Liikkuvat kadut.
Hän tuli parvekkeen kaidepuun luo ja katsoi ylöspäin. Hämmästyksen
huudahdus kuului hänen ilmestyessään ja suuri liike syntyi alhaalla
olevalla areenalla.
Ensiksi huomasi hän suunnattomia rakennusmuotoja. Edessään oleva
paikka oli keskus jättiläismäisille rakennuksille, jotka suuressa
kaaressa jatkuivat oikealle ja vasemmalle. Hänen päänsä yläpuolella
kulki rautakaarroksia laajan aukeaman yli, ja näiden kaarroksien
päällä oli jostain läpikuultavasta aineesta tehty katos, jonka
läpi näkyi taivas. Jättiläissuuret valaistuspallot loivat kylmää
valkoista valoaan voittaen päivän säteet, jotka paistoivat ylhäältä
metallikaarrosten välitse. Siellä täällä oli aukeaman yli rakennettu
kepeitä käytäviä, joilla näkyi kulkijoita ja ilma oli täynnä
metallijohtolankoja. Kääntäen päänsä näki hän että rakennus, jonka
edustalla hän seisoi, jatkui ylöspäin, ja vastapäätä oleva rakennus
oli harmaa ja synkkä. Sen seinässä oli suuria kaaria, pyöreitä
aukkoja, parvekkeita, holvia, tornia, myriaadia suuria akkunoita ja
suuri joukko hänelle outoja rakennuskoristeita. Tämän rakennuksen
seinällä oli pystypäin ja poikkipäin hänelle oudoista kirjaimista
laadittuja kirjoituksia. Siellä täällä oli aukkoihin kiinnitetty
harvinaisen paksuja kaapeleja, jotka muodostaen kaaren johtivat
aukeaman vastaiselle puolelle; samassa kun Graham näki tämän veti
eräs tumman siniseen pukuun puettu mies hänen huomionsa puoleensa.
Tämä pieni ihmismuoto, näkyen hyvin ylhäällä vastaisella puolella
aivan kattokaarroksien kiinnikepaikan vieressä, kumartui erään
rakennuskoristeen takaa esiin käsitellen johtolankoja, joita tuskin
eroittikaan. Äkkinäisellä liikkeellä, joka sai Grahamin sydämen
melkein taukoamaan, katosi tämä mies kaapelia pitkin vastaisella
puolella olevan pyöreän aukon kautta. Tultuaan parvekkeelle
oli Graham ensin katsonut ylöspäin, ja se mitä hän näki päänsä
päällä ja vastapäätä itseään herätti niin suuressa määrässä hänen
uteliaisuuttaan, ettei hän huomannut muuta. Sitten hän äkkiä näki
kadun! Se ei ollut mikään katu sellaisena kuin Graham sen käsitti,
sillä yhdeksännellätoista vuosisadalla olivat kaikki kadut tehty
kiinteästä aineesta, ja ajoneuvoja täyteen sullottu ajotie oli kahden
jalkatien välissä. Mutta tämä katu oli kolmesataa jalkaa leveä ja se
liikkui; kaikki muu paitsi alin keskiosa liikkui. Tämä yhä jatkuva
liikkuminen hämmensi hetkiseksi hänen ajatuksensa. Sitten ymmärsi
hän, mitä se oli.
Parvekkeen alapuolella tämä omituinen katu kulki oikealle päin
Grahamista katsottuna, yhtenä loputtomana ketjuna yhdeksännentoista
vuosisadan pikajunan nopeudella. Se oli tehty kapeista poikittaisista
listoista, joiden välillä oli niin suuri rako, että kääntyminen
kadun kulmauksissa sujui helposti. Sen päällä oli istuimia ja siellä
täällä kioskia, mutta se kiisi niin nopeasti hänen ohitseen, ettei
hän selvästi voinut kaikkea eroittaa. Tästä häntä lähinnä olevasta
katukäytävästä laskeutui toisia kadun keskustaa kohden. Jokainen
liikkui oikealle päin, toinen aina toistaan hitaammin, mutta nopeuden
ero oli niin pieni että helposti saattoi siirtyä viereiselle ja
siten esteettömästi kulkea nopeimmalta katukäytävältä keskimmäiselle
liikkumattomalle katukäytävälle. Tämän keskiosan toisella puolen oli
uusi sarja katukäytäviä, jotka liikkuivat vasempaan päin. Tavattoman
suuri, mitä erilaisin kansanjoukko oli kokoontunut äärimmäisille,
leveimmille katukäytäville, tai laskeutui toiselta toiselle, tai
kokoontui keskimmäiselle.
"Te ette saa jäädä tänne", sanoi äkkiä Howard hänen vieressään.
"Teidän täytyy heti poistua täältä".
Graham ei vastannut. Hän kuuli tajuamatta sanoja. Katukäytävät
kiisivät jyristen eteenpäin ja kansa huusi. Hän eroitti hajahapsisia
kaunispukuisia naisia ja tyttöjä, joilla oli sidottu nauhat ristiin
rinnan yli. Sen hän ensiksi huomasi kansanjoukosta. Sitten huomasi
hän, että päävärinä tämän kirjavan joukon puvuissa oli vaalean
sininen, joka räätälin apulaisellakin oli ollut. Hän alkoi eroittaa
huudon: "Nukkuja. Mitä on tapahtunut Nukkujalle?" Ja hänestä tuntui,
että liikkuville katukäytäville hänen edessään kokoontui yhä enemmän
ihmisten kaltaisia kalpeita olentoja. Hän huomasi miten sormella
osoitettiin häntä. Parvekkeen vastapäätä olevalle liikkumattomalle
katukäytävälle keräytyi yhä tiheämpi parvi sinipukuista kansaa. Äkkiä
syntyi aivan kuin tungos. Ihmisiä lykättiin vastoin heidän tahtoaan
molemmin puolin liikkuville katukäytäville, jotka veivät heidät
eteenpäin. Päästyään jonkun matkan päähän tungoksesta palasivat
ihmiset juoksujalkaa sinne takaisin.
"Hän on Nukkuja. Hän on todellakin Nukkuja", huusivat jotkut. "Hän
ei voi olla Nukkuja", huusivat toiset. Yhä useampia kasvoja kääntyi
häneen päin. Graham näki vähäisen välimatkan päässä toisistaan
keskiosassa aukkoja, vieden porraskäytäviin, joista tuli ja jonne
meni kansaa tulvillaan. Tungos keskittyi sen porraskäytävän luo,
joka oli lähinnä parveketta. Kansaa riensi alas katukäytäviltä sitä
kohden juosten viistoon katukäytävältä katukäytävälle. Ja ne, jotka
olivat ylimmillä katukäytävillä näyttivät vuoroin katselevan tätä
ja parveketta. Joukko lyhytkasvuisia tulipunaiseen pukuun puettuja
miehiä, toimien yhdessä ja johdonmukaisesti, näytti puolustavan
tämän porraskäytävän suuta. Heidän ympärilleen näytti syntyvän
suurin tungos. Heidän loistavanpunaiset pukunsa erosivat selvästi
vastustajien vaaleansinisistä puvuista -- selvään näki heidän
taistelevan keskenään.
Katsellessaan tätä kaikkea huusi Howard hänen korvaansa ja ravisti
häntä käsivarresta. Äkkiä Howard poistui ja Graham jäi yksikseen.
Hän huomasi, että tuo huuto: "Nukkuja!" kasvamistaan kasvoi ja että
lähimmillä katukäytävillä olevat ihmiset seisoivat. Hänen oikealla
puolellaan oleva nopein katukäytävä oli tyhjä ja vastapäätä olevat
toiseen suuntaan liikkuvat katukäytävät tulivat tulvillaan kansaa,
joka poistui niiltä ja katukäytävä jatkoi tyhjänä matkaansa.
Uskomattoman nopeasti kerääntyi keskiosaan aivan hänen silmiensä
eteen suunnaton kansanjoukko, se yhä taajeni ja huudot, jotka alussa
olivat olleet epäselviä, yhdistyivät tavattomaksi, taukoamattomaksi
huudoksi: "Nukkuja! Nukkuja!" kuului kättentaputuksia ja ilohuutoja,
päähineitä heilutettiin ja huudettiin: "Seisauttakaa kadut!" Sitten
kuului Grahamille aivan outo sana. Se oli "Ostrog". Hitaimmalle
katukäytävälle kokoontui taaja parvi, joka juoksi vastaiseen suuntaan
kuin liikunta oli, pysyäkseen parvekkeen kohdalla.
"Seisauttakaa kadut", huusi kansa. Vikkelimmät juoksivat nopeasti
keskikäytävältä nopeakulkuisimmalle hänen eteensä. Se vei sukkelaan
hänen ohitseen nuo miehet, jotka huusivat hänelle outoja sanoja, ja
miehet palasivat takaisin juosten viistoon keskikäytävälle. Yhden
lauseen eroitti hän aivan selvästi: "Hän on todellakin Nukkuja! Hän
on todellakin Nukkuja!"
Jonkun aikaa seisoi Graham aivan liikkumattomana. Sitten heräsi
hänessä itsetietoisuus siitä, että tämä kaikki kohdistui häneen.
Hän oli mielissään tästä suuresta kansansuosiosta, hän nyökkäsi ja
haluten kuvaavammin osoittaa tyytyväisyyttään viittoi kädellään. Hän
aivan hämmästyi kuullessaan minkä suosionosoitusten myrskyn tämä
liike synnytti. Hälinä portaiden luona kasvoi suunnattomasti. Hän
huomasi miten kansaa tulvi parvekkeille, miten miehet laskeutuivat
köysiä myöten alas, ja miten toiset taas istuen köysistä riippuvalla
tangolla häilyivät ilmassa. Hän kuuli ääniä takanaan, ja huomasi
suuren joukon tulevan käytävän kautta; äkkiä näki hän vartijansa
Howardin, joka kovaa puristi hänen käsivarttaan ja huusi hänen
korvaansa hänelle outoja sanoja.
Hän kääntyi. Howard oli kalman kalpea. "Tulkaa pois", sanoi tämä. "He
pysäyttävät katukäytävät. Koko kaupunki joutuu kuohuksiin".
Hän näki joukon miehiä rientävän sinipylväistä käytävää myöten
Howardin jälestä, punatukkaisen miehen, vaaleapartaisen miehen,
erään pitkän tulipunaisessa puvussa olevan miehen ja joukon muita
punapukuisia patukoita heiluttavia miehiä. Kaikkien kasvoissa ilmeni
kiihkeä, levoton pelko.
"Viekää hänet pois", huusi Howard.
"Mutta miksi?" sanoi Graham. "Minä en näe --"
"Teidän täytyy tulla pois!" sanoi punapukuinen mies käskeväisesti.
Hänen kasvonsa ja katseensa ilmaisivat päättäväisyyttä. Graham katsoi
toisesta toiseen ja hän tunsi miten vastenmielistä on elämässä joutua
väkivallan alaiseksi. Joku tarttui hänen käsivarteensa. Miehet
laahasivat häntä pois. Melu näytti äkkiä kasvavan kaksinkertaiseksi,
ikäänkuin puolet tuolta kummalliselta torilta kuuluvista huudoista
olisi tunkeutunut hänen jälestään suuren rakennuksen käytävään.
Kummastellen ja pyörällä päästään, tuntien valtaavan halun jäädä
parvekkeelle, näki Graham miten häntä puoliksi talutettiin, puoliksi
lykättiin sinipylväistä käytävää myöten. Äkkiä oli hän kahden
Howardin kanssa hississä, joka vei heitä nopeasti ylöspäin.