Ostrogin katsantokanta.
Ostrog odotti Grahamia antaakseen hänelle muodollisen selonteon
päivän hallinnosta. Tätä ennen oli Graham toimittanut tämän
tehtävänsä niin nopeasti kuin mahdollista päästäkseen jatkamaan
ilmapurjehduskokeilujaan, mutta nyt alkoi hän tehdä laajoja ja selviä
kysymyksiä. Hän halusi heti tarttua vallan ohjaksiin. Ostrog antoi
hänelle hyvin edullisia tietoja ulkomaanasioiden kehittymisestä.
Pariisissa ja Berliinissä kuuli Graham olleen häiriöitä, ei mitään
järjestettyä kapinaa, mutta tyytymättömyyden ilmauksia. "Monien
vuosien päästä", vastasi Ostrog Grahamin kiihkeisiin kysymyksiin,
"oli kommunismi taas nostanut päätään. Jos suoraan puhui, niin
taistelun oikea luonne oli anarkistinen". Mutta järjestys oli
palautettu näissä kaupungeissa. Mutta Graham alkoi aavistaa pahaa
ja kyseli sen vuoksi tarkemmin, oliko ollut mitään taistelua. "Oli
hiukan", vastasi Ostrog. "Mutta ainoastaan yhdessä kaupunginosassa.
Mutta meidän afrikalainen maanviljelyspoliisimme senegalilainen
osasto -- yhdistyneillä afrikalaisilla yhtiöillä oli mainiosti
harjoitettu poliisilaitos -- oli valmiina, samoin aeroplaanit. Me
odotimme pieniä kapinoita mannermaan kaupungeissa ja Amerikassa.
Mutta Amerikassa on kaikki rauhallista. He ovat tyytyväisiä Neuvoston
kukistamiseen. Ainakin joksikin aikaa".
"Minkä vuoksi te odotitte kapinaa?" kysyi Graham äkkiä.
"On olemassa paljon tyytymättömyyttä -- sosiaalista tyytymättömyyttä".
"Työkomppania?"
"Te olette ottanut asioista selvää", sanoi Ostrog hiukan
hämmästyneenä. "Niin. Pääasiassa ollaan tyytymättömiä Työkomppaniaan.
Se sai aikaan tarpeellisen kiihoituksen kukistaaksemme Neuvoston --
se sekä heräämisenne".
"Niinkö?"
Ostrog hymyili. Hän alkoi selvitellä. "Meidän täytyi yllyttää
tyytymättömyyttä, herättää nuo entiset yleisen onnen unelmat --
tasa-arvoisuudesta -- yleisestä onnesta -- ylellisyyden estämisestä
tulemasta muutamien harvojen osaksi -- nuo unelmat, jotka olivat
olleet kaksisataa vuotta haudattuina. Kyllähän te ne tunnette? Meidän
täytyi herättää nuo unelmat, niin mahdottomia kuin ne olivatkin --
voidaksemme kukistaa Neuvoston. Ja nyt --"
"No niin?"
"Vallankumous on tapahtunut, Neuvosto on kukistettu, ja tuo
herättämämme kansa -- pysyy levottomana. Me emme taistelleet
kyllin kauvaa. Teimmehän me lupauksia. Kummallista on nähdä, miten
voimakkaasti ja nopeasti tuo epämääräinen, vanhentunut humanitarismi
heräsi ja levisi. Se on hämmästyttänyt meitäkin, jotka sen panimme
alkuun. Pariisissa, kuten jo sanoin -- saimme turvautua ulkoapäin
tulevaan apuun".
"Ja täällä".
"Täällä on rauhatonta. Monet eivät halua palata töihinsä. Yleinen
lakko on olemassa. Puolet tehtaista ovat tyhjinä ja kansa kuljeksii
kaduilla. He puhelevat kommunismista. Silkki ja samettipukuisia
miehiä solvaistaan kadulla. Sinipukuiset odottavat teiltä
vaikka mitä. Mutta teillä ei ole mitään syytä olla levoton. Me
panemme puhekoneet käymään, ne saavat olla vastapainona kaikille
vahingollisille vaikutuksille ja vedota lakiin ja järjestykseen.
Meidän täytyy tarttua lujasti kiinni; siinä kaikki".
Graham mietti. Hän huomasi millä keinoin hän voisi saada vallan
käsiinsä. Mutta hän jatkoi hilliten itseään.
"Vaikka täytyisikin tuottaa neekeripoliisit", sanoi hän.
"Se on välttämätöntä", sanoi Ostrog. "Ne ovat mainion uskollisia
olentoja, joilla ei ole mitään omia ajatuksia -- jotka turmelevat
meidän rotumme. Jos Neuvostolla olisi ollut niitä katupoliiseina
niin asiat olisivat kääntyneet toisin. Joka tapauksessa ei tarvitse
pelätä muuta kuin pieniä häiriöitä ja väentungoksia. Te voitte
lähteä lentoretkillenne ja voitte pujahtaa Capriin, jos täällä
aletaan ampua tai polttaa. Meillä on kaikkien suurien yhtiöiden
langat käsissämme; aeronauteilla on etuoikeuksia ja he ovat rikkaita
miehiä, se on maailman suljetuin yhtiö, samoin on tuulimoottorien
insinöörienkin laita. Meillä on ilma vallassamme, ja silloin me
vallitsemme maankin. Ei löydä ainoatakaan elävää olentoa, joka voisi
ohjata niitä meitä vastaan. Heillä ei ole johtajia -- lukuunottamatta
niiden paikallisten salaisten seurojen johtomiehiä, jotka me
järjestimme ennen teidän heräämistänne. He ovat vaan villitsijöitä
ja kiihoittajia, jotka ovat hirveän kateellisia toisilleen. Kukaan
heistä ei kelpaa ylimmäksi johtajaksi. Jos kapina syttyy, niin se ei
ole järjestetty. Ollakseni suora -- niin minä toivon sitä. Mutta se
ei tule häiritsemään teidän lentoretkiänne. Ne ajat, jolloin kansa
pystyy tekemään vallankumouksen, ovat olleet ja menneet".
"Kyllä minä uskon", sanoi Graham. "Kyllä minä uskon". Hän
vaipui mietteisiinsä. "Tämä teidän maailmanne on hämmästyttänyt
minua monessa suhteessa. Minun aikanani uneksimme ihmeellisestä
kansanvaltaisesta elämästä, jolloin jokainen olisi yhdenarvoinen ja
onnellinen".
Ostrog katsoi häneen terävästi. "Kansanvaltaisuuden ajat ovat
jo menneet", sanoi hän. "Menneet ainiaaksi. Ne alkoivat Crecyn
jousimiesten taistelulla, ja päättyivät, kun hyökkäävä jalkaväki,
mieslaumat lakkasivat saavuttamasta maailmanvoittoja, kun kalliit
kanuunat, suuret sotalaivat ja sotilaalliset rautatiet tulivat vallan
apukeinoiksi. Nyt on rahavallan aika. Rahalla on nyt suurempi valta
kuin koskaan ennen -- se hallitsee maata, merta ja pilviä. Valta
kuuluu sille, joka osaa rikkautta käyttää. Teidän täytyy alistua
tosiasioiden alle, ja nämät ovat tosiasioita. Maailma kansalle! Kansa
hallitsemaan! Teidänkin aikananne tuo oppi hyljättiin ja tuomittiin.
Nykyään sillä ei ole muuta kuin yksi kannattaja -- tosin monipäinen,
mutta typerä -- yksityinen kansaan kuuluva mies".
Graham ei heti vastannut. Hän oli vaipunut synkkiin ajatuksiinsa.
"Ei", sanoi Ostrog. "Kansanmiehen aikakausi on ollut ja mennyt.
Vapaudessaan on mies yhtä hyvä kuin toinenkin, tai melkein yhtä hyvä.
Aikaisempi aatelisto perustui tuohon hiukan häilyvään perustaan,
voimaan ja rohkeuteen. Heidän valtaansa rajoitettiin -- rajoitettiin.
Syntyi kapinoita, kaksintaisteluja, sotia. Ensimmäinen, todellinen
aatelisto syntyi linnojen ja peitsien turvassa, ja sortui kiväärien
ja kaaripyssyjen edessä. Mutta nyt on olemassa toinen aatelisto. Se
oikea. Tuo kanuunain ja kansanvallan aika oli vaan pyörre virrassa.
Kansanmies kuuluu nyt avuttomasti yhteen suureen kokonaisuuteen. Nyt
meillä on tuo suuri koneisto, jonka nimi on kaupunki, ja täydellinen
järjestelmä, jota kansanmies ei voi hävittää".
"Mutta", sanoi Graham, "jotainhan vastustusta löytyy -- jotain, jota
teidän täytyy tukahuttaa -- mutta joka ponnistelee ja vastustaa".
"Saattepa nähdä", sanoi Ostrog hymyillen pakollisesti ikäänkuin
lykätäkseen nämät vaikeudet syrjään. "Minä en ole herättänyt tuota
voimaa omaksi turmiokseni -- luottakaa siihen".
"Kukapa tietää", sanoi Graham. Ostrog katsoi hämmästyneenä häneen.
"_Täytyykö_ maailman mennä tätä tietä eteenpäin?" sanoi Graham, joka
ei enää voinut hillitä itseään. "Täytyykö sen kulkea tätä tietä
eteenpäin? Onko meidän kaikki toiveemme olleet turhia?"
"Mitä tarkoitatte?" kysyi Ostrog. "Toiveemme?"
"Minä tulen kansanvaltaisesta ajasta. Ja minä löydän aateliston
hirmuvallan!"
"Niin, -- mutta tehän olette tämän hirmuvallan päämies".
Graham katsahti ylös.
"No niin", sanoi Ostrog, "katsokaahan kaikkea yleisemmältä kannalta.
Tätä tietä on muutos aina kulkenut. Toisella puolella aatelisto,
etevämpien ylivalta -- toisella puolella kykenemättömien kärsimys ja
sorrettu tila, siten kuljetaan edistystä kohden".
"Aatelisto! nuo ihmiset, jotka tapasin --"
"Oh! eivät _he_!" sanoi Ostrog. "Useimmat heistä kulkevat kohti
kuolemaansa. Pahe ja nautinto! Heillä ei ole lapsia. Se ihmislaji
kuolee sukupuuttoon, jos maailma kulkee tietään eikä käänny takaisin.
Irstailun rauhallinen tie, jonka lopulla on nautinnon karreksi
polttamille olennoille euthanasia, on keino, jonka avulla tuo rotu
tuhotaan!"
"Hyvinkin hauska keino", sanoi Graham. "Kuitenkin --". Hän mietti
hetkisen. "Mutta onhan olemassa muutakin -- tuo köyhien suuri lauma.
Kuoleeko sekin? Se ei kuole. Se kärsii, ja sen kärsimys on voima,
jota ette tekään --"
Ostrog teki kärsimättömän liikkeen ja hän alkoi puhua rauhattomammin
kuin äsken.
"Elkää olko levoton näiden asioiden, suhteen", sanoi hän. "Kaikki
tämä tasaantuu muutamassa päivässä. Kansa on suuri, typerä eläin.
Mitä siitä, vaikka se ei kuolekaan? Ja vaikka se ei kuolekaan, niin
sitä voidaan kesyttää ja ohjata. Minulla ei ole mitään hellyyttä
orjia kohtaan. Te kuulitte tuon kansan huutavan ja laulavan kaksi
yötä sitten. Heille oli opetettu tuo laulu. Jos te olisitte
sattumalta valinnut jonkun ja kylmäverisesti kysynyt, miksi hän
huusi, niin ei hän olisi voinut vastata siihen. He luulivat teidän
ihastuvan heidän huudoistaan, he uskoivat siten osottavansa
uskollisuuttaan ja alamaisuuttaan. Sillä hetkellä olivat he valmiita
tuhoamaan Neuvoston. Tänään -- alkavat he jo suuttua niille, jotka
kukistivat Neuvoston".
"Ei, ei", sanoi Graham. "He huusivat siksi, että heidän elämänsä oli
kamala, iloton ja toivoton ja siksi että he toivoivat minun -- minun
--".
"Ja mitä he toivoivat? Mitä he toivoivat? Mikä oikeus heillä oli
toivoa? He tekivät huonosti työtä ja kadehtivat niitä, jotka tekevät
hyvin. Ihmiskunnan toive -- mikä se on? Että jonain päivänä ilmestyy
yli-ihminen, että jonain päivänä kaikki huono, heikko ja raaka
vähenee ja katoo. Vähenee, jollei aivan katoa. Maailmassa ei ole
tilaa huonoille, typerille ja hermostuneille. Heidän velvollisuutensa
-- sillä onhan se velvollisuus -- on kuolla. Kuolema sovittaa
heikkenemisen! Tätä tietä kulkien raaka peto saavuttaa korkeamman
maalin".
Ostrog astui muutaman askeleen, näytti miettivän ja kääntyi Grahamin
puoleen. "Minä voin kuvitella, miten oudolta tämä meidän aikamme
näyttää Victorian aikuiselle englantilaiselle. Te kaipaatte kaikkia
vanhoja eduslaitosmuotoja -- muutamissa ihmisissä kummittelee
vielä ajatus äänestävästä neuvostosta, parlamentista ja muista
yhdeksännentoista vuosisadan hullutuksista. Te olette valmis
inhoamaan Nautinnon kaupunkeja. Olisihan minun pitänyt ajatella sitä,
jollen olisi ollut niin toimiin kiintynyt. Mutta kyllä te vielä
muutatte mielipiteitänne. Kansa on aivan mieletön kateudesta --
heillä on sama kanta kuin teilläkin. Kaduilla huudetaan paraillaan,
että Nautinnon kaupungit olisi hävitettävät. Mutta Nautinnon
kaupungit ovat valtion puhdistuskeinoja, sinne kokoontuu vuosittain
kaikki, mikä on heikkoa ja turmeltunutta, mikä on irstasta ja
laiskaa, kaikki maailman konnamaisuus, joka kulkee hienoa häviötään
kohden. He menevät sinne, oleksivat siellä, kuolevat lapsettomina,
ja ihmiskunta parantuu. Jos kansa punnitsisi järkevästi, niin eivät
he kadehtisi rikkaiden kuolintapaa. Ja te tahtoisitte parantaa
typerät ja tyhmät työmiehet, jotka me olemme tehneet orjiksi, ja
koettaa tehdä heidän elämänsä rauhalliseksi ja hauskaksi. Juuri kun
he ovat vaipuneet siihen, mihin he kelpaavat." Hän hymyili tavalla,
joka ärsytti Grahamia. "Kyllä te muutatte mielipiteitä. Kyllä minä
nuo ajatukset tunnen; nuoruudessani minä luin Shelleytä ja uneksin
vapaudesta. Vapautta ei löydy viisauden ja itsensähillitsemisen
ulkopuolella. Vapaus on meissä -- eikä ulkopuolellamme. Se on
jokaisen oma asia. Otaksukaahan -- vaikka se on mahdotonta -- että
tuo haukkuva, typerä, sinipukuinen joukkio saisi ylivallan, mitä
sitten? He joutuisivat vaan toisten vallitsijoiden käsiin. Niin
kauvan kuin lampaita on olemassa, niin luonto ehdottomasti tuottaa
susia. Jos he saisivat voiton, niin merkitsisi se vaan monen sadan
vuoden taantumista. Aateliston muodostuminen on kohtalon horjumaton
tahto. Lopputuloksena on yli-ihminen -- huolimatta ihmiskunnan
hulluista vastustuksista. Tehkööt kapinoita, voittakoot ja surmatkoot
minut ja kaltaiseni. Uusia nousee -- uusia johtajia. Lopputulos on
aina sama".
"Kukapa tietää", sanoi Graham itsepäisesti.
Hän seisoi hetken katse maahan painuneena.
"Mutta minun täytyy itse saada nähdä kaikki", sanoi hän äkkiä
varmalla ja käskevällä äänellä. "Vasta silloin voin ymmärtää. Minun
täytyy nähdä. Sen minä tahdoin sanoa teille, Ostrog. Minä en tahdo
tulla Nautinnon kaupungin kuninkaaksi; se ei ole mieleeni. Minä olen
kuluttanut kylliksi aikaa ilmapurjehduksiin -- ja moneen muuhun.
Minun täytyy oppia näkemään, miten kansa nyt elää, miten kansan elämä
on kehittynyt. Sillä minun täytyy päästä tästä kaikesta selville.
Minun täytyy nähdä, miten elää -- varsinkin työkansa -- miten he
tekevät työtä, menevät naimisiin, saavat lapsia, kuolevat --"
"Näettehän sen meidän realistisista kertomuksistamme", vakuutti
Ostrog käyden äkkiä hätäiseksi.
"Minä tahdon nähdä todellisuuden", sanoi Graham.
"Se käy vaikeaksi", sanoi Ostrog vaipuen mietteisiinsä. "Kaikkialla
ehkä --"
"Sitä en odottanut --"
"Minä vaan arvelin --. Mutta kuitenkin, ehkä --. Te sanoitte
haluavanne kulkea pitkin kaupungin katuja katsomassa kansan elämää".
Äkkiä näytti hän tekevän päätöksen. "Teidän täytyy pukeutua
valepukuun", sanoi hän. "Kaupunki on kiihkoissaan ja tieto teidän
läsnäolostanne voisi saada vaarallisen mellakan aikaan. Mutta koska
te haluatte lähteä katselemaan kaupunkia --. Niin, nyt se kyllä
näyttää mahdolliselta --. Me löydämme kyllä keinon. Jos se todellakin
huvittaa teitä! Olettehan te valtijas. Te voitte mennä, minne vaan
haluatte. Asano hankkii teille valepuvun tätä matkaa varten. Hän
lähtee kanssanne. Tuo ajatus ei ole sittenkään mikään huono ajatus".
"Ettekö te tahdo neuvotella mistään minun kanssani?" kysyi äkkiä
Graham, jossa paha epäluulo oli herännyt.
"Oh, hyvä Jumala, en lainkaan! En! Minä luulen, että te voitte uskoa
asioiden hoidon minun käsiini ainakin joksikin aikaa", sanoi Ostrog
hymyillen. "Vaikka me olisimmekin eri mieltä --"
Graham loi häneen terävän katseen.
"Luuletteko, että verinen taistelu puhkee kohta?" kysyi hän äkkiä.
"En suinkaan".
"Minä ajattelen noita neekerejä. Minä en usko, että kansa ryhtyy
mihinkään vihamielisyyksiin minua kohtaan, sillä olenhan minä
kuitenkin mestari. Minä en tahdo, että noita neekerejä tuotetaan
Lontoosen. Ehkä se on vanhanaikuinen ennakkoluulo, mutta minä tunnen
jotain osanottoa europpalaisia ja heidän heimoisia rotujaan kohtaan.
Ja mitä Pariisiinkin tulee, niin --"
Ostrog katsoi häneen rypistyneiden silmäkulmiensa alta. "Minä en
tuota neekereitä Lontoosen", sanoi hän hitaasti. "Mutta jos --"
"Te ette saa tuoda aseellisia neekeriä Lontoosen, tapahtukoon mitä
tahansa", sanoi Graham. "Tässä suhteessa on päätökseni järkähtymätön".
Ostrog, oltuaan hetken vaiti, päätti olla vastaamatta ja kumarsi
kunnioittavasti.