että minulla on Kingsberin kirkon alla sukuhauta yhtä iso kuin
Jollardin hovin olutkellari ja siellä kymmenittäin luurankoja, joilla
ei historiassa vertaa! Arveleppas mitä ystäväni Rolliverissa ja
"Kirkkaassa Tilkassa" nyt sanovat! Nauravathan ne pahukset, kikattavat
ja toisiaan kylkeen pukkivat sanoen: -- Vai tällä tavalla se tyttärenne
pääsikin suuriin naimisiin, vai tällä tavalla te kohoatte yhtä
mahtaviksi kuin esi-isänne kuningas Normannin aikana! Johan nyt! -- Ei,
se on jo liian paljon, minä lopetan itseni, hävitän arvonimeni ja
kaikki -- en kestä tätä kauempaa! Mutta pakkohan sen miehen on pitää
hänet, kun kerran on naimisissa, vai mitä?
-- Niin on, mutta Tess ei tahdo häntä pakottaa.
-- Tokkohan se miehen ketale lie mennytkään hänen kanssaan naimisiin?
Kunhan ei olisi samanlaista kuin ensi kerrallakin...?
Poloinen Tess, hän kuuli jo tarpeekseen, ei sietänyt enempää.
Tympäisevältä tuntui täällä olo, kun vanhempansakin hänen sanojaan
epäilivät. Omituisia olivat kohtalon oikut! Jos isä epäili hänen
sanojaan, niin mitä sitten naapurit ja tuttavat? Kotona ei hän voinut
kovin kauan viipyä!
Niin päätti hän olla kotona vain muutamia päiviä. Eräänä päivänä
tuli Clarelta kirje, jossa hän lyhyesti ilmotti lähteneensä
Pohjois-Englantiin katsomaan muuatta maatilaa. Tess sai tästä aiheen
lähteäkseen pois kotoa, muka miehensä luo ja antaakseen vanhempainsa
jäädä siihen luuloon, ettei epäsopu ollutkaan sen vaarallisempaa
laatua. Ja osottaakseen, kuinka hyvä miehensä oli hänelle ollut, hän
antoi äidilleen viisikolmatta puntaa niistä viidestäkymmenestä, jotka
Angel oli hänelle lahjottanut. Sitä paitsi hän tahtoi näyttää, että
Angel Claren vaimo kyllä saattoi tuommoisia summia luovuttaa. -- Olkoon
se vähäisenä palkkiona vaivoista ja nöyryytyksistä, joita olen teille
viime vuosina tuottanut, hän sanoi. -- Ja saatuaan näin arvokkuutensa
säilymään hän läksi.
Paroonin talossa elettiin tämän perästä sangen huoletonta ja vilkasta
elämää Tessin runsaan lahjan avulla, ja äiti sanoi, jopa uskoi itsekin,
ettei nuorten pikku riita ollut sen pahempi, itsestään se painuisi,
sillä eiväthän he voineet elää ilman toisiaan.
39.
Kolme viikkoa häiden perästä Clare käveli mäkeä alas Emminsterin
pappilaa kohti. Mitä alemmaksi hän laskeutui sitä korkeammalle kohosi
kirkon torni iltataivasta kohti, ikäänkuin udellakseen, miksi hän nyt
saapui. Hän kulki kuin haamu, omain askeltenkin kapse kiusasi häntä.
Elämä esiintyi nyt hänelle toisessa valossa. Ennen hän oli kulkenut
ikäänkuin ajatusten ja unelmien maailmassa; nyt hän luuli katselevansa
ihmisiä kokeneen miehen silmällä, vaikkei hän oikeastaan vielä sitä
ollut.
Ensimäisinä viikkoina häittensä jälkeen hän oli koneellisesti koettanut
suorittaa loppuun maataloussuunnitelmiaan, aivan kuin ei mitään olisi
tapahtunut ja tavalla, jota kaikkien aikain viisaat miehet ovat
neuvoneet surun päivien varalle. "Pääasia on, ettei anna sielun rauhan
häiriytyä", oli suuri pakanallinen siveydenopettaja sanonut. Samaa
mieltä oli Clarekin. Mutta hänen rauhansa oli häiriytynyt. "Älköön
sydämenne olko raskautettu eikä pelonalainen", oli nazarealainen
lausunut. Juuri samaa Clarekin ajatteli, mutta hänen sydämensä oli
raskas. Kernaasti olisi hän nyt tahtonut tavata nuo kaksi suurta
ajattelijaa, puhuakseen heille kuin ihminen kanssa-ihmiselleen ja
pyytääkseen heitä neuvomaan hänelle menettelytapansa!
Hänen surunsa muuttui vähitellen juroksi välinpitämättömyydeksi, kunnes
hän lopulta kuvaili katselevansa elämäänsä syrjäisen henkilön
tehottomalla mielenkiinnolla.
Hän oli katkerasti vakuutettu siitä, että koko tämä kurjuus johtui
Tessin syntyperästä, siitä että hän sattui olemaan D'Urberville.
Kuultuaan Tessin olevan tämän kuihtuneen suvun jälkeläisiä eikä syvien
rivien tyttäriä, kuten hän hartaasti oli uneksinut, niin miksei hän
ollut lujamielisesti hylännyt häntä, pysyen periaatteilleen
uskollisena? Tähän vei hänet periaatteista luopuminen, ja ansaittu oli
hänen rangaistuksensa.
Hän oli alakuloinen ja levoton, ja levottomuus lisääntyi päivä
päivältä. Entä jos hän olikin kohdellut Tessiä pahoin? Hän söi
tietämättä syömisestään, joi maistamatta. Hetkien verkalleen vieriessä
ja tekojensa vaikuttimien astuessa nähtäviin hän havaitsi, kuinka
erottamattomasti Tessin kuva yhtyi kaikkiin hänen tuumiinsa, sanoihinsa
ja töihinsä.
Samoillessaan ympäri maata hän oli jonkun pikku kaupungin laidassa
huomannut kirjavan taulun, jossa ilmotettiin Brasilian tarjoavan
siirtolaismaanviljelijöille tavattomia etuja. Maata oli siellä
saatavana pilkkahinnalla. Brasilia viehätti häntä uutuudellaan aika
lailla. Siellä voisi Tess yhtyä häneen jälleen, uudessa maassa ja
uusissa oloissa ei mikään estäisi heitä elämästä yhdessä. Sanalla
sanoen, hänet valtasi kova halu lähteä Brasiliaan, varsinkin kun sinne
matkustettiin juuri tähän aikaan vuotta.
Nämä tuumat mielessä hän palasi Emminsteriin kertoakseen vanhemmilleen
suunnitelmistaan ja selittääkseen niin hyvin kuin taisi, miksi hän tuli
ilman Tessiä, sillä oikeata syytä ei hän päättänyt koskaan ilmaista.
Kun Clare saapui pappilaan, niin uusi kuu paistoi hänen kasvoilleen,
samoin kuin täysi kuu oli paistanut tuona yönä, jona hän kantoi
käsivarsillaan vaimonsa munkkien kalmistoon. Mutta nyt hän näytti
riutuneemmalta.
Clare ei ollut edeltäpäin ilmottanut tulostaan, jonka vuoksi hänen
saapumisensa oli kotiväelle suuri yllätys. Isä ja äiti istuivat
arkihuoneessa, mutta veljet eivät olleet kotona. Angel astui sisään ja
sulki oven hiljaa jälkeensä.
-- Mutta -- missä on vaimosi, rakas Angel? huudahti hänen äitinsä.
Sinäpä vasta hämmästytit meitä!
-- Hän on jonkun aikaa äitinsä luona. Tulin vain kiireimmältään
pistäytymään täällä, koska olen päättänyt lähteä Brasiliaan.
-- Brasiliaan! Roomalaiskatolilaisiahan siellä ovat kaikki ihmiset!
-- Ovatko? En ole tuota tullut ajatelleeksi. Mutta eipä tämä ikävä
uutinenkaan voinut jäähdyttää vanhempain mielenkiintoa poikansa
naima-asioihin.
-- Saimme kolme viikkoa sitten lyhyen tiedonannon, että häät on
pidetty, sanoi äiti, ja isäsi lähetti vaimollesi kummimummosi lahjan,
kuten tiedät. Tietysti oli parempi, ettei meistä kukaan ollut läsnä,
varsinkin kun tahdoit viettää häät meijerissä etkä hänen kotonaan,
missä se sitten lieneekään. Kovinhan sinun olosi olisi tuntunut
tukalalta, eikä meilläkään olisi iloa ollut. Veljesi olivat aivan samaa
mieltä kuin mekin. Kun se nyt on tehty, niin emme valita, etenkin, jos
hän sopii sinulle kumppaniksi elämäntehtävään, jonka olet itsellesi
valinnut, hyläten evankeliuminjulistajan kutsumuksen. Mutta kaikissa
tapauksissa olisin suonut nähneeni hänet ennen, Angel, tai kuulleeni
hieman enemmän hänestä. Emme lähettäneet teille mitään häälahjaa, kun
emme tienneet, mikä häntä parhaiten miellyttäisi, mutta ymmärräthän
toki, että aijomme antaa sen vähän tuonnempana. Rakas poikani, emmehän
me ole katkeralla mielellä sinua kohtaan, mutta olemme katsoneet
parhaimmaksi olla osottamatta ystävällisyyttämme vaimollesi, ennenkuin
olemme hänet nähneet. Etkä sinä tuonutkaan häntä tullessasi!
Omituiselta se tuntuu. Mitä on tapahtunut?
Hän vastasi, että he olivat pitäneet parhaimpana järjestää asiat niin,
että Tess meni kotiinsa siksi aikaa kuin hän kävi vanhempainsa luona.
-- Saatanhan sen teille sanoa, rakas äiti, jatkoi hän. Tarkotukseni
oli, ettei hän tulisi tähän taloon, ennenkuin voisi esiintyä täysin
luontevasti. Tämän Brasilian-tuumani olen vastikään saanut päähäni. Jos
tulee lähtö, ei hän tietysti voi seurata minua tällä ensi matkalla. Hän
jää äitinsä luo, kunnes minä palaan.
-- Enkö minä saa häntä nähdä ennen lähtöäsi?
Angel pelkäsi, ettei se käynyt päinsä. Hän palaisi kyllä vuoden
perästä, jos matkustaisi heti, ja sitten he saisivat nähdä Tessin,
ennenkuin hän läksisi pois toisen kerran -- hänen kanssansa.
Kiireisesti laitettu illallinen oli pöydällä, ja syödessään Clare
selitteli lähemmin suunnitelmiaan. Mutta äiti oli yhä pettyneellä
mielellä. Into, jolla Angel viime kerralla oli puhunut Tessistä, oli
herättänyt hänessä myötätuntoisuutta; hän oli jo alkanut kuvailla
mielessään, että Nazaretistakin saattoi tulla jotain hyvää --
ihastuttava nainen Talbothaysin meijeristä. Hänen silmänsä tähystivät
poikaa, kun tämä söi.
-- Mutta etköhän voisi kuvailla, millainen hän on? Varmasti hän on
kaunis, Angel?
-- Siitä ei ole epäilemistäkään, tämä vastasi innolla, mikä oli omansa
peittämään hänen katkeruuttaan.
-- Ja että hän on puhdas ja siveä, sitä ei tarvitse kysyäkkään?
-- Tietysti hän on puhdas ja siveä.
-- Jo nyt näenkin hänet edessäni. Sinä sanoit tuonnottain, että hän on
hienopiirteinen: hänellä on pehmeät, punaiset huulet kuin Cupidon
jousi, mustat silmäripset ja kulmakarvat, tavattoman vahva palmikko ja
suuret punasinervänmustat silmät.
-- Niin sanoin, äiti hyvä.
-- Näen hänet varsin hyvin. Ja niin syrjässä eläen hän tuskin on nähnyt
ketään nuorta herrasmiestä, ennenkuin sinut näki?
-- Tuskinpa vain.
-- Sinä olit siis hänen ensi lempensä?
-- Tietysti.
-- Onpa huonompiakin vaimoja kuin nuo yksinkertaiset, hempeät, tanakat
maalaistytöt. Tosin olisin toivonut -- mutta koska poikani antautuu
maanviljelijäksi, niin varsin luonnollistahan on, että hänen vaimonsa
on tottunut maaelämään.
Isä ei niin paljon udellut, mutta kun raamatuntunti oli käsissä --
heillä oli tapana lukea joku luku raamatusta ennen iltarukousta -- niin
hän sanoi vaimolleen:
-- Koska Angel on kotona, niin sopii mielestäni lukea
kolmaskymmenesensimäinen luku Sananlaskuja sen luvun asemesta, joka
muutoin järjestyksessä olisi seurannut.
-- Niin kyllä, vastasi mrs Clare. Kuningas Lemuelin sanat. (Hän tunsi
raamatun yhtä hyvin kuin miehensä.) -- Rakas poikani, isäsi lukee
meille luvun, jossa siveätä vaimoa ylistetään. Osaamme tietysti
sanomattakin sovittaa sanat poissa olevaan. Suojelkoon Herra häntä
kaikilla hänen teillänsä!
Claren kurkku tuntui tukkeutuvan. Kaksi vanhaa palvelijaa astui sisään,
jonka perästä isä alkoi lukea: "Kuka voi löytää toimellisen vaimon?
Sillä hän on kalliimpi kuin kaikkein kalliimmat päärlyt. Hän nousee
yöllä ja antaa perheellensä ruokaa ja piioillensa heidän osansa. Hän
vyöttää kupeensa väkevyydellä ja vahvistaa käsivartensa. Hän näkee
askareensa hyödyllisiksi: hänen kynttiläänsä ei sammuteta yöllä. Hän
katselee kurkistellen, kuinka hänen huoneessansa kaikki asiat ovat, ja
ei syö laiskuudessa leipäänsä. Hänen poikansa tulevat ja ylistävät
häntä autuaaksi, hänen miehensä kiittää häntä (sanoen): moni tytär
käyttää itsensä kauniisti; mutta sinä käyt ylitse heidän kaikkein."
Kun rukoushetki oli päättynyt, niin äiti sanoi: -- Ajattelin koko ajan
kuinka hyvin isäsi lukemat sanat sopivat morsiameesi. Näet, että
toimelias vaimo on paras, ei laiskuri eikä hieno hempula, vaan se, joka
antaa käsiensä, päänsä ja sydämensä tehdä työtä toisten hyväksi. "Hänen
poikansa tulevat ja ylistävät häntä autuaaksi, hänen miehensä kiittää
häntä: moni tytär käyttää itsensä kauniisti, mutta hän käy ylitse
heidän kaikkein." Kunpa olisin hänet nähnyt, Angel! Koska hän on puhdas
ja siveä, niin en häneltä muuta olisi kaivannutkaan.
Clare ei kestänyt tätä kauempaa. Hänen silmänsä olivat kyynelissä,
jotka loistivat kuin sula lyijy. Hän toivotti kiireisesti hyvää yötä
noille hurskaille, yksinkertaisille ihmisille, joita hän niin suuresti
rakasti ja jotka eivät tunteneet perkelettä, maailmaa ja lihaa omassa
sydämessään. Hän meni huoneeseensa.
Äiti seurasi häntä ja koputti hänen ovelleen. Clare avasi sen ja
huomasi äitinsä seisovan siinä huolestuneen näköisenä.
-- Angel, hän kysyi, eiköhän jotain ole hullusti, kun sinä näin pian
lähdet matkaan? Sinä näytät kovin oudolta.
-- Saatanpa näyttää, äiti, vastasi hän.
-- Koskeeko asia häntä? Poikani, tunnen, että välillänne on jotain
erikoista. Oletteko riitaantuneet näiden kolmen viikon aikana?
-- Emme ole oikeastaan riitaantuneet, hän sanoi. Olemme olleet vain eri
mieltä --
-- Angel, ei kai hänen entisissä vaiheissaan ole mitään arveluttavaa
kohtaa?
Äidin vaistolla hän oli koskettanut pojan arimpaan paikkaan; hän oli
lukenut Angelin onnettomuuden hänen huolestuneista kasvoistaan.
-- Hän on tahraton, vastasi poika. Vaikka ijankaikkinen helvetti olisi
hänet perinyt, niin saman valheen hän ehdottomasti olisi singahuttanut.
-- Muusta ei ole väliäkään. Tuskinpa mikään vetää puhtaudessa vertoja
viattomalle maalaistytölle. Joskin hän alussa saattaa käytöstavallaan
loukata hienotuntoisuuttasi, niin pian sinä kuitenkin hänet
mieleiseksesi opetat.
Tässä sokeassa jalomielisyydessä oli purevata ivaa ja se saattoi
Claren huomaamaan, että hän oli avioliittonsa kautta tuhonnut
yhteiskunnallisen asemansa, jota hän ennen ei ollut tullut
ajatelleeksi. Omasta puolestaan ei hän kyllä suurin asemastaan
välittänyt, mutta vanhempainsa ja veljiensä vuoksi olisi hän tahtonut
tehdä sen ainakin arvossa pidettäväksi. Ja kun hän nyt katseli
kynttilän liekkiä, niin se tuntui äänettömästi huomauttavan hänelle,
että sen oli määrä loistaa järkeville ihmisille ja että narrin kasvojen
valaiseminen oli siitä vastenmielistä.
Hieman tyynnyttyään hän tunsi vihaavansa poloista vaimoaan siitä, että
tämä oli saattanut hänet asemaan, joka pakotti hänet pettämään
vanhempiaan. Hän melkein puheli hänelle vihoissaan, aivan kuin vaimo
olisi ollut samassa huoneessa. Mutta sitten hän oli kuulevinaan hänen
leppoisen, suostuttelevan äänensä, oli tuntevinaan, kuinka hänen
sametinpehmoiset huulensa koskettivat hänen otsaansa, luuli tuntevansa
hänen lämpimän hengityksensä.
Tänä samana yönä hänen vaimonsa ajatteli, kuinka suuri ja hyvä hänen
miehensä oli. Mutta heidän kummankin yläpuolella häilyi synkempi varjo
kuin minkä Angel Clare näki, nimittäin hänen oman luontonsa rajaviivat.
Sillä huolimatta näennäisestä itsenäisyydestään, oli hän muutamissa
suhteissa tapojen ja sovinnaisuuden orja. Ei kukaan profeetta ollut
sanonut hänelle, eikä hänessä itsessään ollut niin paljoa profeettaa,
että olisi sen tehnyt, että hänen vaimonsa ansaitsi parhaiten kuningas
Lemuelin ylistyksen, sillä hän inhosi pahaa yhtä paljon kuin kuka
tahansa, eikä hänen siveellistä arvoaan ollut mitattava sen mukaan,
mitä hänelle oli tapahtunut, vaan mitä hän oli itse tahtonut ja tehnyt.
Ja sitä paitsi joutuu läheinen olento aina kärsimään sellaisissa
tapauksissa, koska ei mikään ole verhoamassa sen surkeutta; kun taas
kaukainen hämärä olento joutuu kunnioitetuksi, sillä etäisyys muuttaa
sen tahrat tekohyveiksi. Clare pani painoa siihen, mitä Tess ei ollut;
näin hän jätti ottamatta huomioon mitä hän oli ja unohti että
vaillinainen voi merkitä enemmän kuin kokonainen.
40.
Aamiaista syödessä tarinoitiin Brasiliasta, ja kaikki kokivat
toivehikkaalla mielellä katsella Claren suunnitelmia, vaikkapa
tiesivätkin muutamain työmiesten käyneen tuossa maassa ja palanneen
sieltä samana vuonna.
Sitten Angel läksi kaupungille toimittamaan asioitaan, kävi pankissakin
ja otti kaikki sinne tallettamansa rahat. Paluumatkallaan hän tapasi
Mercy Chantin kirkon kohdalla, jonka seinistä hän näytti aina
pistäyvänkin ulos, milloin Clare kulki ohi. Hänellä oli sylissään
kantamus raamattuja, ja semmoinen oli hänen elämänkatsomuksensa, että
muille ihmisille sydämen tuskia tuottavat tapaukset lehauttivat
autuaallisen hymyn hänen huulilleen.
Hän oli jo kuullut Claren matkatuumista ja kehui niitä vallan
erinomaisiksi.
-- Saattaapa kyllä olla mainio yritys, vastasi Clare. Mutta rakas
Mercy, elämä siellä on mennyttä kalua. Eikö liene parempi mennä
luostariin.
-- Luostariin! Mitä sinä sanotkaan?
-- Kuinka niin?
-- Mies poloinen -- munkkihan täytyy olla, jos mieli päästä luostariin,
ja luonnollisesti roomalaiskatolinen.
-- Ja katolinusko on synti, ja synti kadotus! Jopa olenkin huonoilla
jälillä.
-- _Minä_ olen ylpeä, että olen protestantti, sanoi tyttö ankarasti.
Silloin Clare tuntui joutuvan pahan hengen valtaan ja alkoi ladella
Mercylle mitä vääräuskoisimpia ajatuksia. Hän nauraa hohotti tytölle
vasten naamaa nähdessään, kuinka kauhistunut hän oli, mutta lakkasi
nauramasta huomatessaan Mercyn olevan kovin huolissaan hänen tähtensä.
-- Rakas Mercy, hän sanoi, suo anteeksi, taidan menettää järkeni.
Samaa Mercykin ajatteli, ja niin he erosivat. Clare palasi kotiinsa
talletettuaan Tessin timantit pankkiin, kunnes paremmat päivät
koittaisivat. Sitä paitsi hän jätti pankkiin kolmekymmentä puntaa
lähetettäväksi Tessille milloin hän pyytäisi ja kirjotti siitä
Tessille, osottaen kirjeensä Blackmoorin laaksoon. Tämän summan ynnä
aikaisemmin antamansa viisikymmentä puntaa hän toivoi riittävän hänen
tarpeihinsa, varsinkin kun hän oli pyytänyt Tessiä päinvastaisessa
tapauksessa kääntymään hänen isänsä puoleen.
Hän piti parhaana olla ilmottamatta vanhemmilleen Tessin osotetta, ja
kun näillä ei ollut aavistustakaan, mitä nuorten välillä oli
tapahtunut, niin eivät he sitä pyytäneetkään. Samana päivänä hän läksi
vanhempainsa luota, sillä hän tahtoi suoriutua joutuin asioistansa.
Yksi asia oli hänen vielä toimitettava ennen matkalle lähtöään, hänen
oli käytävä Wellbridgessa maksamassa asunnon vuokra siltä ajalta, minkä
hän Tessin kanssa oli siellä oleskellut, jättämässä avain isännälle ja
ottamassa pois jälelle jääneet kapineet.
Tämän katon alla oli häntä elämänsä suurin suru kohdannut. Mutta
kuitenkin, kun hän avasi oven ja astui sisään, välähti hänen mieleensä
suloisia muistoja: hän muisti kuinka he olivat iloisina saapuneet sinne
tuona iltana, kuinka hauskalta oli tuntunut olla lähellä häntä, kuinka
he olivat syöneet ensi kerran yhdessä ja istuneet käsi kädessä
pesävalkean ääressä!
Isäntä ja emäntä olivat ulkotöillä Claren tullessa, ja hän sai olla
vähän aikaa yksin huoneessa. Hänen povessaan väreili tunteita, joita
hän ei juuri ollut odottanut, ja niiden vallassa hän meni Tessin
makuuhuoneeseen, joka ei koskaan ollut hänen makuuhuoneenaan. Vuode oli
viehättävästi järjestetty, ihan siltä jäleltä kuin Tess oli sen
lähtöaamuna laittanut. Mistelinoksa riippui vielä entisellä paikallaan.
Oli se kuitenkin jo vähän kuihtunut. Angel otti sen ja heitti sen
uuniin.
Siinä seistessään häntä rupesi ensi kerran epäilyttämään, oliko hän
menetellyt viisaasti, vielä vähemmin jalomielisesti. Mutta eikö häntä
oltu kauheasti petetty? Näiden ristiriitaisten tunteiden murjomana hän
heittäysi polvilleen vuoteen viereen ja kyyneleitä herahti hänen
silmiinsä.
-- Oi, Tess, jos vain olisit puhunut minulle ennemmin, niin olisin
antanut sinulle anteeksi, hän mutisi.
Kuullessaan askeleita alhaalta hän nousi ja meni portaille. Alhaalla
seisoi muuan nainen; hän käänsi päätänsä, ja Angel näki, että se oli
kalpea, mustasilmä Izz Huett.
-- Mr Clare, hän sanoi, läksin tervehtimään teitä ja mrs Clarea ja
kysymään voitteko hyvin.
Tämä oli tyttö, jonka salaisuuden hän oli arvannut, mutta joka ei
tiennyt hänen salaisuuttaan, rehti tyttö, joka rakasti häntä -- josta
olisi tullut yhtä hyvä, melkein yhtä hyvä maamiehen vaimo kuin
Tessistä.
-- Olen täällä yksin, sanoi Clare, emme asu enää täällä. -- Hän selitti
millä asialla hän oli ja kysyi:
-- Mitä tietä sinä menet kotiin, Izz?
-- En minä mene Talbothaysiin, vastasi hän, kotini ei ole enää siellä.
-- Miksikä ei?
Izz katseli maahan.
-- Siellä tuntui niin tyhjältä ja ikävältä, että läksin pois. Tuota
tietä minä menen, hän sanoi viitaten tielle päin, jota Clarenkin oli
mentävä.
-- Ka, joko sinä lähdet? Pääset minun kyydissäni vähän matkaa.
Hänen kalpeille kasvoillensa kohosi heleä puna.
-- Kiitoksia paljon, mr Clare.
Kohta hän tapasi isännänkin ja selvitti asiansa hänen kanssaan. Sitten
molemmat nousivat vaunuihin.
-- Minä lähden pitkälle matkalle, Izz, hän sanoi ajaessaan. Aijon käydä
Brasiliassa.
-- Mitä mrs Clare niin pitkästä matkasta arvelee? kysyi Izz.
-- Ei hän lähde vielä mukaan, vasta jonkun vuoden kuluttua. Minä menen
tutkimaan oloja, katsomaan miltä elämä sillä puolen maailmaa näyttää.
Ajoivat kotvan matkaa mitään virkkamatta.
-- Kuinka toiset voivat? kysyi Clare viimein. Kuinka Retty jaksaa?
-- Kun hänet viimeksi tapasin, oli hän kovin oudon näköinen. Hän oli
laihtunut, kasvot olivat aivan kuopalla -- eikö kuihtune koko tyttö! Ei
häneen kukaan enää rakastu, sanoi Izz hajamielisenä.
-- Entä Marian?
Izz hiljensi ääntänsä.
-- Marian juo.
-- Mitä ihmeitä!
-- Niin tekee. Meijerimies käski hänet pois työstään.
-- Entä sinä?
-- En minä juo enkä ole sairaskaan. Mutta -- laulamisesta ei tule
mitään aamuisin.
-- Miksei? Ennenhän sinä heläyttelit koko somasti lempilaulujasi
aamulypsyllä.
-- Niin kyllä. Laulelin siihen aikaan kun te tulitte Talbothaysiin,
vaan en sen perästä.
-- Miksi se siihen lakkasi?
Izz loi mustat, säihkyvät silmänsä häneen vastauksen asemesta.
-- Izz, ymmärrän sinua, hän sanoi vaipuen ajatuksiinsa. Ajatteles, jos
olisin _sinua_ pyytänyt vaimokseni!
-- Jos olisitte pyytänyt, niin omanne olisin ollut ja olisittepa saanut
vaimon, joka teitä rakasti.
-- Aivanko todella?
-- Niin totta kuin tämä päivä, sanoi hän hiljaa. Hyvä Jumala, ettekö
sitä koskaan arvannut?
He tulivat paikalle, josta tie poikkesi erääseen kylään.
-- Minun pitää tässä erota. Asun tuolla kylässä, sanoi Izz äkkiä
oltuaan vaiti siitä saakka kuin oli tehnyt tunnustuksensa.
Clare seisautti hevosen. Hän oli suuttunut kohtaloonsa ja karvas oli
hänen mielensä yhteiskunnallisia sääntöjä vastaan, sillä nehän olivat
ahdistaneet hänet umpikujaan, josta ei päässyt kunnialla yli ei ympäri.
Miksei kostaisi yhteiskunnalle järjestämällä asiansa oman mielensä
mukaan, sen sijaan että taipui suutelemaan sovinnaisuuden ruoskaa?
-- Menen yksin Brasiliaan, Izz, hän sanoi. Olen eronnut vaimostani
persoonallisista syistä enkä matkan takia. Saattaa käydä niinkin,
ettemme enää koskaan elä yhdessä. Kenties en voi sinua rakastaa, mutta
-- etkö tahdo tulla mukaani hänen sijastaan?
-- Ihanko todella te minua pyydätte?
-- Ihan. Minua on kohdeltu siksi pahoin, että olen huojennuksen
tarpeessa. Ja sinä ainakin rakastat minua omaa voittoa pyytämättä.
-- No hyvä -- minä tulen mukaanne, sanoi Izz hetken vaijettuaan.
-- Tuletko? Tiedätkö mitä se merkitsee?
-- Merkitsee, että saan olla kanssanne sen ajan minkä siellä viivytte
-- siihen olenkin tyytyväinen.
-- Muista, ettet nyt enää voi luottaa minuun moraalisessa suhteessa.
Mutta minun on kuitenkin huomautettava, että tämmöistä tekoa sivistys
pitää vääränä, -- ainakin länsimainen sivistys.
-- Siitä en välitä, eikä siitä välitä kukaan nainen, joka on epätoivon
vallassa, eikähän muuta keinoa olekkaan.
-- Istu sitten siinä äläkä laskeudu alas.
Hän ajoi tienhaaran ohi, kilometrin, pari, osottamatta hellempiä
tunteita.
-- Rakastatko minua, Izz, rakastatko minua täydestä sydämestä? kysyi
hän äkkiä.
-- Rakastan -- olenhan jo sanonut. Rakastin teitä koko ajan, minkä
olimme yhdessä Talbothaysissa.
-- Enemmän kuin Tess?
Hän pudisti päätänsä.
-- En, mutisi hän, en enempää kuin hän.
-- Mikset?
-- Koska kukaan ei voi sinua rakastaa enemmän kuin Tess... Hän olisi
antanut henkensä sinun puolestasi. Minä en voi enempää tehdä.
Izz Huettilla olisi ollut tilaisuus vahingoittaa kilpailijaansa, mutta
Tess oli saanut hienommalla luonteellaan semmoisen vallan hänessä, että
hänen oli pakko puhua totta.
Clare oli vaiti. Hänen sydäntänsä kouristi kuullessaan nämä suorat
sanat siltä taholta, mistä hän kaikkein vähimmin oli niitä odottanut.
Hänen kurkkuaan kangersi omituisesti, ja myötäänsä kaikui hänen
korvissaan sanat: -- Hän olisi antanut henkensä sinun puolestasi. Minä
en voi enempää tehdä.