"Mikään, mitä hän toivoo, ei voi olla väärin", huusivat he kuorossa.
"Minäkin tahdon mielelläni uskoa niin", vastasi hän, ja kehoittaen
nunnia menemään töihinsä, palasi abbedissa huoneihinsa.
Hän seisoi aivan liikkumatonna... hänen päänsä oli aivan pyörällä...
mitä oli hänen tehtävä... mikä oli oikein, mikä väärin...? Hän kuuli
korvissaan hyväilevän äänen ja hänen sydämensä sykki rajusti.
Silloin aukeni ovi. Hän ei kääntynyt katsomaan, mutta tiesi kuka tuli.
"Kallis sisar", virkkoi kiehtova ääni. "Tulen saamaan tuomioni."
"Tiedätte ennestään, että toivomme kaikki teidän jäävää."
"Se voi tapahtua ainoastaan yhdellä ehdolla."
"Mikä se on?" kysyi abbedissa hiljaa.
"Sinun rakkautesi, Richissa."
Richissa värähti ja kääri hunnun tiiviimmin ympärilleen. "Olisi rikos
suostua", sanoi hän.
"Niin luulevat tuhmat joukot, mutta sinä, Richissa, selvällä
ymmärrykselläsi, etkö tiedä, että on olemassa luonnonlaki, jota
pyhä veljeskuntamme on velvollinen noudattamaan. Minun rakkauteni
tekee _sinun_ rakkautesi oikeutetuksi, vieläpä se kohottaa sinut yli
tavallisten naisten, ja toisessa maailmassa olet sinä oleva yksi
madonnan valituista palvelijattarista."
"Olisipa se totta!" huudahti Richissa ja pusersi käsillään rintaansa.
"Pyhän inkvisitionin valta ei ulotu ainoastaan yli kuninkaiden ja
pyhän isän, sillä on jotakin sananvaltaa korkeimman neuvostossakin,
ja kaikki mitä me sidomme maan päällä, on sidottu taivaassakin."
Richissa peitti päänsä käsiinsä. "Minä tahdon, mutta minä en voi sitä
uskoa", nyyhkytti poloinen.
Paterin kauniille kasvoille häivähti katkeruuden ilme, mutta hän
hillitsi itsensä ja sanoi mitä suloisimmalla äänellä: "Richissa,
rakastatko minua?"
Richissa taivutti päänsä painuksiin. "Pelkään, että teen niin", pääsi
häneltä kuiskaten.
"Kuinka suuresti, siitä on kysymys?"
"Sitä en tiedä."
"Tahdotko, että opetan sinua sen käsittämään?"
"Sitä ei voi kukaan."
"Päätä itse; olen sanonut sinulle, että veljeskunnassamme täytyy
jokaisella olla valittu puolisonsa... Sinä hylkäät minut, no niin,
jos tahdot, että minä kaikessa tapauksessa jään luostariin, niin teen
sen -- sinun tähtesi."
Richissa katsoi kysyvästi häneen, huntu oli väistynyt hänen
kasvoiltaan, ja pater näki, kuinka hän kalpeni sitä mukaa kuin
käsitti hänen sanojensa tarkoituksen; Richissan kasvoille tuli
jotakin kylmää ja kovaa, ja hän jupisi hammastensa välitse: "Saatana!"
"Mustasukkaisuus on rakkauden astemittari", puuskahti Edil riemuiten.
"Väitä vieläkin, ettet rakasta minua!"
Richissa seisoi paikoillaan yhtä liikkumatonna kuin ennenkin.
"Onko minun lähdettävä vai jäätävä?" kysyi pappismies hillityllä
kiukulla.
"Jää", oli tuskin kuuluva vastaus.
11.