Edellisessä selvitelty periaate on sovitettavissa myöskin tässä
puheeksi tulevaan asiaan. On tunnettua, että lajiominaisuudet ovat
muuntelevaisempia kuin sukuominaisuudet. Tahdon selittää yksinkertaisen
esimerkin avulla, mitä tarkotan. Jos laajassa kasvisuvussa muutamilla
lajeilla on siniset ja muutamilla punaiset kukat, on väri ainoastaan
lajiominaisuus, eikä kukaan kummastele, jos muutamista sinikukkaisista
lajeista esiintyy punaisia muunnoksia tai päinvastoin. Mutta jos
kaikilla lajeilla olisi siniset kukat, olisi väri sukuominaisuus, ja
sen muunteleminen olisi harvinaisempaa. Olen valinnut tämän esimerkin
siitä syystä, että tähän ei voida sovittaa sitä selitystä, jonka
useimmat luonnontutkijat antaisivat, nimittäin että lajiominaisuudet
muka sen vuoksi ovat sukuominaisuuksia muuntelevaisemmat, että ne ovat
saadut sellaisista osista, joilla on vähemmän fysiologista arvoa, kuin
niillä, joiden mukaan sukujen jaotus tavallisesti tapahtuu. Uskon tämän
selityksen osaksi pitävän paikkansa, mutta ainoastaan epäsuoralla
tavalla; aion muuten uudelleen palata tähän kohtaan jaotusta
käsittelevässä luvussa. Lienee jotenkin tarpeetonta mainita esimerkkejä
sen väitteen tueksi, että tavalliset lajiominaisuudet ovat
muuntelevaisempia kuin sukuominaisuudet; mutta mitä tärkeihin
ominaisuuksiin tulee, olen tavan takaa luonnonhistoriallisia teoksia
lukiessani tehnyt sen huomion, että kun kirjottaja kummastuneena
huomauttaa jonkun tärkeän osan tai elimen, joka yleensä on hyvin vakaa
suurella lajiryhmällä, _eroavan_ huomattavasti läheissukuisilla
lajeilla, niin tämä osa tai elin usein _muuntelee_ saman lajin
yksilöillä. Ja tämä osottaa, että ominaisuus, joka yleensä on
suvunomainen, aletessaan arvossa ja muuttuessaan lajinomaiseksi usein
tulee muuntelevaiseksi, vaikka sen fysiologinen merkitys saattaakin
pysyä samana. Jotenkin sama on epämuodostumien laita; ainakaan ei Is.
Geoffroy St. Hilaire näytä epäilevän, että kuta enemmän elin
normalisesti eroaa saman ryhmän eri lajeilla, sitä taipuvaisempi se on
kehittymään epäsäännölliseksi yksilöillä. Jos, kuten yleensä arvellaan,
jokainen laji on erikseen luotu, niin miksi se rakenteenosa, joka eroaa
toisen samaan sukuun kuuluvan, erikseen luodun lajin vastaavasta
rakenteenosasta, on muuntelevaisempi kuin ne osat, jotka ovat eri
lajeilla aivan yhdenkaltaisia? Minun nähdäkseni ei tähän ole olemassa
mitään selitystä. Mutta lähtien siltä kannalta, että lajit ovat
ainoastaan varmapiirteisiä ja vakaantuneita muunnoksia, saatamme
odottaa usein tapaavamme yhä jatkuvaa muuntelua niissä rakenteenosissa,
jotka ovat muunnelleet verrattain myöhäisenä aikana ja siten tulleet
toisistaan eriäviksi. Eli toisin sanoen: niitä ominaisuuksia,
joiden puolesta suvun kaikki lajit muistuttavat toisiaan ja joiden
puolesta ne eroavat muiden läheisten sukujen lajeista, kutsutaan
sukuominaisuuksiksi, ja näitä ominaisuuksia voidaan pitää yhteisiltä
kantavanhemmilta perittyinä, sillä harvoinhan lienee tapahtunut niin,
että luonnollinen valinta on muodostanut aivan samanlaisiksi useita eri
lajeja, jotka ovat mukautuneet enemmän tai vähemmän erilaisiin
elintapoihin. Ja koska nämä n.k. sukuominaisuudet ovat periytyneet
niiltä ajoilta, jolloin eri lajit alkoivat haaraantua yhteisistä
esivanhemmistaan, eivätkä siis ole muunnelleet eivätkä tulleet
ensinkään tai ainoastaan hyvin vähän toisistaan eriäviksi, ei ole
todennäköistä, että ne nykyään muuntelisivat. Niitä ominaisuuksia,
joiden puolesta lajit eroavat muista saman suvun lajeista, kutsutaan
lajiominaisuuksiksi. Ja koska nämä lajiominaisuudet ovat muunnelleet ja
tulleet toisistaan eriäviksi siitä ajasta lähtien, jolloin lajit
haaraantuivat yhteisistä esivanhemmista, on todennäköistä, että ne yhä
vieläkin usein ovat johonkin määrin muuntelevaisia -- ainakin
muuntelevaisempia kuin ne elimistön osat, jotka ovat hyvin pitkän
aikakauden kuluessa pysyneet ennallaan.