Kun [»Kun» on nolo sana alkuun. Opett. huom.] viime kerran sillalla
kävellessäni jätin hyvästi muuttolinnut, luulin ensimäisessä
alakuloisuuden puuskassa, ettei koko pitkänä talvena saa kuulla muita
laululintuja kuin variksia ja heidän vertaisiaan. Tästä väärästä
luulosta herätti minut heleä kukon laulu kaupungilla.
Siitä johduin mietelmiin, joita en tahdo yksityisenä salaisuutenani
pitää.
Kansalla on arvoitus: »Miksi kukko laulaa silmät kiini?» -- ja siihen
on vastattava: »Kun se osaa virtensä ulkoa.» Siinä on kyllä perä. Mutta
toiselta puolen: mitä hyötyä kukolla olisi silmiensä auki pitämisestä,
kun hän kuitenkaan ei osaa lukea? Ajatelkaa mihin pulaan hän joutuisi,
jos kerran unhottaisi virtensä, eikä likiseuduille sattuisi muita
kukkoja! [Sopimaton johdanto. Sen ohessa on koko aine käsitelty
väärältä kannalta. Opett. huom.]
Jos kerran koittaisi maassamme aika, jolloin kukot osaisivat käyttää
»Sävelistöä» ja »Kansanvalistusseuran nuottivarastoa» ja laulaa suoraan
nuoteista, niin tottamaar ei suuresti kaivattaisi muuttolintuja.
Pohjolan talvet olisivat yhtä laulurikkaat kuin kesätkin.
Tosi on että sen hauskuuden saavuttamiseksi tarvittaisiin paljon
laajentaa ja lisätä kouluja, perustaa monta uutta kansakoulua joka
kuntaan. Mutta _ajatukselle_ ei mikään ole mahdotonta, ja
mahdottomistakin ajatuksista voi olla jotain hyötyä. [Tavallisesti
niistä ei ole mitään hyötyä. Opett. huom.] Enkä minä ole ensimäinen,
näihin mietelmiin joutunut. Vanhoissa aapisissa oli kuva, joka esitti
kukkoa opettamassa ihmisen lapsille lukutaidon alkeita -- vaikka sillä
lienee enemmän tarkoitettu kuvata opettajan luonnetta kuin
opetustaitoa. [Tämä hävytön lause on pyyhittävä pois. Opett. huom.]
Meillä ihmisillä on paljon syytä iloita saavutetusta
sivistysmäärästämme ja kehoitusta käyttämään sitä oikein, jos
katselemme, mitä nelijalkaisilta kumppaneiltamme täällä maanpäällä
puuttuu.
Oikein kävi säälikseni tässä vasta erästä koiraa hänen
oppimattomuutensa tähden. Hän oli yksinkertainen maalaispiski, juoksi
uskollisesti rumpalin jälestä nurkalta nurkalle ja kuunteli, kuinka
tämä julisti, että koirat meidän kihlakunnassa ovat sadan (100) markan
sakon uhalla pantavat kiini. Sokrates kuunteli levollisena
kuolemantuomiotansa, sillä hän oli vakuutettu siitä, että kuolemansa
jälkeen pääsee sangen siedettäviin oloihin. Mutta kysymyksessä oleva
koira oli levollinen tietämättömyytensä tähden. Jos hän olisi
ymmärtänyt rumpalin tarkoituksen, olisi hän varmaan viipymättä
matkustanut toiseen kihlakuntaan.
Jos hevoset tuntisivat mitä laki säätää eläinrääkkäyksestä, niin
saisipa kihlakunnanoikeus istua ympäri vuotta tutkimassa
heidän kanteitaan, ja eläinsuojelusyhdistykset muuttuisivat
asianajotoimistoiksi.
Ei tarvitsisi pelätä eläinten menevän vieraille laitumille, kun
veräjällä sakkotauluista näkisivät, että se on kielletty. Eikä
tarvitsisi etsiä kissoja maitohuoneesta, jos he oppisivat odottamaan
siksi, että maito on separeerattu, jolloin saadaan enemmän kermaa kuin
suoraan pytyistä kuorimalla.
Riikinkukot varmaankin lakkaisivat muiden nähden komeilemasta suurella
pyrstöllään, jos he kirjallisuudesta näkisivät, kuinka vakavat ihmiset
heitä ylenkatsovat. Tosin on maailmassa olentoja, jotka komeilevat
riikinkukoilta saaduilla höyhenillä, vaikk'ei heidän ruumiinsa
ollenkaan niitä kasva, -- olentoja, joita ei millään järkevillä syillä
voi taivuttaa luopumaan ruumiinsa rakennukselle aivan vieraista
koruista. Riikinkukon pyrstön on sentään luonto hänelle lahjoittanut.
Voisi vielä aavistaa, kuinka suuressa määrässä tämä sivistystyö
edistäisi tieteitä. Kun jokainen eläin itse kykenisi selvittämään
ruumiinsa rakennuksen ja elintapansa; kun saisi kuulla luentoja
ruohokasveista kotinavetassaan, niin paljoa vähemmän kuluisi aikaa ja
varoja luonnontieteellisiin opinnoihin. Valtioiden ei tarvitsisi
kustantaa kalliita retkikuntia eikä rohkeain miesten tarvitsisi viettää
talveaan jäissä ja pakkasessa, jos jääkarhut tekisivät tieteellisiä
havaintoja napaseuduilla.
Muutamia haittoja saattaisi meille ihmisille olla tästä eläinkunnan
sivistämistyöstä. Neekerien vapautuksesta oli tappiota heidän
valkoihoisille isännilleen. Niin tässäkin. Vanhoille piioille ei jäisi
muuta seurakumppania kuin kahvipannu ja kortit. Kun mirri saisi tietää,
että hänen emäntänsä on vanha piika, jättäisi hän tietysti heti
semmoisen emännän. Karhut saisivat sanomalehdistä tiedon, milloin
metsästysseuroja on liikkeellä. Kärpäset eivät enää menisikään
semmoiselle paperille, jossa jollakin sivistyskielellä saisivat lukea:
»Kärpäsen myrkkyä.»
Vai kuinkahan kävisi? -- Osaahan juomarikin lukea pullon kylessä sanan:
»Viinaa» tai »Rommia», ja kapakkaan tullessaan näkee jo toisia
kellistyneen kuin kärpäset myrkkypaperin laidoilla -- mutta arvelee
vaan, että eihän tuo ehkä häneen pysty. [Ainoa järjellinen ajatus koko
aineessa. Opett. huom.]