Jos tarkastelemme eräitä kesytetyissä eläimissä ilmeneviä tapauksia,
varmistuu uskomme, että perinnölliset vaistonmuuntelut ovat
luonnontilassakin mahdollisia, jopa todennäköisiäkin. Voimme niitä
tarkastellessamme havaita, kuinka tottumukset ja n.s. spontanisten
muuntelujen valinta ovat muuntaneet kotieläintemme henkisiä
ominaisuuksia. On tunnettua, kuinka suuresti kotieläinten henkiset
ominaisuudet vaihtelevat. Niinpä esim. toinen kissa on luonnostaan
halukas pyytämään rottia, toinen taas hiiriä, ja tällaisten
ominaisuuksien tiedetään olevan perinnöllisiä. St. John kertoo, kuinka
eräs kissa kantoi kotiin metsälintuja, toinen jäniksiä ja kaniineja ja
kolmas pyydysteli vesiperäisillä mailla, saaden miltei joka yö kiinni
lehtokurppia tai vikloja. Voisin mainita suuren joukon omituisia,
varmoista lähteistä peräisin olevia esimerkkejä siitä, että erilaiset
luonteenlaadun ja maun vivahdukset ja myöskin mitä eriskummallisimmat
temput, jotka liittyvät eräisiin sieluntiloihin tai ajankohtiin,
menevät perinnöksi. Katsokaamme koiraroduissa esiintyviä tunnettuja
tapauksia. On aivan varmaa, että nuoret pointerit (olen itse nähnyt
oivallisen esimerkin siitä) toisinaan "seisovat", jopa saavat
toverinsakin seisomaan heti ensi kertaa metsällä ollessaan; ammutun
riistan noutaminen on varmasti johonkin määrin perinnöllinen ominaisuus
riistannoutajakoirilla (retrievers) ja samoin paimenkoirat noudattavat
perittyä taipumustaan kaartaessaan lauman, sen sijaan että hyökkäisivät
sitä kohti. Tällaiset toiminnot, joita nuoret eläimet suorittavat ilman
edelläkäypää kokemusta, kaikki yksilöt miltei samalla tavalla, ja joita
kukin rotu suorittaa kiihkeällä halulla, tietämättä niiden tarkotusta
-- sillä esim. nuori pointeri tietää yhtävähän "seisovansa" auttaakseen
isäntäänsä, kuin valkoinen kaaliperhonen tietää, miksi se laskee
munansa kaalinlehtiin -- tällaiset toiminnot eivät käsittääkseni
oleellisesti eroa todellisista vaistoista. Jos näkisimme jonkin
susilajin penikkain ilman minkäänlaista opetusta pysähtyvän
liikkumattomaksi kuin kuvapatsas heti saaliin vainuttuaan ja sitten
hitaasti ryömivän eteenpäin omituisin liikkein, tai jos näkisimme
toisen susilajin saartavan hirvilauman, sen sijaan että hyökkäisi sen
kimppuun, ja ajavan sen johonkin etäiseen paikkaan, niin varmaankin
nimittäisimme näitä tekoja vaistomaisiksi. Kotieläinten vaistot eivät
tosin ole läheskään niin syvään syöpyneitä kuin kesyttömien eläinten
vaistot, mutta niihin ei olekaan vaikuttanut läheskään yhtä ankara
valinta kuin jälkimäisiin ja ne ovat periytyneet jälkeläisiin
verrattoman paljon lyhyemmän ajan kuluessa ja epävakaisemmissa
olosuhteissa.
Kuinka voimakkaina kotieläinten vaistot, tavat ja luonteenlaatu
periytyvät ja kuinka omituisesti ne sekottuvat toisiinsa, huomataan
selvästi eri koirarotuja keskenään paritettaessa. Niinpä tiedetään,
että vinttikoirien risteyttäminen härkäkoiran eli bulldoggin kanssa on
antanut vinttikoirille rohkeutta ja itsepäisyyttä, ja nämä ominaisuudet
ovat periytyneet moniin sukupolviin; samoin on risteytys vinttikoiran
kanssa antanut kokonaiselle paimenkoirasuvulle taipumuksen jäniksen
ajamiseen. Ristisiitoksen seurauksina ilmetessään kotieläinten vaistot
muistuttavat kesyttömien eläinten vaistoja, jotka nekin omituisesti
sekottuvat ja pitkiksi ajoiksi osottavat jälkiä jommankumman vanhemman
vaistoista. Niinpä Le Roy kertoo erään koiran, jonka iso-isän isä oli
susi, ilmaisseen villin sukuperänsä yhdellä ainoalla tavalla, nimittäin
siten, ettei se kutsuttaessa tullut suoraa suuntaa isäntänsä luokse.
Kotieläinten vaistoja käsitetään toisinaan toiminnoiksi, jotka ovat
tulleet perinnöllisiksi ainoastaan pitkällisestä ja pakollisesta
tottumuksesta. Mutta tämä ei ole totta. Kenenkään päähän ei olisi
pistänyt eikä kukaan luultavasti olisi voinutkaan opettaa
kuperkeikkakyyhkystä heittämään kuperkeikkoja -- joita olen nähnyt
nuorten poikasten suorittavan, jotka eivät milloinkaan olleet nähneet
vanhempien kyyhkysten heittävän kuperkeikkoja. On luultavaa, että
aluksi jokin kyyhkynen osotti vähäistä taipumusta tähän omituiseen
tapaan ja että parhaiden yksilöiden pitkällinen, polvi polvelta
jatkunut valinta on tehnyt kuperkeikkakyyhkysen siksi, mikä se
nyt on; lähellä Glasgow'ta on, mikäli olen Brent'iltä kuullut,
kotikuperkeikkakyyhkysiä, jotka eivät voi lentää kahdeksantoista tuuman
korkeuteen nakkautumatta nurinniskoin. On epäiltävää, olisiko kenenkään
mieleen juolahtanut opettaa koiraa "seisomaan", jollei joku koira olisi
osottanut tähän taipumusta; tämän taipumuksen tiedetään toisinaan
ilmenevän puhdasrotuisessa terrierissäkin, kuten itse olen kerran
nähnyt. "Seisominen" on todennäköisesti, kuten monet ovat arvelleet,
ainoastaan se pysähdys, jolla eläin valmistautuu hyppäämään saaliinsa
kimppuun, äärimmilleen kehittyneenä. Kun ensi taipumus seisomiseen oli
ilmennyt, saattoivat määräperäinen valinta ja polvesta polveen
pitkitetyn pakollisen harjotuksen perinnölliset vaikutukset piankin
työn päätökseen; ja itsetiedotonta valintaa jatkuu yhä edelleen, kun
jokainen, yrittämättä parantaa rotua, koettaa hankkia itselleen
metsästyskoiria, jotka "seisovat" paraiten. Muutamissa tapauksissa on
sitävastoin pelkkä tapa sinänsä ollut riittävä. Tuskin mitään eläintä
on vaikeampi kesyttää kuin villin kaniinin poikasta ja tuskin mikään
eläin on kesympi kuin kesyn kaniinin poikanen. Kotikaniinien valintaa
harjotettaessa lienee tuskin useinkaan yksinomaan pidetty silmällä
niiden kesyyttä. Tuo perinnöllinen kehitys äärimäisestä kesyttömyydestä
äärimäiseen kesyyteen lienee siis ainakin suurimmaksi osaksi luettava
tottumuksen ja pitkällisen vankeuden ansioksi.
Luontaiset vaistot häviävät usein kesytystilassa. Merkillisenä
esimerkkinä tästä ovat ne siipikarjarodut, jotka hyvin harvoin tai
eivät milloinkaan haudo muniaan. Ainoastaan jokapäiväinen tottumus
estää meitä näkemästä, kuinka suuresti ja kuinka pysyväisesti
kotieläintemme henkiset ominaisuudet ovat muuttuneet. Saattaa tuskin
epäillä, että rakkaus ihmiseen on muuttunut koirassa vaistomaiseksi
ominaisuudeksi. Kaikki sudet, ketut, shakaalit ja kissalajit ovat
kesyinä tavattoman innokkaita ahdistamaan kanoja, lampaita ja sikoja ja
sama parantumaton taipumus on huomattu olevan koirilla, joita
penikkoina on tuotu sellaisista maista kuin Tulimaasta ja Australiasta,
missä eivät alkuasukkaat pidä näitä kotieläimiä. Kuinka harvoin
sitävastoin tarvitseekaan opettaa meidän "sivistyneitä" koiriamme
olemaan hätyyttämättä kanoja, lampaita ja sikoja. Epäilemättä ne joskus
sen tekevät, mutta saavat silloin selkäänsä ja jos selkäsauna ei niitä
paranna, niin ne hävitetään. Täten tapa ja johonkin määrin valinta ovat
todennäköisesti kumpikin perinnäisesti sivistäneet koiriamme.
Tottumuksesta ovat kananpoikaset kokonaan kadottaneet pelkonsa koiraa
ja kissaa kohtaan, joka epäilemättä oli niissä aluksi vaistomainen;
kapteeni Hutton on näet kertonut minulle, että kotikanan kantalajin
Gallus bankivan poikaset, joita Intiassa on haudotettu kotikanalla,
ovat alussa tavattoman kesyttömiä. Samoin on fasaaninpoikasten laita,
joita Englannissa on haudotettu kanalla. Kesyjen kanalintujen poikaset
eivät suinkaan ole kadottaneet kaikkea pelkoa, vaan ainoastaan pelkonsa
koiraa ja kissaa kohtaan, sillä kun emo päästää vaaraa ilmottavan
kaakatuksensa, niin ne (varsinkin kalkkunanpoikaset) juoksevat esiin
emon siipien alta ja piiloutuvat ympäröivään ruohoon tai pensaikkoon;
tämän ne ilmeisesti tekevät siinä vaistomaisessa tarkotuksessa, että
emo voisi lentää pois, kuten näemme kesyttömien maassa-elävien lintujen
tekevän. Mutta tämä kananpoikasissamme säilynyt vaisto on
kesytystilassa tullut tarpeettomaksi, sillä kanaemo on puuttuvan
harjotuksen johdosta miltei tyyten kadottanut lentokykynsä.
Voimme siis tehdä sen johtopäätöksen, että kesytystilassa on syntynyt
uusia vaistoja ja hävinnyt luonnonvaistoja, osaksi tottumuksesta,
osaksi siten, että ihminen on polvi polvelta valinnallaan kehittänyt
erikoisia sielullisia tottumuksia ja toimintoja, jotka ensi aluksi
ilmaantuivat sattumalta, käyttääksemme tätä sanaa, koska emme tiedä
mainita mitään muuta syytä. Muutamissa tapauksissa on pelkkä pakollinen
tottumus riittänyt aikaansaamaan perinnöllisiä sielullisia muutoksia;
toisissa taas pakollinen tottumus ei ole aikaansaanut mitään ja kaikki
on ollut tuloksena valinnasta, jota on harjotettu sekä määräperäisesti
että itsetiedottomasti. Mutta useimmissa tapauksissa ovat sekä tottumus
että valinta osaltansa myötävaikuttaneet.