Alhaalla.
Kauppaliikkeen kaupunginosasta tulivat he liikkuvia katuja myöten
pian siihen kaupunginosaan, jossa tehdastavaraa summittain
valmistetaan. Matkallaan kulki katu kahdesti Thames-virran yli,
ja he tulivat leveää kohotietä myöten sille laajalle tielle, joka
pohjoisesta saapui kaupunkiin. Molemmissa tapauksissa oli saamansa
vaikutelma hyvin nopea, mutta syvä. Virta, leveä, kimalteleva,
tummalla merivedellä täytetty uoma, kulki rakennuksien alitse ja
katosi kummallekin puolen pimeään, josta välkkyi vaan valoja. Sarja
mustia pursia, joita ohjasi sinipukuiset miehet, kulki merta kohden.
Pohjoisesta tuleva tie oli hyvin pitkä, leveä ja korkea tunneli,
jota pitkin koneelliset ajoneuvot kulkivat täyttä vauhtia mutta
äänettöminä. Täälläkin näkyi pääasiassa Työkomppanian sinipukuista
väkeä. Tuo kaksiraiteinen tie ja paksujen, ilmalla täytettyjen
gummipyörien korkeus ja kepeys verrattuina ajoneuvoihin, herättivät
Grahamin erikoista huomiota. Kapeat ja hyvin korkeat ajoneuvot,
joissa oli pitkittäin rautatankoja ja joista riippui monta sataa
teurastettua lammasta, olivat hänen erikoisen huomionsa esineenä.
Mutta äkkiä tien käänne esti häntä näkemästä sen enempää.
Kohta lähtivät he kadulta ja laskeutuivat alas hissin avulla,
kulkivat loivaa käytävää pitkin ja joutuivat jälleen alaspäin
laskeutuvaan hissiin. Täällä kaikki alkoi muuttua toisellaiseksi.
Kaikki, mikä oli rakennustaiteellisen koristeen näköistä, katosi,
sähkövalot pienenivät voimansa ja lukumääränsä suhteen, rakennukset
tulivat yhä kookkaimmiksi sen mukaan, jota lähemmäksi saavuttiin
tehdaskaupunginosastoa. Ja kaikkialla, ruukunvalajain tomuisissa
kaupunginosissa, joissa posliinia valmistettiin, kalkkimyllyissä,
metallisorvarien osastoissa, keskellä eadhamitin valmistussammioita,
kaikkialla näki vain sinisiä pukuja miehillä, naisilla ja lapsilla.
Monet näistä tomuisista Gallerioista olivat vain autioita konerivejä,
loputtomia sammuneita sulatusuuneja, jotka kertoivat vallankumouksen
aikaansaamista häiriöistä. Mutta siellä missä työtä tehtiin, tekivät
sitä siniseen pukuun puetut miehet hitaasti. Ainoat, joilla ei ollut
sinistä pukua, olivat työpaikan tarkastusmiehet ja työpoliisit
keltaisissa univormuissaan. Ja nähtyään tanssipaikan säteilevät
kasvot, kauppaosaston tahdonlujat ja toiverikkaat ilmeet, näki hän
täällä väsyneitä kasvoja, heikkoja lihaksia ja työmiesten toivottoman
väsyneitä katseita. Kaikki ne, jotka hän näki työssä olivat
silminnähtävästi ruumiillisesti heikompia kuin iloisiin väreihin
puetut tarkastusmiehensä tai tarkastusnaiset, jotka johtivat heidän
töitään. Yhdeksännentoista vuosisadan voimakkaat työmiehet olivat
kadonneet samaa tietä kuin vetohevoset ja kaikki muut elävän voiman
tuottajat; heidän liian kalliiden lihaksiensa sijaan oli tullut
taitavia ja täydennettyjä koneita. Työntekijän, sekä miehen että
naisen tehtävänä oli hoitaa, syöttää konetta, hän oli palvelija ja
apulainen, tai taiteilija, joka noudatti määräyksiä.
Naiset, verrattuina niihin, joita Graham muisti, olivat rumia ja
laihoja. Kaksisataa vuotta ulkopuolella moraalin ja puritaanisen
uskonnon, kaksisataa vuotta kaupunkielämää oli tehnyt tehtävänsä
ja riistänyt kaiken naisellisen kauneuden ja joustavuuden noilta
myriadeilta sinipukuisilta. Loistaa ruumiillisesti tai sielullisesti,
olla jollain tavalla huomiota herättävä tai erikoinen, oli ollut
ja oli vieläkin ainoa keino, jolla voi päästä orjuudesta vapaaksi,
paeta Nautinnon kaupunkiin, loistoon ja komeuteen ja lopulta
euthanasian kautta lepoon. Se kurja henkinen ruoka, jota näille
raukoille tarjottiin ei voinut pitää heitä lujina tällaista kiusausta
vastaan. Grahamin entisen elämän aikana oli nuorissa kaupungeissa
juuri muodostunut työläiskansa ollut hyvin toisistaan eroavaa, mutta
kaikilla oli samat persoonalliset ajatukset kunniasta ja korkeammasta
moraalista; nyt se muodosti oman erikoisen luokkansa, jolla oli
moraalisesti ja ruumiillisesti toisista eroava kanta -- ja jolla oli
oma murteensakin.
He laskeutuivat yhä ja yhä alaspäin kohden vakituisia työsaleja.
Matkallaan kulkivat he liikkuvan kadun alitse ja näkivät miten ne
kiskojen päällä kiisivät eteenpäin ja miten poikittaisten liisteiden
lomitse välkkyi valkoista valoa. Niissä tehtaissa, joissa työ oli
tauonnut, oli vain heikko valaistus; ja niiden korkeat kaarrokset ja
jättiläismäiset koneet näyttivät hukkuvan puolihämärään, ja niissäkin
osastoissa, joissa työ oli käynnissä, oli valaistus köyhempi kuin
kaduilla.
Kuljettuaan häikäisevien eadhamitisammioiden ohi saapuivat
he kultaseppien osastoon, ja vasta kun hän oli näyttänyt
nimikirjoituksensa, pääsi Graham näihin saleihin. Ne olivat korkeita
ja hämäriä, melkein kylmiä. Ensimmäisessä työmiehet valmistelivat
kultafiligraani-töitä, kukin työskenteli oman pienen työpöytänsä
ääressä ja pienen verhotun lampun valossa. Pitkä rivi valoisia
pilkkuja, nuo monet taitavat, voimakkaasti valaistut sormet, jotka
käsittelivät kultaista, hohtavaa lankaa, ja haamumaiset, näivettyneet
kasvot jokaisen valopilkun edessä, vaikuttivat omituisesti katsojaan.
Työtä tehtiin huolellisesti, mutta kuosista puuttui voima ja aisti,
pääasiassa olivat ne monimutkaisia koukeroita tai muunnoskuosia
geometrisen kuvion ympärillä. Näillä työmiehillä oli erityiset
univormut, joissa ei ollut taskuja eikä hihoja. He pukivat tullessaan
sen ylleen ja riisuivat lähtiessään, ja ennen lähtöään tarkastettiin
heidät huolellisesti. Kaikista varokeinoista huolimatta, kertoi
hiljaa eräs työpoliisi, varastetaan yhtiöltä hyvinkin usein. Etempänä
oli pitkä galleria, jossa naiset valmistivat ja kiinnittivät
juotoksiin keinotekoisia rubiinia, ja seuraavassa valmistivat
miehet ja naiset kuparilankaa koruissa käytettävien ristikkojen
tekemistä varten. Useiden näiden työmiesten huulet ja sieramet olivat
lumivalkeita, se oli tunnusmerkkinä eräästä purppuranpunaisesta
emaljista, joka siihen aikaan oli kovasti muodissa. Asano pyyteli
anteeksi Grahamilta sitä, että oli tuonut hänet näkemään näin
vastenmielisiä olentoja, ja ylisteli tämän retken muita hyviä puolia.
"Tätähän minä tahdoin nähdä", sanoi Graham, "tätähän minä tahdoin
nähdä", koettaen hillitä väristystä, joka hänessä syntyi, kun eräs
erikoisen muodottomaksi mennyt nainen loi heihin tylsän katseensa.
"Olisi hän voinut tehdä muuta parempaa kuin tämän", sanoi Asano.
Graham ilmaisi inhonsa tämän nähdessään.
"Mutta, sire, mahdotontahan on pitää koristuksia ilman
purppuraemaljia", sanoi Asano. "Teidän aikananne ihmiset kyllä
suvaitsivat tällaista julmuutta, olivathan he kaksisataa vuotta
lähempänä raakalaisuutta".
He jatkoivat matkaansa ja kulkivat pitkin tämän koristeosaston
sivugalleriaa, ja joutuivat pienelle sillalle, joka kulki erään
holvin yli. Katsoessaan kaidepuun yli näki hän alhaalla suuren
varvin, jonka kattokaarrokset olivat laajimmat mitä hän tähän asti
oli nähnyt. Kolmea parkkilaivaa, joita tuskin näkyi tomuisen ilman
läpi, purettiin paraillaan. Niissä oli survottua kalkkia ja sitä
kuljetti joukko yskiviä miehiä pienien kärryjen avulla. Tomu täytti
ilman niin, että sähkölamput tuikkivat sen läpi keltaisina. Sarja
purkajien varjoja läheni ja eteni pitkin valkoiseksi rapatun seinän
sivua. Tuon tuostakin pysähtyi joku yskimään.
Korkea tiilirakenne, joka kohosi mustan vedenpinnan ylitse muistutti
Grahamille, mikä suuri määrä katuja, käytäviä ja hissejä, kerros
toisensa päällä oli hänen ja pilvien välillä. Miehet tekivät vaiti
työtä kahden työpoliisin valvonnan alaisina; astuntansa kaikui
kumeasti kulkiessaan lautoja pitkin. Mutta äkkiä joku ääni pimeässä
alkoi laulaa.
"Hiljaa!" huusi toinen poliisi, mutta käsky jäi tottelematta, ja
ensin toinen ja sitten toinen näistä valkotomuisista miehistä,
jotka täällä alhaalla työskentelivät, alkoivat uhallakin laulaa
vallankumouksen laulua. Ja laudat heidän jalkojensa alla kumisivat
heidän tahtia poikiessaan. Poliisi, joka äsken oli huutanut, loi
katseen toveriinsa ja Graham näki tämän vain kohottavan olkapäitään.
Hän ei koettanutkaan enää vaientaa laulua.
Näin jatkoivat he matkaansa tehtaiden ja työpajojen läpi, ja näkivät
paljon kamalaa ja pöyristyttävää. Grahamin muistoon jäi kuva
lukemattomista holvikattoisista saleista, holvista, joissa ihmiset
työskentelivät keskellä paksua tomupilveä, monimutkaisista koneista,
töistä, joissa metallilangat kaartelivat eri kuoseissa, maanalaisista
huonosti valaistuista saleista, kansan makuuhuoneista, ja pitkistä
rivistä pieniä nuppineulan kärjen tapaisia valopilkkuja; kauvan kuuli
hän korvissaan koneiden jyskettä, vaunujen ja nostokoneiden vinkunaa
ja pauketta. Täällä oli parkin hajua, leipomon hajua, tuntemattomia
höyryjä. Ja kaikkialla näki pylväitä ja kaarroksia niin suuria, ettei
Graham sellaisia ollut koskaan nähnyt, suuria tiilistä muurattuja,
kiiltäviä jättiläisiä, jotka makasivat tämän suuren kaupungin
alla. Ja kaikkialla näki myös kalpeita kasvoja, heikkoja jäseniä,
muodottomia ja huonontuneita ihmisolentoja.
Kolme kertaa vielä kuuli Graham vallankumouksen laulun pitkän ja
vastenmielisen kulkunsa aikana, ja kerran näki hän tappelun eräässä
käytävässä ja kuuli, että joukko työmiehiä oli anastanut itselleen
leipää ennenkuin päivätyönsä oli päättynyt. Graham nousi katuja
kohden, kun hän näki joukon sinipukuisia lapsia juoksevan erästä
käytävää pitkin ja äkkiä huomasi hän syynkin tähän pakoon, joukko
työpoliisia juoksi pamput käsissä jotain tuntematonta kahakkaa
kohden. Sitten kuuli hän etäältä melua. Mutta suurimmaksi osaksi
ne, jotka olivat alhaalla, tekivät toivottomina työtään. Kaikki se
innostus ja tuli, mitä tässä huonontuneessa ihmiskunnassa vielä oli
jälellä, oli kaduilla, kutsuen Mestaria ja taistellen urhoollisesti
ja kiihkeästi hänen puolestaan.
He nousivat näistä alemmista kerroksista ylös ja seisoivat jälleen
kadun keskikäytävän häikäisevässä valossa. Etäältä kuulivat he
uutistoimiston puhekoneen löpinää, ja äkkiä juoksi miehiä heidän
ohitseen, ja pitkin katuja ja käytäviä kuului huutoja. Heidän
ohitseen juoksi eräs nainen tuijottaen eteensä aivan kalpeana
kauhusta, sitten toinen, joka juostessaan päästi sydäntäsärkeviä
hätähuutoja.
"Mitä on tapahtunut?" kysyi Graham hämmästyneenä, sillä hän ei ollut
ymmärtänyt ihmisten murteellista puhetta. Sitten kuuli hän sen omalla
kielellään ja tajusi, että se asia, jota jokainen huusi, jota miehet
kertoivat toisilleen, jonka vaimot kiraisten kuulivat, joka puhalsi
kuin rajuilman ensimmäinen tuulenpuuska läpi kaupungin, kylmänä ja
hävittävänä, oli tämä: "Ostrog on kutsunut mustat poliisit Lontoosen.
Mustat poliisit tulevat Etelä-Afrikasta. Mustat poliisit. Mustat
poliisit".
Asano kalpeni ja hänen kasvoissaan kuvastui kummastus; hän hidasteli,
katsahti Grahamiin ja kertoi hänelle sen, minkä tämä jo tiesi. "Mutta
mistä he ovat sen saaneet tietää?" kysyi Asano.
Graham kuuli jonkun huutavan. "Pysäyttäkää työt. Pysäyttäkää työt!"
ja tummanverinen kyttyräselkäinen mies, joka oli puettu naurettavaan
viheriän ja kullan kirjavaan pukuun, juoksi katuja alas heitä kohden
huutaen: "Tämä on Ostrogin työtä! Ostrog, senkin konna! Mestaria
on petetty". Äänensä oli rämeä ja valkoinen vaahto juoksi hänen
suustaan. Hän kertoi, mitä hirmutekoja mustat poliisit olivat tehneet
Pariisissa ja riensi pois huutaen: "Ostrog, konna!"
Hetkisen seisoi Graham liikkumattomana, sillä uudelleen heräsi
hänessä se ajatus, että tämä kaikki olikin vain unta. Hän loi
katseensa korkeisiin rakennuksiin kadun kummallakin puolen, jotka
katosivat sinervään usvaan sähkölamppujen yläpuolelle, ja sitten
liikkuville katukäytäville, joilla huutava, huitova kansa juoksi
hänen ohitseen. "Mestaria on petetty!" huusivat ne. "Mestaria on
petetty!"
Äkkiä asian tila selveni hänelle kirkkaana, vaatien häntä toimimaan.
Hänen sydämensä alkoi sykkiä taajemmin ja voimakkaammin.
"Se on tapahtunut", sanoi hän. "Olisihan minun pitänyt se aavistaa.
Hetki on tullut".