»Raittiuslupaus on hieno perkeleen paula omien tuntojemme
raskauttamiseksi. Fariseusten hapatuksesta varjele meitä,
laupias Jumala!» (Rovasti Grönberg Vaasan pappein kokouksessa.)
Ei kaikissa romaaneissakaan puhuta niin paljon rakkaudesta kuin
nykyiset vesiperäiset herrat siitä puhuvat. Minun pitää mennä
raittiusseuraan, jos en ole juoppo, _rakkaudesta_ lähimaistani kohtaan.
En saa antaa lähimäiselleni ryyppyä, kun hän tulee pakkasesta, jos
häntä rakastan j.n.e.
Täydellisemmin vielä »rakasti» se mustalainen hevostaan, joka ei sille
antanut ruokaakaan. Jos meidän muijamme meitä oikein rakastaisivat,
eivät he koskaan panisi keittoa tulelle, sillä moni on syömällä
turmellut vatsansa. Jos tätä asiaa oikein tutkii, täytyy sanoa, että
useimmat ihmiset ovat kuolleet vatsatauteihin, jotka on syönnillä
hankittu.
Sanotaan, että _esimerkin vuoksi_ minun pitäisi heittää ryypyn otto
pois.
Todellakin. Kuka ei tuntisi suurta kiusausta, nähdessään kuinka
juopunut jätkä makaa rapakossa tahi kiljuu pitkin katuja? Mikä
viehättävä esimerkki!
Raittiuslehti »Aamun airut» sanoi kerran, että raittiussaarnaajoiksi
paraiten sopivat _entiset_ juopot. Mutta jos asian ottaa todelliselta
kannalta, niin vielä paremmin saarnaavat raittiutta _nykyiset_ juopot.
He eivät tarvitse mitään tekstiä, ei mitään »rakkautta», heidän
tarvitsee vaan näyttää itsensä oikein elementissään. Entiset juopot
voivat korkeintaan vedota punaiseen nenäänsä. Mutta kun näkee miehen
rapakossa, voi olla vakuutettu, että tuo mies on todellakin juoppo, ja
että sinne se viina miehen viskaa.
Jos siis rakkaus lähimäiseen on pääasia ja määrää, mitä meidän on
tehtävä, mitä ei, on minusta selvintä ja paraiten vaikuttavaa, että
raittiusluennot järjestetään edellä viitattuun suuntaan. Luennon
pitäjiksi sopii valita joku todellinen juoppo. Hänelle ei tarvitse
antaa käytettäväksi vanhoja luentoja, vaan litra viinaa. Ja hän puhuu
selvästi, innokkaasti ja vakaumuksesta. Semmoinen saarna vaikuttaa
kuulijain tuntoon paljoa tehokkaammin kuin virstaa pitkät luennot.
Nykyään kun aika on rahaa ja kalliimpaa kuin viina, olisi tämä tapa
hyvin edullinen kuulijoille eli katselijoille. Siten tulisi
raittiusasia ajetuksi draamalliseltakin puolelta. Tähän asti on siitä
puhuttu vaan uskonnolliselta, taloudelliselta ja terveysopilliselta
kannalta. Naiskysymyskin pääsi vasta oikein vauhtiin, kun näytelmätaide
tuli avuksi. Mitkään luennot eivät voisi tehdä sitä vaikutusta kuin
Noora ja Homsantuu. -- Halukkaita luennonpitäjiä ei suinkaan tulisi
puuttumaan.
Paljas rakkaus ei tässä maailmassa saa suuria aikaan, jos sitä ei
käytetä järjellisellä tavalla.
Kerran Helsingin markkinoilla vietiin putkaan yhtenä päivänä 70
raittiusapostolia, jotka esimerkillään näyttivät, miten ihminen voi
väkeviä juomia väärinkäyttää ja mihin poliisi semmoisen ihmisen vie.
Sen yleisön, joka markkinoilla kävi tämän päivän kuluessa, voi laskea
vähintään viiteentoista tuhanteen. Kutakin heistä riitti siis katsomaan
ja kuulemaan niin lukuisa yleisö, että sitä saattaisi jokainen
raittiusluennon pitäjä kadehtia. Että näiden seitsemänkymmenen esitelmä
todella vaikutti terveellisesti, sitä todistaa se seikka, että
seuraavina päivinä siitä sai lehdissä lukea ei kiitoskirjeitä, vaan
surullisia mietelmiä. Heidän esimerkkinsä siis ei viekotellut muita
ihmisiä juomaan, vaan kirjoittamaan juoppoutta vastaan.
Kumpiko siis oikeastaan osottaa suurempaa rakkautta lähimmäistään
kohtaan, juoppoko vai raitis? Molemmat rääkkäävät ruumistaan --
rakkaudesta kai -- ja juoppo maksaa vielä humalasakot, makaa yönsä
putkassa ja potee kohmelot, ollaksensa muille varoittavana esimerkkinä.
Sillä rakkaus on väkevä.
Entä se esimerkki sitte?
Jos lähimäiseni vatsa ei siedä potaattia, täytyykö _minun_, rakkaudesta
häntä kohtaan, lakata potaattia syömästä?
Kun Kain sanoi: »Olenko minä veljeni vartija?» ajatteli hän aivan
oikein. Hänen kaltaisestaan miehestä ei ollut nuoremmalle holhojaksi
eikä esikuvaksi.
Yhtä vähän kelpaa raittiusmiehen nimellä kulkeva salajuoppo
järkimiehelle esimerkiksi kuin sekin joka rehellisesti rötköttää
katuojassa.
»SANANEN» SYÖTÄVISTÄ SIENISTÄ.
Minä toivon, että teillä on jotenkin selvä käsitys sanasta _syötävä_.
Se ei merkitse samaa kuin »sen syötävä», sillä _se_, josta tässä
sananparressa on kysymys, ei tiettävästi syö sieniä. Mutta en minä
tarkoita sitäkään syötävää, jota mainitaan laulussa:
»Kom, kom, min lilla _syötävän_,
Viska tanssaa suullen hyppijän»,
sillä syötävä tässä tarkoittaa ihmistä -- ja niitä, jotka ihmisiä
syötävänä pitävät, sanotaan ihmissyöjiksi eli kannipaaleiksi.
Sivumennen sanoen ei Suomessa nykyään voi ihmissyöjinä pitää muita kuin
kärpäsiä y.m. itikoita, sillä sudetkin ovat alkaneet taipua
sivistyneempiin elämäntapoihin. Siitä saamme sekä me että sudet kiittää
venäläisiä sudenajajia, jotka tulella ja miekalla ovat levittäneet
sivistyksen valoa heidän keskuudessaan. Suomalaiset itse ovat saaneet
tuli- ja miekkasivistyksen ruotsalaisilta. Kuitenkin sanovat
kirjanoppineet, että sivistyksemme perustuu aasialaiselle pohjalle.
Paljoa suuremmalla syyllä voidaan nyt väittää, että susiemme sivistys
on kotoisin Aasiasta.
Joku itseviisas voisi ajatella, ettei susien sivistysoloilla ole mitään
tekemistä syötäväin sienien kanssa. Enkä minäkään uskalla väittää, että
sudet jo olisivat oppineet syötäviä sieniä arvossa pitämään. Mutta ei
ole mitään syytä ajatella, etteivät he lähimmässä tulevaisuudessa
tulisi käyttämään hyväksensä tätä »terveellistä ja helposti sulavaa
ravinto-ainetta.»
Minä en ole mikään erinomainen susien ystävä, mutta lähimäisen rakkaus
vaatii minua lausumaan sen toivomuksen, että sudet tyytyisivät vähemmän
vaaranalaiseen ravintoon kuin ihmisen lihaan.
Edellä sanoin sieniä »helposti sulavaksi» ravintoaineeksi. Sitä en
tehnyt ihan ajattelematta, vaikka sienien sulamisesta kyllä voi olla
eri mieliä. Ainakin sulavat sienet vähän toisella tavalla kuin lumi ja
jää. Kovilla sateilla ei sienissä huomaa sulamisen oireitakaan. Ne
päinvastoin kasvavat ja lisääntyvät sitä paremmin, mitä enemmän sataa.
Mutta poutasyksyinä, semmoisina kuin esim. tätä kirjottaessa, ovat
kaikki sienet sulaneet jo ennen puhkeamistaan ylös maan pinnasta.
Sadesyksyinä, kun sienet eivät metsässä sula, sulavat ne vatsassa. Ja
poutasyksyinä, kun ne eivät sula vatsassa, sulavat ne kaiketi metsässä.
Sienet siis sulavat molemmissa tapauksissa, ja ovat sentähden helposti
sulavaa ravintoainetta. Joka oli todistettava.
Syy, joka minut oikeastaan saattoi tästä asiasta puhumaan, on se, että
yleisö luopuisi pitämästä tavallisia _pesusieniä_ eli »vamppuja»
syötävien sienien joukkoon kuuluvina. Eivät näet sanomalehdet kaiken
karvaiset ja kokoiset ole minun eläissäni ennen pitäneet niin suurta
huolta sienien syömisestä kuin juuri tänä vuonna, jolloin ei kovien
poutain tähden muita sieniä ole saatavana kuin pesusieniä. Ne tosin
vahvasti saippuoituina voisivat mennä liukkaasti alas, mutta mikään ei
estä niitä nousemasta yhtä liukkaasti takaisin.
Sienien kerääminen on hauskaa ja terveellistä ajan viettoa ja varsin
hyvää voimistelua kuivana poutasyksynä. Minä haluaisin nähdä sitä
miestä tai naista, joka 30 neliökilometrin alalta poutasyksynä löytää
30 syötävää sientä kasvamasta.
Sentähden: kootkaa sieniä talveksi! Älkää jättäkö tätä terveellistä ja
helposti sulavaa ravintoainetta metsien sulatettavaksi!