Keskellä tulva-aikaa sai Lautta-Lassi paljon työtä. Milloin tuli
kääsit, milloin jigi tai rillat, jotka oli vietävä yli, tai oli
toisella rannalla huutamassa piirikuntalaisia -- lauttauspäälliköitä
-- liikemiehiä -- jopa suurin heistä kaikista, itse Jon Vaaler,
joka hiljakkoin oli perustanut suuren höylyytehtaan. Välkkyvillä
kuraisilla teillä pyörivät rattaat, niin että rapa räiski pyöristä.
Pyörähdettiin portista pihaan pienelle ehtoopäivävistille tai
iltabostonille. Maatapanon aikaan täytyi Lautta-Lassin lähteä
jälleen ulos. Siellä niitä seisoi virran toisella puolen kaksittain,
kolmittain luikkaamassa; usein hän ei saanut rauhaa kuin vasta kello
yhden ja kahden aikaan yöllä.
Piirissä oli vilkas liike, -- puuhaa säästöpankin yleisen kokouksen
vuoksi, joka oli pidettävä lauvantaina kuudestoista päivä kesäkuuta.
Ei ollut mikään salaisuus, että nyt täydellä todella aiottiin
kukistaa vanha johtokunta. Etupäässä Kjelin vaikutuksesta oli parina
kolmena viimeisenä vuonna yhä useampi ja useampi ruvennut niihin
asioihin, joita uudet metsänkäyttötavat olivat tuoneet mukanaan,
-- panivat rahansa paperitehtaisiin, sahoihin, höylyytehtaihin...
Joutuikin piirissä uusi aika jo käymään kovin kourin kiinni vanhaan.
Ja yhteinen tunnussana oli, -- että piti saada säästöpankissa luottoa
ja sitten lainoja ja etuantirahoja.
Kjel pysyi tähän aikaan tunnollisesti poissa pitäjän bostoni- ja
vistipöydistä. Hän kuljeskeli edes takaisin lauta- ja lankkupinojensa
keskellä, jottei häntä syytettäisi agitatsioonista. Tuon tuostakin
pysähtyivät ajoneuvot hänen ovensa eteen, -- joku, joka toi tietoja
äänistä, tahi joku, jonka mielestä juuri nyt oli sopiva tilaisuus
pyytää todistusta maksukyvystään saadakseen kaupungista lainan. Eikä
ollut Kjel kuuro tämmöisille pyynnöille, vaikka hän antoikin rukoilla
itseään koko joukon. Paraiksi harmistunut valitus, että liikemiehelle
oli kerrassaan mahdotonta saada lainaa piirin omasta säästöpankista,
riitti hyvästi hänen taivuttamisekseen; tuommoinen todistus kävi
yhdestä äänestä. Saattoihan myöskin tapahtua, että Kjel sopivalta
mieheltä pyysi pientä vastapalvelusta johonkin paperiin, joka kovin
äkkiarvaamatta oli tullut hänen niskoillen. Hän yleensä käytti
esteettömästi kaikkien niiden asioivain nimiä, joiden rahaluotto
piirin ulkopuolella riippui hänen suosituksistaan. "Yksinkertainen ja
selvä asia", -- saattoi hän sanoa sydämellisen arastelematta -- "jos
te autatte minua, niin autan minä teitä kaupungissa."
-- -- Kjel tallusteli konttorin ja lautapinojen väliä...
Arkihuoneessa istui tohtori Stenvig tänäänkin, tapansa mukaan, ja
piti esitelmää. Jos mikään sai Kjelin keskeyttämään vapaaehtoisen
arestinsa ja käskemään mustan valjaisiin, niin ainakin se, kun nuori
tohtori heiskale poikkesi taloon ja alkoi parantaa ihmiskuntaa
kehdosta pitäen yhdessä Theklan kanssa. -- Helkkari sitä hengen
kehitystä... Thekla oli oikein hermostunut ja pahalla päällä
odotuksesta, kun tohtori jonakin päivänä ei poikennutkaan heille
meno- tahi paluumatkallaan... No jo vihdoin hän teki lähtöä...
Ja Thekla tuli ulos hänen kanssaan -- "Hyvästi -- hyvästi", --
haukotteli Kjel.
Kun kääsit olivat vierineet pois, niin lähti Thekla -- merkillistä
kyllä -- nousemaan tohtorinmäkeä Elvsaetiin... Kjel astuskeli
verkalleen perässä...
Kun he molemmat olivat tulleet arkihuoneeseen rouva Baarvigin luo ja
Thekla oli asettunut mukavasti istumaan, niin hän alkoi: "Minulla
on sinulle tänään eräs asia, rouva Bente, -- tarkoitan, että seudun
vaimot ja äidit yhteisesti kääntyisivät tohtori Stenvigin puoleen ja
pyytäisivät häntä kunnan tuvassa pitämään esitelmän lasten hoidosta
ja terveysopista. -- Siinäkin asia, joka kaipaa reformia... Sen, joka
kerran on syventynyt siihen, miten nurjaa pienten lasten hoito on,
-- se on nimittäin suoraan sanoen ihmisen murhaamista, -- sen täytyy
pitää nykyistä tilaa kerrassaan puolustamattomana. Tässäkin piirissä
aljettakoon tehdä työtä yhteiskunnallisten parannusten eteen...
Rouva Bente Baarvig, sitä nyt pyydän, kirjoittaa luonnollisesti
ensimmäisenä nimen luetteloon, jotta asia saadaan oikein käyntiin."
-- "Anna nyt anteeksi, Thekla, -- etkö tahdo riisua hattua päästäsi.
-- Mutta minulla on itselläni ollut lapsia, ja minulla on myös
käsitys siitä, mitä mieltä mieheni on pitkällisen kokemuksensa
nojalla, enkä voi sanoa, että juuri olen taipuvainen kaikkiin
hra Stenvigin uusiin teorioihin, -- ne kaikuvat minusta hieman
kirjatuoreilta, ne nimittäin, jotka olen kuullut. -- Huomaat kai
sinä, etten minä ole oikea henkilö juuri tähän ryhtymään."
"Minun täytyy tunnustaa", alkoi Kjel, -- "minun täytyy tunnustaa,
-- se veitikka... tohtori nimittäin. Minä oikein ällistyksellä
katson kaikkea tätä... Niin, eikö se ole julkeata, -- kerrassaan
hävytöntä -- että hän tahtoo tehdä piirissä itsensä hyväksi
reklaamia virkaveljensä, -- kilpailijansa talosta. Samahan olisi
minun ja säästöpankin laita, -- jos minä pyytäisin tirehtörin vaimoa
kirjoittamaan nimensä listaan semmoisen kokouksen pitämiseksi, jossa
pidettäisiin esitelmiä häntä vastaan? -- Humbugia, reklaamia!...
Hyi helvetti, -- näethän sinä itse, Thekla"... "Kyllä, kyllä minä
näen sahajauhoja, -- ja sahajauhoja -- ja paljaita sahajauhoja...
mutta en sijaa ajan aatteelle" -- puhkesi Theklasta kolkosti. --
"Ei, ei, ei, kuuleppa nyt Thekla, -- etkö sinä voi kuulla, --
minähän vaan tarkoitan, että hän käyttää hyväkseen sinun harvinaista
älyäsi korkeampiin harrastuksiin --. Niin, Thekla on suurenmoinen
äiti... Ja jos minä rikastun, niin ei pidä sinulta puuttua varoja,
millä vaikuttaa. Minua saat sinä Thekla sitten kiittää, etkä ketään
muuta, siitä ettet jää aatteinesi tyhjään huoneeseen huokailemaan...
Lauvantai-iltana kuudentenatoista päivänä olen minä varmasti
säästöpankin tirehtöri"... Rouva Baarvig säpsähti -- "Ihan varmasti,
niin totta kuin elän, äiti. -- Ja", -- lausui hän liikutuksen
valtaamana, kun lähti ulos huoneesta, -- "kun sitä ei muuta ajattele,
kuin rakentaa sinulle kultatuolia, Thekla, -- kantaa sinua sillä,
niin voisit sinä antaa vähän arvoa minunkin työlleni"...
Rouva Benten kasvoihin tuli melkein kova ilme ja hän pysäytti
Theklan, joka solmi hattunsa nauhoja mennäkseen. "Kuules Thekla, --
kun nyt kerran olet täällä, niin pyydän sinua vähän istahtamaan ja
kuulemaan minua. -- Vähän varotuksen tapaista... Mutta älä suinkaan
pane sitä pahaksesi."
Thekla katsoi häneen ällistyneenä, puoleksi harmistuneena ja
arvaavana.
"On asioita, joita mieluimmin pitää itsekseen ja jättää niin pitkään
kuin suinkin. Mutta minä luulen, ettei ole ketään, joka voisi sanoa
tämän sinulle niin suoraan kuin minä, joutumatta väärin ymmärretyksi.
-- Tarkoitan Stenvigiä." -- "Enkös arvannut!" -- "Tahdon sinulle
suoraan sanoa, että olen huomannut niin monta ihmeellistä hymyä
ja salaista kuiskausta, että minun mielestäni pitää kertoa siitä
sinulle."
Thekla mittasi silmillään rouva Baarvigin pariin kertaan kiireestä
kantapäähän, tutkivana ja hieman hämillään, että tuommoistako ja
häneltä... "Minä en ensinkään välitä siitä, mitä ihmiset suvaitsevat
minusta ajatella tahi puhua. Ystävyys, joka lepää niin monilla ja
lujilla harrastuksilla, kuin minun ja Stenvigin, ei voi ottaa lukuun
kylänlörpötyksiä... Jokainen henkinen väli miehen ja naisen välillä
on väärinymmärrykselle altis -- saatikka sitten --. Minä vielä
sanon, rouva Bente, niin kauan kuin niin monet kehittymättömillä
talonpoikaiskäsityksillä katsovat kaikkea, joka koskee kehittyneempää
nykyajan elämää... Minä vaan en olisi odottanut kuulla sitä juuri
tältä taholta." --"Niin, minä nyt olen sitä mieltä, että vaimon tulee
miehensä ja itsensä vuoksi karttaa varjoakin." -- "Sitä mieltä en ole
minä. Ja jos Kjel on tämän toimeksi antanut, niin pyydän vaan, ettei
asioihimme sekaannuta, -- anteeksi, että olen näin suora." --
"Kjelillä ei ole mitään sen kanssa tekemistä, mitä nyt puhun, sen
voin sinulle vakuuttaa. Mutta kun varotan sinua, niin tapahtuu se sen
vuoksi, että minun mielestäni näillä talonpojillakin, joksi meitä
kutsut, on oikeutensa." -- "Mitä tarkoitat sinä, rouva Baarvig?" --
"Sen kohta sanon. -- Kun vaimon sydän ja ilo, hänen myötätuntonsa
ja henkiset harrastuksensa eivät ole hänen miehensä, vaan jonkun
toisen luona, niin tuntuu kaikista terveistä ihmisistä, että tässä
jotain horjuu, -- vaikka olisi kuinka vähän vivahdusta siihen, mitä
jokapäiväisessä elämässä kutsutaan uskottomuudeksi. Pääasia on, että
miestä petetään siinä, mikä on suhteen pääasia, sen ydin, -- että
hänelle jää paljas kuori. -- _Se_ se alkaa täällä tuntua, Thekla, --
minäkin puhun suoraan."
"Eikö sitten minulla ole ihmisoikeuksia? -- Näkeehän jokainen,
kuinka harrastuksia vailla -- kokonaan, käsitystä puuttuva -- Kjel
on kaikessa muussa paitsi kauppa-asioissa, -- ja että hän minulle ei
_voi_ korvata mitään." -- "Miksi otit hänet, Thekla, kun niin hyvin
tiesit, ettei hänen ilonsa koskaan olisi sinun ilosi?" -- "Älkäämme
tunkeutuko olemassa olemisen ikuisen taistelun lakeihin, rouva
Baarvig -- --. Mutta tarkoitus on siis", -- sanoi hän mahtipontisesta
nyökäyttäen päätään, -- "ettei minulle edes saa jäädä oikeutta
henkisten harrastusteni viljelemiseen --. Minun pitää kuolla näihin
sahajauhoihin -- --. Mutta lausuakseni suoraan julki ajatukseni, --
minä puolestani aion polkea jalkani alle kaikki nuo poroporvarilliset
ennakkoluulot, -- -- enkä tunnusta mitään lakia -- en mitään --
paitsi oman vapaan itsetuntoni... Minun siis täytyy tyytyä siihen,
että rouva Baarvig hylkää pyyntöni", hän sanoi ja lähti. -- --
-- -- Ylhäällä keltaisessa salissa liehui jälleen tänä yönä
kynttilä... Lopulta se jäi liikkumattomana seisomaan suuren maalatun
pöydän kulmalle. Siitä pitäen kuin rouva Bente tänään oli ottanut
puheeksi miniän suhteet, kuohui ja aaltoili hänessä levottomuus...
Hän ei ollut voinut taistella virtaa vastaan, -- ei hyvissä ajoissa.
Laimentaa Kjelin pilviä pitävää innostumista Theklaan, vaikka hän
oli nähnyt yhtä selvästi kuin nyt, kuinka huonosti he sopivat
yhteen, minne sitä jouduttaisiin ja kuinka onnettomaksi tämä liitto
välttämättä kävisi. Oli ikäänkuin Kjelin huimaava mielikuvitus
olisi saanut jonkinlaisen omistamisvillin kaikkea kohtaan, joka
vaan oli korkeammalla, kuin hän ylettyi, -- olipa asia sitten
ihanteellista taikka rahallista laatua... Poika parka, -- hänen oma
personallinen onnensa -- se oli auttamattomasti pilattu. Hänellä oli
edessään paljasta nujerrusta, jota yhä jatkuisi ja jatkuisi Theklan
keinotekoisen teoriarakennuksen painon alla... _Sen_ huimauksen --
sen erehdyksen -- hän saisi maksaa viimeiseen ropoon.
Mutta se toinen asia, joka huuti melkein vielä kovemmin kuin tämä,
-- joka oli väijynyt hänen päällään koko päivän yhä kasvavana,
uhkaavana, kauheana perheonnettomuutena, -- se oli Kjelin varma
vakuutus, että hänestä tulisi säästöpankin tirehtöri. Se yllätti
hänet kuin ukkosen jyräys. Hän näki... ne luvut, jotka nyt
nousivat tuhansiin, nousisivat vastedes kymmeniin tuhansiin...
paisuisivat kuin huimaava tulva sadoiksi tuhansiksi... Ja kukistus
olisi mitattava aivan toisella mitalla: -- ylinäkemätön meri
velkaa, onnettomuutta ja häpeätä --. Baarvigin nimeä kirottaisiin,
huudettaisiin yli koko maan -- --. Hän seisoi kalpeana ja jäykkänä
kynttilän edessä, huulet vavahtelivat tuon tuostakin, sen mukaan kuin
hän puhui tahi vastasi itselleen. -- --
Kjel sukelsi muistoon tuona leveäselkäisenä, reippaana poikana,
joka oli ensimäinen suksilla ja painisilla ja joka niin nopeaan
selvisi läksyistä lukematta niitä, mutta nyt kulki mielettömän
vilkkaana ja osottaen omituisen voittavaa levollista paksua
hyvänsuovaisuuden kuorta, ikäänkuin lihava siveellistä vesitautia
sairastava... Ensimmäinen, jota hän petti -- kesken kaikkia
itsetietoisia kepposiaan -- olihan itse. Hän upposi illusiooneihinsa,
-- ei _uskaltanut_ ajatella muuta, kuin että hän nyt oli sillä
suurella, leveällä tiellä, joka vei rikkauteen -- ja että mitä
tiellä oli esteitä, ne vain antoivat hänelle tilaisuutta ilolla ja
tyytyväisyydellä osottaa hyvää päätään... Bente katsoi ja seurasi
hänen kasvojaan, kuinka ne vuosien kuluessa olivat muuttuneet, --
Kjel oli saanut tuon nopean, väjyvän, pohjalta pelokkaan vilahduksen
silmäpieliin... Hän oli ennen yhtä mutkaton, lyhyt ja suora kuin
Massi, -- tyttönen, joka nyt makasi tuolla sisällä, nukkui ja uskoi
niin levollisesti isään ja äitiin ja heihin kaikkiin -- paitsi ei
Bertheaan, -- ja sitten aina kysyi Minkasta ja ihmetteli häntä -- --
Tämä pani itkemään verta -- -- Baarvig, Baarvig, Baarvig parka...
Mutta se ei saanut tapahtua, että Kjel nyt saisi säästöpankinkin
huijauksiinsa. Se ei saanut tapahtua, vaikka hänen sitten pitäisi
huutaa, että poika oli vararikon partaalla... Siinä se oli
onnettomuus ja turmio, että Kjel silloin sai vanhan Arne Bergersenin,
jonka kaikki tiesivät varovaisuuden perikuvaksi, suostumaan tuohon
metsäyhtiöönsä... Sen nimen avulla sai Kjel sitten kaikki muut asiaan
sekaantumaan, niin että hän kerrassaan saattoi kohota suuren liikkeen
johtajaksi ja toimeenpanijaksi, -- ja sai aikaan kaikki nuo uudet ja
kokemattomat yritykset.
Bentelle alkoi hämärtää jotain tuuman tapaista... Hän istui siinä,
mietti ja punnitsi ja tuijotti kynttilän liekkiin, katsoi miten
sula steariini paisui kukkuralle ja rupesi vuotamaan yli reunan --...
Vanha varovainen Arne Bergersen oli ehdottomasti yksi niistä
seudun parista, kolmesta, joiden ääni vaikuttaisi ratkaisevasti
yleiskokouksessa. Jos hän ajaisi Bergersenin luoksi ja uskoisi
hänelle, kuinka epätoivo hänet valtaisi, jos Kjel valittaisiin
säästöpankin tirehtoriksi? -- Entä millä perustuksella?... Hän ei
sanoisi mitään perustetta -- paitsi sen, että hän piti Kjeliä aivan
sopimattomana tuohon toimeen, -- että se kääntyisi hänelle suorastaan
onnettomuudeksi.
"Ei auta muu, Kjel", -- mutisi Bente jäykkänä, kivettyneen
näköisenä... "Se on petosta --. Mutta minä olen suoraan sanoen
äiti, jonka on pakko tappaa omat lapseni -- --. Ja", -- hän ojensi
uhkaavana kättään, niin että varjo näkyi seinällä, -- "ellen uskoisi,
että jo _olet_ vararikkoinen -- että häpeä on tullut... niin
juoksisin maantielle huutamaan, että poikaani Kjeliä, keinottelijaa,
varokoon jokainen" -- --
* * * * *
Berthea oli ennen joulua purkanut kihlauksensa tullivirkamies
Valentinsenin kanssa ja oli nyt salakihloissa kauniin Schölbergin
kanssa, joka oli kirjurina tuomarilla. Hän piti yleensä omia
tuttavuuksiaan ja suhteitaan kodin seurustelupiirin ulkopuolella.
Pitäjällä ei tapahtunut sitä, mikä ei olisi häntä huvittanut, --
kihlauksia ja avioliittoja, ryöstöjä tai perheriitoja, ja hän oli
hyvästi perehtynyt agitatsiooniin Kjelin puolesta ja häntä vastaan
ynnä kaikkeen, mitä pitäjällä puhuttiin siitä asiasta. Anna Lundin
kautta oli hän myöskin saanut paljon paremmat tiedot sekä Endrestä,
joka paraillaan harjoitteli kuningas Learia, Hamletia ja suuria
luonnerooleja, että Minkasta, kuin mitä näiden kirjeistä kotiin
kävi ilmi... Minka kerrassaan hurmasi ne kaikki, -- oli yhdessä
Finslandin, runoilijain ja taiteilijain kanssa kaiket päivät, --
milloin joku maalasi hänet, milloin joku hänelle kirjoitti runoja...
Pitävät häntä niin mystillisen intresanttina, kirjoittaa Anna... Ja
teaattereissa ja varieteissa he olivat alinomaa. Mutta siitä kaikesta
ei heidän kirjeissään ollut hiiskaustakaan.
Ja Schulteiss kävi ja nuuski postin ja kaikki mitä Minka kirjoitti;
ja hänen täytyi nyt alentua ottamaan Berthea uskotukseen...
"Nähkääs Berthea", sanoi hän salaperäisesti, -- "sisarenne ei ole
mikään negatiivinen maahan repivä personallisuus. Hän on jotain
positiivista, -- voimalähde --. Sointua ja virettä, runsautta ja
tarmoa saa kaikki, mihin hän vaan maneetin tavoin koskee, -- ehe, --
sula vastakohta sahan rouva Theklalle -- --. Ennen vetivät _häntä_
muut, -- nyt hän kohoo ja kehittää voimansa... Nyt hän nousee, ylenee
synnynnäisen luonteensa kautta _heidän_ ylitsensä... Nyt hän panee
muiden voimat toimintaan, -- soittelee niitä joka nappulasta kuin
pianoa. -- Hän ei enää antaudu kenellekään, -- vaan inspireeraa, saa
heidät vaan kaikki väräjämään, kehittymään täysiäänisiksi kunkin
oman luonteensa mukaan -- --. Se on hänen ylevä kutsumuksensa, minä
tiedän sen, -- kuullut sen häneltä itseltään... Mutta hän ei antaudu
kenellekään, -- se se on parasta -- se on pääasia... Eikö totta,
neiti Berthea", -- kysyi hän äkkiä rukoilevana, -- "mutta itse hän
ei antaudu kenellekään, -- ettekö usko tekin niin, -- ettekö usko
tekin niin?"... hän koetti arvata Berthean silmistä -- "Siihen on hän
liian ylevä", -- lausui Schulteiss sitten ratkaisevasti ja kääntyi
kantapäällään, --
* * * * *
Ei ollut enää kuin pari päivää yleiskokoukseen, joka piti pidettämän
lauvantaina.
Tohtori Baarvig kieltämättä oli melko lailla jännityksessä, -- hän
oli tuntevinaan, että ilma oli täynnä kovaa sotaa... Tosin hän ei
koskaan puuttunut senkaltaisiin asioihin, oli periaatteellisesti
lääkäri eikä mitään muuta kuin lääkäri taloissa käydessään, -- eikä
muutoin kovin suuresti harrastanut uutisjuoruja. -- Mutta hän olisi
tehnyt sydämestään rosvojen pesän, -- ellei hän tällä kertaa olisi
ollut mukana... Eikä tosiaan ainoastaan Kjelin vuoksi. -- Nuo vanhat
peruukit olivat tosiaan kelpo sysäyksen tarpeessa, niin että
puuteri tupsahtaisi... Kielsivät melkein kokonaan piirin säästörahat
vasta raivatuilta liikeurilta, -- pakottivat liikemiehiä lainaamaan
muualta korkeampaa korkoa vastaan... Hän aikoi taipua siihen
mielipiteeseen, että täällä kyllä kaivattiin Kjelin moista miestä
kääntämään säästöpankin peräsimen toisaalle -- --. Mutta se sikseen...
Hän teki Herra tiesi kuinka monennen kerran näinä päivinä lattialla
käänteen pysähtyen tuohon samaan loppuajatukseen, kun Kjel tuli
sisään kalpeana ja hätäisenä. Hän heittäytyi tuolille, jäi siihen
äänettömänä istumaan ja tuijotti.
"Onko hullusti säästöpankin laita?" -- kysyi tohtori terävästi.
Kjel istui mykkänä.
"Jaa-a, ei pidä liian helposti luottaa siihen, että kaikki onnistuu."
Kjel pudisti päätään, niin että tohtori ymmärsi arvaavansa turhaan...
"En minä sano, että asiat ovat hyvinkään päin", -- puhkesi Kjel
puhumaan. -- "Piru itse on päässyt irti... Kaikki järjestyksessä --
ehdoton äänten enemmistö --. Se asia oli niin varma, että se oli
niin sanoakseni taskussani aina tähän iltapäivään asti, jolloin
sain tämän kirjeen. Arne Bergersen ei tahdo uudistaa, -- ei tahdo
ruveta enempiin sitoumuksiin metsäyhtiön edestä... Hän suorastaan
asettaa tuolin ovemme eteen, vaatii suoritusta ja tahtoo päästä koko
liikkeestä, peruuttaa takuunsa. Ja ellen nyt heti saa hänen sijaansa
maksukykyistä nimeä, niin olemme lauvantaina velallisia, jotka emme
ole täyttäneet sitoumuksiamme säästöpankkiin. Pankki on myöntänyt
rahat sitä takuuta vastaan, -- kaikkien meidän yhdentoista nimiä
vastaan -- Ja sitten, -- hyvästi herra tirehtöri --. Ei kunnolla
käy päinsä edes esittää minua siksi. Se on vasta halpamaista. Juuri
edellisinä päivinä, niin ettei minulla olisi aikaa hankkia uutta
nimeä... Niin häpeämättömästi suunniteltu, sillä hän kyllä tietää,
että jos minä lähden matkaan värväämään uutta takaajaa, niin on siitä
vaan seurauksena, että metsäyhtiön rahaluotto tulee keskustelun
alaiseksi... Jos se olisi tapahtunut edes seuraavana päivänä, niin
olisin siinä paikassa saanut vaikka kolme hänen sijaansa. Mutta juuri
nyt" -- -- Kjel tuijotti synkkänä lattiaan.
"Eikä vaaraa ole minkäänlaista -- -- luotettavat ja hyvät asiat
kaikin puolin... tulevana vuonna viidenkymmenen prosentin voitto,
ja sekin niukasti laskien -- Siinä seisovat takaajina yksi kaikkien
ja kaikki yhden edestä, yksitoista miestä -- --. Niin, mutta eihän
tässä ole muuta neuvoa, täytyy luopua taistelusta, -- vaikka se onkin
raskasta", -- huokasi hän... "Yksi yleiseen pitäjällä tunnettu nimi
riittäisi -- -- Jos minulla vaan olisi se paperissa maanantaihin
tai tiistaihin asti, niin sitten hän jälleen pääsisi siitä irti",
-- huudahti Kjel; -- "mutta nyt -- Niin niin, tappio on tappio -- --.
Täytyy lähteä, kaikesta huolimatta, heti matkaan uutta nimeä
kerjäämään, -- ja tirehtörin paikka saa mennä minun nokkani ohi --"
Iltahämärässä ei vähään aikaan vaihdettu sanaa, tohtori käveli edes
takaisin ja jäi ikkunan luo seisomaan... "Niin, on se raskasta, Kjel,
-- minä myönnän sen."
Kjel otti taskustaan nenäliinan ja kuivasi silmiään, niisti
nenäänsä...
"Kuules, Kjel", -- sanoi tohtori matalalla äänellä, -- "sinä et
koskaan pidä minulle antamaasi sanaa." -- "Tiedäthän sinä hyvästi,
isä -- että jos tiukka tulee, niin -- _Voisiko_ minun nimeni
selvittää tämän asian?"
"Paljon vähempikin", -- huudahti Kjel, -- "kunhan vaan olisi nimi,
joka pitäjällä tunnetaan". --
"Tahdotko antaa minulle pojan sanasi -- ettet minua sekoita mihinkään
-- --. Annatko minulle rehellisen sanasi, että olen paperista vapaa
maanantaina tai tiistaina -- mieluimmin maanantaina, -- niin saat
siihen minun nimeni... Saat siihen nimeni, poikani -- jotta pääset
tirehtoriksi nyt, kun asia on sinulle niin paljon arvoinen."
Kjel niisti nenäänsä... "Koska sinä tarjoot sitä, isä... Siinä teet
oikein kauniisti... Minä en unhota sitä koskaan!" -- "Mutta älkäämme
sanoko siitä äidille mitään -- ei mitään äidille, Kjel... Hän, hän,
hän, hän hermostuisi siitä liaksi -- -- Tuo tänne paperi, niin on
se tehty -- minä saattaisin ehkä ruveta katumaan", -- sanoi hän
hätäisesti.