_Maailma_ on Kalevalan mukaan syntynyt linnun munasta. Luonnollista
siis on, että käsitys maailmasta vivahtaa käsitykseen linnusta.
Puhutaan maailman _silmistä_. Muutamat ihmiset ovat maailman _suussa_.
Huonolle jälelle joutuneet voi korjata maailman _jaloista_. Mutta
maailman nenästä, korvista ja käsistä ei tiedetä. Samoin: puhutaan
linnun silmistä, suusta ja jaloista, mutta ei nenästä, korvista eikä
käsistä. Linnut tekevät pesäkseen ja muuksikin leposijakseen _kuopan_.
Samoin lauletaan:
»Maailma minua nyt paljokin vaivaa
Ja minun eteheni _kuoppaa_ kaivaa».
_Maan pyörimisestä_ on suomalaisilla vanhuudestaan hämärä käsitys.
Hämärä, koskapa he saatuaan silmiä hämärtävän iskun, huomaavat että
maailma _pyörii_ heidän silmissään.
_Onni_ ei pure eikä puske, vaan onni _potkasee_. Ei se siis sovi koiran
nimeksi, vaan hevosen. Vieläpä puhutaan onnen _ohjista_ ja siitä että
onni _vetää_ jotakuta. Hyvä onkin istua onnen _kelkkaan_.
_Valheella_ ovat erityiset _kengät_. Sanotaanhan: »en minä valheen
_kengillä_ kulje!» -- Mutta päättäen siitä että: »_lyhyet_ ovat valheen
_jäljet_», valhe käyttää matkoillaan puujalkoja.
_Nälkääkin_ sanovat suomalaiset »_nähneensä_», mutta ei ole tietoja sen
ulkonäöstä.