Niin meni suvi, ja syksy hänen jäljissänsä, ja joutui jo joulukuu,
ja yhä minä Reigissä yksin murhettani ja häpiätäni haudoin. Mutta
vastaan Uudenvuoden pyhää yötä tuotiin minulle kiireellinen sana,
että vaimoni Catharina Wycken ja Jonas Kempe, se Reigin entinen
_Diaconus_, oli tavoitettu yhdellä luodolla Turun saaristossa, kussa
he olivat piileskelleet, ja senjälkeen tuotu Tallinnaan tuomiotansa ja
rangaistustansa saamaan.
Niin tänä Uudenvuodenyönä kiilui paljon ja kirkkaita tähtiä taivaalla,
mikä tietää runsasta pähkinäsatoa.
Mutta minun rinnassani löivät tuntoni aallot ristikkäin niinkuin
Näckmansgrundin hyrskyt, koska minä tämän sanoman sain, ja usiasti
päänikin ylitse, ja itsekullakin oli hänen tahtonsa.
Sillä vaikka minä olin tätä sanomata varronnut vajaan ajastajan
pelvossa ja vavistuksessa, ja se oli ollut ensimmäinen ajatukseni
aamulla ja viimeinen ehtoolla, niin en minä kuitenkaan ollut valmis
sitä vastaanottamaan.
Niin tätä myrskyn riehua rinnassani kesti, ja minulla oli aikaa
aivoitella enemmän kuin minun rauhalleni hyvä oli, sillä ilma kääntyi
suojalle ja tuli kelirikko, enkä minä päässyt lähtemään jään poikki
mannermaalle ennenkuin lähes kolmen viikon päästä, ja monta kutsuttua
todistajata Hiidenmaalta minun kanssani.
Mutta koska me Tallinnaan saavuimme, niin oli Linnanoikeus jo
ennättänyt kahdesti istua, ja kaikki Suomen puoleiset todistajat, kuin
myös osaksi syytetytkin kuulusteltu.
Vasta aamulla varhain minä majatalossani valmistin itseäni Oikeuden
eteen mennäkseni paastolla ja rukouksella sekä myöskin etsein opastusta
P. Kirjasta, ennenkuin läksin Oikeuden huoneeseen Toompäälle.
Mutta Oikeuden istuntoon oli saapunut sangen paljon rahvasta pakkasesta
ja huonosta kelistä huolimatta, sillä totisesti ei taida joka päivä
tapahtua, että kristillisen seurakunnan _Diaconus_ karkaa esimiehensä
emännän kanssa. Niin minä äkkäsin heidän seassansa monta muotoa, jotka
olivat minullen tuiki tutut menestykseni ajoilta, mutta minä en ketään
tervehtinyt, vaan sallein heidän supista ja silmiänsä killitellä. Niin
myöskin Herra Heinricius Bartholini, se nykyinen Tuomiokoulun Herra
_Rector_, istui siellä etumaisessa rivissä, ja hän oli tosin paisunut
ylön mahtavaksi, niinkuin ei hän olisi enää vaatteisiinsa mahtunut
pelkästä ihrasta ja mahdista.
Niin myös Herra _Praeses_ sekä kaikki Herrat _Assessores_, joittenka
seassa oli sekä ritareita että porvareita, olivat paikoillansa.
Mutta koska syytetyt sisään tuotiin heidän vartijoittensa välissä, niin
minun viheliäinen sydämeni alkoi lyödä niinkuin kellon läppä.
Sillä minä en ollut nähnyt vaimoani Catharinaa yhteen ajastaikaan,
siitä tiimasta ja hetkestä, koska hänet vihapäissäni permannolle
vaikertamaan jätin.
Niin minä vastahakoisilla silmilläni näin yhden vaimonpuolen hahmon,
kuin minulle oli niinkuin muukalainen ja sentään tutumpi kuin kaikki
kuolevaiset. Sillä hänen suunsa ynnä silmänsä, leukansa ja hiuksensa
olivat samat ja sentään toiset ratki, ja hänen laihat sormensa, jotka
hän taas sangen kiintiästi helmaansa risti, olivat samat, joihin minä
olin kerran kihlasormuksen painanut.
Mutta mies hänen vierellänsä, Jonas Kempe, se Reigin _Diaconus_, oli
kelmiä muodoltansa niinkuin kalkkiuunissa poltettu kalkki, ja minä
hänen näköpäästänsä päätin, että häntä oli kuulustelussa kidutettu.
Niin minä en tuntenut säälin rahtua häntä kohtaan, vaan näin ajattelin:
»Mahtaakos Herras ja Ruhtinaas nyt avukses tulla, koskas häntä hädässäs
huudat?»
Mutta minun ympärilläni kulkivat asiat sitä kulkua, kuin heille
säädetty oli.
Niin Herra _Praeses_ luki julki syytöksen suurella äänellä kaikkien
kuullen.
Ja todistajat astuivat esiin heidän järjestyksensä jälkeen ja vannoivat
valansa todistustansa antaaksensa.
Niin ensimmäisenä oli Napipärdin Jüri Kärdlan vallasta Hiidenmaalta,
salakuljettajana tunnettu, joka ensin jyrkästi kielsi mitään
tietävänsä. Mutta koska pyöveli oli häntä kahdesti tulisilla pihdeillä
näpistänyt, niin hän Oikeuden huoneeseen takaisin tuotuna tunnusti,
että Jonas Kempe ja Catharina Wycken olivat Kolmen Kuninkaan päivän
jälkeisenä yönä edellisenä vuonna saapuneet hänen pirtillensä, jonka
jälkeen hän seuraavana päivänä oli vienyt heidät kalapirttiinsä ja
siellä heitä lymyttänyt kahdeksan viikkoa. Mutta meren auettua hän oli
vienyt molemmat syytetyt yöllä purjevenheellänsä Suomen puolelle ja oli
siihen myötätuulessa mennyt kaksi yötä ja päivää. Niin syytetyt olivat
maksaneet tästä kaikesta kymmenen riikintalaria.
Niin Kristi, pappilan entinen karjapiika, otti valallensa, että hän
oven raosta oli nähnyt, kuinka Herra _Diaconus_ oli sekoittanut yrttejä
elikkä jotain mustaa jauhoa kaljahaarikkaan ja tarinnut sitä papin
muorin juoda. Mutta kun papin muori oli nostanut haarikan huulillensa,
niin oli sinistä sauhua tullut hänen suustansa, ja sauhun seasta vähä
tulenliekki, joka oli kaksihaarainen niinkuin kärmeenkieli. Ja tästä
lähtein oli papin muori alkanut palaa synnillisessä lemmessä Herra
_Diaconukselle_, niin että palkollisetkin olivat sen äkänneet.
Niin Sauna-Ann, joka asuu vähäisessä töllissä kirkon luona, todisti
nähneensä Herra _Diaconuksen_ antavan suuta papin muorille Reigin
kirkkomaalla, mutta koska hän riensi lähemmäksi, niin kiireesti kuin
lättäjalaltansa pääsi, ei hän nähnyt enää mitään, vaan kuuli kahden
mustan peltovariksen rääkkyvän kiviaidalla.
Ja vielä monta muuta kristillistä todistajata kuulusteltiin tänäpänä,
jotka kaikki ilman poikkeusta todistivat Catharina Wyckenin ja Herra
_Diaconuksen_ olleen synnillisessä lemmenliitossa keskenänsä.
Mutta koko ajan minä istuin ja varroin, milloin minun vuoroni todistaa
tulisi.