1. Hyvästijättö muuttolinnuille.

Kunnioitettavat muuttolinnut! [Puuttuu johdanto aineeseen. Opett.

huom.]

Jos puhun suuni puhtaaksi, niin paljoa suuremmalla mielihalulla minä

Teitä keväällä tervehdän kuin nyt jätän hyvästi. Mutta luonnon pakko

[Ainekirjoitus on säädetty säännölliseksi oppiaineeksi eikä sitä

sovi sanoa »luonnon pakoksi». Opett. huom.] ja asianhaarat, jotka eivät

ole minun eikä Teidän vallassanne, vaativat minua tällä kertaa

pyytämään Teitä hetkeksi keskeyttämään matkanne ja lepuuttamaan

siipiänne vaikka tässä kaupunkimme pitkän sillan kaiteilla. Minä sitte

astelen välitsenne kuin pappi katkismussaarnan jälkeen, ja Te

kuuntelette, mitä minulla olisi Teille sanomista. Minulla -- köyhällä

miehellä, joka en kykene kanssanne matkustamaan rahan puutteen tähden,

ja joka olen niin rasitettu henkisellä työllä, etten ole voinut

harjoittaa ruumistani lentämään, enkä uinnissakaan pysty Teille

kilpailijaksi.

Kun Te tänne ensin keväällä tulitte, täytyy minun tunnustaa, etten

lukupuuhain tähden ehtinyt Teitä tarpeellisella kunnioituksella ja

kohteliaisuudella vastaanottaa. Usein saitte turhaan minua lauluillanne

tervehtiä. Minä vain tuumailin, että »mitähän ne lehtorit laulaa», kun

ei ota läksyt asuakseen päässä. On näet meillä kouluissa se järjestys,

että keväällä on pojilla [Ainoastaan laiskoilla ja huolimattomilla.

Opett. huom.] yhtä tiukka pääsö ylöspäin, kuin jokijäällä alaspäin.

Kuitenkin minä Teitä kohtelin paremmin kuin etelämaissa kuuluvat

tekevän. Puhtaalla omallatunnolla voin vakuuttaa, etten tänäkään

päivänä tiedä, mille laululinnun liha maistaa.

Aina kun lomaa sain, astelin metsäteitä, kuuntelin ja ihailin Teitä.

Vieläpä väliin koettelin, kuinka minun bassoni taipuisi hra Lahorastaan

säveleihin. Mutta uskon minä, että sääliksi Teille kävi, kun näitte sen

basson haltijan aina aamusilla neljännestä vaille kahdeksan, kirjat

kainalossa astuvan kouluuni päin. Surkuteltava koulumestarin alku,

toisten koulittavana. -- Kunpa olisin sensijaan saanut kuusen oksalla

heilua ja laulella ylistyslauluja kultani ihanuudesta!

Minkä kultani?

Se seikkapa juuri mieltäni enimmän painoi ja saatti minun murehtimaan

kovaa kohtaloani, kun näin Teidän lemmenliittoja rakentavan ja

perustelevan pesän pohjaa. Minulla onnettomalla kun ei ollut

viitteitäkään sinnepäin! [Nämä lauseet olisivat hyvin hyvästi saaneet

jäädä pois. Opett. huom.] Mutta ollappa minulla hra Tiklin punaset

posket, niin eri silmällä silloin tytöt katselisivat minuun. Eiköhän

herahtaisi silmistä rakkauden kyynel, kun ei kukaan näkisi? -- Entä se

pesän laitto sitte! Minun suhteeni se on johtokuntain ja ylihallitusten

vallassa, saanko sitä ollenkaan, ja minkälainen se tulee.

Sitte kesän pitkään meidän kohtalomme jossakin määrässä muuttuivat.

Teidän täytyi olla toimessa, jos satoi taikka paistoi, ja lentää

itikkain perässä, varsinkin senjälkeen kun perhe-elämän varjopuolet --

ne velvollisuudet -- alkoivat ilmestyä. Todellakaan en minä tahtoisi

ottaa Teidän lapsianne kortteeriin ja talon ruokaan. Minä elin

kesäkauden enemmän helpoilla päivillä ja hyvillä ruu'illa. Eikä ollut

minulla mitään muuta maallista huolta kuin »ehdot» soitannossa; ja

sitäkin taidetta Te harjoititte monta vertaa enemmän kuin minä.

Loppukesällä en mitenkään olisi tahtonut vaihtaa virkoja hra Sorsan

kanssa, vaikka olisin maailman etevin uimamaisteri. Opettaa semmoista

poikajoukkoa uimaan ja tehdä senkin seitsemän sukellusnäytettä

pyssymiehen edessä!

Koska herroilla näyttää olevan kiire, lopetan nämä kesäiset muistelmat

tähän. Toivon että ensi kevännä taas terveinä tavataan, ja sitte voin

jatkaa.

Ainoa paikka, johon omasta puolestani tohtisin kutsua herroja

lähtökahville, on raittiusravintola. Mutta pelkään, että ovat sielläkin

kovin ahneita lintupaistille.

Hyvästi sentähden! »Klöm int port!» [Ei sovi käyttää vierasta kieltä,

varsinkaan kun sitä ei osaa. Opett. huom.]

Iloisia juttuja I · 第 23 / 54 题