Otamme seuraavassa lyhyesti puheeksi vastavuoroisen dimorfismin ja
trimorfismin, joka jonkin verran valaisee sekasikiöisyyttä. Useilla eri
lahkoihin kuuluvilla kasveilla on kaksi muotoa, joiden lukumäärä on
jotenkin yhtä suuri ja jotka eivät eroa toisistaan missään muussa
suhteessa kuin siitoselimiltään; toisella muodolla on pitkä emi ja
lyhyet heteet, toisella lyhyt emi ja pitkät heteet; kummallakin on
erikokoiset siitepölyhiukkaset. Trimorfisilla (kolmimuotoisilla)
kasveilla on kolme muotoa, jotka samoin eroavat eminsä ja heteidensä
pituuden, siitepölyhiukkasten ko'on ja värin puolesta ja eräissä muissa
suhteista; ja koska kullakin kolmella muodolla on kahdenlaisia heteitä,
on kaikilla kolmella muodolla yhteensä kuudenlaisia heteitä ja
kolmenlaisia emiä. Nämä elimet ovat pituudeltaan sellaisessa suhteessa
toisiinsa, että kahden muodon heteistä puolet ylettyvät samalle
korkeudelle kuin kolmannen muodon luotti. Nyt olen osottanut -- ja muut
havaintojen tekijät ovat tulleet samoihin tuloksiin kuin minäkin --
että on välttämätöntä pölyttää toisen muodon luotti toisen muodon
vastaavan korkuisista heteistä otetulla siitepölyllä, jotta näiden
kasvien siitos tulisi täysin hedelmällisiksi. Kaksimuotoisiin lajeihin
nähden on siis olemassa kaksi siitosta -- nimittäkäämme niitä
"oikeiksi" (legitimate) --, jotka ovat täysin hedelmällisiä; toiset
kaksi, joita nimitämme "vääriksi" (illegitimate), ovat enemmän tai
vähemmän hedelmättömiä. Kolmimuotoisilla lajeilla on kuusi oikeata eli
täysin hedelmällistä siitosta ja kaksitoista väärää eli enemmän tai
vähemmän hedelmätöntä.
Heikko hedelmällisyys, joka on havaittavissa useissa kaksi- ja
kolmimuotoisissa kasveissa, kun niitä "väärin" hedelmöitetään, s.o. kun
siitepöly ei ole otettu samanpituisista heteistä kuin emiö, vaihtelee
suuresti asteeltaan, aina täydelliseen hedelmättömyyteen saakka, aivan
samalla tavoin kuin eri lajeja keskenään risteytettäessä. Samoinkuin
hedelmättömyyden aste riippuu jälkimäisessä tapauksessa tavattoman
paljon elinehtojen suotuisuudesta, samoin olen havainnut olevan
"väärien" siitosten laidan. On tunnettua että kun kukan luotille ensin
pannaan vieraan lajin siitepölyä ja myöhemmin, vaikkapa vasta melkoisen
pitkän ajan kuluttua, sen omaa siitepölyä, niin jälkimäinen on niin
paljon tehokkaampaa, että se tavallisesti tekee vieraan siitepölyn
tehottomaksi. Samoin on saman lajin eri kukkamuotojen siitepölyn laita,
sillä siitepöly, joka on otettu samanpituisista heteistä kuin emi, on
eripituisista heteistä otettua siitepölyä paljon tehokkaampaa, kun
kumpaakin pannaan samalle luotille. Havaitsin tämän hedelmöittäessäni
useita kukkia ensin "väärin" ja sitten vuorokauden kuluttua "oikein"
erään erikoisen värimuunnnoksen siitepölyllä. Kaikki taimet olivat
tuota samaa värimuunnosta, mikä osottaa että samanpituisista heteistä
otettu siitepöly, vaikka sitä oli pantu luotille vasta vuorokautta
myöhemmin, oli täydellisesti tehnyt tyhjäksi tai ehkäissyt
eripituisista heteistä otetun siitepölyn vaikutuksen. Ja kuten
kahta eri lajia vastavuoroisesti risteytettäessä kummankin
risteytyksen tulokset usein ovat hyvin erilaiset, on asianlaita sama
myöskin kolmimuotoisissa kasveissa. Niinpä Lythrum salicarian
keskipituisella vartalolla varustettu muoto hedelmöittyi hyvin helposti
lyhytvartaloisen muodon pitempien heteiden siitepölystä, tuottaen
paljon siemeniä, jotavastoin jälkimäinen muoto ei antanut ainoatakaan
siementä, kun sen luotti pölytettiin keskipituisella vartalolla
varustetun muodon pitempien heteiden siitepölyllä.
Kaikissa näissä ja muutamissa muissa suhteissa, joita voisimme lisäksi
mainita, on saman lajin eri muotojen laita, niiden "väärin"
sekaantuessa, sama kuin kahden eri lajin keskenään risteytyessä. Tein
tämän vuoksi neljän vuoden kuluessa tarkkoja havaintoja useista
taimista, jotka olivat syntyneet erilaisista vääristä siitoksista.
Päätulos tekemistäni huomioista oli se, että tällaiset taimet eivät ole
täysin hedelmällisiä. Kaksimuotoisista lajeista on mahdollista
kasvattaa sekä pitkävartaloisia että lyhytvartaloisia, väärästä
siitoksesta syntyneitä muotoja ja kolmimuotoisista lajeista sekä
pitkä-, keski- että lyhytvartaloisia "vääriä" muotoja. Näitä voidaan
sitten "oikealla" tavalla sopivasti hedelmöittää toistensa kanssa.
Tämän tapahduttua luulisi niiden tuottavan yhtä paljon siemeniä kuin
niiden vanhemmat oikein hedelmöitettyinä. Mutta niin ei ole laita. Ne
ovat kaikki enemmän tai vähemmän hedelmättömiä; ovatpa jotkut niin
peräti hedelmättömiä, etteivät ne neljän vuoden kuluessa tuottaneet
ainoatakaan siementä eikä edes siemenkotaakaan. Näiden väärästä
siitoksesta syntyneiden kasvien hedelmättömyyttä, niiden
hedelmöittyessä oikealla tavalla, voi tarkalleen verrata sekasikiöiden
hedelmättömyyteen, näiden risteytyessä keskenään. Kun taas sekasikiö
risteytyy jommankumman puhtaan kantalajin kanssa, vähenee tavallisesti
hedelmättömyys suuresti, ja samoin on laita, kun väärästä siitoksesta
syntynyt kasvi hedelmöittyy "oikean" kasvin siitepölystä. Samoinkuin
sekasikiöiden suhteellinen hedelmättömyys ei aina vastaa kantalajien
ensi risteyksen vaikeutta, samoin havaitsin eräiden väärästä
siitoksesta syntyneiden kasvien olevan tavattoman hedelmättömiä,
vaikkei sen siitoksen hedelmällisyys, josta ne olivat syntyneet,
suinkaan ollut erittäin heikko. Samasta siemenkodasta syntyneiden
sekasikiöiden hedelmättömyysaste on usein luonnostaan hyvin
muuntelevainen, ja sama seikka pistää selvästi silmään myöskin
väärästä siitoksesta syntyneissä kasveissa. Ja vihdoin ovat monet
sekasikiökasvit hyvin runsaskukkaisia ja säännöllisesti kukkivia, kun
sitävastoin toiset, hedelmättömät, tuottavat vähän kukkia ja ovat
heikkoja, surkeita kääpiöitä. Aivan sama on useiden kaksi- ja
kolmimuotoisten kasvien "väärien" jälkeläisten laita.
Sanalla sanoen, mitä suurin yhtäpitäväisyys on olemassa sekasikiöiden
ja väärästä siitoksesta syntyneiden kaksi- ja kolmimuotoisten kasvien
luonteessa ja ominaisuuksissa. Liiottelematta voineekin sanoa
jälkimäisten olevan sekasikiöitä, jotka ovat syntyneet saman lajin
rajojen sisäpuolella eräiden muotojen sopimattomasta yhtymisestä, kun
taas tavalliset sekasikiöt syntyvät n.k. eri lajien sopimattomasta
yhtymisestä. Olemme myöskin jo nähneet, että ensi risteytysten ja
dimorfisten ja trimorfisten muotojen ensi kertaa tapahtuvien väärien
yhtymisten välillä on kaikissa suhteissa olemassa mitä suurin
yhtäläisyys. Asia käy kenties selvemmäksi esimerkin avulla.
Olettakaamme, että kasvientutkija olisi löytänyt kaksi selväpiirteistä
muunnosta kolmimuotoisen Lythrum salicarian pitkäemistä muotoa (joita
kyllä on olemassa) ja että hän päättäisi niitä risteyttämällä koettaa,
ovatko ne eri lajeja. Päästäkseen suurempaan varmuuteen asiasta hän
kasvattaisi kasveja noista luulotelluista sekasikiösiemenistä ja
havaitsisi silloin tainten tulevan surkean kääpiömäisiä ja peräti
hedelmättömiä ja kaikissa suhteissa olevan tavallisten sekasikiöiden
kaltaisia. Hän voisi nyt väittää todella toteennäyttäneensä, että
molemmat muunnokset ovat yhtä selviä lajeja kuin mitkä muut lajit
tahansa. Mutta siinä hän olisi aivan väärässä.
Edellisessä esitetyt kaksi- ja kolmimuotoisia lajeja koskevat
tosiseikat ovat tärkeitä ensinnäkin siitä syystä, että ne osottavat
meille, ettei tuo fysiologinen todiste, hedelmällisyyden vähentyminen,
joka on huomattavissa sekä ensi risteytyksissä että sekasikiöissä, ole
mikään varma lajierotuksen tunnusmerkki; toiseksi, koska voimme niistä
tehdä sen johtopäätöksen, että on olemassa jokin tuntematon yhdysside
"väärien" yhtymisten ja niiden jälkeläisten hedelmättömyyden välillä,
mikä antaa meille aihetta olettaa, että samanlainen yhdysside on myös
olemassa ensi risteytysten hedelmättömyyden ja sekasikiöiden
hedelmättömyyden välillä; kolmanneksi, koska havaitsemme -- ja tämä
näyttää mielestäni olevan erikoisen tärkeätä -- että voi olla olemassa
kaksi tai kolme saman lajin muotoa, jotka eivät missään suhteessa eroa
rakenteeltaan tai laadultaan, mikäli niiden suhde ulkonaisiin
elinehtoihin on kysymyksessä, mutta jotka kumminkin eräillä tavoilla
yhtyneinä ovat hedelmättömiä. Meidän on näet pidettävä mielessämme,
että hedelmättömyys on seurauksena samanmuotoisten yksilöiden, esim.
kahden pitkävartaloisen muodon, sukupuoliainesten yhtymisestä,
jotavastoin siitos, ollakseen hedelmällinen, aina vaatii kahden
erilaisen muodon sukupuoliainesten yhtymistä. Näyttää siis ensi
katsannolla siltä, kuin asian laita tässä tapauksessa olisi aivan
päinvastainen kuin muuten saman lajin yksilöiden kesken tapahtuvassa
siitoksessa ja eri lajien risteytymisessä. On kumminkin epäiltävää,
tokko todellakin näin on laita. Mutta en tahdo tässä pitemmältä puuttua
tähän hämärään kysymykseen.
Kumminkin voimme, tarkastettuamme kaksi- ja kolmimuotoisia kasveja,
pitää todennäköisenä, että keskenään risteytettyjen eri lajien
hedelmättömyys johtuu yksinomaan niiden sukupuoliainesten laadusta,
eikä mistään rakenteen tai yleisen laadun eroavaisuudesta. Samaan
johtopäätökseen tulemme tarkastaessamme sellaisia vastavuoroisia
risteytyksiä, joissa toisen lajin urosta ei saada yhtymään tai vaan
vaikeudella saadaan yhtymään toisen lajin naaraksen kanssa, jotavastoin
päinvastainen risteytys käy hyvin helposti päinsä. Myöskin sellainen
kokenut havaintojen tekijä kuin Gärtner on tullut siihen
johtopäätökseen, että lajit ovat risteytettyinä hedelmättömiä
siitoselimistöön rajottuvien eroavaisuuksien vuoksi.
KESKENÄÄN RISTEYTETTYJEN MUUNNOSTEN JA NIIDEN JÄLKELÄISTEN
HEDELMÄLLISYYS EI OLE YLEINEN.
Voidaan kenties väittää, että lajien ja muunnosten välillä täytyy olla
olemassa oleellinen erotus, koska jälkimäiset, erotkootpa kuinka paljon
tahansa ulkonäöltään, kumminkin risteytyvät aivan helposti ja
synnyttävät täysin hedelmällisiä jälkeläisiä. Myönnän kernaasti, että
tämä yleensä on sääntönä, lukuunottamatta muutamia poikkeuksia, jotka
seuraavassa tulen esittämään. Asialla on kumminkin vaikeutensa; sillä
jos pidämme silmällä luonnossa syntyneitä muunnoksia, havaitsemme että
kun kaksi tähän saakka muunnoksina pidettyä muotoa huomataan keskenään
jonkun verran hedelmättömiksi, niin useimmat luonnontutkijat heti
siirtävät ne lajien joukkoon. Niinpä Gärtner sanoo sinisen ja punaisen
alpi-kasvin, joita useimmat luonnontutkijat pitävät muunnoksina, olevan
keskenään risteytettyinä aivan hedelmättömiä, jonka vuoksi hän pitää
niitä epäilyksettöminä lajeina. Kun tehdään tällaisia kehäpäätelmiä,
silloin kyllä on kaikkien luonnossa syntyneiden muunnosten keskinäinen
hedelmällisyys taattu!
Siirtyessämme muunnoksiin, jotka ovat tai joiden oletetaan syntyneen
kesytystilassa, on edessämme sama pulma. Sillä kun esim. on tehty se
huomio, etteivät jotkin Etelä-Amerikan kotoperäiset koirarodut helposti
risteydy europalaisten koirien kanssa, selittää jokainen tämän siten,
että mainitut koirat johtavat alkunsa eri lajista, ja tämä selitys
lieneekin oikea. Merkillepantavaa on kumminkin monien ulkonäöltään
aivan erilaisten kotirotujen, esim. eri kyyhkysrotujen ja kaalirotujen,
täydellinen keskinäinen hedelmällisyys, etenkin koska monet lajit,
jotka mitä läheisimmin muistuttavat toisiaan, ovat keskenään täysin
hedelmättömiä. Tosin on olemassa asianhaaroja, jotka tekevät
kotimuunnosten keskinäisen hedelmällisyyden vähemmän merkillisiksi.
Ensinnäkin on huomattava, ettei ulkonaisten eroavaisuuksien suuruus ole
mikään varma merkki kahden lajin keskinäisestä hedelmättömyydestä,
joten tuollaiset eroavaisuudet eivät siis muunnoksiinkaan nähden ole
mikään varma merkki. Varmaa on, että lajien keskinäisen
hedelmättömyyden syy piilee yksinomaan niiden sukupuolisen laadun
eroavaisuuksissa. Nyt ovat ne vaihtelevat elinehdot, joiden alaisina
kesytetyt eläimet ja viljelyskasvit ovat eläneet, olleet niin vähän
omansa muuntamaan siitoselimistöä sellaiseen suuntaan, joka johtaisi
keskinäiseen hedelmättömyyteen, että hyvällä syyllä voimme yhtyä
Pallas'in päinvastaiseen mielipiteeseen, että nuo elinehdot yleensä
tekevät tyhjäksi hedelmättömyystaipumuksen; sellaisten lajien
jälkeläiset, jotka luonnontilassa todennäköisesti ovat olleet keskenään
risteytettyinä johonkin määrin hedelmättömiä, tulevat siis kesytettyinä
täysin hedelmällisiksi keskenään. Kasveillekaan ei viljelys suinkaan
ole antanut taipumusta eri lajien keskinäiseen hedelmättömyyteen, vaan
on vaikuttanut niihin aivan päinvastaisella tavalla; monissa
todistetuissa tapauksissa, joihin jo aikaisemmin on viitattu, kasvit
ovat tulleet kykenemättömiksi itsesiitokseen, mutta säilyttäneet
edelleen kykynsä hedelmöittää muita lajeja ja hedelmöittyä muiden
lajien siitepölystä. Jos hyväksymme Pallas'in mielipiteen, että
pitkäaikainen kesytys poistaa hedelmättömyyden, jota tuskin
voitaneekaan kieltää, tuntuu perin epätodennäköiseltä, että samanlaiset
elinehdot voisivat kauan jatkuessaan myöskin aiheuttaa tämän
taipumuksen, joskin hedelmättömyys voi eräissä tapauksissa, kun ovat
kysymyksessä lajit, joilla on erikoinen rakenne, tilapäisesti aiheutua
sellaisista elinehdoista. Voimme näin ollen luullakseni käsittää, miksi
ei kotieläimistä ole syntynyt keskenään hedelmättömiä muunnoksia ja
miksi viljelyskasvien joukossa on huomattavissa ainoastaan harvoja
tällaisia tapauksia, jotka heti seuraavassa tulemme mainitsemaan.
Käsiteltävänä olevan asian todellinen vaikeus ei nähdäkseni ole siinä,
etteivät kesyt muunnokset ole tulleet keskenään hedelmättömiksi, vaan
siinä, että luonnossa elävät muunnokset niin yleisesti ovat tulleet
keskenään hedelmättömiksi, niin pian kuin ne ovat pysyväisesti
muuntuneet siksi paljon, että ne kohoavat lajien arvoon. Me emme
suinkaan lähimainkaan tarkalleen tunne syytä tähän, mikä ei
olekaan ihmeteltävää katsoen perinpohjaiseen tietämättömyyteemme
siitoselimistön normalisesta ja epänormalisesta toiminnasta. Mutta me
käsitämme, että lajit, joiden on ollut taisteltava olemassaolostaan
lukuisia kilpailijoita vastaan, ovat pitkien ajanjaksojen kuluessa
eläneet yhdenmukaisempien elinehtojen alaisina kuin kotimuunnokset; ja
tämä seikka on saattanut paljon vaikuttaa tulosten erilaisuuteen.
Tiedämmehän, kuinka yleisesti villit eläimet ja kasvit muuttuvat
hedelmättömiksi joutuessaan luonnollisista olosuhteistaan vankeuteen;
ja sellaisten elollisten olentojen, jotka aina ovat eläneet
luonnollisissa olosuhteissa, siitoselimistö lienee yhtä herkkä myöskin
luonnottoman risteytyksen vaikutuksille. Sitävastoin kesytyksen ja
viljelyksen tuotteet eivät alkuaankaan olleet erittäin herkkiä
elinehtojen muutoksille -- minkä jo yksistään niiden kesyttäminen ja
viljeleminen osottaa -- ja nykyään ne yleensä kestävät uudistuvia
elinehtojen muutoksia hedelmällisyyden tästä vähenemättä; on siis
helppo otaksua niiden synnyttävän muunnoksia, joiden siitoselimistö ei
ole erittäin herkkä kärsimään vaurioita muunnosten risteytyessä muiden
samalla tavalla syntyneiden muunnosten kanssa.
Olen tätä ennen puhunut saman lajin muunnosten keskinäisestä
hedelmällisyydestä ikäänkuin ne risteytyessään olisivat poikkeuksetta
hedelmällisiä. On kumminkin mahdotonta sulkea silmäänsä siltä
ilmeiseltä tosiasialta, että joissakuissa tapauksissa, jotka tässä
tahdon lyhyesti mainita, on olemassa jokin määrä hedelmättömyyttä.
Todistukset ovat ainakin yhtä sitovat kuin ne, joiden nojalla uskomme
monien lajien olevan keskenään hedelmättömiä. Sitäpaitsi ne tulevat
vastustajien taholta, jotka kaikissa muissa tapauksissa pitävät
hedelmällisyyttä ja hedelmättömyyttä lajierotuksen varmoina tunnuksina.
Gärtner kasvatti useiden vuosien kuluessa puutarhassaan erästä
kääpiömaissilajia, jolla oli keltaiset siemenet, ja tämän lähellä
erästä toista suurikokoista muunnosta, jolla oli punaiset siemenet; ja
vaikka näillä kasveilla oli kaksineuvoiset kukat, eivät ne milloinkaan
itsestään risteytyneet. Hän hedelmöitti sitten kolmetoista toisen
muunnoksen kukintoa toisen siitepölyllä, mutta ainoastaan yksi kukinto
tuotti siemeniä, sekin ainoastaan viisi. Keinotekoinen hedelmöitys ei
tässä tapauksessa voinut olla kukille turmiollinen, koska kasvit olivat
yksineuvoisia. Luullakseni ei kukaan ole pitänyt näitä maissimuunnoksia
eri lajeina, ja merkillepantavaa on, että siemenistä kasvatetut
sekakasvit olivat _täysin_ hedelmällisiä, joten ei Gärtnerkään tohtinut
väittää mainittuja muunnoksia eri lajeiksi.
Girou de Buzareingues risteytti keskenään kolmea kurkkumuunnosta,
joilla kuten maissilla on kaksineuvoiset kukat, ja hän sanoo niiden
keskinäisen hedelmöittämisen olevan sitä vaikeampaa, kuta suuremmat
eroavaisuudet ovat. En tiedä, kuinka luotettavia nämä kokeet ovat,
mutta Sageret, joka yleensä perustaa jaotuksensa hedelmättömyyden
tarjoomiin todisteihin, pitää mainittuja muotoja muunnoksina, ja samaan
johtopäätökseen on myöskin Naudin tullut.
Seuraava tapaus on paljon merkillisempi ja näyttää ensi katsannolla
uskomattomalta. Kumminkin se on todistettu hämmästyttävän monilla
kokeilla, joita sellainen etevä havaintojen tekijä kuin Gärtner on
vuosikausia tehnyt yhdeksällä Verbascum-lajilla. Keltaiset ja valkoiset
muunnokset tuottavat keskenään risteytettyinä vähemmän siemeniä kuin
saman lajin samanväriset muunnokset. Sitäpaitsi Gärtner vakuuttaa, että
kun toisen lajin keltaisia ja valkoisia muunnoksia risteytetään toisen
lajin keltaisten ja valkoisten muunnosten kanssa, niin samanväristen
kukkien välillä tapahtuneet risteytykset tuottavat enemmän siemeniä
kuin eriväristen kukkien välillä tapahtuneet risteytykset. Myöskin
Scott on kokeillut Verbascum-lajeilla ja -muunnoksilla. Ja vaikkei hän
olekaan voinut vahvistaa niitä tuloksia, joihin Gärtner on tullut eri
lajien risteytykseen nähden, on hän havainnut saman lajin eriväristen
muunnosten risteytettyinä tuottavan vähemmän siemeniä -- suhteessa
86:100 -- kuin samanväristen. Eivätkä nämä muunnokset kumminkaan eroa
mitenkään muuten kuin kukkiensa väriltä, voidaanpa toisen muunnoksen
siemenestä joskus kasvattaa toisenvärinen muunnos.
Kölreuter, jonka havaintojen tarkkuuden kaikki myöhemmät tutkijat ovat
vahvistaneet, on tehnyt sen merkillisen huomion, että eräs tavallisen
tupakan muunnos oli muita muunnoksia hedelmällisempi erään selvästi
eroavan lajin kanssa risteytettynä. Hän kokeili viidellä muodolla,
joita yleensä pidetään muunnoksina -- minkä hän totesi kaikkein
tarkimman kokeen, nimittäin vastavuoroisten risteytysten avulla -- ja
havaitsi niiden sekajälkeläisten olevan täysin hedelmällisiä. Mutta
yksi näistä viidestä muunnoksesta tuotti aina risteytettynä Nicotiana
glutinosan kanssa, käytettiinpä sitä "isänä" tai "äitinä",
sekasikiöitä, jotka eivät olleet yhtä hedelmättömiä kuin ne
jälkeläiset, jotka syntyivät noiden neljän muun muodon ja Nicotiana
glutinosan risteytyksestä. Tuon yhden muunnoksen siitoselimistön on
siis täytynyt jollakin tavoin ja johonkin määrin muuntua.
Ei voida siis enää väittää muunnosten olevan risteytettyinä
poikkeuksetta hedelmällisiä. Koska on hyvin vaikeata päästä varmuuteen
luonnontilassa elävien muunnosten hedelmättömyydestä -- sillä jos jokin
muunnos osottautuu johonkin määrin hedelmättömäksi, niin se miltei aina
luetaan lajiksi -- ja koska ihminen kiinnittää huomiota ainoastaan
ulkonaisiin ominaisuuksiin kotieläintensä ja viljelyskasviensa
muunnoksissa eivätkä tällaiset muunnokset ole kovinkaan kauan eläneet
muuttumattomissa olosuhteissa, voimme tehdä sen johtopäätöksen, ettei
risteytyksen hedelmällisyys ole mikään muunnosten ja lajien
peruseroavaisuus. Lajien keskinäistä hedelmättömyyttä ei siis suinkaan
ole pidettävä minään erikoisena saavutuksena tai lahjana, vaan
satunnaisena tuloksena niiden siitosaineksissa tapahtuneista
tuntematonta laatua olevista muutoksista.
LAJIEN JA MUUNNOSTEN SEKAJÄLKELÄISET TOISIINSA VERRATTUINA
HEDELMÄLLISYYTEEN KATSOMATTA.
Riippumatta hedelmällisyyskysymyksestä voidaan risteytettyjen lajien ja
muunnosten jälkeläisiä verrata toisiinsa muutamissa muissakin
suhteissa. Gärtner'in, joka hartaasti halusi vetää selvän rajan lajien
ja muunnosten välille, onnistui löytää ainoastaan hyvin harvoja ja
nähtävästi sangen vähäpätöisiä eroavaisuuksia lajien sekasikiöiden ja
muunnosten sekajälkeläisten välillä. Sen sijaan kummatkin kovin
muistuttavat toisiansa monissa tärkeissä suhteissa.
Käsittelen seuraavassa tätä kysymystä aivan lyhyesti. Tärkein
eroavaisuus on se, että sekamuunnokset ovat ensi polvessa
muuntelevaisempia kuin lajien sekasikiöt. Kumminkin Gärtner myöntää
kauan viljelyksen alla olleiden lajien sekasikiöiden usein olevan
muuntelevaisia ensi polvessa, ja itse olen nähnyt sattuvia esimerkkejä
tästä. Gärtner myöntää vielä, että hyvin läheisten sukulaislajien
sekasikiöt ovat muuntelevaisempia kuin hyvin selvästi eroavien lajien
sekasikiöt, ja tämä osottaa muuntelevaisuusmäärän erotuksen olevan
asteittaisen. Kun sekamuunnokset ja hedelmällisemmät sekasikiöt ovat
lisänneet sukuansa muutamia polvia, huomataan kummassakin tapauksessa
jälkeläisissä tavatonta muuntelevaisuutta, mutta on myös olemassa
joitakuita esimerkkejä siitä, että sekä sekasikiöt että sekamuunnokset
ovat kauan säilyttäneet luonteensa muuttumattomana. Kumminkin lienee
sekamuunnosten muuntelevaisuus myöhemmissä polvissa suurempi kuin
sekasikiöiden.
Tämä sekamuunnosten suurempi muuntelevaisuus ei olekaan ensinkään
oudostuttavaa. Sillä sekamuunnosten vanhemmathan ovat muunnoksia,
vieläpä enimmäkseen kesyjä ja viljeltyjä muunnoksia (koska
luonnonmuunnoksilla on tehty hyvin harvoja kokeita), ja tämä tietää
sitä, että niissä vielä äskettäin on esiintynyt muuntelevaisuutta,
joka voi edelleenkin jatkua, lisäten risteytyksen aiheuttamaa
muuntelevaisuutta. Omituinen ja merkillepantava seikka on sekasikiöiden
vähäinen muuntelevaisuus ensi polvessa, vastakohtana myöhemmissä
polvissa esiintyvälle suuremmalle muuntelevaisuudelle. Se tukee
minun omaksumaani mielipidettä, että yhtenä syynä tavalliseen
muuntelevaisuuteen on se, että siitoselimistö, ollen äärettömän herkkä
muuttuneiden elinehtojen vaikutuksille, ei muuttuneissa olosuhteissa
kykene suorittamaan tehtäväänsä: tuottamaan kaikissa suhteissa
kantamuodon kaltaisia jälkeläisiä. Sekasikiöt polveutuvat ensi polvessa
sellaisista lajeista (lukuunottamatta kauan kesyinä pidettyjä ja
viljeltyjä lajeja), joiden siitoselimistö ei ole kärsinyt mitään
vaurioita, ja senvuoksi ne eivät ole muuntelevaisia; mutta
sekasikiöiden oma siitoselimistö on kärsinyt tuntuvia vaurioita, ja
siksi niiden jälkeläiset ovat erittäin muuntelevaisia.
Mutta palatkaamme vertailuumme. Gärtner lausuu, että sekamuunnoksilla
on suurempi taipumus kuin sekasikiöillä palautua jommankumman
kantavanhempansa muotoon; jos tässä on perää, lienee kumminkin
kysymyksessä ainoastaan aste-eroavaisuus. Paitsi tätä Gärtner
nimenomaan huomauttaa, että vanhojen viljelyskasvien sekasikiöillä on
suurempi taipumus kantamuotoon palautumiseen kuin luonnontilassa
elävien lajien sekasikiöillä. Tämä kenties selittää, miksi eri tutkijat
ovat tulleet niin omituisen eriäviin tuloksiin tässä asiassa. Niinpä
Max Wichura, joka on kokeillut viljelemättömillä pajulajeilla, epäilee
tokko sekasikiöt milloinkaan palautuvat kantalajiensa muotoon,
jotavastoin Naudin, joka on kokeillut etupäässä viljelyskasveilla,
väittää kiven kovaan sekasikiöiden palautumistaipumuksen miltei
yleiseksi. Gärtner lausuu vielä että kun kaksi lajia, jotka ovat mitä
läheisintä sukua toisilleen, risteytetään kolmannen kanssa, niin
sekasikiöt eroavat toisistaan suuresti; jos sitävastoin risteytetään
jonkin lajin kaksi hyvin eroavaa muunnosta toisen lajin kanssa, niin
sekasikiöt eivät paljoa eroa toisistaan. Tämä väite perustuu kumminkin,
mikäli tiedän, yhteen ainoaan kokeeseen, ja se näyttää olevan aivan
ristiriidassa eräiden Kölreuterin tekemien kokeiden tulosten kanssa.
Tässä ovat nyt kaikki nuo vähäpätöiset eroavaisuudet, jotka Gärtner on
voinut havaita sekasikiöiden ja sekamuunnosten välillä. Mitä taas
niihin yhtäläisyyksiin tulee, jotka yhdistävät sekamuunnokset ja
sekasikiöt vanhempiinsa, -- etenkin läheisistä sukulaislajeista
syntyneet sekasikiöt -- riippuu niiden laatu ja suuruus Gärtnerin
mukaan samoista laeista. Kahden lajin risteytyessä toisella on välistä
suurempi kyky painaa leimansa sikiöön. Minun uskoni on, että
kasvimuunnosten laita on sama; ja myöskin eläinten joukossa lienee
usein toisella muunnoksella suurempi periytymiskyky kuin toisella.
Vastavuoroisista risteytyksistä syntyneet sekasikiö-kasvit ovat yleensä
hyvin toistensa kaltaisia, ja samoin ovat myöskin vastavuoroisista
risteytyksistä syntyneet kasvien sekamuunnokset. Sekä sekasikiöt että
sekamuunnokset voidaan saada palautumaan jompaankumpaan puhtaaseen
kantamuotoonsa, kun niitä polvi polvelta yhä risteytetään tämän muodon
kanssa.
Edellä olevat huomautukset pitänevät paikkansa niin hyvin eläimiin kuin
kasveihinkin nähden; mutta eläimiin nähden on kysymys monimutkaisempi,
osaksi toisarvoisten sukupuoliominaisuuksien, mutta varsinkin sen
vuoksi, että kyky painaa leimansa jälkeläisiin esiintyy toisessa
sukupuolessa voimakkaampana kuin toisessa sekä lajien risteytyessä
keskenään että toisen muunnoksen risteytyessä toisen kanssa. Uskon
niiden tiedemiesten olevan oikeassa, jotka väittävät, että aasin
periytyväisyyskyky on suurempi kuin hevosen, jotenka sekä muuli että
muuliaasi muistuttavat enemmän aasia kuin hevosta, mutta että aasioriin
periytyväisyyskyky on voimakkaampi kuin aasitamman, jotenka aasioriin
ja hevostamman varsa, muuli, muistuttaa enemmän aasia kuin hevosoriin
ja aasitamman varsa, muuliaasi.
Monet tiedemiehet ovat panneet paljon painoa siihen oletettuun
seikkaan, että muka yksistään muunnosten sekajälkeläiset tulevat
enemmän jommankumman vanhempansa kaltaisia, eivätkä yhdistä itseensä
yhtä paljon molempien vanhempainsa ominaisuuksia; mutta sama on
toisinaan myöskin sekasikiöiden laita, joskin, myönnän sen, paljon
harvemmin kuin sekamuunnosten. Päättäin muistiinmerkitsemistäni
tapauksista, joissa risteytyksestä syntyneet eläimet ovat suuresti
jommankumman vanhempansa näköisiä, näyttää niissä yhdennäköisyys
etupäässä rajottuvan äkkiä ilmenneihin ominaisuuksiin, jotka miltei
kuuluvat epämuotoisuuksiin -- sellaisiin kuin albinismi, melanismi,
hännän tai sarvien puuttuminen, liikasormet ja -varpaat --, eivätkä ne
kuulu sellaisiin ominaisuuksiin, jotka ovat hitaasti kehittyneet
luonnollisen valinnan vaikutukset. Lisäksi tuntuu otaksuttavalta, että
sekamuunnoksilla, jotka polveutuvat usein äkisti syntyneistä ja
puolittain epämuotoista laatua olevista muunnoksista, on paljon
suurempi taipumus äkkiä täydellisesti palautumaan jommankumman
kantavanhempansa muotoon, kuin sekasikiöillä, jotka polveutuvat
hitaasti ja luonnollisesti kehittyneistä lajeista. Mutta ylipäänsä olen
täysin yhtä mieltä tohtori Prosper Lucas'in kanssa, joka kerättyään ja
järjestettyään suunnattoman joukon eläimiä koskevia tosiseikkoja tulee
siihen johtopäätökseen, että lait, jotka määräävät lapsen ja vanhempien
yhdennäköisyyden, ovat samat, riippumatta vanhempien suuremmasta tai
pienemmästä yhdennäköisyydestä eli siitä, onko risteytys tapahtunut
saman muunnoksen, eri muunnosten tai eri lajien yksilöiden välillä.
Lukuunottamatta hedelmällisyys- tai hedelmättömyyskysymystä näyttää
risteytettyjen lajien ja muunnosten välillä vallitsevan kaikissa muissa
suhteissa suuri yleinen yhtäläisyys. Jos arvelemme jokaisen lajin
syntyneen erikoisen luomistoimen kautta ja muunnosten syntyneen
toisarvoisten lakien vaikutuksesta, niin tämä yhtäläisyys on
hämmästyttävä. Mutta se on täysin sopusoinnussa sen mielipiteen kanssa,
ettei lajeilla ja muunnoksilla ole mitään oleellista erotusta.