"Se kääntyy, se kääntyy", kertovat useat äänet. Minusta näyttää siltä
kuin ystäväni haamu näkyisi nyt äskeistä selvemmin. Kuluu joku
silmänräpäys ja selvästi näen ystäväni lautan jo muuttaneen vähän
alkuperäistä suuntaansa. -- Vielä puolisen, tai korkeintaan kokonaisen
minuutin kuluttua paiskautuu tuo meidän lauttamme tytär meitä kohti,
mutta rantapuolelta ja peittää liittymiskohdan silmänräpäykseksi
hienoon jääsateeseen.
"Joka kynsi varoillaan!" kiljasee silloin Matti. "Jos sen toinen ääri
kääntyy niemen sivuun, niin silloin jokainen yli kuin yksi mies!"
Hetkinen kiihkoisata odotusta vielä. Tuo hetki tuntuu minusta
tavattoman pitkältä. Ja vielä osaltaan lisää ikävyyttä kuun peittyminen
pilven taakse. Vihdoin viimeinkin kuuluu jäälautta raaputtavan niemen
rantakiviä vasten. Se oli siis kääntynyt, niinkuin Matti oli
ennustanutkin. Ilman käskemättä hyökkäsi nyt koko joukko kirjavassa
sekamelskassa horjumattomalle maapohjalle. Pian olikin jäistä siltaa
myöten kulettu tuo meitä tuntikausia seisottanut, lyhyt taival. Kuukin
näki taas hyväksi valaista kulkuamme raivaamattomassa metsässä, mutta
kaukaa mereltä kuului yhä jäiden liikkumisen valtavaa kohinaa ja
railoissa katselivat vilkkuvat tähdet kuviansa, kunnes yltyvä pakkanen
taas rauhoitti oikullisen meren -- toistaiseksi.
"Vieläkö tekee mielesi merelle?" kysäsen ystävältäni.
"Kyllä se vetää puoleensa, kun ken siihen kerran tottuu", vastasi hän
lempeästi silmäillen Tildaa.