No, eikös piru vieköön minulta ole tänä iltana ruuvit löyhtyneet --
vallanhan minussa on kuume... Viisastelen tässä, niinkuin olisin
pahin --. Kaksi kovan onnen tulitikkua, jotka... hän puhalsi pois
koko ajatuksen. Se mahtoi koskea minuun liian paljon, että tapasin
Kjelin...
* * * * *
Tohtori heräsi ikäänkuin reväistynä raskaasta, levottomasta unesta,
sillä ikkunasta näkyi hohde, valo... Hän säikähti äkkiä. Hiki alkoi
valua. Hän ei kohottanut päätään tyynyltä... makasi vaan ja katsoi
rullakartiiniin... Tietysti kuu -- -- mielikuvituksien jatkoa -- --
ihan on mennyt veriin... Kuu, joka -- -- Hän makasi ja katseli...
Yht'äkkiä pimeni, niin ettei kartiinia enää näkynyt, sitten leimahti
valo taas -- epäsäännöllisesti -- -- Hulluutta -- tietysti kuu, joka
on noussut -- Hän tunsi vastustamatonta halua nousta ylös ja mennä
keltaiseen saliin katsomaan; mutta ei uskaltanut -- --
Hän istui sängyssä pystyssä. -- Puhuisiko Bentelle... Ei...
Kuuluisihan sieltä jotain -- jonkinlaista huutoa ja melua, jos jotain
olisi tapahtunut. Hän alkoi hiljaa ja epäillen pukea alusvaatteitaan
ja sukkia päälleen. Se tuntui lohdutukselta sillä hetkellä --
"Mikä hätänä, Baarvig?" -- kysyi Bente.
Tohtori sai samalla takaisin koko tarmonsa, -- hän hypähti pystyyn ja
juoksi keltaiseen saliin.
"Hyvä Jumala, mikä omituinen valo hohtaa ovesta -- punertava valo
seinällä!" huudahti Bente, joka samassa hypähti ylös ja veti
tulitikulla valkean.
Tohtori seisoi vähän aikaa ikkunan luona, ennenkuin hän vastasi...
"Näyttää tosiaankin siltä kuin tuli olisi päässyt irti tuolla
alhaalla" -- sanoi hän väkinäisesti ja käheästi --. "Ehkä vaan
nokivalkea -- --. Näethän, ettei se loista niin paljoa, -- tuskin
yhtään -- nyt" --
Samalla valo siellä alhaalla leimahti äkkinäiseksi rajuksi
punertavaksi purkaukseksi ja paksu tupruava liekkien sekainen
savu ponnahti ilmaan, valaisten kirkkaasti tutun virran ja siinä
uiskentelevat jäälohkareet, ja nimismiehen talon huoneineen. Tohtorin
suu avautui ikäänkuin huutoon, mutta sulkeutui jälleen. Hän hengitti
vaivaloisesti.
"Meidän täytyy pukeutua, Bente, -- joutua alas -- lähettää hevonen ja
renki" --
"Herra meitä varjelkoon, Baarvig, -- näetkö sinä!" huuti Bente.
Tohtori seisoi mykkänä. Tähän saakka oli hän haparoinut epäröivässä
pelossa. Kellertävä, kirkas valo levisi puoleksi paljaan
lumisohjoisen maan yli. Työväen rakennuksista juoksi ihmisiä ja
pitkin tietä riensi väkeä ja hevosia joka taholta. Äkkiä valkea
ikäänkuin sammui, savupatsas kävi pikimustaksi ja maisema vallan
pimeäksi -- ainoastaan kuu --
"He saavat sen sammumaan. He sammuttavat sen!" ankkasi tohtori äkkiä
hurjalla toivolla --. Sahan ruisku on käymässä... He ovat päässeet
tulen herroiksi... Siellä on kyllä väkeä... Mutta äkkiä leimahtivat
liekit korkealle, -- yhä korkeammalle taivaalle -- ikäänkuin
nuoleva kieli pimeässä ja tiheä kipinäsade syntyi sahajauhoista ja
höylänlastuista.
Tohtori hengitti lyhyeen, ikäänkuin ilma olisi polttanut hänen
suussaan, kääntyi epätoivoisella liikkeellä, melkein kuin
olisi tahtonut työntää pois tuon näyn... Lankkupinot... ei, ei
epäilystäkään... tuli oli päässyt niihin -- --
Sänkykamarissa käveli Bente epätoivoisena pitkin lattiata huokaillen
ja vaikeroiden... "Jumalani -- Jumalani -- synnistä rikokseen"...
"Onni ettei Kjel ole kotona tänä yönä" -- sanoi tohtori levollisesti.
-- "Hän matkusti kaupunkiin iltajunassa" -- "Onko se totta? -- Baarvig
-- Baarvig!" Bente tarttui suonenvedon tapaisesti häneen... "Ja minä
kun saatoin epäillä häntä." -- "Bente, -- ole vaiti, ole vaiti,
kuuletko. -- Tahdotko tulla mukaan, vai etkö" -- --
-- Alhaalla sahalla tohtori juoksi paitahiasillaan lankkukasojen
välissä ja niitten päällä johtaen sammutustyötä, ruiskun käydessä
ja vesisuihkun suhistessa voimatonna ylivoimaisessa hehku- ja
tulimeressä. Hänen hikinen muotonsa häämötti joskus esiin savun ja
kipinöiden alta lankku- ja lautapinojen välistä, hänen tähystäessä
uusia keinoja. Hän viipyi siellä, kunnes pinot rupesivat rutisten ja
räiskyen romahtamaan alas ja tuli pakotti hänet lähtemään. Ja kun
pelastustyö oli lakannut jossakin kohden, koetti hän itsepintaisesti
jatkaa sitä telineiden välissä kapeissa solissa, kunnes työväki
tukahduttavassa kuumuudessa kieltäytyi tottelemasta huutaen, että
eihän tässä nyt ollut ihmishengestä kysymys. Aamun sarastaessa,
savun vyöryessä paksuna ja harmaana pitkin virtaa, nähtiin tohtorin
vielä, vaatteet rikki revittyinä ja kärventyneinä, tekevän
toivotonta työtään, koettaessaan pelastaa edes viimeisen pienen osan
lautavarastosta...