Luulen melkein että jokainen rehellinen suomalainen sanalla
»_juutalaisvaino_» ymmärtää sitä kuin _juutalaisia vainotaan_, mutta
minä tarkoitan sillä sanalla sitä että _juutalaiset vainoovat_ muita
ihmisiä. Eikö minulla olisi yhtä hyvä oikeus kuin muillakin käyttää
sanoja missä merkityksessä tahdon?
Joka kolmannen askeleen perästä, minkä Helsingin kaduilla ottaa, taikka
vähän harvemmin, täytyy pysähtyä -- kunnioituksesta naissuvulle.
Edessäni seisoo vähä väliin mustasilmäinen ja mustanenäinen Israelin
tytär, joka välttämättömästi tahtoo sinua puhutella. Hänen, niin
sanoakseni, kansallisuudestaan ylpeilevän nenänsä alta kuuluu aina tuo
sama kysymys: »Haar herrn gamla kleeder att selja?» (Onko herralla
vanhoja vaatteita myydä?)
Joka ainoalle heistä olen pitänyt pienen esitelmän siitä aineesta, että
minä en ole juutalainen, eikä minulla siis ole vanhoja vaatteita myydä;
että minun vanhempanikaan eivät olleet juutalaisia, vaikka heidän
esi-isänsä joskus ovat tulleet Aasiasta ja vaikka minun sivistykseni
sentähden perustuu aasialaiselle pohjalle, niinkuin juutalaistenkin.
Mutta tämä yhtäläisyys sivistyksessä ei voi minua tehdä juutalaiseksi,
sillä aasialaiselle pohjalle perustuu kaikkien kansojen sivistys -- jos
ei oteta lukuun Tammisaarelaisia. Kunniasanallani olen vakuuttanut,
että tämä on totta. Todistukseksi olen ottanut ulkomuotoni, joka
vähemmän kuin kenenkään muun ihmisen, vivahtaa juutalaiseen.
Varmemmaksi vakuudeksi olen vielä maininnut muutamia nimiä, joiden
omistajien sanotaan asuvan maan alla. Mutta kaikki ponnistukseni ovat
tähän asti olleet turhat. He luulevat, että minulla sittekin on vanhoja
vaatteita myydä. Aina vaan kuuluu juutalaiskysymys: »Haar herrn gamla
kleeder att selja?»
Ja kuitenkin on kristinuskoon kastettuja ihmisiä, jotka puuhaavat
juutalaisille vielä parempaa tilaisuutta sortaa maan onnettomia
alkuasukkaita!
Vossikka-nurkalla.
Juttu on v. 1885 valtiopäivien ajalta, jolloin Talollissäädyn
vanhoilliset A. Meurmanin johdolla useampaan kertaan äänestivät
silloiseen »nuoreen puolueeseen» kuuluvan turkulaisen K. Vehasen pois
säädystä.
Ylioppilastalossa oli naamiohuvit. Talon edustalle olivat vossikat
ruvenneet pitkään jonoon.
Joku siinä rekensä kokkalautaa vasten nukkui, kun ei ollut tarkkaa
tietoa, missä lie viime yökään kulunut.
Itsekullakin vossikalla oli kuitenkin toinen korva auki, nimittäin
Esplanaadin puoleinen korva, sillä sieltäpäin useimmiten vihelsi joku
kyytiä tarvitseva. Semmoinen vihellys kun kuului, niin lähti sitä
kohden ei yksi eikä kaksi, vaan vähintäinkin kolme -- enemmän vaan
»vapaan kilpailun» vuoksi kuin halvassa rahan himossa.
»Viäläks sull' on tupakkia, Santeri?» kysyi vossikoista eräs, Kustaa
nimeltään. Sekä hän että Santeri olivat Helsingin miehiä peräisin ja
polttivat Borgströmin »Kaukaasialaisia».
»On tääll' joku viäl'.» Kustaa liikkui lyhyin askelin hänen luoksensa,
sillä vossikan mekossa on mahdoton pitkiä askelia ottaa.
»Ketäs sa tän' ehtoon' tatsuunalt' ookasit?»
»Herra se kait tais' olla, vaikkei juur' ensimäist' rankia. Tonn'
Eerikin karun päähän ma sen vein ja jämtist' se maksoi. Mutt'
reissaavaisen ei piräis sitä niin nuukaan räknäämän, jos rookaa vähän
isompikin raha...»
»Kun meill' ei ol' takaisin antaa.»
»Rahhaampa outta näpylijäitä työhii», äänsi Pekka Savolainen, jolta
myöskin olivat tupakat lopussa. »Mut yhellainen sit' oun ronkuja
minnäi. Nyttii oisin Santerin tupakkain varraan lyöttäytynnä, jos
hyvinnii kuontus...»
»On tääll' joku viäl'.»
»Tottapahan minnäi' toas, kun tässä rahat miten kuten korjautuu. --
Mittään ne nyt kuotoilekset tuolla sisässä?»
»Kutes mar sa sitä tiär!» sanoi Iisakki, Turun puolelta kotoisin.
Käytti tilaisuutta päästäkseen hänkin tupakkain seutuville. »Siäl' ova'
suure' maskeraati' käymäs'.»
»Ilmankos min' ounnii' tässä katastanna sitä värjnoamain paljoutta,
mikä täst' on sivu kulukenna.»
»Ne ova' oikke' sutanu' ja plaastanu' taulus', ete' tunn', mimmone'
ihmine' siäl' sisäläkkä' o'.»
»Eiköpä se lie jumala sitä varten näitäi oikeita noamoja luonna, jottei
erottas, mittee siell' on sisässä!»
»Niin taitaa ollakkin!» sanoi Santeri. »Ja vaatteet kans'. Kyll' on
usevallakin puhtaat silmät ja vaatteet kattoo kans' pulskiast' ulloos,
mutt' ei ol' juamarahaa plakkaris' vaan.»
»Mutt' sem meijän Vehasen ku' ne ajo' pois täält' herrattem päivilt'»,
pisti väliin turkulainen. »Se miäs muist' juamaraha' ain', kum ma vaa'
sano ett' mä olen kans' siält' pualest' kotosi. -- Kaiketakki se
Möörmannin konstest' oil...»
»Kennenkäpäs se ois' ollunna!» sanoi Savolainen. »Eihän se ou' mies
eikä mikkään koko Möörmanni. Eihän tuo näy milloinkaan vossikalla
ajelovan. Ilekii, vanaha mies, kävellä!»
»Eik' siin' mahr' oll' raham puutos kans' fölis'... Viäläk' sinull' on
tupakki', Santer?»
»On tääll' joku viäl.»
Kun jokainen oli saanut hampaihinsa »Kaukaasialaisen», ei enää ollut
syytä jatkaa keskustelua. Kukin meni reelleen taas ja nojasi
kokkalautaa vasten. Mutta auki oli kaikilla Esplanaadin puoleinen
korva.