Kunnioitettavat muuttolinnut! [Puuttuu johdanto aineeseen. Opett.
huom.]
Jos puhun suuni puhtaaksi, niin paljoa suuremmalla mielihalulla minä
Teitä keväällä tervehdän kuin nyt jätän hyvästi. Mutta luonnon pakko
[Ainekirjoitus on säädetty säännölliseksi oppiaineeksi eikä sitä
sovi sanoa »luonnon pakoksi». Opett. huom.] ja asianhaarat, jotka eivät
ole minun eikä Teidän vallassanne, vaativat minua tällä kertaa
pyytämään Teitä hetkeksi keskeyttämään matkanne ja lepuuttamaan
siipiänne vaikka tässä kaupunkimme pitkän sillan kaiteilla. Minä sitte
astelen välitsenne kuin pappi katkismussaarnan jälkeen, ja Te
kuuntelette, mitä minulla olisi Teille sanomista. Minulla -- köyhällä
miehellä, joka en kykene kanssanne matkustamaan rahan puutteen tähden,
ja joka olen niin rasitettu henkisellä työllä, etten ole voinut
harjoittaa ruumistani lentämään, enkä uinnissakaan pysty Teille
kilpailijaksi.
Kun Te tänne ensin keväällä tulitte, täytyy minun tunnustaa, etten
lukupuuhain tähden ehtinyt Teitä tarpeellisella kunnioituksella ja
kohteliaisuudella vastaanottaa. Usein saitte turhaan minua lauluillanne
tervehtiä. Minä vain tuumailin, että »mitähän ne lehtorit laulaa», kun
ei ota läksyt asuakseen päässä. On näet meillä kouluissa se järjestys,
että keväällä on pojilla [Ainoastaan laiskoilla ja huolimattomilla.
Opett. huom.] yhtä tiukka pääsö ylöspäin, kuin jokijäällä alaspäin.
Kuitenkin minä Teitä kohtelin paremmin kuin etelämaissa kuuluvat
tekevän. Puhtaalla omallatunnolla voin vakuuttaa, etten tänäkään
päivänä tiedä, mille laululinnun liha maistaa.
Aina kun lomaa sain, astelin metsäteitä, kuuntelin ja ihailin Teitä.
Vieläpä väliin koettelin, kuinka minun bassoni taipuisi hra Lahorastaan
säveleihin. Mutta uskon minä, että sääliksi Teille kävi, kun näitte sen
basson haltijan aina aamusilla neljännestä vaille kahdeksan, kirjat
kainalossa astuvan kouluuni päin. Surkuteltava koulumestarin alku,
toisten koulittavana. -- Kunpa olisin sensijaan saanut kuusen oksalla
heilua ja laulella ylistyslauluja kultani ihanuudesta!
Minkä kultani?
Se seikkapa juuri mieltäni enimmän painoi ja saatti minun murehtimaan
kovaa kohtaloani, kun näin Teidän lemmenliittoja rakentavan ja
perustelevan pesän pohjaa. Minulla onnettomalla kun ei ollut
viitteitäkään sinnepäin! [Nämä lauseet olisivat hyvin hyvästi saaneet
jäädä pois. Opett. huom.] Mutta ollappa minulla hra Tiklin punaset
posket, niin eri silmällä silloin tytöt katselisivat minuun. Eiköhän
herahtaisi silmistä rakkauden kyynel, kun ei kukaan näkisi? -- Entä se
pesän laitto sitte! Minun suhteeni se on johtokuntain ja ylihallitusten
vallassa, saanko sitä ollenkaan, ja minkälainen se tulee.
Sitte kesän pitkään meidän kohtalomme jossakin määrässä muuttuivat.
Teidän täytyi olla toimessa, jos satoi taikka paistoi, ja lentää
itikkain perässä, varsinkin senjälkeen kun perhe-elämän varjopuolet --
ne velvollisuudet -- alkoivat ilmestyä. Todellakaan en minä tahtoisi
ottaa Teidän lapsianne kortteeriin ja talon ruokaan. Minä elin
kesäkauden enemmän helpoilla päivillä ja hyvillä ruu'illa. Eikä ollut
minulla mitään muuta maallista huolta kuin »ehdot» soitannossa; ja
sitäkin taidetta Te harjoititte monta vertaa enemmän kuin minä.
Loppukesällä en mitenkään olisi tahtonut vaihtaa virkoja hra Sorsan
kanssa, vaikka olisin maailman etevin uimamaisteri. Opettaa semmoista
poikajoukkoa uimaan ja tehdä senkin seitsemän sukellusnäytettä
pyssymiehen edessä!
Koska herroilla näyttää olevan kiire, lopetan nämä kesäiset muistelmat
tähän. Toivon että ensi kevännä taas terveinä tavataan, ja sitte voin
jatkaa.
Ainoa paikka, johon omasta puolestani tohtisin kutsua herroja
lähtökahville, on raittiusravintola. Mutta pelkään, että ovat sielläkin
kovin ahneita lintupaistille.
Hyvästi sentähden! »Klöm int port!» [Ei sovi käyttää vierasta kieltä,
varsinkaan kun sitä ei osaa. Opett. huom.]