lutherus kasvoineen kirkkoherra Berg, joka oli heittänyt
yltään kirkkotakkinsa. Kylmästi, mutta leppeästi kysyi hän Mahtran
kunnan vanhimman asiaa, sillä tämä oli astunut esiin, kun toiset vielä
nöyrästi ovella kumarsivat ja jäivät sinne seisomaan.
"Tulimme kirkkoherralta pyytämään selitystä siihen uuteen lakiin",
alkoi Sepän Ants. "Kun pitäjän oikeusherra antoi meille Jyrinpäivänä
lakikirjat käteen, sanoi hän, että jos ette itse saa selvää, niin
voitte mennä kirkkoherralta kysymään."
"No, mistä asiasta te sitten ette saa selvää? Osaathan sinä, Ants,
lukea, etkö sinä lue lakia niille, jotka eivät osaa lukea!" vastasi
kirkkoherra ja istui kirjoituspöydän ääressä olevaan nojatuoliin.
"Osaan kyllä lukea", vastasi Ants Tertsius, "mutta saksat eivät
varmaankaan tällä kertaa osaa hyvin lukea. Me luemme toisin, he toisin.
Laissa sanotaan 127 pykälässä, että jolla on 9 tiinaa peltomaata,
pitää tehdä 250 hevos- ja 250 miespäivää eikä ole mitään mainittu
apupäivistä."
"Soo, mihin ne sitten ovat jääneet?"
"Eivätkös ne ole poistetut?"
"No, kukas sitten Mahtran ja Maidlan herrain lannat ajaa, leikkuut
leikkaa ja perunat ottaa ylös?"
"Me varmaankin", vastasi Ants.
"Mutta te tahdotte siitä saada rahaa."
"Noh, onhan rahaa kyllä saksojen taskuissa ollut, eikös meidänkin
taskuissamme saisi olla."
Pastori nousi ja astui kirjakaapin luo.
"Minä en kyllä vielä ole lukenut tuota uutta asetusta", virkkoi hän
avaten kaapin oven ja etsien lakikirjaa, "mutta en minä luule, ettei
siellä olisi apupäiviä. Mikä pykälä se oli, jonka mainitsit?"
"Sadas kahdeskymmenes seitsemäs", vastasi Sepän Ants.
Pastori otti kirjan kaapista, vei sen pöydälle ja etsi kysymyksessä
olevan pykälän. Luki ja luki. Katseli hetken kirjaa eikä puhunut
mitään. Vihdoin alkoi kirjaa selailla. Hänen kasvonsa osottivat
kummastusta ja kun ei hän sitä tahtonut näyttää, nojasi hän päätään
kätensä varaan.
"Tässä pykälässä ei todellakaan ole mainittu mitään aputöistä", virkkoi
hän viimein.
"Mutta kuitenkin vaativat saksat niitä yhä edelleen!"
"Kyllä varmaankin on jossain toisessa paikassa mainittu, että teidän
pitää tehdä aputyöt, kunnes maat ovat mitatut", arveli pastori.
Ants huomautti, että mitä hän oli kirjaa tutkinut, niin ei aputöistä
ollut mitään missään sanottu.
"Noh, senhän saatte kohta kuulla", lopetti pastori, jota varmaankin
odotettiin puoliselle. "Mahtran herra tulee kohta moisioon, kyllä hän
itse teille uuden asetuksen kuuluuttaa. Kyllä te sitten saatte nähdä,
minkälainen se on."
Hän nousi ylös ja antoi siten merkin perheenmiehille, että heidän oli
aika lähteä. Hän oli huomannut, että toisilla miehillä oli samaa asiaa
kuin Sepän Antsilla.
Tähän mitättömään selitykseen täytyi noiden neljän totuuden etsijän
tyytyä. Äänettöminä, kulmat rypyssä poistuivat he pappilasta.
Hymyilevä, keväinen päivä ja pensaissa tirskuttavat varpuset ottivat
heitä kuin pilkaten vastaan. -- -- -- Suurempi joukkokunta uteliaita
kirkkomiehiä, joka oli nähnyt heidän menevän sisään, odotti portilla.
Nämä kokoontuivat miesten ympärille ja kyselivät kirkkoherran selitystä.
"Hänkin sanoi, ettei uudessa verokirjassa ole apupäiviä", vastasi
Uudentuvan Jyri kuuluvalla äänellä.
"Vai niin sanoi!" kuului ääniä vastaan. "Noh sittenhän onkin oikein,
mitä kansa sanoo, että keisari on poistanut aputyöt."
"Mutta kirkkoherra sanoi vielä, että aputeoista puhutaan jossakin
toisessa paikassa, ja käski odottaa, mitä saksat itse meille sanovat",
lisäsi Mahtran kunnan vanhin.
Pilkallisesti sanottiin siihen:
"Mitä saksat itse puhuvat? No niin, nehän ne ovat parhaita meille toden
sanomaan! Eivätkös saksat jo ole meille lakia selittäneet! Kyllähän me
heidän selityksensä tiedämme. Minkätähden sitten ei kirkkoherra itse
selitä? Onhan oikeusherra sanonut, että kirkkoherran pitää selittää!"
Ja toiset vastasivat.
"Kirkkoherrahan on itsekin saksa! Eihän hän uskalla meille puhua muuta
kuin, mitä toiset herrat edellä sanovat ja mitä he hänen käskevät
sanomaan. Kirkkoherra on itsekin moision isäntä! Hän meitä kyllä osaa
varottaa, että meidän pitää aina olla alamaisia ja täyttää moision
isäntäin käskyä ja tyytyä kaikkeen, mitä saksa ja Jumala meille
suovat. -- -- -- Älkää olko tyhmiä ja luulko, että kirkkoherra pitää
talonpoikain puolta ja puhuu meidän hyväksemme!"
Ants ja hänen seuralaisensa erosivat vähitellen joukosta ja läksivät
hevostensa luo poismennäkseen. Mutta pappilan portilla keskusteltiin
vielä kauvan asiasta. Ja kun ihmiset vihdoin hajaantuivat, levittivät
he laajalle tietoja kansan joukkoon ja niinkuin tavallisesti lisättiin
uutisiin aina jotakin omasta päästä. Vihdoin oli tosiasioihin tullut
niin paljon lisää, ettei totuudesta enää ollut varjoakaan jälellä.
Kun Uudentuvan Jyri oli sanonut papin myöntäneen, ettei uudessa
verokirjassa ollut apupäiviä, niin tunnin aikaa myöhemmin kertoivat
kirkkomiehet, että kirkkoherra oli sanonut uudessa verokirjassa aputyöt
_kielletyiksi_, ja että saksat eivät niitä _saa_ talonpojilta vaatia.
Tämä tietysti taas lisäsi kiihtymystä -- ja vakaannuttiin siinä
luulossa, että saksat tahtoivat lakia kiertää. Ja mielten kuohu yhä
kasvoi. --
"Nyt ei ole enää muuta neuvoa", virkkoi Sepän Ants miesten yhdessä
eteenpäin astuessa, "kuin pitää lähteä jalan syten kaupunkiin. Minulla
on siellä hyvä tuttava, kauppias -- herra Hermann -- tunnette ehkä
hänet -- on oppinut monta kieltä -- kysyn vielä häneltä selitystä."
Toiset tietysti hyväksyivät aikeen. Kun he asiaa harkiten edelleen
kulkivat, näki Uudentuvan isäntä oman päivätyöläisensä keskustelemassa
toisen nuoren miehen kanssa vankkuria vasten nojaten. Ja Sepän Antskin
huomasi Päärnun ja ojensi hänelle kätensä tervehdykseksi ja kaikki
jäivät siihen seisomaan.
"Noh, mitä uutta verokirjasta kuuluu?" kysyi Uudentuvan renki. "Oliko
papin selitys hyvä?"
Miesten huolestuneet kasvot ilmaisivat jo vastauksen.
"Jotakin hyvää tästä kaikesta nyt kuitenkin on", puhui Völlamäen
Päärn, "ehkäpä saksatkin sentään rupeavat vähän pelkäämään. Kun itse
haagituomari peruuttaa lyönnit -- niin on jo viimeinen päivä käsissä."
"Kenelle hän sitten peruutti lyönnit?" kysyttiin.
"Tuolle minun rippikoulutoverilleni -- Antsin ukon, Purilaan
päivätyöläiselle. Sinähän Jyri hänet tunnet! Hän on jo käynyt oikeutta
uuden verokirjan tähden. Oli uhattu haagioikeudessa antaa hänelle
selkään -- ollut jo vatsallaan penkillä ja sotamiehet vitsakimppu
kädessä -- mutta siitä ei tullut mitään! Laskettu mies niine hyvineen
menemään. Ei uskallettu lyödä. Eivät tohdi rikkoa liian julkisesti
lakia, muuten nousisi kapina ja niin tulisi petos ilmi."
"Minkätähden hän moision kanssa kävi oikeutta?" tiedusti Sepän Ants.
Purilaan päivätyöläinen niisti nauraen nenäänsä.
"Vaimoni tähden. Minkätähden rengin vaimon pitää tehdä moisioon päiviä,
kun ei hän moisiosta ole saanut peltoa eikä huonetta? Onhan tietty,
ettei sitä uuden lain mukaan ole tarvis tehdä. Minulla on nuori
nainen kotona -- tuhat tulimmaista, minkätähden minun pitää laskea
hänet moisioon työtä tekemään? Otin ja menin sen asian tähden pitäjän
oikeuteen ja sitten haagrehtiin."
"Ja tahdottiin antaa selkään?"
"Noh, väkisten!"
"Ja sittenkin pääsit ehjänä pois?"
"Ei merkkiäkään minuun koskettu."
Miesten pyynnöstä kertoi Purilaan mies seuraavan tapauksen.
16.