"Ka, miltäpäs muulta kuin hyvältä", sanoi mies.
"Sitähän minäkin", jatkoi vaimo puhetta, "mutta olisi taitanut olla
vieläkin parempaa, jos kermaksi olisi ollut pikkuisen karvaampaa
sekaan --."
Mies ei ollut kuulevinaankaan, puhdistelihan vaan piippuansa. Sentähden
jatkoi vaimo: "kyllä tässä pitäisi keksiä keinoksi jotakin, jolla aina
rahapennin irti saisi. Oikein minua säälittää se Perttukin, kun kuuluu
hoitohuoneella pitävän olla työssä aivan aamusta iltaan, ja tietäähän,
sen minkälainen sillä on hoitokin siellä, ihan vieraissa ihmisissä.
Eikä edes osaa mykkäparka vieraille puutteitaankaan valittaa. Voi, voi,
kuin saikaan poika sinne annetuksi!"
"Milläs sitä olisi täälläkään kotona elätetty", örähti mies. "Vai
luuletko sinä, jotta meille maa itsestään leivän kasvaa, niinkuin
talonpojille; ja valittelevathan nuo nekin, jotta heidät häviö perii.
Kotilaankin oli kuulutettu sunnuntaina taas huutokauppa kappamiesten
rästeistä, vaikka mies raataa yön päivän kanssa niin, jotta tuskin on
jouten joulunakaan."
"Kyllä kai sitä on huolta heilläkin, kun on maksettava pipit ja papit,
kanttorit ja senkin seitsemät sästyt", myöns vaimo. "Mutta surkealta se
äidin sydämestä tuntuu, kun tietää ainoaa lastansa vennon vieraissa
niin rääkättävän. Ei sitä ole köyhällä puolta eikä oikeutta maailmassa.
Ei ole, sen minä sanon. -- Vastaani tuotiin Sirviön Mattiakin äsken ja
ihan oli pantu jalkarautoihin. Oikein ajattelutti minua, kun hänen
täytyy linnaan lähteä siitä, jos on jos lähimmäistään auttanut, kun
siihen sijaan Kulmalainen ja muut kauppamiehet vaan herrojen kanssa
kestiä käyvät eikä heidän viinakauppaansa olla näkevinäänkään."
"Mitäs kun ei saada toteen", selitti mies keskeyttäen.
"Onhan tuo niinkin; ja tuhmastihan se Matti sitä myikin", tuumaili
vaimo. "Kun olisi minun ottanut yhteen juoneen, niin ei olisi ollut --"
"Mutta kun sinuakin olisi sakotettu ja olisit saanut käydä vettä leipää
popsimassa", pisti mies taas väliin.
"En kies'avita olisi käynytkään!" penäsi vaimo vastaan.
"Ethän vain," lausui mies epäillen, "minkäpäs siinä olisi auttanut muu
kuin totuus."
"Sepähän sitte olisi nähty. Minä kun olisin Pertun opettanut viinaa
antamaan, niin minkä selvän olisivat ottaneet."
"Olisivat pilanneet meidän molempain vanhusten papinkirjat niin jotta
ei olisi saatu kunniallista hautausta kuoltuammekaan", väitti mies
vastaan.
"Johan olisivatkin! Pyh ja viis! Olisi antanut ostajien antaa rahan
pojalle, ja sitte Perttu olisi ollut sitä jostakin kylältä
juoksevinaan", intti vaimo ja kavala hymy huulilla katseli syrjästäpäin
äänettömäksi käynyttä miestään.
Pannu oli sillä välin juotu kuiviin, ja mies lähti aamiaisen syötyä
työlleen sanaakaan vaimolleen virkkamatta. Vaimo sitte toimitteli
kotiaskareita, niinkuin tavallisesti, mutta näytti kuitenkin vähän
levottomalta. Päivällispöydässäkään ei sanaa vaihdettu, mutta vasta
puukkoaan tuppeen pistäessään tuumaili mies: "minäkin olen nyt asiaa
aprikoinut, ja niin se on minustakin, jotta synti se on meille
vanhemmille, jos kauemmin antaa Perttupojan siellä hoitohuoneessa olla.
Jos tahdot, niin käy yön seutuna poika pois kotiin, eikö tuolla
kuitenkin liene siellä ikäväkin -- -- vieraissa."
Mies katseli alaspäin pitkin sillan rakoa, eikä vaimo hänen
mietteistään sen parempaa selkoa saanut, mutta ei hän mitään
kysynytkään. Vasta nähdessään miehen jo lähtemään hankkiutuvan kysäsi
vaimo: "hankinko minä putelia yksin tein?"
"Jospa heitä hankit joitakuita", puhui mies puoliääneen, "vaikka kyllä
minua vähän peloittaa, jotta Kulmalainen nostaa melun, jos nassakat
eivät ole kaikki tallella."
Vaimo ei ollut kuulevinaankaan miehensä sanoja, vaan akkunasta tielle
päin katsellen alkoi kertoa: "kyllä se on hyvä ihminen tuo Kotilan
emäntä. Sanoi tän'aamuna, jotta hänellä olisi ihan selvät näytökset
Kulmalaisen viinan myynnille, vaan kun ovat niin naapurukset, niin ei
sanonut ilkiävänsä. Kun olisi pahempi naapuri, niin pian taitaisi olla
se Kulmalaisen kauppamiehen 'vulumahti' ruununmiesten käsissä."
* * * * *
Yhä tiheämmin ja tiheämmin alkoi siitä lähtien pisteleytyä vieraita
Kumisevanmäen mökissä. Eivätkä ne vieraat siellä tavallisesti kaukaa
viipyneet, jolleivät Maija Liisalla keitättäneet itsellensä kahvia ja
pyytäneet talonväeltä lupaa saada siellä pikkuisen "eväitään"
maistella, johon lupa tavallisesti annettiinkin. Saipa itse mökin
mieskin silloin aina "vierasten eväistä" joko "pikku paukun poskeensa",
tahi "pienen silmänkääntäjän." Toiset taas ystävällisesti tarjosivat
hänelle "kylmästä tultua" taikka "kello kuutta" tahi "kahvinaulan", ja
jotkut myöhäisimmät, iltaisin mökissä kävijät oikein pakoittamalla
pakoittivat isännän ottamaan "kirppuryypynkin." Sen päälle kuului niin
makeasti nukkuvan.
Maija Liisa nuhteli joskus noin puolin sanoin miestänsä ja sanoi
pelkäävänsä hänen "ruvenneen juomaan näinä viime aikoina." Mies väitti
kuitenkin kiven kovaan sitä vastaan ja selitti, että hän ei milloinkaan
ollut jaksanut niin hyvin kuin "juuri näinä viime aikoina", jos kohta
syönti ei tahtonut oikein käydä.
Arvattavasti olikin mies terveempi, sillä nyt hän aina oli päivillä
erittäin iloinen ja vilkas ja nukkuikin erinomaisen sikeästi yöllä.
Mökin varatkin olivat paranemaan päin ja kaikenlaista uutta kalua oli
siihen alkanut ilmestyä, vaikka velatkin oli kaikki tyyni saatu
maksetuiksi. Siihen sijaan oli mökin väellä jo pieniä saamisia yhdeltä
ja toiselta, varsinkin renkimiehiltä.
Kumisevanmäen mökki se aikojen kuluessa muodostuikin monen kyläkunnan
nuorten miesten yhteiseksi kokouspaikaksi, vaikka kävi siellä paljo
vanhempaakin väkeä. Eipä sillä, että se olisi ollut mikään siisti
taikka soma paikka, vaan paremmin päinvastoin, mutta kuitenkin
istuskeli siellä ihmisiä iltakaudet. Siinä oli isäntämiehiä ja
käsityöläisiä kammarissa tahi perän puolella pirttiä, tukkilaisia,
loisväkeä, kulkevia mustalaisia, laukkuvenäläisiä ja jos joitakin muu
mökki täynnä. Täydellinen veljellisyys, vapaus ja yhdenvertaisuus
vallitsi Kumisevanmäen mökin katon alla, jos kohta sopu ei siellä aina
asunutkaan eikä ilmakaan ollut kaikkein raittiinta. Tupakan savu lepäsi
aina iltaisin pilvenä parin kyynärän korkeudessa lattialta, ja
varsinkin oli se paksua eräänä iltana, Keyrin tienoilla, jona pirtti
oikein kuohui vieraista. Mökkiin olivat näet nuoret miehet toimittaneet
tanssiaiset siksi illaksi. Yksi talikynttilä paloi silloin rätisten
pöydällä ja toinen oli asetettu uunin korvalle "pelimannin" viereen.
Lattia oli likainen ja kostea syksyisestä loasta tai sylestä ja pöytä
huleisillaan jotakuta löyhkävää nestettä, joka ei varmaankaan ollut
vettä. Kähisevät mies-äänet sekaantuivat vähän väliin tuolla täällä
remahtaviin naurun hohotuksiin. Puolikymmentä paria pyöri viulun äänen
mukaan keskellä huonetta, toisiaan survien, ja kaikki olivat mitä
herttaisimmalla tuulella, niin naiset kuin miehetkin.
Kun riemun remakka joskus liian korkea-ääniseksi kohosi, silloin
kajahti aina melun yli Maija Liisan kimeä ääni tuolta hiiloksen luota,
jossa hän pannujensa kanssa puuhasi. Silloin aina örähti hiukan
joukkoon Kotilan vanha isäntäkin, joka oli varovaisuuden vuoksi
nostettu nukkumaan uunille, "pelimannin" taakse, ja sen kuultuaan
nauroivat hattupäiset miehet niin, että piippunysät hampaista toisten
jalkoihin tipahtelivat.
Holkkilan silmäpuoli Leena, joka tanssi paraikaa Lusikka-Kustin kanssa,
sattui muutaman tuommoisen naurupuuskan aikana sysäämään mökin mykkää
Perttua niin kovasti, että Perttu kaatua rojahti pitkälle pituuttaan
lattialle. Perttu luuli Lusikka-Kustin häntä puukanneen ja kävi
julmaksi. Hän tempasi halon äitinsä edestä ja nähtävästi aikoi sillä
iskeä Lusikka-Kustia takaapäin. Äiti hyppäsi säikähtyneenä väliin, sai
kolahduksen päähänsä, ja veri alkoi hänen päästänsä pulputa ihmisten
jalkoihin, mutta mykkä töytäsi kuitenkin eteenpäin Kustia kohden.
Useita käsiä ojennettiin mykkään päin, korvapuusteja vaihdettiin,
kirouksia, itkua ja ulinaa kuului sekaisin, ja viimein sammuivat
molemmat kynttilätkin.
Silmänräpäyksen ajaksi pääsi silloin hiljaisuus vallalle ja "pelimanni"
käytti tilaisuutta huutaakseen: "olkaa toki rakkaat kristityt vähän
siivommalla!" Mykkä-Pertun kauhea ölinä haihdutti kuitenkin heti
pelimannina sanojen vaikutuksen, ja vasta paikalle haettu nimismies sai
järjestyksen kuntoon, kun uhkasi ampua, jos eivät olisi hiljaa.
Maija Liisan ruumis korjattiin kammariin; Perttu pantiin rautoihin,
vaikka hänestäkin vuoti verta, kun oli saanut puukonpiston toiseen
käsivarteensa, ja Holkkilan silmäpuoli Leena vietiin pöydällä kotiinsa,
sillä häneltä oli jalka niukahtanut ja kovin paksuksi turvonnut.
Huomenna purettiin oikein talkoolla koko mökki maan tasalle, eikä sen
entinen isäntäkään ollut sitä vastaan. Hän vaan itsekseen mutisi:
"vaikka Maija Liisa oli niin viisas; vaikka Maija Liisa oli niin
viisas!"