_Juotuaan liki parikymmentä lasia
teetä tulee Iivana leikkisenä miehenä
suudelleeksi oikeata morsiantaan. Hän
selittää pettäneensä seitsemän
nuoruuden-rakastettuaan._
Tavallisissa oloissa joi Iivana teetä ainakin kolmekymmentä lasia, mutta
nyt höyrysi hänellä haarukoiksi levitettyjen sormien päässä vasta
yhdeksännen lasin teevadillinen. Annushka jo puuhaili, askaroitsi siinä
jotain keitettävän tapaista ja Iivana lähti nyt rauhallisena kulettamaan
asiaansa eteenpäin.
Ja ennen kaikkea johtui hän ottamaan selvää tärkeimmästä: morsiamen
taloudellisista avuista, säästäväisyydestä, kyvystä tulla vähällä
toimeen, mutta että kuitenkin keitto olisi sakeaa, eikä silkkaa vettä.
Siinä höyryävää teetä hörppiessään hän siis alkoi rauhallisesti tutkia:
-- A, vot Annushka... Tarkoitan... Kuin suurella rahalla keität
perheelle borshin?[1] Eh?
[1] Eräs venäläinen soppalaji.
-- Kuin suurelle? koki Annushka laskea ja selitti:
-- Kuin tuohon nyt suurta rahaa!... Kahden hengen keittoon!
-- No?... Esimerkiksi?... Kuin paljon? Eh?
Ja Annushka koki:
-- Vihannesta jos kopeekalla ... no, otaksumme kahdella... Siihen vähä
muuta... Suola... Suurimot... Kriivennikka[1] jos menee, niin jo on
hyvä... Vot, siinä kaikki!
[1] Kymmenen kopeekkaa, noin 25 penniä.
Iivana oli tyytyväinen, hörppi, hikoili, hymyili ja puheli:
-- Tuo ei paljon... Kriivennikka, tarkoitan, ei paljon...
Ja äkkiä hän kysyi:
-- Entäs paistin?... Jos milloin herkuttelemaan rupeaisi, ottaisi?...
Paljonko pitää?... Eh?
Ja taas laski Annushka:
-- No paisti? Se on jo toista! Ei sama kuin borshi...
-- No kuin paljon?... Eh?
-- No... Riippuu mikä paisti sitte... On sianpaisti... On
raavaspaisti... Sitte kotletti... Pihvi... Tavallinen paisti... Vot
paisti...
Mutta yhä vaati Iivana, hörppäsi ja tiedusti:
-- No... Otaksukaamme kotletti... Tai tavallinen paisti,
otaksukaamme?... Kuin paljon pitää?
Ja Annushka laski, tapaili:
-- No kotletti tää... Jos kriivennikka henkeä päälle ja... Tavallinen
paisti ei sitäkään... Jos huokealla, lykästät, ostat, ei sitäkään...
Vot.
-- Vot, vot... Se on hyvä... Se on oikein hyvä!
Ja hän aivan innostui selittelemään:
-- A vot ... entinen eukko tää minun... Hän, tarkoitan... Kesällä,
tarkoitan, laittoi borshin alle kriivennikan, mutta talvella tuhlasi
yli... Eh, minkälainen hän oli... Eukko-vainaja tarkoitan!
Ja Annushkakin siinä innostui keittoasiasta, puheli ja uteli:
-- Riippuu minkälainen borshi, sillä... On kunnon borshi ... vot
semmoinen, jossa on sakeanaan suurimoita ja, vot, vihannesta ja... On
borshi, joka on kuin vesi...
Ja nyt hän peräsi:
-- Niin että minkälaisen hän borshin keitti kriivennikalla?
Ja Iivana vastasi, täsmälleen ihan:
-- Borsh, nitshevoo... Borsh kuin borsh!
Asia oli molemmille nyt täsmälleen tarpeeksi selvä. Iivana puhalteli jo
yhdennentoista lasillisen teevadillisesta höyrypilveä ja hymyili sen
pilven takaa autuaallisena ja Annushka puuhasi ja touhusi ja odotti että
sulhanen jo alkaisi asian.
* * * * *
Se oikea morsian siihen nyt ujona tuli. Pitkäksi tuo sen aika, nääs, jo
hiivittihe. Peräämään tuli.
Ja niin supatteli hän nyt puhemies-Annushkan kanssa ovipielessä ja koki
samalla varkain silmäillä sulhasta. Se vuorostaan sieltä höyrypilvensä
takaa loi muijaan iloisen suutarin veikeää katsetta, hörppi, puhalteli
ja oleili. Morsian niiskutteli, pyyhikse huivin kulmalla suupieltään ja
ujoili. Puhemies hänelle supatteli, että ei ole asia vielä ihan valmis,
vaan kohta tulee.
-- Herrankiitos, että toki kohta, tuli morsiamelle helpompi olo.
-- Vot ... vot ... vot, vihjaili puhemies, ja morsian yhä vilkuili
varkain sulhaseensa.
Mutta eipäs malttanut sulhanen, iloinen suutari se, silloin olla jo
pistämättä ujoilevalle leskelle veikeäksi leikiksi. Hän hymyili,
punoitti, hikosi, ja jo alkoi:
-- Eh mikä mehevä muori!... Verevä muori, tarkoitan, hörppi ja hymyili
hän ja lisäsi:
-- Ruusu sin oot, muori... Jei bohu, vannon että ruusu!
Morsian ujoili, mutta puhemies-Annushka koki edistää asiaa ja siis
myönteli:
-- Niin... Eikö totta, että verevä ja että ruusu!... Vot, Iivana
Ivanovitsh, ruusu!
Morsian niiskutteli ovipielessä. Iivanan veikeä hymy yhä laajeni. Hän
veti pitkään, merkitsevästi:
-- E-eeeeeeeee!
-- Niin, Iivana Ivanovitsh!... Ruusu ja verevä ja... Ruusu... Jei bohu
ruusu!
Ja hän ihan ryhtyi kertomaan, kehui!
-- Vot Ilja Petrovitshkin ... nikkari tarkoitan... Hänkin kehui ja
sanoi, jotta ruusu... Oikea todellinen ruusu vielä. Ja entäs ikää!...
Tuskin neljääkymmentä lie... Varmaa, että tuskin neljääkymmentä lie...
Vot! touhusi hän ja toimitti.
Mutta yhä laveampaa leikkiä vain laski Iivana ujoilijalle.
Kuudettatoista lasillista hän jo valutti alas, kaatoi teevadille ja
samalla äkkiä virkkoi:
-- Vot, muori!
Ja saatuansa teevadin taas sormihaarukkaan hän jatkoi veikeillen:
-- Vot, sanon sinulle... Kun sinä kerran olet veri verevä ja kuin ruusu,
niin... Pussaan... Totisesti illan tullen tulen ja pussaan!...
Ymmärrätkö?... Eh?
Ja puhemies ehätti vastaamaan:
-- Kuin hän ei ymmärtäisi!... Hän, joka on kuin ruusu... Vot Iivana,
ruusu... Sinulle ruusu!
Ja lopulta ei Iivana enää malttanut, keskeytti teenjuonnin, tuli, käveli
ujoilevan lesken luo, levitti hymyä yhäti, taputti leskeä poskelle ja
mairitteli:
-- E-heeeeee!... E-eeee, sinä ihana ruusu ja...
Ja yhtäkkiä hän kysäisi:
-- Tiedätkö mitä?
Morsian niiskautti ja vilkaisi. Iivana itse vastasi:
-- Vot, vastasi hän ja kertoi: Kun minä olin nuori ... merkitsee ennen
naimista, niin... Tiedätkö, montako henttua minulla oli?... Eh?
-- Kuin kuinka monta? tarttui puhemies ja rutosti voitokkaana vastata
tuprautti siihen Iivana:
-- Seitsemän!
-- Luoja minun!... Seitsemän! siunaili puhemies-eukko ihmeissänsä muka.
Tarpeellisena, asiaan kuuluvana leikkinä hän tätä piti. Rakkauden
alkuleikkiä tuo lie, uskoi hän.
Mutta ihanasti hymyili Iivana jo toistaen, kysyen ja peräten.
-- Ja vot, tiedätkö vielä mitä?
Ei sitä kukaan tiennyt. Hetken odotettuansa hän siis vastasikin itse:
-- Minä, vastasi hän, minä petin kaikki!
Puhemies-eukko tekeytyi, ihmetteli:
-- Luoja auta!... Seitsemän, tarkoitan!
-- Kaikki seitsemän! hymyili Iivana veikeästi. Petin, tarkoitan, kaikki
seitsemän. Kutakin, näet, pussasin ja... Pashol[1]... Jäähyvästi ja
pashol!... Vot!
[1] Merkitsee: Jäähyvästi (ei sanan mukaan).
Puhemies-eukko koki siunailla ja puuhata. Tarpeellisena leikkinä hän
tätäkin kaikkea piti.
Mutta veikeänä vakuutti nyt morsiamelle Iivana:
-- Mutta sinua, muori, en petä... Vannon, etten petä... Tulen, tänä
iltana vielä tulen, pussaan, rakastan, sinä vastaan rakastat ... minä
yhäti uudestaan lemmin, mutta petä en...
Ja yhtäkkiä pussata lupsasi hän eukkoa poskelle, päästi pitkän ja lavean
naurun ja kehoitteli:
-- No... Merkitsee että herran haltuun... Iltasella sitte tulen. Vot.
Ja tyytyväisenä poistui morsian. Tyytyväinen tuo oli puhemies-eukkokin,
kun asia lähti noin luistamaan.
Mutta vieläkin tyytyväisempänä hymyili sulhas-Iivana itse jäätyänsä taas
Annushkan kanssa kahden kesken. Sopii siinä nyt taas kaupanhieromista
jatkaa ja jos mitä tehdä.
-- Piruutin eukkoa... Kurillani piruutin ja, vot, sitä varten suutelin,
molskautin, muoria, selitteli hän nyt aluksi väärälle morsiamellensa
äskeistä huikentelevaisuuttansa. Puhdistua hän siten koki morsiamensa
silmissä. Ihan hän katuvana huokasi, ristiytyi, syntiä siten katui ja
kuin itsekseen siinä, teepöydän taa taas työntyessään hurskaasti,
katuvaisena, hartaana huokaili:
-- Luoja minun... Luoja minun!... Kunnia sinulle, kaikkivaltiaalle
korkeudessa... Äh!
Ja punaisena ja hikisenä valoi hän teetä lasiin ja niin siitä taas meno
alkoi ja jatkui.