_Kuvailee, miten ukko Durnjakin
vihdoinkin saadaan poistumaan ja
miten Iivana antaa rakkauden
rauhallisesti kehittyä._
Se oikea morsian siellä kotonaan jo oli kuin huolissaan, kun ei
puhemies-Annushka ikään hakemaan tullut. Filipoffin eukko oli jo
haistanut asian. Niillä filipoffilaisilla kun olikin niin tarkka nenä;
sehän jo kävi siitä puhumassakin oikealle morsiamelle, juoruten:
-- Vot... Luoja antaa lykästää... Leskellekin lykästää, juorusi hän ja
hyvitteli.
-- Mitä tuossa lykästää! tekeytyi morsian ynseäksi, kuin ei muka asiasta
niin mitään tietäisi ja kuin torasi:
-- Ja entä sitte leski?... Niin että tyttöä pahempiko?... Leski
tarkoitan?
Aivan hän tuosta, leskeydestään, ylvästyi ja ynseili:
-- On monta tyttöä, jotka ovat jo leskeäkin pitemmällä. Luoja armossaan
näkee ja tietää... Jos kuin salaat, niin Hän, armollinen, tietää...
-- Kuin ei tietäisi!... Ja kuin ei Hän näkisi!... vahvisti Filipoffinkin
eukko. Morsian ryhtyi taas laittautumaan.
Kosija-Annushkaa hän nyt vain odottaa sitä kutsua tuomaan. Viipyy tuo,
mutta tottapa tuo asia vaatinee ja sietänee tuon nyt, vaikka tunnin
toisen viivästyisikin.
Ei tuo rakkaus sillä välillä kylmemmäksi käyne.
* * * * *
Niin morsian.
Mutta sulhanen, iloinen suutari tuo, yhä vaan hieroi asiaansa väärän
morsiamen, ukon muorin puoleen. Nyt he joivat kaikin neljin jo teetä
tsaijupöydän ääressä. Ja teekeittiö kihisi ja höyrysi pöydällä
kirkkaana.
Ja tavallista laajempi, ihan ääretön, oli Iivanan hymykin, kun hän nyt
teevatia siinä kaikilla sormillansa kannatteli suuta kohti, puhalteli
höyryä pois ja ryyppäsi autuaallisena. Ei hän olisi uskonut, että
kosiminen on näin ihanaa. Ottaisipa vain ja kestäisi moista menoa
kauvan, vuosikauden vaikka!
Ja ihmeesti tuo keskustelukin pysyttelihe aina vain samoilla jo kerran
hiihdetyillä laduilla. Annushka siinä Ropotille teetä tarjoillessansa,
näet, tuli taas nimeä peränneeksi, tarjosi kuppia ja puheli:
-- Vot teille ... kuin teidän nimi olikaan?
-- Ropotti ... Jussi Ropotti, ilmoitti Ropotti ja taas Annushka:
-- A tää Kolppanan tshuhna, joka eukkoaan ihan venäjäksi lyö... Hän,
tarkoitan, on ihan varmasti Pipotti, vaan ei Ropotti...
-- No, herkeä, Annushka!... Herkeä! siihen osui ukko ääntämään, hörppi
teetä ja jatkoi:
-- Jos tuo on Pipotti niin... Ei tuo sinua koske!
Ja siitä se alkoi. Annushka ei sietänyt vastaan sanomista oikeassa
asiassa ja niinpä hän oitis ihan jo kuin toralla äsähti:
-- Matvei Ivanovitsh!
Se oli uhkaa, varoitusta. Ja uhallakin hän nyt Ropotilta peräsi:
-- Merkitsee, että sinä et ole Pipotti, vaan todellinen Ropotti?...
Oikea Suomen tshuhna?
Ja Ropotti hoki, tolkuttaen:
-- Ka, tuota... Pipotti tuota...
Ja siinä hän hoksasi, niisti ja hörppiessään todisti:
-- Pipotti... Antti Pipotti... Ennen muinoin, tarkoitan ... otti ja
hukkui ... Perkjärveen hukkui...
Hän hörppäsi aimolailla ja peräsi:
-- Niin että ei suinkaan hän se sama Pipotti oo?... Tää, joka eukkoan
vitsoo?... Kuritukseksi vitsoo?
-- Ei ... jei ... jei! epäsi sen Iivana umpimähkään. Mutta Annushka,
jonka sydäntä kaiveli ukon äskeinen puuttuminen, sai siitä nyt aiheen
kostaa. Ja niinpä alkoi hän ukollensa torata:
-- Vot, Matvei Ivanovitsh, tenäsi hän ja jatkoi:
-- Sanot, vot, jotta ei Pipotti, mutta siinä nyt näet, että on toinenkin
Pipotti... Se joka hukkui.
Hän oli aivan voitokas. Jouti saada ukko! Hän riiteli melkein:
-- A sinä, riiteli hän -- sanot, möriset... Jos mitä vieraalle puhua
yrität, niin sinä siihen oitis möriset: ei Pipotti, mutta... Näetkö nyt,
että on ainoastaan yksi Pipotti!... Herrankiitos että ei ole kuin yksi!
juorutteli hän.
Ukko kuin tuskastui, yritteli:
-- Annushka!... Anna Feodorovna!
-- Pidä suusi kiinni ... puhutaan sinulle! keskeytti Annushka ja ihan
äkeästi riiteli ja ynseili:
-- Vot!
Hän ihan selitti, äkäili:
-- Ja semmoinen olisit sinäkin!... Ihan tshuhnan Pipotti olisit ja
eukkoasi remelillä kurittaisit, jos ei Luoja armossaan olisi ottanut
valtaa pois... Kuulitko, Matvei Ivanovitsh, puhutaan sinulle!
-- Annushka... Vot!
-- Elä yritä!... Suus' kiinni! tiukkeni Annushka. Teetä hörppivän,
hymyilevän Iivanan tyytyväisestä naamasta heloitti nenä ja sen päästä
hikipisara. Teen hiottamaa tuo lie ollut. Perhe oli torassa. Ukko yritti
nyt selitellä:
-- Minä, tuota, Annushka, sinulle aina rakkaudessa, a sinä toraat...
-- Suusi kiinni! tiukkeni Annushka yhäti ja ynseili halveksien:
-- Rakkaudessa!
Ja samaan tapaan hän jatkoi:
-- Mikä tuossa rakkaus vielä!... Vanha ukko jo, ja kuiva kuin
kopukka!... Vot siinä sinulle rakkaus!
Omituista! Iivana tuosta jo hoksasi, että ukko rakkaudesta puhuessaan
kosiksii Annushkaa, hänen morsiantaan -- omaa eukkoaan --. Olipa hyvä,
että Annushka noin tiukasti ukolle rukkaset antaa. Yhä leveämmin hän
asiasta tyytyväisenä hymyili ja Annushkaakin auttaaksensa varustautui
härnäämään ukkoa:
-- Vot, siinä sinulle rakkaus! ynseili vieläkin Annushka ja nyt jo
Iivanakin alotti asiansa, hörppi, selittäen ukolle:
-- A vot... Merkitsee että ... jotta kuhun sinulle enää rakkaus!...
Ikämiehelle, tarkoitan, kuhun sinulle rakkaus...
-- No!... Kuulitko! ilkamoi Annushka voitokkaana.
-- Kuin kuulitko?...
-- No... Elä turise! keskeytti Annushka ja ihan kysyi Ropotilta:
-- Kuin tshuhnan kielellä jotta: suus kiinni?
-- Ka ... tuota!... Tuki suusi! tapaili Ropotti.
-- Vot!... Tukki sussi! toisti silloin Annushka ukolle suomeksi ja
Iivana puolestaan peräsi nyt Ropotilta:
-- A entä tshort? Tshuhnaksi kuin hän on?
-- Tshort ... tää nyt ... tää... tapaili Ropotti ja ilmoitti: Perkele.
-- Vot ... vot... Pjerkjele... Tukki sussi, pjerkjele! toisti Iivanakin
nyt ukolle, hörpiksi ja hymyili.
-- Eh!... Siin' on sulle!... uhitteli nyt Annushka ukollensa. Tuo jo
ihan tuskastui ja torasi:
-- No jei bohu vannon, jotta minä sinulle vain rakkaudessa, mutta sinä
kuin?... Toraat vain!...
Ja niin sukeutui aviollinen kina. Annushka hermostui. Mustasukkainen
Iivana autteli häntä, hymyili ja härnäili ukkoa, että se poistuisi.
Siinä tarkoituksessa kehitti hän riidan ja ihan jo haukkui ukkoa
Annushkan apuna.
Ja lopulta ukko lopen tuskastui, nousi, uhkasi mennä kapakkaan ja
poistui.
Ja niin jäi Iivana nyt rauhaan. Voi tuota nyt kosia. Ropottikin lähti
hevoskoniansa korjailemaan ja niin olivat rakastuneet nyt kahdenkesken,
lopultakin.
-- Vot... Mikä kuiva ukko, mutta rakkaudestapas vielä ja eukosta!... Eh,
mikä kalu! puheli Iivana siinä ukon poistuttua Annushkalle alkajaisiksi.
Mutta Annushka siihen ihan kuin ynseili:
-- Mikä hänelle enää eukko!... Luoja terveyttä antaa, niin hyvä ukko,
mutta eukko hänelle vielä!... Kuta varten hänelle eukko vielä!
Se kelpasi Iivanalle. Hän oli teenjuonnista jo ihan hikinen:
-- A vot... Luonto, puheli hän, puhalsi höyryt pois ja selitti:
-- Luonto tää, merkitsee... Hän ottaa ja vetää... Vanhempanakin vetää...
Miestä, merkitsee, muorin puoleen vetää... Vot.
Ja entistä tyytyväisempänä hän hymyili, hikosi, oli autuasta oloansa ja
antoi rakkauden hiljakseen kehittyä. Ei tässä mihin järin kiirekään
ollut. Teekeittiö vain pihisti kuumaa höyryänsä ja Iivanan ihanan nenän
päässä kimalteli se kirkas hikipisara kuin helmi.