Näkötorni.
Pitkän odotuksen jälkeen ja epäilyksien ja taistelujen kautta oli
tämä yhdeksännentoista vuosisadan mies joutunut tämän monimuotoisen
maailman herraksi.
Kun hän vapautuksensa ja Neuvoston antautumisen jälkeen heräsi
pitkästä unestaan, niin ei hän ensi aluksi tuntenut ympäristöään.
Ponnistaen ajatuksiaan löysi hän lopulta muistostaan punaisen
langan, ja sen avulla johtuivat kaikki tapahtumat jälleen mieleensä,
ensi alussa tosin aivan kuin hän olisi kuullut jonkun uskomattoman
tarinan tai lukenut sen jostain kirjasta. Ja ennenkuin ajatuksensa
selvenivät, huumasi häntä ilo siitä, että hän oli päässyt pakoon
ja hän oli saanut sellaisen loistavan aseman. Hän omisti puolet
maailmasta; hän oli maailman herra. Tämä uusi aikakausi oli tavallaan
hänen aikakautensa. Hän ei enää udellut itseltään, oliko kaikki
näkemänsä vaan unta; hän oli vaan levoton siitä, miten hän pääsee
varmuuteen siitä, että kaikki todella oli olevaa.
Nöyrä palvelija auttoi häntä pukeutumaan, ylemmän valvojan johtaessa,
joka oli hyvin arvokas, pieni jaapanilaisen näköinen mies, vaikka hän
puhuikin englannin kieltä kuten englantilainen. Tämä kertoi hänelle
yhtä ja toista asioiden kulusta. Vallankumous oli päättynyt; läpi
koko kaupungin oli jo ryhdytty jälleen toimiin ja työhön. Muualla oli
Neuvoston kutistuminen otettu ilolla vastaan. Neuvostoa ei suosittu
missään ja tuhannet Länsi-Amerikan kaupungit, jotka vielä kahden
vuosisadan päästä olivat kateellisia New-Yorkille, Lontoolle ja koko
Itä-Amerikalle, olivat nousseet melkein yksimielisesti kapinaan jo
kaksi päivää aikaisemmin, heti kun olivat saaneet tiedon Grahamin
vangitsemisesta. Pariisissa jatkui vielä taistelua. Koko muu osa
maailmaa odotti asiain kehitystä.
Syödessään aamiaista kuului huoneen nurkasta telefoonikellon
soitto ja hänen ylin palvelijansa ilmoitti, että Ostrog tiedusteli
hyvin levottomana Grahamin vointia. Graham heitti aterioimisen
sikseen vastatakseen. Kohta saapui Lincoln ja Graham lausui hänelle
toivovansa saada puhua kansalle ja päästä hiukan enemmän selville
tästä hänelle niin oudonuudesta elämästä. Lincoln ilmoitti, että
kolmen tunnin päästä saapuvat edustavat viralliset henkilöt rouvineen
tuulimoottorien johtajan suureen huoneustoon. Mitä tuli Grahamin
toivomukseen päästä kulkemaan pitkin kaupungin katuja, niin oli se
tällä haavaa kansan kiihkeän mielialan vuoksi mahdotonta. Mutta
hän voisi helposti saada kokonaiskuvan kaupungista nousemalla
tuulimoottorien tarkastajan näkötorniin. Lincolnin apulainen kyllä
oli valmis seuraamaan Grahamia sinne. Lincoln ylisteli apulaisensa
kykyä ja pyysi anteeksi sitä, että hän ei voinut lähteä matkaan,
sillä kiireelliset hallinnolliset työt kutsuivat häntä.
Tämä näkötorni oli korkeammalla kuin suurimmat tuulimoottorit, se
oli ainakin tuhannen jalkaa kattoja korkeammalla ja sen muodosti
pieni rautatelineiden ja rautaköysien tukema lava. Graham nostettiin
sinne pienessä hississä. Puolimatkassa oli pieni galleria, josta
uloni joukko -- alhaalta katsottuna hyvin pienen näköisiä -- tuubia,
liikkuen hitaasti kehässä parvekkeen ulointa reunaa myöten. Nämät
olivat _speculoita_, jotka olivat yhteydessä tuulimoottorien hoitajan
peilin kanssa ja jommoisesta Ostrog oli näyttänyt Grahamille hänen
uutta valtakuntaansa. Jaapanilainen apulainen astui edeltä ja hän
vietti melkein tunnin siellä kysellen ja saaden vastauksia.
Ilmassa tuntui jo kevään tulo. Tuuli tuntui lämpimältä. Taivas oli
heleän sininen ja avaran Lontoon päällys kimalteli aamuauringon
valossa. Ilma oli puhdas sauhusta ja usvasta ja oli leuto kuten
vuoristoilma.
Lukuunottamatta Neuvoston palatsin ympärillä olevaa epäsäännöllisen
soikeaa aukkoa ja antautumisen liehuvaa mustaa lippua, niin ei
avarassa kaupungissa mikään muistuttanut kapinaa, joka yhden yön
ja päivän kuluessa oli muuttanut koko maailman kohtalon. Kansaa
kokoontui yhä vielä raunioille ja korkea areena paljaan taivaan
alla, josta rauhanaikoina aeroplaanit lähtivät Europan ja Amerikan
kaupunkeihin, oli mustanaan ihmisiä. Kaidalla sillalla, joka oli
laadittu raunioille, liikkui työmiehiä koittaen yhdistää palatsin
kaabelia ja johtolankoja muun kaupungin kanssa, jotta Ostrogin
pääkortteeri voitaisiin toistaiseksi siirtää tuulimoottorien
toimistosta palatsiin.
Muuten oli päivän valaisema alue aivan autio. Niin suuri oli
sen rauha verrattuna sen alla oleviin sekasortoisiin alueihin,
että katsellessaan sitä Graham unohti ne tuhannet ihmiset, jotka
näkymättöminä tuon lasikaton alla tuossa melkein maanalaisessa
sokkelossa, viruivat kuolleina tai kuolemaisillaan yöllä saamistaan
haavoista, unohti tilapäiset sairashuoneet, lääkärit, haavurit,
rammat, nopeasti liikkuvat kantajat, unohti kaikki uutuudet, ihmeet
ja kummat, jotka olivat hänelle näyttäytyneet sähkövalossa. Hän
tiesi, että tuolla alhaalla noilla lukemattomilla muurahaisten teillä
oli vallankumous saanut voiton, että musta oli kaikkialla saavuttanut
ylivallan, mustat koristeet, mustat liput, mustat nauhat kaikkialla
joka kadulla. Ja täällä vapaan päivän valossa taisteluhyörinän
yläpuolella, ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut, pyörivät monet
Neuvoston hallituksen aikana laaditut tuulimoottorit rauhallisesti,
tehden taukoamatonta työtään.
Kauvempana, jokaisella kukkulalla ja mäellä, joilla ennen lehtoja,
huviloita, kirkkoja, hotellia ja maalaiskartanoita näkyi puiden
lomitse, oli nyt samallaisia tuulimoottoria kuin muuallakin ja niiden
sivuissa ilmoituksia, noita uuden ajan jättiläismäisiä tunnusmerkkiä.
Ja tuulimoottorit pyörivät ja hankkivat taukoamatta sitä voimaa, joka
virtasi kaikissa kaupungin suonissa. Ja niiden juurella kulkivat
ruokatrustin lukemattomat karjalaumat yksinäisten paimentensa ja
vahtiensa vartioimina.
Ei missään tuttua muotoa, joka olisi eronnut tuosta jättiläismäisestä
yhtenäisestä rakenteesta. Paavalin katedraali oli vielä olemassa ja
useimmat Westminsterin rakennuksista, mutta ne olivat näkymättömissä,
sillä tämän suuren aikakauden kupukaarrokset peittivät ne. Thames
virta ei enää hopeanhohtavana virraten tuottanut vaihetusta tähän
laajan laajaan kaupunkiin; janoisat vesijohdot nielivät jokaisen
pisaran, ennenkuin ne pääsivät uomaansa. Virran entinen uoma oli
jaoitettu ja syvennetty, merivesi täytti sen nyt, ja venheet
kuljettivat tehtaisiin raaka-aineita aivan työmiesten eteen.
Etäämpänä välkkyi hämärästi taivaan ja maan välillä laaja mastometsä,
sillä kaikki liikenne, joka ei vaatinut suurempaa nopeutta,
toimitettiin purjelaivoilla pitkin maanpalloa, ja se kauppatavara,
jolla oli kiire, toimitettiin perille pienillä nopeakulkuisilla,
voimakkaiden moottorien käyttämillä laivoilla.
Kukkuloiden yli johti laaja vesijohto merivettä likaviemäreihin.
Kolmeen eri suuntaan johti teitä, joilla liikkui harmaita pilkkuja.
Ensi näkemältä päätti Graham mennä niitä katsomaan. Mutta
sitten päätti hän sen tehdä ensin purjehdittuaan ilmalaivoilla.
Seuralaisensa selitti, että nämät tiet muodosti kaksi eri sadan
metrin levyistä pintaa, joita kumpaakin käytettiin tavaran
kuljettamiseksi samaan suuntaan. Näiden uusien teiden pinta oli
tehty uudesta keinotekoisesta aineesta, nimeltä _eadhamite_ ja sen
mukaan kuin hän voi arvostella oli se läpikuultavaa, karaistua lasia.
Pitkin näitä teitä kiisi oudon hurjaa vauhtia pieniä gummipyöräisiä
ajoneuvoja: jotkut olivat yksipyöräisiä, toisissa taas oli kaksi tai
neljä pyörää, ja ne kulkivat yhden ja kymmenen kilometrin nopeudella
tunnissa. Rautatiet olivat kadonneet, muutamia penkereitä oli vielä
olemassa siellä täällä vanhanaikuisine kiskoineen. Usein olivat ne
vaan perustuksena eadhamiteille.
Eräs erikoinen asia herätti hänen huomiotaan. Niin pitkälle kuin
silmä kantoi pohjoiseen ja etelään näkyi suuria ilmapalloja
ilmoitustauluineen muodostaen sekavan sarjan pitkin aeroplaanien
kulkuteitä. Ainoatakaan aeroplaania ei näkynyt. Yksi ainoa aeropiili
leijaili korkealla sinitaivaalla pienenä pilkkuna liidellen suurissa
kaarissa kukkuloiden ympäri.
Graham oli jo kuullut erään asian, jota hänen oli hyvin vaikea
kuvitella, sen nimittäin, että melkein kaikki pienet kaupungit ja
kylät olivat kadonneet. Siellä täällä ainoastaan, hänen ymmärryksensä
mukaan, oli hotellia muistuttava jättiläisrakennus, joka peitti
useamman kilometrin suuruisen alueen ja oli säilyttänyt sen kaupungin
nimen, jonka sijalle se oli tullut. Hänen seuralaisensa selitti,
että sellainen muutos oli tullut aivan välttämättömäksi. Entinen
järjestelmä oli siroittanut pitkin maata lukuisia maatiloja ja
aina neljän viiden kilometrin päässä oli jonkun ylhäisen herran
tilus; siellä missä oli majatalo, suutarin mökki, kauppapuoti ja
kirkko oli samalla kylä. Noin kahdentoista kilometrin etäisyydellä
oli huvilakaupunki, jossa asui lainvalvoja, viljan-, kankaan-,
rihkamankauppiaat, satulasepät, eläinlääkärit, lääkärit, verhoilijat,
kankurit y.m. Mutta ei mitenkään kymmentä, kahtatoista kilometria
kauvempana, sillä sen matkan voi helposti suorittaa päästäkseen
kaupunkiin asioille, puolet matkasta sinne ja puolet takaisin. Mutta
kun rautatiet joutuivat pois käytännöstä ja niiden sijaan tuli
kepeät junat ja kaikki uudet automoottori-ajoneuvot, jotka olivat
astuneet junien ja hevosten sijaan, ja kun myöhemmin alettiin laatia
teitä puusta, kautsukista, eadhamitesta ja muista kestävistä mutta
elastisista aineista, niin katosi kokonaan tarve käydä niin usein
kaupungissa. Ja suuret kaupungit kasvoivat. Ne vetivät puoleensa
työmiehiä tarjoten yhtämittaista työtä ja työnantajia saadakseen
helposti ja taukoamatta työvoimia käytettäväkseen.
Kun mukavuuden vaatimus lisääntyi sen mukaan kuin elämän mekaaninen
moninaisuus kasvoi, niin maalla oleskelu tuli yhä kalliimmaksi,
ihmiset luopuivat siitä, osaksi tuli se melkein mahdottomaksi. Kun
papisto ja virkamiehet poistuivat, ja kylälääkärin sijaan astuivat
kaupungin erikoislääkärit, niin maalaiskylät kadottivat viimeisenkin
sivistyksellisen leimansa. Kun telefooni, kinematoragrafi ja
fonograafi astuivat sanomalehtien, kirjojen, opettajien ja aakkosten
sijaan -- niin oleskelu sähkölankaverkon ulkopuolella olisi tuntunut
melkein raakalaiselämältä. Maalla puuttui keinoja pukea ylleen ja
syödä (ajan hienostuneen maun mukaisesti), siellä ei ollut lääkäriä
tarpeen tullen, ei seuraa, ei mitään hyödyllistä ajanviettoa. Sen
lisäksi oli mekanismin sovittaminen maanviljelykseen tehnyt yhden
koneenkäyttäjän kolmenkymmenen työmiehen veroiseksi.
Päinvastoin kuin kaupungin virkailijat tekivät siihen aikaan, jolloin
Lontoossa vallitsi ainainen sumu, tulivat nykyään työmiehet teitä
myöten tai ilman halki katsomaan kaupunkia ja sen yöllisiä iloja
lähteäkseen taas aamulla pois. Kaupunki oli niellyt koko ihmiskunnan
itseensä; ihminen oli saavuttanut uuden kehitysaskeleen. Ensin
oli olemassa alkuasukas, metsästäjä, sitä seurasi maanviljelyksen
aikakauden asukas, joille kaupungit eivät olleet muuta kuin maja- tai
kauppapaikkana. Ja nyt oli keksintöjen aikakauden luonnollisena
seurauksena se, että ihmiset olivat kokoontuneet yhteen. Lontoon
ulkopuolella löytyi vaan neljä muuta kaupunkia Englannissa --
Edinburgh, Portsmouth, Manchester ja Shrewsbury. Grahamin oli hyvin
vaivalloista kuvitella tätä kaikkea, joka näille ihmisille oli
itsestään selvä asia. Ja kun hän ajatteli "ulompana olevia oloja",
jotka vallitsivat mannermaalla, niin joutui hänen päänsä aivan
pyörälle.
Hän oli näkevinään loputtoman määrän kaupunkeja -- kaupunkeja,
jotka sijaitsivat tasangoilla, suurien virtojen varrella, laajoja
meren rannalla sijaitsevia kaupunkeja, lumen ympäröimiä kaupunkeja.
Suurimmalla osalla maanpalloa puhuttiin englannin kieltä; jos
otti lukuun espanjalaisamerikalaisen murteen, neekerien kielen ja
englantilaishindulaisen ja englantilaiskiinalaisen murteen, niin
käytti kaksikolmannesta maailman asukkaista sitä. Mannermaalla,
lukuunottamatta muutamia antiikkisia kielijätteitä, vallitsi
kolme eri kieltä: saksa, joka ulottui Antiokiaan ja Genuaan
asti ja kosketti englantilaisespanialaiseen kieleen Cadixissa;
gallialaistunut venäjän kieli, joka ulottui englantilais-hindulaiseen
Persiassa ja Kurdistanissa ja englantilais-kiinalaiseen
Pekingissä; ja ranskankieli, joka oli säilyttänyt selvyytensä,
loistavuutensa ja kirkkautensa, valliten Välimeren rantoja yhdessä
saksan ja englantilais-hindulaisen murteen kanssa ja ulottuen
ranskalaisneekerimurteen avulla Congoon asti.
Kaikkialla, kautta koko kaupungeista runsaan maanpallon,
lukuunottamatta päiväntasaajan "mustia seutuja", vallitsi nyt
sama kansainvälinen sosiaalinen järjestelmä, ja kaikkialle,
pohjoisnavasta päiväntasaajaan asti, ulottui Grahamin valta ja
edesvastaus. Koko maailma oli sivistynyt, koko maailma asui
kaupungeissa, koko maailma oli yksityisomaisuutta. Yli koko Englannin
valtakunnan ja Amerikan oli Grahamin omistusoikeus melkein rajaton;
kongressia ja parlamenttia pidettiin käytännössä vanhanaikuisina.
Venäjän ja Saksankin valtakunnassa oli hänen rikkautensa vaikutus
tuntuva. Siellä esiintyi kyllä kaikellaisia vaikeuksia -- ja uusia
edistysmahdollisuuksia -- mutta, huumaantunut vallastaan kun hän
oli, niin olivat Venäjä ja Saksa hänen mielestään niin etäällä.
Mitä tuli mustan alueen hallitsemiseen, sen mukaan kuin hän käsitti
tuon alueen ulottuvan, niin hän edellisessä elämässä saavuttaneensa
tavan mukaan ei välittänyt siitä vähääkään. Että jokin vaara voisi
uhata tätä edessään olevaa loistavaa elämää, ei juolahtanutkaan
hänen ajatuksiinsa. Sitä vastoin siirtyivät hänen ajatuksensa
kauhistuttavaan vaaraan, joka ennen oli ollut niin uhkaava. "Miten
nyt on keltaisen vaaran laita?" kysyi hän ja Asano selitti sen
hänelle. Tuo keltainen kummitus oli kadonnut. Kiinalaiset ja
Eurooppalaiset elivät sovussa keskenään. Kahdeskymmenes vuosisata
oli vasten tahtoaan tullut huomaamaan, että keskimäärin oli
kiinalainen sivistyneempi, siveellisempi ja intelligentimpi kuin
keskimäärin Eurooppalainen, ja englantilaisten ja skotlantilaisten
yhteensulautuminen, joka oli alkanut jo yhdeksännellätoista
vuosisadalla, oli nyt täydellisesti tapahtunut, Asano sanoikin: "Kun
oikein asiaa aprikoitiin, niin huomattiin, että me itse asiassa
olimmekin valkoisia". Graham kääntyi jälleen katselemaan näköalaa ja
ajatuksensa saivat uuden suunnan.
Kaukana koillisessa kimalteli hurmaavina, samalla lumoavina ja
samalla peloittavina Nautinnon kaupungit, joista kinematograafi
ja vanhus olivat hänelle kertoneet. Ne olivat omituisia paikkoja,
ne muistuttivat sadun Sybarista nuo taiteen ja kauneuden
kaupungit, joissa sekä taide että kauneus olivat kaupan. Ne olivat
hedelmättömiä, loistavia kaupunkia, täynnä vilkasta elämää ja
musiikkia, ja jonne kokoontuivat kaikki ne, jotka olivat rikastuneet
julmassa ja inhoittavassa ekonoomisessa taistelussa tuolla hänen
allaan olevissa sokkeloissa.
Tuo taistelu oli julma, sen hän tiesi. Hän huomasi sen jo siitäkin,
että tämä kansa piti yhdeksännentoista vuosisadan Englantia
ihanteellisena ja rauhallisena. Hän katseli kerta vielä edessään
olevaa aluetta ja ajatteli, mikä ääretön määrä työtä tehtiin tässä
monimutkaisessa ihmispesässä.
Hän tiesi, että kaupungin pohjoispuolella asuivat ruukuntekijät,
jotka eivät ainoastaan valmistaneet esineitä savesta ja posliinista,
vaan myöskin muista aineista, joita hienompi kivennäistieteellinen
kemia oli keksinyt; siellä asuivat kuvapatsaiden, seinäkoristeiden ja
hienojen huonekalujen tekijät; siellä asuivat myöskin kirjailijat,
jotka alituisen kuumeisen kiihkon vallassa valmistivat runojaan
ja fonograafireklaamiaan, ryhmittivät henkilöitä ja kehittivät
kinematograafidraamojensa toiminnan yhä jännittävämmäksi. Sieltä
myöskin lähtivät salaman tavoin uutiset koko maailmaan, sieltä
uutistenkertojat levittelivät kaikkia valheitaan, sieltä lähtivät
johdot telefoonikoneihin, jotka olivat astuneet entisajan
sanomalehtien sijaan.
Neuvoston palatsin raunioiden takana oli kaupungin kontrollin
ja hallinnon rakennukset. Lähellä satamaa oli kauppapaikat,
suunnattomat hallit, teatterit, yhdistysten kokoussalit, pelihuoneet,
biljardisalongit, potku- ja lyöntipallopelihuoneet, villipetojen
näyttelyt, ja lukemattomat kristittyjen ja puolikristittyjen kirkot,
muhamettilaisten, buddalaisten, gnostilaisten, haamujenpalvelijoiden,
esineiden palvelijoiden y.m., y.m. temppelit; ja etelässä päin oli
avattu tehtaita kankaiden, säilykkeiden, viinien ja höysteiden
valmistamista varten. Ja näitä eri paikkoja yhdisti toisiinsa suuri
määrä liikkuvia katuja. Mikä suunnaton mehiläispesä, jota tuuli
palveli taukoamatta ja jonka symboolina olivat nuo aina liikkuvat
tuulimoottorit.
Hän ajatteli tuota huimaavan suurta kansanlaumaa, joka oli ahdettu
kaikkiin noihin saleihin ja gallerioihin -- noita kolmeakymmentä
kolmea miljoonaa asukasta, jotka kukin elivät omaa lyhyttä,
jokapäiväistä, surkeata elämäänsä tuolla hänen jalkojensa alla, ja
kaikki se ilo, minkä auringon loiste ja suuremmoinen näköala ja hänen
oman valtansa rajaton suuruus oli tuottanut hänelle, alkoi vähetä
ja kadota. Katsellessaan täältä ylhäältä kaupunkia alkoi hänelle
selvitä, mitä merkitsi nuo kolmekymmentä kolme miljoonaa ihmistä,
ja mikä edesvastaus oli hänellä, ja kuinka suunnattoman suuri oli
se ihmisolentojen pyörre, jonka yläpuolella liehui hänen häipyvä
kuningaskuntansa.
Hän koetti kuvitella aikalaistensa sielunelämää. Hämmästyksekseen
huomasi hän miten vähän kansanmies oli muuttunut, vaikka olosuhteet
olivat niin huomattavalla tavalla muuttuneet. Ihmisen henki ja
omaisuus oli todellakin turvattu yli koko maanpiirin; kaikellaiset
tarttuvat taudit ja bakteriatartunnat olivat kadonneet; kaikilla oli
kylliksi ruokaa ja vaatetta, kaupungin kaduilla oli lämmin olla ja
he olivat suojassa kaikkia ilmanmuutoksia vastaan; tieteen melkein
koneellinen kehitys ja yhteiskunnan materiellinen järjestys oli
saanut kaiken tämän edistyksen aikaan. Mutta hän huomasi nyt jo,
että kansa pysyi kansana, että se oli villitsijöiden ja järjestäjien
ehdottoman vallan alaisena, että yksilöinä oli kansa pelkuri,
yksilöinä ruokahalunsa orja, laumana taas häilyväinen. Mieleensä
johtui tuo lukematon määrä sinipukuisia olentoja. Hän tiesi, että
tuolla hänen alapuolellaan oli miljoonia ihmisolentoja, miehiä ja
naisia, jotka eivät koskaan olleet käyneet kaupungin ulkopuolella,
eivät olleet nähneet mitään ulkopuolella tuota pientä, ikävää
työkehää, johon maailman työjärjestelmä oli heidät kahlehtinut,
ulkopuolella noita hapuilevia ja vääriä nautintoja, jotka eivät
tuottaneet tyydytystä. Hän muisteli aikalaistensa toiveita, ja
William Morris'en kertoma ihannemaa ja Hudsonin kuvailema valtio
tuntuivat hänestä särkyneiltä unelmilta. Ja hän muisteli omiakin
toiveitaan.
Eläessään viimeisiä päiviään tuota entistä kiihkeätä elämäänsä, joka
nyt tuntui niin etäiseltä, oli hän pitänyt ihmiskunnan vapauden ja
yhdenvertaisuuden kehittämistä mahdollisena. Hän oli toivonut kuten
koko hänen silloinen aikakautensakin toivoi, että kerran koittaa
päivä, jolloin enemmistön ei tarvitse uhrautua muutamille harvoille;
että se aika oli lähellä, jolloin jokaisella naisesta syntyneellä
oli samat oikeudet tasa-arvoisuuteen ja onneen. Kahdensadan vuoden
päästä sama pettynyt toive kaikui epätoivoisena huutona läpi koko
laajan kaupungin. Kahdensadan vuoden kuluessa huomasi hän köyhyyden,
toivottoman työn, kaiken kurjuuden kasvaneen entistään suuremmaksi ja
saavuttaneen aivan jättiläismäisen muodon.
Vähitellen pääsi hän selville kaikista niistä tapahtumista, jotka
olivat sattuneet hänen unensa aikana. Hän näki nyt mikä moraalinen
taantumus oli syntynyt yliluonnollisen uskonnon hävittyä kansasta,
miten kunniantunto oli heikentynyt, ja mikä vaikutusvalta oli
rikkaudella. Sillä ihmiset, jotka olivat kadottaneet uskonsa
Jumalaan, olivat kuitenkin säilyttäneet uskonsa omaisuuden voimaan,
ja rikkaus vallitsi yli uskonnollisesti suvaitsevaisen maailman.
Jaapanilainen seuralaisensa, Asano, joka selitti hänelle kuluneiden
kahden vuosisadan valtiollista historiaa, käytti puheessaan hyvin
sattuvaa ajatuskuvaa, verraten sosiaalista järjestelmää hyönteisten
tyhjäksi syöneesen siemeneen. Ensi alussa kypsyi siemen voimakkaasti.
Sitten ilmestyy hyönteinen, joka laskee siihen munansa, ja hyvin pian
on siemenestä jälellä vaan kuori, sillä toukka syö sen sisustan.
Ilmestyy sitten joku alempi hyönteinen, joku ichneumonkärpänen ja
laskee munansa tähän toukkaan, ja tämä muuttuu taas vuorostaan
piankin paljaaksi kuoreksi, ja uusi tulokas kehittyy edeltäjänsä
nahan alla, jonka suojana on vuorostaan taas siemenen kuori. Siemenen
kuori säilyttää aina muotonsa; koko maailma uskoo sen siemeneksi,
eikä mikään estä sitä itseään kuvittelemasta olevansa terve ja
elinvoimainen siemen. "Teidän kuningasvaltanne Victorian aikana",
sanoi Asano, "oli samallainen -- onttosydäminen kuningasvalta".
Maanomistajat, paroonit ja pikkuaatelisto astui ensin esiin
kuningas Johanin aikaan; kului pitkä aika, sitten mestasivat he
Charles kuninkaansa ja kadottivat valtansa kuningas Georgen aikana,
jolloin valta todellisuudessa joutui parlamentin käsiin. Mutta
parlamentti, maataomistavan pikkuaateliston edustaja, ei saanut
pitää valtaa. Se muodostui jo yhdeksännellätoista vuosisadalla.
Valtarajat laajennettiin niin, että sen sisälle mahtuivat kaikki
asioita ymmärtämättömätkin "myriaadit kaupungin asukkaita", jotka
sekavana laumana tulivat äänestämään. Luonnollisena seurauksena tästä
valitsijoiden suunnattomasta lukumäärästä oli eri puolueryhmien
muodostuminen. Jo Victorian aikana oli valta kuulunut salaisesti
järjestetyille, ryhmittyneille ja turmeltuneille yhdistyksille. Hyvin
pian joutui se rahamiesten käsiin, jotka antoivat tarpeelliset varat
puolueen järjestämiseksi. Jonkun aikaa oli koko valta ja valtakunnan
menestys kahden ryhmän käsissä, jotka hallitsivat sanomalehtien ja
vaalitaistelujen avulla -- kahden, rikkaiden ja taitavien miesten
ryhmän käsissä, jotka ensiksi toimivat toisiaan vastaan, mutta
sittemmin yksinneuvoin.
Syntyi kyllä reaktiooni, mutta se oli heikko, eikä saanut mitään
aikaan. Useat teokset kertoivat siitä, mainitsi Asano, -- joista
muutamat olivat ilmestyneet siihen aikaan kun Graham vaipui uneen --
oli olemassa kokonainen kirjallisuus, joka kosketteli reaktioonia.
Reaktioonipuolue näyttää sulkeutuneen huoneesensa ja tehneen
rohkeita päätöksiä -- paperilla. Välttämättömintä näytti olevan
ottaa molempain ryhmien johtomiehet vangiksi ja siten riistää heiltä
heidän valtansa, ja tämä ajatus näkyy olevan vallalla kaikissa
yhdeksännentoista vuosisadan teoksissa, sekä Amerikassa että
Englannissa. Useimmissa asioissa toimi Amerika aikaisemmin kuin
Englanti, mutta molemmat kulkivat samaa tietä.
Vasta-vallankumousta ei tapahtunut koskaan. Sitä ei voitu koskaan
järjestää niin, että se pysyisi puhtaana. Maailmassa ei löytynyt enää
kylliksi tuota vanhanaikuista tunneherkkyyttä eikä uskoa oikeuteen,
joka ennen oli vallinnut. Jokainen järjestetty puolue, joka pääsi
niin suureen valtaan, että se voi vaikuttaa vaaleihin, joutui etevien
rikkaiden miesten houkutusten, hävittämisen ja lahjomisen esineeksi.
Sosialistien, kansanvaltaisten, reaktionäärien, oikeamielisten
puolueet olivat lopulta vaan rahanvaihtopaikkoja, jotka myivät
vakuutuksensa voidakseen maksaa vaalimenot. Ja rikkaiden päätoimena
oli turvata omaisuus ja valmistaa tilaa kauppakeinottelulle, kuten
entisajan läänityslaitos oli tehnyt säilyttääkseensä metsästys- ja
sotaoikeutensa. Koko maailma oli tehty kaupan esineeksi; kaikkialla
vallitsi kauppataistelu, rahalliset keikaukset, kurssien aleneminen
ja yleneminen, tariffisota saivat enemmän kurjuutta aikaan
kahdennellakymmenellä vuosisadalla -- sillä kurjuus oli toivottomassa
elämässä eikä äkillisessä kuolemassa -- kuin sota, rutto ja nälkä
olivat saaneet aikaan historian synkimpinä aikoina.
Graham huomasi nyt selvästi, mikä vaikutus hänellä oli ollut asioiden
kehitykseen. Tämän mekaanillisen sivilisatioonin asteettaisen
kehityksen aikana oli syntynyt uusi voima -- joka ensin auttoi ja
sitten kokonaan ohjasi sen kehitystä -- nimittäin Neuvosto, joka
hoiti hänen omaisuuttaan. Ensi alussa oli se vaan satunnainen
Isbisterin ja Warmingin miljoonien yhtyminen, rahavaltainen yhtiö,
joka oli syntynyt kahden lapsettoman lahjoittajan oikun kautta,
mutta sen hoitajien monipuolinen johtokyky nosti sen hyvinkin pian
vaikutusvaltaiseen asemaan, kunnes se hypoteekkien, lainojen ja
osakkeiden oston kautta, käyttämällä satoja eri liikenimiä oli
syöpynyt läpi koko Englannin ja Amerikan valtion.
Käyttämällä suunnatonta vaikutusvaltaansa ja suosikkijärjestelmää
tuli Neuvostosta hyvinkin pian valtiollinen puolue; ja omaisuuden
kasvaessa taukoamatta tuhlasi se varojaan vaikuttaakseen
valtiollisiin päätöksiin ja käytti hyväkseen näitä valtiollisia
etuja kootakseen yhä suurempia ja suurempia rikkauksia. Lopulla oli
molempien pallonpuoliskojen valtiollisten puolueiden muodostuminen
sen käsissä; siitä muodostui sisäasioita valvova, valtiollinen
Neuvosto. Viimeisen taistelunsa kävi se suurien juutalaisperheiden
liittoa vastaan. Mutta nämät perheet olivat liittyneet toisiinsa
heikkojen siteiden kautta, mikä hetki tahansa voi perinnön kautta
joutua iso osa heidän rikkauksistaan jollekin kaivostyömiehelle,
naiselle tai narrille, avioliitot ja jälkisäädökset siirsivät
suunnattomia summia vieraisiin käsiin. Neuvostolla ei ollut näitä
vaaroja. Sen omaisuus kasvoi kasvamistaan.
Neuvosto, vaikka siihen alkujaan kuuluikin kaksitoista erinomaisen
taitavaa miestä, muodosti yhdessä yhden ainoan nerokkaan
persoonallisuuden. Se tavoitteli rohkeasti rikkautta ja valtiollista
vaikutusvaltaa ja nämät molemmat auttoivat toinen toistaan.
Hämmästyttävällä nerokkaisuudella tuhlasi se suunnattomia summia
lentokoneiden kehittämiseen odottaen vaan sopivaa aikaa, jolloin
se panisi tämän keksintönsä käytäntöön. Se käytti patenttilakia ja
muita puolilaillisia keinoja tuhotakseen kaikki ne keksijät, jotka
eivät suostuneet toimimaan yhdessä sen kanssa. Alkuaikoina otti
se palvelukseensa kaikki etevät henkilöt ja maksoi niille suuret
palkat. Neuvosto noudatti niinä aikoina erehtymätöntä, voimakasta
politiikkaa ja sen vaikutus kasvoi kasvamistaan tapaamatta muita
esteitä kuin satunnaisesti rikastuneiden miesten hapuilevat,
itsekkäät ponnistukset. Sadan vuoden sisällä omisti Graham Afrikan,
Etelä-Amerikan, Ranskan, Lontoon, Englannin, ja sen vaikutus ulottui
-- kaikissa käytännöllisissä asioissa -- Pohjois-Amerikaankin --
joka siihen asti oli vallinnut koko maata. Neuvosto osti ja järjesti
Kiinan, valloitti Aasian rikkaudet, herpaisi vanhan maailman valtiot,
otti niiden raha-asiat haltuunsa, ryhtyi taisteluun niiden kanssa ja
kukisti ne.
Ja se ahmi itselleen maailman niin ovelasti -- satojen pankkien,
yhtiöiden, syndikaattien kautta, jotka peittivät Neuvoston toimintaa
-- että se oli jo päässyt hyvin pitkälle, ennenkuin ihmiset yleensä
arvasivatkaan, minkä hirmuvallan alaiseksi he olivat joutuneet.
Neuvosto ei koskaan arkaillut eikä vavissut. Liikenneneuvot, maat,
tilukset, rakennukset, kunnallishallitukset, lämpimien maiden
tuotantoyhtiöt -- kaikki inhimilliset yritykset joutuivat sen käsiin.
Ja se ohjasi ja järjesti miehistönsä, rautatiepoliisit, liikkuvien
katujen poliisit, talojensa vartijat, vesi- ja sähköjohtojensa
hoitajat ja maatilojensa viljelijäarmeijan. Se ei osottanut mitään
suoranaista vihamielisyyttä palkkalaisiensa järjestämiä yhdistyksiä
vastaan, mutta se taittoi niiden vallan, petti ne ja osti ne
lahjomalla puolelleen. Se osti lopulta koko maailman itselleen. Ja
sen paras temppu oli lentokoneiden ottaminen käytäntöön.
Kun Neuvosto joutui riitaan työväkensä kanssa eräässä suuremmassa
monopoolilaitoksessaan ja teki tekoja, joiden laittomuus oli aivan
liian selvää -- eikä se sitä ennen ollut edes tapansa mukaan lahjonut
haitallisia henkilöitä -- niin vanha laki, nähdessään etujensa
hupenevan, etsi aseita taistellakseen. Mutta sillä ei ollut enää
armeijaa eikä laivastoa; rauhan aikakausi oli tullut. Ainoat sotaan
kelpaavat laivat kuuluivat Neuvoston meriyhtiölle. Poliisivoima oli
heidän hallussaan; rautateiden, laivojen ja maatilojen poliisi,
kaikellaiset vartijat, joiden lukumäärä oli kymmentä kertaa suurempi
kuin vanhan hallituksen käytettävänä olevat voimat. Silloin
laskettiin lentokoneet liikkeesen. Vielä on elossa vanhuksia, jotka
muistavat viimeisen suuren taistelun edushuoneessa -- lakipuolue oli
vähemmistönä, mutta se taisteli epätoivoisena vastaan -- väliaikoina
edushuoneen jäsenet katselivat terrassilta noita suurisiipisiä
koneita, jotka tyynesti leijailivat heidän päänsä päällä. Neuvosto
oli saavuttanut täyden vallan. Viimeinen demokraatinen hallitus,
joka oli hyväksynyt rajattoman, edesvastuusta vapaan omaisuuden, oli
loppunut.
Sata viisikymmentä vuotta Grahamin nukkumisen jälkeen saattoi
Neuvosto riisua naamionsa ja hallita, vaatien itselleen ylivallan.
Vaalit olivat tulleet vaan naurettavaksi muodollisuudeksi, joka
seitsemäs vuosi uusiutuvaksi narrinpeliksi, se oli vaan enää
merkityksetön vanha tapa. Sosiaalinen parlamentti, joka oli yhtä
tarpeeton kuin kansallisen kirkon neuvosto Victorian aikana,
kokoontui silloin tällöin; ja Englannin laillinen kuningas,
kadotettuaan perintönsä, esiintyi humalaisena ja typeränä eräässä
toisen luokan varieteessa. Siten tuo 19:nen vuosisadan suuremmoinen
unelma, jalo tarkoitus taata kaikille yksilöllinen vapaus ja
yleinen onni, oli nyt, kun epärehellisyyden ruttotaudit olivat sen
saastuttaneet, absoluuttisen omistusoikeuden taikausko sen pilannut,
kun uskonnolliset lahkokunnat kiistelivät kansan kasvatuksesta,
riistivät ihmisiltä kaikki käyttäytymisen säännöt ja saivat
halveksimaan kaikkia moraalisääntöjä -- tuo unelma oli muodostunut
keksintöjen ja rikollisten yritysten kautta ensin taistelevaksi
rahavallaksi ja sitten hirmuvaltaiseksi rahavallaksi. Lopulta ei
Neuvosto pitänyt edes tarpeellisena hankkia perustuslaillisten
viranomaisten hyväksymistäkään päätöksilleen. Ja sinä aikana lepäsi
Graham liikkumattomana, ryppyisenä, kelmeänä, olematta kuollut
tai elävä, hän, maapallon täydellinen omistaja. Ja kun hän sitten
heräsi, näki hän olevansa tuollaisen perinnön omistaja! Ja kun hän
sitten heräsi, seisoi hän täällä pilvettömän taivaan alla katsellen
suunnattoman suurta valtakuntaansa.
Mitä tarkoitusta varten hän oli herännyt? Oliko tämä kaupunki,
tämä toivottomien raatajien lauma siis lopputulos hänen vanhoista
toiveistaan? Tai elikö tuo vapauden liekki, tuo liekki, joka oli
hänen kuluneen elämänsä aikana leimahtanut ja sammunut, elikö se
vielä kaiken tuon alla. Hän muisteli vallankumouslaulun lentoisaa
voimaa. Oliko tuo laulu vaan jonkun kansanyllyttäjän huumekeksintöä,
joka unohtui heti tarkoituksen saavutettua? Oliko hänessä yhä vielä
elävä toivo vain hyljättyjen aatteiden, vain kuolleen uskon-varjoa?
Vai oliko sillä laajempi tarkoituksensa, joka vaikuttaisi koko
ihmiskohtaloon? Mitä varten hän oli herännyt, mitä tulisi hänen
tehdä? Ihmiskunta oli hänen jalkojensa juuressa aivan kuin kartta.
Hän ajatteli miljoonia ja taas miljoonia olentoja, jotka yhtenä
virtana seurasivat toisiaan olemattomuuden pimeydestä kuolon
pimeyteen. Mitä varten? Joku tarkoitus täytyi hänellä olla, mutta
tuo tarkoitus meni yli hänen ymmärryksensä. Ensi kerran näki hän
aivan selvästi oman äärettömän pienuutensa, näki mikä traagillinen
vastakohta oli ihmisvoiman ja ihmissydämen sykinnän välillä. Tänä
lyhyenä aikana tunsi hän, mikä pieni sattuman luoma olento hän
oli, ja kuinka suuria olivat hänen toiveensa. Äkkiä tuli hänen oma
pienuutensa ja pyrkimyksensä niin sietämättömiksi hänelle itselleen,
että vastustamaton voima pakotti hänet rukoilemaan. Ja hän rukoili.
Rukouksensa oli sekavaa, epäjohdonmukaista, hapuilevaa, hänen
sielunsa pyrki ajan ja paikan yli ja yli olemassa-olon moninaisen ja
sekavan hämmingin kohden jotain -- hän ei edes tiennyt mitä kohden --
kohden jotain, joka ymmärtäisi hänen tuskansa ja armahtaisi häntä.
Etäällä, alhaalla, nautti mies ja vaimo eräällä parvekkeella
aamun raikkaasta ilmasta. Mies oli tuonut kiikarin katsellakseen
Neuvoston palatsia ja neuvoi naista sitä käyttämään. Pian oli heidän
uteliaisuutensa tyydytetty, kun he eivät voineet sinne asti nähdä
mitään veriläiskäleitä. Katseltuaan pilvetöntä taivasta, suuntasi
nainen kaukoputkensa näkötornia kohden. Ja he näkivät kaksi mustaa
pilkkua, niin pientä, että töin tuskin erotti ne ihmisiksi, toinen
tarkasteli ympärilleen, toinen kohotti kätensä hiljaista taivasta
kohden.
Hän ojensi kaukoputken miehelle. Tämä katsoi ja huudahti:
"Se on kai Mestari. Niin. Minä olen siitä varma. Hän _on_ Mestari!"
Hän laski kaukoputken alas ja jatkoi. "Hän liikuttaa käsiään aivan
kuin rukoilisi. Mitähän hän oikeastaan on. Auringonpalvelijako? Hänen
aikanaan ei löytynyt tulenpalvelijoita, eihän?"
Hän katsoi taas. "Nyt hän lopetti. Ehkä se olikin vaan satunnainen
asento". Hän antoi kaukoputken vaipua ja kävi miettiväksi. "Hänen
ei tarvitse tehdä muuta kuin nauttia elämästä -- nauttia elämästä.
Ostrog kyllä ohjaa purtta. Ostrogilla onkin täysi työ pitääkseen
kurissa koko tuon työväkilauman. Heidät ja heidän laulunsa! Ja kaiken
tuon on hän saanut omakseen nukkuessaan, nukkuessaan. Kyllä tämä
maailma on merkillinen".