Joulu oli pitäjässä kulunut vierailuissa, joihin tohtori aina
säännöllisesti otti osaa, mutta aina läksi aikaisin kotiin, syyttäen
kiireellistä praktiikkaansa. Hänelle tuntui helpotukselta istua
reessä, nähdä harjujen selkäin ja puitten latvain kuvastuvan
taivasta vastaan kuun kumottaessa tai lunta tepsutellessa... Istua
ajatuksissaan, hevosen juosta jolkutellessa yksitoikkoisesti, kun
reen antura narisi ja luisti ja turkin kaulus ikäänkuin hautasi hänet
syvemmälle ja yhä syvemmälle ja yksi ainoa tähtönen tuikki kaukana
ylhäällä, taikka yksi yksinäinen lumihiutale tapasi hänet, -- ja
sitten päästä pois kaikesta -- -- Reki oli ainoa paikka, jossa hän
saattoi ruunan tyynesti juostessa nukkua levollisesti, niin ettei hän
uneksinut, eikä tietänyt itsestään, eikä säpsähtänyt -- --
Vuosi oli vierryt uudenvuoden aattoon saakka. Virta tähtikirkkaana
iltana kohisi valkoisen lumipeitteensä alla, sulaa mustaa vettä
näkyi sahan kohdalla, missä koski pauhasi jääpönkkineen ja pitkine
jääpuikkopartoineen. Kjelin luota loisti tulta ikkunoista, siellä oli
juhlavalaistus sen johdosta, että saha nyt oli uudestaan rakennettu
ja vielä laajennettu. Thekla ja pikku Baard ja Kjel olivat sillä
välin ajaneet vierailulle tohtorin luo, jossa uudenvuoden aattoa
vietettiin hiljaisesti, ja tohtori itse tuli kotiin vasta myöhään
sairaittensa luota... Hän oli väsynyt, -- ei jaksanut ottaa pikku
Baardiakaan polvelleen, istui vaan kokoon kyyristyneenä ja seurasi
pienoisen liikkeitä silmillään, maistellen portterilasistaan. Bente
oli keksinyt, että hänen piti juoda portteria iltasilla lisääntyvän
unettomuutensa vuoksi. Kun he sanoivat hyvästi, katseli tohtori
kauvan Baardin käsiä ja suuteli niitä molempia...
Vielä kauan sen jälkeen, kun reki oli kadonnut mäen alle ja
umpikulkusten kilinä hälvennyt, seisoi tohtori ulkona portailla ja
katseli heidän jälkeensä...
* * * * *
Bente makasi hereillä ja kuunteli, kun kello alhaalla etäällä
kyökissä löi kahtatoista... Uusi vuosi! Hänestä tuntui, kuin Baarvig
olisi käännellyt ja väännellyt itseään ja huokaillut niin syvään.
-- "Niin, uusi vuosi, -- Bente", hän sanoi... "Minä makaan tässä
ja mietin, kuinka eri lailla tämmöinen uusi vuosi voi alkaa eri
ihmisille. Niinkauan kuin on toivoa ja halua ja tuota kaikkea; mutta
on semmoisiakin ihmisiä joka puolella, joiden mielestä se uusi vain
on myllynkivi heidän kannettavakseen... Mutta muista se, Bente, että
kaikki, kaikki riippuu rohkeudesta; ettei masennu, niinkauan kun on
toivon kipinääkään jäljellä, -- jotain -- edes hiukkasenkaan, jonka
vuoksi voi elää!" -- "Oikein minusta tuntuu helpommalta, kun kuulen
sinun puhuvan noin, Baarvig." -- "niinkauan kuin on vähänkin, jonka
vuoksi taistella, edes pienen pieni hitunen... Rakkaani, muista se
aina, minä pyydän sinua, muista se, Bente, -- vaikka minä sen joskus
unhottaisinkin" --
... "Näetkös", -- hän jatkoi hetkisen kuluttua, -- "minä en saa sitä
päästäni... nuo raukat, siellä täällä joka puolella, jotka tänä yönä
tuntevat, ettei heillä ole kerrassaan mitään enää, jonka edestä voisi
taistella -- koska -- koska he ovat käyneet niin lopen köyhiksi
toivosta. -- Ja nyt -- huu-u, -- kun täytyy taas ottaa kokonainen
vuosi niskoilleen"... "Voi, Baarvig, sinun alakuloinen mielesi se
vaan panee sinut hautomaan tuommoisia."... "Joku, kuuletko, jolla voi
olla salainen rikos kannettavana. Ja semmoisia makaa kyllä tänä yönä
monta maailmassa, omaatuntoaan kantaen. -- -- Kun on elänyt jonkun
aikaa ja saanut silmät auki näkemään, kuinka paljon salaista surua ja
tuskaa voi mahtua tähän maailmaan, jossa sitä ajellaan ja hoidellaan
ja pannaan tulta ikkunoihin ja valaistaan uudeksi vuodeksi, -- niin
sellaiset ajatukset väkisinkin tulevat... Ja sellainen rikollinen...
minä tarkoitan sellaista, joka on tehnyt suuren rikoksen, esimerkiksi
murhan... joka tietää, että jos hän ilmoittaisi itsensä, niin hän
syöksisi kaikki rakkaansa onnettomuuteen ja häviöön ja kurjuuteen,
hän voi tosiaankin olla omituisessa asemassa, -- niin sanoakseni
suljettuna neljän seinän sisään, elinkautiseen vankeuteen itsessään
-- häntä ei tarvita tuomita siihen... eikä viedä vankikyydillä, ei
-- -- Ajatteles vielä, että hänellä olisi vaimo, jota hän rakastaisi
kuin omaa elämätänsä, ja lapsia, joiden pitäisi päästä eteenpäin
maailmassa"...
"Hyi, Baarvig, -- tämä on niin kamalaa -- sellaista puhetta uuden
vuoden yönä." --
"Ole hyvä minulle, Bente, -- minä en voi nukkua, ennenkuin minä olen
purkanut itsestäni nämä ajatukset... Hän ei voisi kertoa vaimolleen,
-- että hän on murhaaja, -- samassa silmänräpäyksessä hän kadottaisi
vaimonsa sisimmän kunnioituksen. -- Ja vaikka hän voisikin säilyttää
vaimonsa rakkauden." -- "Se voisi kyllä tapahtua, Baarvig, se
tosiaan riippuisi paljosta." -- "Niin, vaikka hän -- näetkös -- niin
rakastaisi hän kuitenkin vaimoaan huonosti, jos hän sillä tavalla
vetäisi vaimonsa kanssaan äänettömäksi rikostoverikseen, jonka
myöskin täytyisi luoda ihmisten edessä alas silmänsä ja alituisesti
pelätä ilmitulemista ja sen tuottamaa häpeää ja häviötä hänelle
itselleen, kaikille hänen omaisilleen -- saattaisi hänet siihen, että
hänestä tulisi vangin vaimo ja vangin lasten äiti..."
"Hän olisi kääntänyt rikoksen kuorman sitä vastaan, jota hän enin
rakasti ja jolle hän toivoi enin hyvää maailmassa. -- _Siinä_ siis,
näetkös, ei enää ole luottamusta, -- hänellä ei enää ole ystävää. --
Hän on, Bente, suljettu ulos -- paratiisin yrttitarhasta, -- hän on
pakotettu vaikenemaan, Kerubim -- --. Se _on_ niin, Bente. Sellaisia
ihmisiä on äärettömän sääli." --
"Rakas Baarvig, jos sinä joisit hiukan soodaa taikka naftaa, -- ne
ovat niin pimeitä ja epätoivoisia asioita, joita sinä mielessäsi
myllertelet, että minä melkein pelkään sinun hourailevan." -- "Ei,
ei, Bente, -- minua helpottaa, kun annat minun myllertää tämän
loppuun. Sitten minä saan unta, mutta en ennen... Niin, ja sitten...
vaimo parka ei oikeastaan koskaan voisi antaa hänelle anteeksi,
että hän sillä tavalla on pimentänyt hänen koko elämänsä, -- tehnyt
hänestä pahantekijän rikostoverin. -- Hän voisi ehkä rakastaa häntä;
mutta kokonaan antaa anteeksi, näetkös... Ihmiset eivät voi antaa
semmoista anteeksi... siitä syystä on anteeksiantamus asetettu niin
korkealle meidän yläpuolellemme uskontojen auringoksi. Ja sitten, --
näetkös, -- hänelle, -- niille raukoille, joita tuollainen epäkohtalo
rasittaa, tuntuu uudenvuoden yö pimeältä seinältä, -- ei maksa vaivaa
panna tulta ikkunoihin... Heiltä on viimeinen kipinä mennyt --
sammunut... Sitä voi sanoa uudenvuoden surkeudeksi, Bente... Ja nyt
minä ehkä saan unta... Katso, onko sammutettu Kjelin luona"..
Hän puristi äkkiä suonenvedon tapaisesti vaimoaan rintaansa vasten,
syleili ja suuteli häntä.
-- Uuden vuoden aamuna tohtori seisoi turkit yllään rohtokaapin luona
ja penkoi ja haki jotain, ennenkuin hän meni rekeen. Hänellä oli
hermokuumesairas ja hän tahtoi olla poissa, ennenkuin uudenvuoden
onnittelut alkaisivat. Hän ikäänkuin tarkasteli ikkunoita ajaessaan
kotoa poispäin, seisautti tienmutkassa portilta vähän matkaa
ajettuaan ja jäi vähäksi aikaa istumaan ja katsomaan taakseen
rakennusta, niin että renkipoika arveli hänen unohtaneen jotain,
kohautti vähän nahkalakkiaan, löi ruunaa selkään ja ajoi kovaa
vauhtia mäkeä alas.
Aamupäivällä täyttyi Elvsaetin sali uudenvuoden vieraista... Leveitä
rekiä ja kapeita rekiä kilisevin umpikulkusin ja karhunnahkaisin
taikka sudennahkaisin peittein näkyi pitkä rivi pihassa, josta
lumi oli pois luotu. Seudun perheet olivat ajaneet sinne kirkosta
tullessaan. Toivotettiin hyvää uutta vuotta, juotiin viiniä ja
syötiin leivoksia, ja Endre hoiti sijaisena isännyyttä sangen
kaunopuheliaasti. Hän ei lausunut jokapäiväisiä uudenvuoden
toivotuksia, vaan vaihteli puheenparsia, niin että niihin tuli
sievyyttä ja uudenvuoden huumoria. Hänen varastonsa ei ollut vielä
lopussa, kun viimeinen vitkasteleva vieras kello kahden aikaan ajoi
mäkeä alas, ja hän itse seisoi kannaksilla mennäkseen jatkamaan uutta
vuotta Kjelin luona.
Tohtorin mäessä tuli isän hevonen häntä vastaan, ja sitä ajoi joku
vieras; mutta hän ei siitä huuruisessa mielentilassaan ajatellut
sen enempää... -- Bente rouva tunsi hevosen ja meni ulko-ovelle
vastaanottamaan Baarvigia; hän oli ollut niin surullinen ja
levoton yöllisestä. Hänen huomiotaan herätti, ettei umpikulkusia
kuulunutkaan, ja että reki vastoin kaikkia tohtorin tapoja seisahtui
keskelle pihaa eikä portaitten eteen. Kun vieras mies astui reestä,
tuntui äkkiä kuin hänen verensä olisi jäätynyt; ja hän nojautui
kaidepuihin päästäkseen alas -- --
* * * * *
Kjel ja Endre olivat matkustaneet isää noutamaan. Tohtori oli, --
niin kuului surullinen sanoma, äkkiä kuollut jonkinlaiseen
sydän- taikka hermohalvaukseen heti juotuaan lasin jääkylmää
vettä sairasta katsottuaan. --
-- Eteisen poikki kuului pikku tyttöjen kamarista Berthean itkua ja
joskus äänekästä voivotusta... -- Keltaisen salin ikkunassa seisoi
Bente yksin pimeässä. Hän oli seissut siinä hämärästä saakka hiljaa,
liikkumatta... Ne öiset puheet kaikuivat taas hänen korvissaan,
-- joka ikinen sana, niinkuin se oli sanottu, -- raskaasti...
huokauksella... Kaikki oli käynyt hänelle -- niin läpinäkyväksi --
Liekit alhaalla sahalla sihisivät ja kiemurtelivat -- ja
hävittivät... huusivat tuskaa -- tuskaa... Hän tuijotti eteensä
jähmettyneenä -- --
* * * * *
Alhaalta kuului varovasti kulkevan reen natisemista -- ja hiljaista
puhetta... Eteisen ovi narisi hitaasti auki ja miehet kantoivat
vaieten tohtoria ylös portaita... Bente rouva seisoi liikkumatonna,
sittenkin kun hän oli kannettu keltaiseen saliin tilalleen... kääntyi
ja tuijotti, -- -- kääntyi ja tuijotti... -- -- Pojat olivat menneet
alas. -- --
Silloin hän hiipi hiljaa ja laski poskensa kuolleen poskea vastaan --
ääneti -- kyynelittä...