Mutta seuraavana päivänä jatkoi Oikeus istuntoansa, ja kaikki olivat
taas itsekukin paikallansa, niin syylliset kuin myöskin syyttäjät.
Niin Herrat _Assessores_ alkoivat kiistellä keskenänsä rangaistuksesta
ynnä tuomiosta, kuin tainkaltaiselle rikkomukselle lain jälkeen on
tuleva.
Ja Herrojen _Assessores_ seassa oli monta, jotka minä tosin hyvin
tunsin niiltä ajoilta, koska vielä äveriäänä ja kunniassa pidettynä
Toompäällä talossani istuin, ja monikin heistä oli vaimoni Catharinan
kädestä lasillisen _Claret'ia_ elikkä _Malvasier'ia_ vastaanottanut.
Niin yksi heistä, Herra Luhr, sanoi:
»Herra _Praeses_, emmekös vielä tutkiskelisi edelleen tätä asiata, joka
tosin minun aivoitukseni jälkeen ei ole selkiä, vaan täynnänsä salaisia
ja ehkäpä mustan noituudenkin juonia? Mitämaks jos julkitulisi asioita,
jotka takaisivat syytettyjen tuomiota joko huojentaa elikkä ehkä
myöskin raskauttaa?»
Niin Herra _Praeses_ tähän sanoi:
»Asia on selkiä ja yksinkertainen. Syytetyt ovat tunnustaneet itsensä
vikapääksi avionrikkomukseen ynnä karkaamiseen, ja tämän tunnustuksensa
he ovat vapaaehtoisesti sekä ilman suurta kidutusta antaneet.»
Niin Herra _Assessor_ Büchling nousi ja sanoi:
»Vaikka tosin Ruotsin laki käskee tuomita hänet, joka toisen aviovaimon
kanssansa karkaamaan viettelee, niinkuin kurjimman varkaan elikkä siis
kuolemalla ja hengen menetyksellä, niin taitaa, niinkuin tiedämme,
tuomari kuitenkin tätä pykälätä _modeerata_. Niin minun mielestäni on
_Diaconus_ karkotettava pois maasta (ja hänen papinarvonsa häneltä
riistettävä), ja sama tapahtukoon myös vaimolle, joka on aviota
rikkonut, ja tässä olkoon rangaistusta kylliksi.»
Niin Herra von Vietinghoff, myöskin _Assessor_, sanoi tähän:
»Pois se, sillä näin he tosin pääsisivät ylön huokialla, eikä synti
saisi rangaistustansa! Vaan pieksettäköön molemmat syytetyt, sekä
_Diaconus_ että vaimo Catharina Wycken, ensin julkisesti rahvaan
nähden turulla kaakinpuussa, ja tapahtukoon tämä kolmena pyhäpäivänä
perätysten, ei kuitenkaan niin, että he siitä henkensä heittävät.
Ja tämän perästä lähetettäköön heidät vasta _Exilium'iin_ elikkä
maanpakoon, kuitenkin eri paikkoihin, hauvaksi toisistansa, etteivät he
saisi syntinsä hekumata jatkaa.»
Vaan tämä puhe kuohutti minun kiukkuani, sillä minä muistin, kuinka
samainen Vietinghoff oli minun vaimoni Catharinan kauneutta kumarrellut
ja sanonut, että hän oli ihanin Tallinnan naisten seassa, vaikka olikin
porvarissukua eikä aatelisia.
Niin _Assessor_, Herra paroni Taube, sanoi:
»Tämä on oikeus ja kohtuus, sillä kuolemanrangaistus ei ole enää _in
usu_ Ruotsin valtakunnassa avionrikkomuksen takia.»
Niin tässä otti Herra _Praeses_ taas itse sananvuoron, ja huone oli
hiljainen, koska hän näin lausui:
»Pysykäämme toki kiinni, Herrat _Assessores_, Jumalallisen, Ruotsin
ynnä Yleisen Lain puustavissa. Sillä jollemme avionrikkomusta tahdokaan
kuolemalla rangaista, niin on kuitenkin _principaliter_ karkaaminen
korkeimmalla rangaistuksella tuomittava. Älkäämme myöskään unhoittako,
että syytetyt ovat hengellisestä elikkä Jumalan omasta säädystä, ja
heidän rikkomuksensa sentähden kaksinkertainen.»
Niin Herrat _Assessores_ tämän johdosta keskenänsä kiivailivat, ja
olivat yhdet kuolemantuomion puolta, mutta toiset vastaan.
Vaan kaiken aikaa, koska tätä väittelyä kesti lain puustavista, mutta
myös kahden kurjan syntisen hengestä, istuin minä paikallani, niinkuin
olisin itse rikollinen ja vikapää ollut ja omaa tuomiotani pelvolla ja
vavistuksella vartonut, niin raskas ja matalainen oli laki ylläni, ja
kaulassani kuin rautakahle. Ja minun sielussani kävi suuri kamppaus,
niin että minä vaivoin tähdelle panin, mitä ympärilläni tapahtui.
Mutta minun rakkauteni oli kuollut ja ristiinnaulittu rinnassani.
Ja tämä rakkaus oli kuitenkin vielä äsken ollut väkevä niinkuin
verenkäynti ja välttämätön niinkuin keuhkoille ilma.
Minä odotin joka hetki, milloin minun vuoroni tulisi, ja rukoelin
lujuutta sielulleni, että vastaisin, niinkuin minun vastaaman piti,
enkä heikkouden kiusaukseen lankeaisi.
Niin minä vihdoin näin Herra _Praeseksen_ kääntyvän sinne päin, kussa
minun sijani todistajien seassa oli, ja hän kysyi kaikuvalla äänellä:
»Onko Reigin pappi, Paavali Anteronpoika Lempelius, nimitetty myöskin
Lempelensis, läsnä?»
Niin minä nousin pystyyn paikallani ja sanoin:
»Tässä olen.»
Mutta koska minä siinä seisoin kaikkien silmille alttiina, niin minä
luin ihmisten ajatukset, niinkuin ne olisivat edessäni präntättyinä
olleet. Niin minä myös tunsin vaimoni Catharinan katseen päälläni,
ja se hämmensi minua sangen suuresti, sillä se oli täynnänsä
kuolemantuskaa.
Ja niinkuin joskus ihmiselle tapahtua taitaa, koska hänen sielunsa on
suuressa pinteessä, niin minultakin lyhyeksi tuokioksi pimitettiin tämä
Oikeuden huone ynnä tuomarien ja Herrojen _Assessores_ kanssa, kuin
myös ihmisten paljous ja syytetyt heidän penkeissänsä. Vaan minulle
näytettiin niinkuin salaman leimauksessa muuan ahonlaita ja siinä suuri
naavakuusi, jonka sammaleisilta oksilta tippui raskaita sadepisaroita,
sillä oli rankkasade. Vaan kuusen oksien varjossa seisoi Catharina
Wycken, minun nuori kihlattuni, ja hänen hiuksensa ynnä silmäripsensä
olivat täynnänsä sadepisaroita, ja hän kurkisteli minulle veikistellen
kuusen oksien lomitse, koska minä rankkasateessa seisoin, ja hänen
kasvonsa olivat viattomat ja ilman yhtään virhettä, niinkuin hänen
sielunsakin.
Mutta tämä kuva katosi sangen nopiasti, ja minä kuulin taas Herra
_Praeseksen_ sanovan:
»Koska siis meidän tänään on julki julistettava tuomio _Diaconus_ Jonas
Nicholaus Kempen ja Reigin papin, Paavali Lempeliuksen, aviovaimon
asiassa, niin kysyn sinulta, Paavali Lempelius, onkos sinulla mitään
tähän sanomista, ja jos on, niin tee se pian.»
Niin minä en kohta tähän vastannut, sillä kieli ei kääntynyt
kitalaessani, ja minä kamppailin tuntoni kanssa.
Niin Herra _Praeses_ vielä jatkoi:
»Haluatkos uutta _Inquisitio'ta_ syyllisille, sillä näin on oikeus,
ettäs taidat sitä vaatia, elikkä tahdotkos muuten edestuoda heidän
puolestansa elikkä vastaan ehkä myös anoa huojennusta heidän
rangaistukseensa, sillä kaiken tämän taidat tehdä, jos tahdot.»
Niin minä katsomatta Catharina Wyckenin ja Jonas Kempen puoleen vihdoin
kokosin voimani ja lujitin sieluni enkä ajatellut ihmisiä ympärilläni,
vaan yksin Jumalan tahtoa, joka on taivaissa. Ja minä avasin
vastahakoisen suuni ja näin sanoin:
»Minä olen jättänyt tämän asian, jolle en mitään mahda, Jumalan
ja Korkian Oikeuden käsiin, ja itse siitä tyyten luopunut, että
tapahtuisi, ei minun tahtoni, vaan mikä oikein on Jumalan kasvojen
edessä. Niin ei ole minulla enää tähän mitään lisäämistä eikä myöskään
kysymistä, vaan minä olen sanani sanonut ja nyt vaikenen.»
Tämän jälkeen minä istuin paikoilleni. Mutta minun tuntoni oli kuten
miehen, joka on murhan tehnyt, ja kaikki pimeni silmissäni.
Enkä minä enää kuullut, mitä Herrat _Assessores_ keskenänsä vielä tästä
asiasta väittelivät, vaan aika pysähtyi minun kohdallani eikä liikkunut.
Niin en minä hätkähtänyt hereille, ennenkuin Herra _Praeses_ otti ja
luki tuomion, joka näin kuului:
»Oikeuden kanteessa _contra_ Jonas Nicholaus Kempe (Reigin seurakunnan
entinen _Diaconus_ Hiidenmaalla), kuin myös _contra_ Catharina Wycken
(Herra Paavali Lempeliuksen, Reigin kirkkoherran, nimitetty myös
Lempelensis, aviovaimo), joita syytetään tapahtuneesta karkaamisesta
ynnä avionrikkomuksesta, näkee Tallinnan Kuninkaallinen Linnanoikeus
hyväksi, tutkittuansa tätä asiata juurta jaksain ja ahkeruudella
ja molempain syytettyjen vapaaehtoisen _Confessio'n_ jälkeen, että
molemmat sanotut syytetyt, koska he ovat häpiällisesti rikkoneet
Jumalaa, Herra Pastori Lempeliusta ynnä koko kunniallista Maailmata
vastaan, heille hyvinansaituksi rangaistukseksi, mutta muille
kauhistavaksi esimerkiksi, Jumalallisen, Ruotsin ynnä Yleisen lain
jälkeen teloitetaan Pyöveliltä se 6 päivä helmikuuta elikkä ensi
tiistakina, ja täten heidät elämästä kuolemaan ylitseviedään.»
Niin minä näin, että tämä tuomio kelpasi läsnäoleville. Mutta minä
nousin nopiasti ja hiivein ulos, ettei kenkään minua näkisi ja
pidättäisi, enkä katsahtanut tuomittujen puoleen, joista toinen oli oma
vaimoni. Vaan tämä päivä oli kolmas helmikuuta ja lauantai, Saturnuksen
päivä, ja tiistakiin oli tasan kolme päivää ja kaksi yötä.