Sellaisissa olosuhteissa kohtaaminen merkitsi hellyyteen lankeamista,
veri ei voisi vastustaa sitä. Ja kun Clare ei saattanut tehdä itselleen
selväksi päämäärää, mihin hänen oli pyrittävä, niin hän päätti luopua
joksikin ajaksi toimesta, missä heidän oli myötäänsä oltava lähellä
toisiaan. Toistaiseksi hänen tuottamansa vahinko oli varsin vähäinen.
Mutta helppoa ei ollut toteuttaa päätöstä pysyä hänestä erillään.
Jokainen suonen tykytys ajoi häntä tyttöä kohti.
Hän tuumi lähteä ystäviään tervehtimään. Mahdollisesti hän voisi kysyä
heiltä neuvoa. Viiden kuukauden kuluttua päättyisi hänen työnsä täällä
ja vietettyään vielä muutamia kuukausia eri tiloilla hän olisi täysin
oppinut maanviljelijä ja kykenisi omintakeisesti yrittämään. Eikö
maamies tarvitsisi vaimoa ja pitäisikö maamiehen vaimon olla korea
vahanukke vai nainen, joka ymmärsi maataloutta? Huolimatta hiljaisuuden
antamasta tyydyttävästä vastauksesta hän päätti lähteä matkaan.
Muutamana aamuna, kun Talbothaysin meijerillä istuttiin aamiaispöytään,
huomautti joku tytöistä, ettei hän ollut nähnyt mr Clarea sinä päivänä.
-- Totta kyllä, vastasi Crick. Mr Clare matkusti muutamiksi päiviksi
kotiinsa Emminsteriin.
Neljältä pöydän vieressä istujalta tuntui tuokiossa auringonpaiste
katoavan ja lintujen liverrys taukoavan. Mutta ei yksikään tytöistä
ilmaissut sanoin tai liikkein suruaan.
-- Häneltä alkaa jo loppua työ täällä, jatkoi meijerimies
välinpitämättömyydellä, joka hänen tietämättään teki tylyn vaikutuksen.
Ja hän kai alkaa katsella uutta toimipaikkaa.
-- Kuinka kauan hän vielä viipyy täällä? kysyi Izz Huett, ainoa
tytöistä, joka uskalsi luottaa ääneensä.
Toiset odottivat meijerimiehen vastausta, aivan kuin heidän elämänsä
olisi siitä riippunut. Retty tuijotti huulet vavisten pöytäliinaan,
Mariania poltti niin, että posket olivat tulipunaisina, ja Tess katseli
niitylle sydämen rajusti tykyttäessä.
-- En osaa päivämäärää aivan tarkalleen sanoa katsomatta
muistikirjaani, vastasi Crick sietämättömän tyynesti. Mutta kenties hän
viipyy vähän kauemmin perehtyäkseen vasikkain hoitoon; kaiketi vuoden
loppuun.
Neljä kuukautta tuskallista nautintoa hänen seurassaan. Ja sen perästä
yön synkkä pimeys.
<tb>
Samaan aikaan Angel Clare ratsasti kaukana suurustavasta meijeriväestä
kapeata tietä isänsä asuntoa kohti. Hänellä oli kerallaan kori, joka
sisälsi vähän verimakkaraa ja pullon kotitekoista olutta, jotka mrs
Crick oli kunnioittavain terveistensä myötä lähettänyt hänen
vanhemmilleen.
Valkoinen tie suikersi edessä, hänen silmänsä olivat siihen luotuina,
vaikka kokivat katsella ensi vuoteen. Hän rakasti Tessiä, pitäisiköhän
hänen mennä naimisiin hänen kanssaan? Uskaltaisiko hän näin tehdä?
Mitähän äiti ja veljet sanoisivat? Mitä hän itse sanoisi parin vuoden
perästä? Tämä riippui siitä, oliko hetkellisellä mieltymyksellä
juurensa voimakkaassa myötätuntoisuudessa vai hänen ulkomuotonsako sen
sai aikaan.
Kukkuloiden ympäröimä pikku kaupunki, punaisesta kivestä tehty
kirkontorni ja pappilan metsikkö avautuivat viimein hänen eteensä, ja
hän ratsasti tuttua porttia kohti. Ennenkuin hän astui kotiinsa, hän
sattui katsahtamaan kirkolle ja huomasi silloin sakastin ovella joukon
tyttöjä, ijältään kahdentoista ja kuudentoista välillä. Tytöt
nähtävästi odottivat jotakuta, joka tuossa tuokiossa pistäytyi joukkoon
-- nuori tyttö, toisia hieman vanhempi, leveälierinen hattu päässä ja
yllä vaalea, tärkätty puku ja pari kirjaa kädessä.
Clare tunsi hänet hyvin. Hän ei ollut varma näkikö tyttö hänet; hän
toivoi pääsevänsä huomaamatta ohitse, sillä häntä ei ensinkään
haluttanut mennä tyttöä puhuttelemaan. Nuori neito oli miss Mercy
Chant, hänen isänsä naapurin ja ystävän ainoa tytär; Angelin vanhemmat
toivoivat hiljaisuudessa, että hän jonain päivänä menisi hänen kanssaan
naimisiin. Tytär oli hyvin innokas raamatunselitysten pitäjä ja oli
varmaan nytkin menossa sellaisiin. Claren ajatukset lensivät
Talbothaysin luonnonraikkaisiin ihmisiin, ja varsinkin yhteen,
lämpimimpään ja viehättävimpään heistä.
Hänen lähtönsä Emminsteriin oli johtunut hetkellisestä päähänpistosta,
eikä hän siis ollut ilmottanut tulostaan edeltäpäin. Aamiaisaikaan
toivoi hän kuitenkin joutuvansa perille, ennenkuin vanhemmat olisivat
lähteneet kaupungille. Hän tuli vähän myöhään, he istuivat jo pöydässä.
Kaikki hypähtivät häntä tervehtimään, kun hän astui sisään.
Siinä oli hänen isänsä ja äitinsä, veljensä Felix, joka oli pappina
läheisessä pikku kaupungissa ja nyt kotona käymässä, sekä toinen veli
Cuthbert, joka lueskeli papiksi Cambridgessa ja oleskeli loma-ajat
kotona. Äidillä oli hopeasankaiset silmälasit, ja isä näytti siltä mikä
hän olikin -- vakavalta, jumalaapelkäävältä mieheltä; hän oli laihahko,
noin kuudenkymmenenviiden vuoden vanha, ja kalpeilla kasvoilla näkyi
ajatusten ja työn uurtamia vakoja. Heidän yläpuolellaan seinällä
riippui Angelin sisaren muotokuva. Tämä oli perheen esikoinen,
kuusitoista vuotta Angelia vanhempi, oli mennyt naimisiin erään
lähetyssaarnaajan kanssa ja eli nyt Afrikassa.
Ukko Clare oli Wycliffen, Hussin, Lutherin ja Calvinin henkinen
jälkeläinen, mies, joka noudatti apostolista yksinkertaisuutta
elämässään ja ajatuksissaan. Nuorena ollessaan hän oli kerta kaikkiaan
muodostanut vakaumuksen elämän syvimmistä kysymyksistä ja pysyi siinä
järkähtämättömästi kiinni. Hänen ajatussuuntansa kannattajatkin pitivät
häntä äärimäisyyden miehenä, kun taas vastustajainkin täytyi ihailla
hänen perinpohjaisuuttaan ja tarmokkuuttaan.
Kerran oli Angel kiihtyneessä mielentilassa sanonut onnettomuudekseen
isälleen, että ihmiskunnalle olisi koitunut paljon enemmän hyvää, jos
nykyisten sivistyskansojen uskonto olisi ollut peräisin Kreikasta eikä
Palestiinasta. Isä oli kiistänyt, ettei tuossa väitteessä ollut
tuhannettakaan osaa totuutta, vielä vähemmän puolta tai koko totuutta.
Hän oli saarnannut hyvin ankarasti pojalleen jonkun aikaa perästäkin
päin. Mutta hänen sydämensä oli niin hyvä, ettei hän voinut olla
kenellekään vihoissaan pitkää aikaa, ja hän tervehti tänään poikaansa
vilpittömän suloisella hymyilyllä.
Angel kävi istumaan, ja paikka tuntui hänestä kotoiselta; mutta ei hän
nyt tuntenut niin läheisesti kuin ennen kuuluvansa koolla olevaan
perheeseen. Joka kerta kun hän palasi kotiin, tuntui häntä ja vanhempia
erottava juopa syvemmältä, ja tällä kertaa hän huomasi enemmän kuin
tavallista, kuinka vieraaksi hän oli tullut omaisilleen.
Ja toiset puolestaan näkivät, kuinka suuri erotus oli tämän ja entisen
Angelin välillä. Heidän silmiinsä pisti etenkin hänen muuttunut
käytöstapansa, varsinkin veljet kiinnittivät siihen huomiota. Hän pyrki
käyttäytymään kuin maamies, heitteli jalkojaan edestakaisin, kasvojen
lihakset olivat käyneet voimakkaammiksi, silmät kuvastivat tarkoin
hänen puhettansa, vieläpä vähän muutakin. Lukumiehen käytöstapa oli
miltei kokonaan hävinnyt, vielä enemmän salonkimiehen. Joku
saivartelija olisi voinut sanoa hänen käyttäytyvän sivistymättömästi ja
joku tekohäveliäs pitää häntä moukkamaisena. Niin suuresti oli oleskelu
Talbothaysin asukkaiden parissa häneen vaikuttanut.
Aamiaiselta päästyä hän läksi veljiensä kanssa kävelylle. Nämä olivat
korkeakirkollisia, hyvinkasvatettuja, kouluviisaita nuoria miehiä,
virheettömiä sormenpäitä myöten, juuri tuommoisia moitteettomia
malleja, joita joka vuosi sorvataan järjestelmällisen koulukasvatuksen
kautta. Molemmat olivat hieman likinäköisiä, ja kun oli tapana pitää
yhtä silmälasia nauhoineen, niin oli heilläkin semmoinen toisessa
silmässä, kun käytettiin kakkuloita, niin heillä oli kakkulat nokalla,
ja kun oli tapana käyttää silmälaseja, niin heillä oli silmälasit,
ottamatta ollenkaan lukuun, missä määrin heidän näkönsä oli
puutteellinen. Kun runoilija Wordsworthia ylistettiin pilviin, oli
heillä taskussaan hänen teoksiaan, ja kun Shelley joutui syrjään, niin
hänen teoksensa saivat tomuttua heidän kirjahyllyllään. Kun Correggion
"Pyhää perhettä" ihailtiin, niin he ihailivat Correggion "Pyhää
perhettä" ja kun sitä alettiin moittia ja Velasquez'ta ylistää, niin he
seurasivat virran mukana muodostamatta omaa mielipidettään.
He olivat kumpikin huomaavaisia poikia ja kävivät säännöllisesti
vanhempiansa tervehtimässä. Vaikka Felix oli uudenaikaisempi
mielipiteiltään kuin isänsä, oli hän kuitenkin vähemmän uhrautuva
ja omaa hyötyä pyytämätön. Joskin hän oli suvaitsevaisempi
toisinajattelevia kohtaan, ei hän ollut niin herkkä antamaan anteeksi
kuin isänsä. Cuthbert oli ylipäänsä vapaamielisempi, mutta sen ohella
neuvokkaampi eikä niin hellätuntoinen kuin isänsä.
Heidän kulkiessaan kukkulan rinnettä Angelissa heräsi hänen entinen
ajatuksensa, että olkootpa nuo kaksi kuinka paljon hyvänsä häntä
etevämpiä, niin ei kumpikaan heistä nähnyt tai kuvannut elämää
sellaisena kuin se todellisuudessa oli. Kenties heillä ei ollut niin
hyvää tilaisuutta tekemään huomioita kuin selittämään, sehän oli perin
tavallista. Kummallakaan ei ollut riittävää käsitystä siitä, mitä
monimutkaisia voimia oli vaikuttamassa sen tasaisen ja rauhallisen
väylän ulkopuolella, jossa he ja heidän tuttavansa uiskentelivat.
Kumpikaan ei huomannut paikallisen ja yleisen totuuden eroavan
toisistaan, ei älynnyt, että se, mitä sisäinen maailma sanoi heidän
kirkollisissa ja yliopistollisissa piireissään, oli peräti toisenlaista
kuin se, mitä ulkoinen maailma ajatteli.
-- Sinä olet varmaan ylen ihastunut maanviljelykseen, sanoi Felix
nuorimmalle veljelleen, katsoen silmälasiensa läpi vakavasti pelloille
päin. Ja siksi meidän on sitä parhaalla tavalla käytettävä hyväksemme.
Mutta pyydänpä sinua hartaasti, että koettaisit pysyä edelleen
yhteydessä siveellisten ihanteiden kanssa. Maamiehen ammatti lyö
tietysti karkean leimansa, mutta siitä huolimatta saattavat korkeat
ajatukset viihtyä vaatimattomassakin elämässä.
-- Saattavat tietenkin, sanoi Angel. Eikö siitä ole nähty todistuksia
yhdeksäntoista sataa vuotta sitten -- jos saan hetkeksi astua sinun
alallesi? Miksi sinä luulet minun luopuvan ylevästä ajattelemisesta ja
siveellisistä ihanteistani?
-- Kuvailin kirjeittesi sävystä ja keskusteluistamme -- kuvailua se
tosin saattaa olla, että sinä ikäänkuin henkisesti hellittäisit
kättäsi. Etkö sinäkin ole tuota arvellut, Cuthbert?
-- Kuule, Felix, sanoi Angel kuivasti, me olemme, kuten tiedät, hyviä
ystäviä, vaikka meistä kukin kulkee omia teitänsä. Mutta jos on kysymys
henkisestä käsityskyvystä, niin taitaa olla parasta, että sinä,
dogmatikko kun olet, jätät minut rauhaan ja kysyt mitä omastasi on
tullut.
Nuoret miehet kääntyivät kotiin päin joutuakseen päivälliselle, jolle
tavallisesti käytiin heti, kun vanhemmat olivat lopettaneet aamutyönsä
seurakunnan keskuudessa. Kävellessä oli veljeksille tullut nälkä,
varsinkin Angelille, joka oli tottunut ulkoilmaelämään ja meijerin
voimallisiin aterioihin. Mutta vanhemmat olivat vielä poissa, ja vasta
kun pojat olivat miltei kyllästyneet odottamiseen, he tulivat.
Tämä itsensäkieltävä pariskunta oli ollut pitämässä huolta parin
sairaana makaavan seurakuntalaisen syömisestä, joita he hieman
epäjohdonmukaisesti koettivat pitää lihaan sidottuina, ja siinä
puuhassa oli heidän oma nälkänsä kokonaan unohtunut.
Perhe istuutui pöydän ääreen, jolle oli laitettu yksinkertainen ateria,
pääasiassa kylmää lihaa. Angelin katse etsi mrs Crickin verimakkaraa,
jota hän oli käskenyt hieman paistamaan, kuten meijerissäkin tehtiin,
ja jonka erinomaiseen makuun hän toivoi vanhempainsa mieltyvän yhtä
paljon kuin hän itsekin.
-- Oh, sinä etsit makkaraa, rakas poikani, sanoi Angelin äiti. Mutta
varmaan sinä et ole milläsikään, kuten isäsi ja minä, vaikket saakkaan
makkaraa, kunhan kuulet syyn siihen. Ehdotin isällesi, että antaisimme
mrs Crickin ystävällisen lahjan erään miehen lapsille, joka ei kykene
mitään ansaitsemaan, koska hän sairastaa viinahulluutta. Hän arveli
lahjan tuottavan heille suurta iloa, jonka vuoksi minä annoin makkaran
lapsille.
-- Niin tietenkin, vastasi Angel iloisesti, etsien olutruukkua.
-- Olut tuntui niin kovin voimakkaalta, jatkoi hänen äitinsä, että oli
juomaksi sopimatonta; mutta lääkkeeksi se on yhtä hyvää kuin konjakki,
ja siksi pistinkin sen lääkekaappiini.
-- Periaatteen vuoksi emme koskaan juo väkijuomia pöydässämme, lisäsi
isä.
-- Mutta mitä minä sanon meijerimiehen vaimolle? kysyi Angel.
-- Totuuden tietysti, vastasi isä.
-- Mieluummin tahtoisin sanoa, että olut ja verimakkara maistuivat
meistä kaikista mainiolta. Hän on tuommoinen ystävällinen iloinen
ihminen ja kysyy tietysti heti palattuani, mitä hänen tuomisistaan
pidimme.
-- Ethän niin voi vastata, kun emme tosiaan ole nauttineet hänen
tuomisistaan, väitti isä tyynesti.
-- En tietysti, vaan eipä pikku kimpriukonen olisi pahaa tehnyt.
-- Mikä? kysyivät Felix ja Cuthbert yhtaikaa.
-- No -- se on vain niitä Talbothaysin sanasutkauksia, vastasi Angel
punastuen. Hän huomasi vanhempainsa menetelleen oikein mielipiteensä
mukaan, vaikkei hän hyväksynyt heidän mielipidettään, eikä hän puhunut
sen enempää.
26.
Vasta illalla perherukouksen perästä oli Angelilla tilaisuus puhella
isänsä kanssa asioista, jotka painoivat hänen sydäntään. Hän oli
valmistaunut käymään asiaan kiinni ollessaan polvillaan matolla
veljiensä takana ja katsellessaan näiden kengänpohjia ja kengänkorkojen
pikku nauloja. Kun iltarukous oli pidetty, niin vanhemmat veljet
lähtivät huoneesta äitinsä kera, ja Angel jäi yksin isänsä luo.
Ensiksi hän kertoi aikomuksestaan ruveta suurviljelijäksi joko
Englantiin tai siirtomaihin. Siihen isä sanoi, että koska hänen ei
ollut tarvinnut lähettää Angelia Cambridgeen, hän oli pitänyt
velvollisuutenaan panna joka vuosi syrjään vähäisen määrän ostaakseen
tai vuokratakseen hänelle jonain päivänä maatilan, jottei hän tuntisi
jäävänsä huonommalle osalle.
-- Tämän maailman hyvyyteen nähden, jatkoi hänen isänsä, sinä
epäilemättä olet paljon edempänä veljiäsi muutaman vuoden kuluttua.
Tämä isän suopeamielisyys yllytti Angelia ottamaan puheeksi toisen ja
rakkaamman aineen. Hän huomautti isälleen, että hän oli kahdenkymmenen
kuuden vuoden vanha ja että hän kaipaisi sivullaan tukea ruvetessaan
maanviljelijäksi -- tarvittiin joku pitämään silmällä kotoisia
askareita hänen ollessaan pelloilla ja niityillä. Eikö hänen sen vuoksi
ollut paras mennä naimisiin?
Isä ei näyttänyt pitävän tuumaa hullumpana, ja niin Angel kysyi:
-- Minkälaisen vaimon luulisitte parhaiten sopivan minunlaiselle
uutteralle raatajalle?
-- Tosi kristillisen naisen, josta sinulle on apua ja lohdutusta niin
hyvin sisälle- kuin uloskäymisessäsi. Mikä on sen yli, se ei suuria
merkitse. Semmoinen vaimo onkin löydettävissä, harras ystäväni ja
naapurini, tohtori Chant...
-- Mutta eikö hänen tulisi etupäässä osata lypsää lehmiä, kirnuta hyvää
voita, tehdä juustoa, hoitaa kanoja ja tarpeen tullen johtaa ulkotöitä
ja tietää, kuinka tärkeitä lampaat ja vasikat ovat taloudessa?
-- Kyllä, maamiehen vaimona, tietysti. Pastori Clare ei nähtävästi
ollut koskaan ennen ajatellut näitä seikkoja. -- Lisäänpä vielä, että
jos tahdot puhdasmielistä ja uskollista vaimoa, niin etpä löydä
parempaa etkä äidistäsi ja minusta mieleisempää kuin ystäväsi Mercyn,
joka sinua ennen niin viehätti. Tosi kyllä, että hän on viime aikoina,
nuorten pappien esimerkkiä seuraten, ruvennut koristamaan kirkon
alttaria juhlatiloissa kukilla ja muilla laitteilla. Mutta hänen
isänsä, joka ei pidä enempää kuin minäkään moisesta turhuudesta,
arvelee asian kyllä olevan autettavissa. Se on vain lapsellinen
päähänpisto joka varmaankin aikanansa häviää.
-- Mercy on hyvä ja hurskas tyttö, sen kyllä tiedän. Mutta eiköhän
teidänkin mielestänne, isä hyvä, minulle sopisi paremmin nuori nainen,
joka on yhtä puhdasmielinen ja siveä kuin miss Chant, mutta joka hänen
kirkollisten puuhiensa asemesta ymmärtää taloustoimia yhtä hyvin kuin
isäntä itse.
Isä pysyi mielipiteessään, että kokemus oli asetettava vasta toiselle
sijalle ja uskonnollinen mieli ensimäiselle. Angel tahtoi kunnioittaa
isänsä tunteita ja samalla auttaa omaa asiaansa eteenpäin, ja niin hän
esitti kysymyksen mahdollisimman selvästi. Hän sanoi kaitselmuksen
tuoneen hänen tiellensä naisen, jolla oli kaikki edellytykset
tullakseen oivalliseksi maamiehen elämänkumppaniksi ja joka oli hyvin
vakavamielinen. Ei hän osannut sanoa, oliko tyttö terveen evankelisen
suunnan kannattaja kuten hänen isänsä, mutta luultavasti hän olisi
siihen hyvin taipuva, hän kävi säännöllisesti kirkossa, hänellä oli
yksinkertainen usko. Sitä paitsi hän oli rehellinen, sopuisa, älykäs,
varsin miellyttävä, siveä kuin vestaalitar ja näöltään tavattoman
kaunis.
-- Kuuluuko hän semmoiseen sukuun, josta sinun sopisi naida -- sanalla
sanoen onko hän sivistynyt tyttö? kysyi äiti, joka oli hiljaa tullut
huoneeseen ja kuullut viimeisen osan heidän keskustelustaan.
-- Ei hän ole mitä tavallisesti nimitetään sivistyneeksi naiseksi,
sanoi Angel hämmentymättä, sillä hän on työmiehen tytär -- ylpeilen
siitä. Mutta siitä huolimatta hän _on_ sivistynyt nainen -- hänellä on
sydämen sivistystä.
-- Mercy Chant kuuluu sangen hyvään perheeseen.
-- Uh, mitäpä hyötyä siitä on, äiti? kysyi Angel äkkiä. Mitä perhe
hyödyttää semmoisen miehen vaimoa, jonka elämä on ja tulee olemaan
raatajan karkeata elämää?
-- Mercy on saanut täydellisen kasvatuksen. Ja sillä on oma
viehätyksensä, tenäsi äiti, katsellen häntä silmälasiensa läpi.
-- En ymmärrä mitä hyötyä siitä olisi minun elannossani. _Hänen_
luvuistaan minä kyllä pidän huolen. Hänestä tulee harras oppilas, sen
tekin sanoisitte, jos hänet tuntisitte. Hän kuohuu runoutta -- hän
_elää_ mitä runoilijat vain kirjottavat... Ja hän on nuhteeton
kristitty, siitä olen varma, kenties juuri sitä lajia, jota te pyritte
kehittämään.
-- Angel, sinä teet pilkkaa!
-- Suokaa anteeksi, äiti. Mutta koska hän tosiaan käy kirkossa miltei
joka sunnuntai ja on hyvä kristitty, niin varmaankin te kärsitte
muutamia yhteiskunnallisia vajanaisuuksia älyten, että voisin tehdä
huonommin kuin valita hänet.
Angel liioitteli aivan tosissaan rakkaan Tessinsä hieman sovinnaista
kirkollisuutta, jota hän -- aavistamatta siitä koskaan olevan itselleen
niin suurta hyötyä -- oli pyrkinyt hiukan ivaamaan huomatessaan sitä
hänessä ja hänen tovereissaan, koska se niin huonosti sopi heidän
oleellisesti naturalistiseen uskoonsa.
Kun mr ja mrs Clare epäilivät tokko heidän pojallaan itselläänkään oli
oikeutta nimitykseen, jota hän vaati tuolle tuntemattomalle nuorelle
tytölle, niin he alkoivat pitää etuna, että tällä edes oli terve
elämänkäsitys ja että kaitselmus oli saattanut hänet valitsemaan
vakavan naisen, sillä itse ei Angel olisi koskaan asettanut
kirkollisuutta vaalinsa ehdoksi. He sanoivat viimein, että paras oli
olla kiirehtimättä; he toivoivat myöskin saavansa nähdä hänet.
Angel ei selittänyt asiaansa sen pitemmältä tällä kertaa. Hän tunsi,
että yksinkertaisilla ja uhrautuvilla vanhemmilla oli omat
ennakkoluulonsa, kuten keskisäädyn jäsenillä ainakin, ja että niiden
voittamiseen vaadittiin viisautta. Sillä vaikka hänellä lain mukaan oli
oikeus menetellä niinkuin halusi ja vaikka heidän miniänsä
ominaisuuksista ei saattanut olla heille pienintäkään haittaa, koska
hän tulisi elämään heistä kaukana, niin ei hän kuitenkaan tahtonut
loukata heidän tunteitaan ottaessaan elämänsä tärkeimmän askelen.
Hän huomasi menettelevänsä sangen epäjohdonmukaisesti puhuessaan Tessin
elämän tapahtumista, ikäänkuin ne olisivat olleet aivan välttämättömiä
piirteitä. Rakastihan hän Tessiä hänen itsensä vuoksi, hänen sielunsa,
sydämensä, ruumiinsa tähden -- hänen kätevyytensä meijeriaskareissa,
hänen hyväoppisuutensa merkitsivät hänelle hyvin vähän ja kaikkien
vähimmän hänen yksinkertaiset muodolliset uskonharjotuksensa. Hänen
teeskentelemätön luonnollinen olemuksensa ei kaivannut mitään
sovinnaisuuden kiiltoväriä miellyttääkseen häntä. Kasvatus oli hänen
mielestään vaikuttanut toistaiseksi perin vähän välittömiin tunteisiin,
joista perheonni riippuu. Mahdollisesti edistyneempi siveellinen ja
älyllinen kasvatus kehittäisi aikojen kuluessa melkoisessa määrässä
ihmisluonnon tahtomattomia, jopa tiedottomiakin vaistoja; mutta aina
tähän päivään asti oli sivistys, mikäli hän saattoi nähdä, ulottunut
ainoastaan älylliseen ulkokuoreen. Tätä käsitystä vahvisti vielä hänen
sivistyneen keskisäädyn naisista saavuttamansa kokemus, joka opetti
hänet huomaamaan, että ero kahden hyvän ja viisaan, mutta erisäätyisen
naisen välillä oli tavattoman paljon pienempi kuin hyvän ja huonon,
viisaan ja typerän saman säätyisen välillä.
Lähtöaamu oli käsissä. Hänen veljensä olivat jo lähteneet pappilasta
jalkamatkalle pohjoiseen, jonka perästä toinen palaisi yliopistoon ja
toinen virkatoimeensa. Angel olisi saattanut seurata heitä, mutta piti
parempana palata armaansa luo Talbothaysiin. Ei hänestä olisi ollut
toisille iloa, sillä vaikka hän olikin järkevin ja ihanteellisesti
uskonnollisin noista kolmesta, häiritsi heidän väliänsä tieto siitä,
että hän itsepintaisesti oli kieltäytynyt kulkemasta hänelle
viitotettua tietä. Hän ei ollut uskaltanut mainita Tessistä ei
Felixille eikä Cuthbertille.
Äiti teki hänelle evääksi voileipiä, ja isä saattoi häntä vähän matkaa.
Selvittyään hyvin omista asioistaan hän kuunteli mielellään, heidän
ajaessaan verkalleen varjoisia teitä myöten, isänsä tarinaa niistä
vaikeuksista, mitä hänellä oli seurakuntansa hoidossa ja rakkaiden
virkaveljien kylmyydestä, koska hän selitti Uutta Testamenttia muka
vaarallisessa kalvinistisessa hengessä.
-- Vaarallisessa! sanoi pastori Clare lempeällä ylenkatseella ja rupesi
kertomaan tapauksista, joiden oli määrä osottaa tuollainen ajatus
luonnottomaksi. Hän puhui ihmeellisistä kääntymisistä, joiden
välikappaleena hän oli ollut ja joita ei ollut sattunut ainoastaan
köyhien, vaan myöskin varakkaiden keskuudessa; hän myönsi myöskin
monesti pettyneensä.
Puhuessaan viimeksimainituista hän tuli maininneeksi erään nuoren
tilanomistajanousukkaan, nimeltä D'Urberville, joka asui lähellä
Trantridgea. -- Onko hän Kingsberen vanhaa D'Urberville-sukua? kysyi
poika, tuota kummallista sukua, johon liittyy tarina kummitusvaunuista.
-- Ei, ei suinkaan. Oikeat D'Urbervillet ovat hävinneet ja haihtuneet
kuusikymmentä tai kahdeksankymmentä vuotta takaperin, ainakin minä olen
siinä uskossa. Tämä näyttää olevan joku uusi suku, joka on ottanut
nimen omakseen. Vanhan ritarisuvun vuoksi toivon näiden olevan vääriä
D'Urbervillejä, olenpa siitä varmakin. Mutta onpa ihmeellistä kuulla
sinun osottavan mielenkiintoa vanhoja sukuja kohtaan. Arvelin sinun
välittävän niistä vähemmän kuin itse teen.
-- Käsitätte minua väärin, isä, useinkin niin teette, sanoi Angel
hieman kärsimätönnä. Poliitiselta ja älylliseltä kannalta suuresti
epäilen, onko suvun vanhuudesta mitään hyvää. Jotkut järkevät heidän
omassa joukossaankin panevat Hamletin tavoin oman sukunsa olemista
vastaan; mutta lyyrilliseltä, draamalliselta, jopa historialliseltakin
näkökannalta pidän paljon vanhoista suvuista.