Olettamus, että silmä kaikkine jäljittelemättömine laitteineen, joiden
tarkotuksena on sovittaa polttopiste eri etäisyyksille, päästää sisään
erisuuruisia valomääriä ja oikaista sferillisiä ja kromatisia
erehdyksiä, on muodostunut luonnollisen valinnan vaikutuksesta, tuntuu,
tunnustan sen kernaasti, peräti järjenvastaiselta. Kun ensi kerran
lausuttiin, että aurinko seisoo alallaan ja että maa pyörii, julisti
yleinen mielipide tämän opin vääräksi. Mutta jokainen tiedemies tietää,
kuinka vähän vanhaan sananlaskuun _vox popali, vox dei_ (kansan ääni on
Jumalan ääni) on luottamista. Järki sanoo minulle, että jos voidaan
osottaa olevan olemassa lukuisia eri kehitysasteita, alkaen
yksinkertaisesta ja epätäydellisestä näköelimestä ja päättyen
monimutkaiseen ja täydelliseen elimeen, asteita, joista jokainen on
omistajalleen hyödyllinen, kuten varmasti on laita; jos edelleen
voidaan osottaa silmän yhä vielä muuntelevan ja muunnosten olevan
perinnäisiä, kuten niinikään varmasti on laita; ja jos tällaiset
muunnokset ovat hyödyllisiä eläimelle muuttuneissa olosuhteissa --
silloin ei, niin mahdottomalta kuin meistä tuntuukin uskoa täydellisen
ja monimutkaisesti rakennetun silmän voineen muodostua luonnollisen
valinnan vaikutuksesta, tämän vaikeuden voida katsoa kumoavan
teoriaani. Kuinka jokin hermo on tullut valonherkäksi, on kysymys, joka
tuskin koskee meitä tässä sen enempää kuin sekään, kuinka itse elämä on
saanut alkunsa. Tahdon kumminkin huomauttaa, että koska jotkut kaikkein
alhaisimmat elimistöt, joissa ei voi huomata mitään hermoja, ovat
herkkiä valon vaikutuksille, ei näytä mahdottomalta, että jotkut niiden
alkulimassa olevat herkkätuntoiset ainekset keräytyvät yhteen ja
kehittyvät hermoiksi, joilla on tämä erikoinen herkkyys.
Etsiessämme niitä kehitysasteita, joiden kautta jollekin lajille
kuuluva elin on kehittynyt täydellisyyttä kohti, tulisi meidän
oikeastaan yksinomaan kiinnittää katseemme niihin esivanhempiin, joista
laji suoraan polveutuu. Mutta tämä on tuskin milloinkaan mahdollista,
joten meidän on pakko tarkastaa muita samaan ryhmään kuuluvia lajeja ja
sukuja, s.o. saman kantamuodon kollateralisia (sivu-) jälkeläisiä,
nähdäksemme, mitkä kehitysasteet ovat mahdollisia ja ovatko kenties
jotkin kehitysasteet periytyneet jälkeläisiin muuttumattomina tai
lievästi muuttuneina. Toisinaan saattaa mainitun elimen kehityskanta
eri luokissakin valaista niitä askelmia, joita myöten se on kehittynyt
täydellisyyteensä.
Yksinkertaisin elin, jota voidaan silmäksi kutsua, on pigmenttisolujen
ympäröimä ja läpikuultavan nahan peittämä näköhermo, jolla ei ole
mitään linssiä tai muuta säteiden-taittajaa. Voimme kuitenkin
Jourdain'in keralla astua askelen vieläkin alemmas ja tapaamme silloin
pigmenttisolu-yhtymiä, jotka ilmeisesti toimittavat näköelinten virkaa,
vaikka eivät ole varustetut millään hermolla ja lepäävät pelkästään
alkuliman päällä. Yllämainitun tapaisten yksinkertaisten silmien
näkövoima on heikko ja ne kykenevät ainoastaan erottamaan valon
pimeydestä. Muutamilla meritähdillä on hermoa ympäröivässä
pigmenttikerroksessa pieniä syvennyksiä, jotka äskenmainitun
kirjailijan kuvauksen mukaan ovat täynnä läpikuultavaa, hyytelömäistä
ainetta, joka ulkonee kuperapintaisena, samoinkuin korkeampien eläinten
sarveiskalvo. Jourdain arvelee, ettei tämän aineen tarkotuksena ole
kuvan muodostaminen, vaan ainoastaan valonsäteiden keskittäminen ja
niiden havaitsemisen helpottaminen tämän kautta. Tämä valonsäteiden
keskittäminen on ensimäinen ja samalla kaikkein tärkein askel oikean,
kuviamuodostavan silmän muodostumista kohti; sillä meidän on ainoastaan
asetettava valohermon paljaana oleva pää, joka muutamilla alemmilla
eläimillä on syvälle ruumiiseen vajonneena, toisilla taas lähellä sen
pintaa, sopivan välimatkan päähän säteiden-keskittäjästä, jotta
hermonpäähän muodostuisi kuva.
Suuressa Articulata-luokassa voimme lähteä pigmentin verhoomasta
näköhermosta; pigmentti muodostaa toisinaan jonkinmoisen silmäterän,
mutta mitään linssiä tai muuta optillista kojetta ei ole olemassa. Mitä
hyönteisiin tulee, tiedetään nykyään, että niiden suurten,
yhdistyneiden silmien sarveiskalvoissa olevat lukuisat särmät ovat
todellisia linssejä ja että kartiot sulkevat sisäänsä omituisesti
muuntuneita hermosäikeitä. Mutta nämä Articulata-luokassa tavattavat
elimet ovat kehittyneet niin monenmuotoisiksi, että Müller aikaisemmin
muodosti niiden nojalla kolme pääluokkaa seitsemine alajaostoilleen, ja
niiden lisäksi neljännen luokan, johon kuuluvat yhtyneet yksinkertaiset
silmät.
Miettiessämme näitä tosiseikkoja, jotka tässä ovat esitetyt liian
lyhyesti katsoen alhaisempien eläinten silmänkehitysasteikon laajuuteen
ja monimuotoisuuteen, ja muistaessamme, kuinka elossa olevien muotojen
lukumäärän täytyy olla pieni verrattuna sukupuuttoon hävinneisiin, ei
meidän enää ole niin suunnattoman vaikeata uskoa, että luonnollinen
valinta on voinut kehittää pigmentin verhoamasta ja läpikuultavan
kalvon peittämästä näköhermosta niin täydellisen optillisen koneen,
kuin eräiden Articulata-luokan jäsenten silmän.
Ken on valmis myöntämään tämän, hänen ei pitäisi epäröidä astumasta
askelta vieläkin edemmäksi, kun hän luettuaan loppuun tämän teoksen on
tullut huomaamaan, että monen monet tosiseikat, jotka muutoin olisivat
selittämättömiä, ovat selitettävissä luonnollisen valinnan teorian
avulla; hänen tulisi myöntää, että niinkin täydellinen rakennelma kuin
kotkan silmä on voinut täten muodostua, joskaan hän tässä tapauksessa
ei tunne siirtymä-asteita. On väitetty, että olisi täytynyt samalla
haavaa tapahtua useita muutoksia, jotta silmä olisi voinut toisintaa ja
kumminkin säilyä täydellisenä optillisena koneena, sekä ettei
luonnollinen valinta olisi voinut aikaansaada näitä muutoksia. Mutta
kuten kotieläinten muuntelua käsittelevässä teoksessani olen
koettanut osottaa, ei ole välttämätöntä olettaa kaikkia muunnoksia
samanaikaisiksi, jos ne ovat olleet äärettömän vähäisiä ja
asteittaisia. Erilaiset toisintumiset voinevat myöskin palvella samaa
yleistä tarkotusta; niinpä Wallace on huomauttanut, että jos linssin
polttopiste on liian lyhyt tai pitkä, on vika korjattavissa muuttamalla
joko linssin kuperuutta tai sen vahvuutta; jos kuperuus on
epäsäännöllinen, eivätkä säteet yhdy yhteen pisteeseen, on hiukankin
suurempi säännöllisyys omansa parantamaan säännöttömyyttä. Iriksen
supistumisella ja silmän lihasliikkeillä ei ole mitään oleellista
merkitystä näölle, vaan ne ovat ainoastaan parannuksia, jotka voivat
tulla lisäksi ja täydellistyä millä tämän koneen kehitysasteella
tahansa. Eläinkunnan korkeimmassa osastossa, luurankoisten pääjaksossa,
voimme lähteä niin yksinkertaisesta näköelimestä kuin suikulaisen
(Amphioxus) silmästä, joka on pieni, läpikuultavasta nahasta
muodostunut, hermolla varustettu ja pigmentin reunustama pussi,
vailla mitään muuta kojetta. Kalojen ja matelijain luokissa on,
kuten Owen on huomauttanut, diopteristen rakenteiden kehitysasteikko
hyvin laaja. Merkillepantava seikka on, että ihmisenkin kaunis
kristallilinssi pätevän asiantuntijan Virchow'in mukaan muodostuu
sikiössä pussintapaisessa nahkapoimussa lepäävistä kasautuneista
orvaskesisoluista; lasiainen taas muodostuu sikiön nahanalaisista
kudoksista. Mutta tullaksemme oikeisiin johtopäätöksiin siitä, kuinka
silmä kaikkine ihmeellisine, joskaan ei täydellisine ominaisuuksineen
on muodostunut, tulee meidän jättää kaikki kuvittelut sikseen ja
turvautua vain järkeemme. Tunnustan, että vaikeudet ovat minustakin
tuntuneet niin suurilta, etten ensinkään ihmettele, jos muita
epäilyttää ulottaa luonnollisen valinnan lakia näin hämmästyttävän
pitkälle.
Silmää tulee miltei tahtomattaankin verranneeksi kaukoputkeen. Kuten
tiedämme, on tämä kone ihmisneron jatkuvien ponnistusten kautta tullut
yhä täydellisemmäksi ja tämän nojalla päätämme, että silmän kehitys on
ollut johonkin määrin samansuuntainen. Mutta onko tämä johtopäätös
oikeutettu? Onko meillä mitään oikeutta olettaa, että Luoja
työskentelee samoilla älyllisillä voimilla kuin ihminen? Jos tahdomme
verrata silmää optilliseen koneeseen, on meidän kuviteltava mielessämme
paksu kerros läpikuultavaa kudosta, jossa on nesteen täyttämiä tiloja
ja tämän alla valonherkkiä hermoja, sekä oletettava, että tämän
kerroksen jokaisen osan tiheys vähitellen muuttuu, niin että vähitellen
muodostuu eritiheitä ja eripaksuisia kerroksia, jotka ovat eripituisten
välimatkojen päässä toisistaan ja joiden pinnat vähitellen muuttuvat
muodoltaan. Edelleen meidän on oletettava, että on olemassa voima --
luonnollinen valinta eli kelvollisinten eloonjääminen -- joka alinomaa
tarkkaa pienimpiäkin noissa läpikuultavissa kerroksissa tapahtuvia
muutoksia ja huolellisesti säilyttää jokaisen muuntelun, joka
muuttuneissa olosuhteissa on omansa luomaan jollakin tavoin tai
johonkin määrin selvemmän kuvan. Meidän on oletettava tämän koneen
jokaisen uuden kehitysmuodon monistuvan miljoonittain ja jokaisen
näistä säilyvän, kunnes taas on syntynyt uusi parempi muoto, joka
syrjäyttää kaikki entiset. Kaikki nuo vähäiset muutokset saa elävissä
ruumiissa aikaan muuntelu, sikiäminen monistaa ne miltei äärettömiin ja
luonnollinen valinta poimii joukosta erehtymättömällä varmuudella
jokaisen parannuksen. Jos kuvittelemme, että tätä jatkuu miljoonia
vuosia ja että joka vuosi miljoonat erilaatuiset yksilöt joutuvat
tällaisen vaikutuksen alaisiksi, emmeköhän silloin saata uskoa, että
täten voi syntyä elävä optillinen kone, joka on lasista tehtyä konetta
yhtä paljon täydellisempi, kuin Luojan työt ovat täydellisemmät ihmisen
työtä?